Olen ammatiltani rakennus mies, sairastuin vaikeaan epilepsiaan kaksi vuotta sitten syyskuunlopulla. Se oli minulle hirvittävä shokki, talven tultua vaimoni jätti minut ja lähti joulun vietin ystäväni luona toipumassa kaikesta kokemastani. Minulle määrättiin yhteensä kuusi erillaista lääkettä epilepsiaani, kolmea niistä otan kaksi kertaa päivässä ja toisia kolmea lääkettä otan tarvittaessa säännöllisten lääkkeideni tueksi. Menetin ajokorttini ja samalla rakkaan harrastukseni kilpa-autoilun, harrastin sitä loisteikkaat kymmenen vuotta, koskaan en isoissa kisoissa ollut mutta palkintoja tuli saatua paljon. Minun pois jääminen radalta sai aikaan sen, että ajoparini/ kartturini yritti itsemurhaa kahdesti, pois jäämiseni oli hänelle kova pala, olimmehan me kulkeneet pitkän tien yhdessä. Tämä kaikki on tapahtunut jotenkin niin lyhyessä ajassa, jotain tuntuu puuttuvan mutta en tiedä mitä, tuntuu etten ole enää se sama ihminen kuin kaksi vuotta sitten. En saa tätä mielestäni kai koskaan. Vaikka sain pitää työpaikkani, olen jotenkin "hakosalla" tai jotain, pärjään työssäni normaalisti lukuun ottamatta kohtauksia joita olen saanut sairastumiseni jälkeen neljä.
Kun joutuu jättämään jotain todella rakasta taakseen
yksin
6548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se pitää sinut kuitenkin kuvioissa mukana. Hieman huolestuttaa kuitenkin se, että jos olet rakennusmies ja saat kohtauksen vaarallisessa paikassa ja satutat näin itseäsi. Huolehdithan työturvallisuudestasi.
Kaverisi itsemurha varmaan johtui muustakin, kuin ralliuran loppumisesta. Älä siitä ota syytä itsellesi. Suruvalitteluni kuitenkin.
kirjoituksesi kosketti,ajatusin voimia lähetän....
sinulle. Elämä koettelee meitä itse kutakin monin eri tavoin. Tosi surullista, että vaimosi lähti sairastumisesi takia. Voimia!
elämä koettelee joskus tavoilla joita ei ymmärrä..ei auta kun surra aikansa menetettyä ja siten kerätä taas voimansa ja suunnata kulkunsa sinne minne vielä voi..niinkauan kuin on elämää on vielä toivoa! (en siihen jaksa aina itsekään uskoa,mutta yritettävä jotenkin on.)
- noiden toisten ihmisten tekemisistä älä kuitenkaan itseäsi syytä,niistä et ole piiruakaan vastuussa - omissa ongelmissasi on varmasti ihan tarpeeksi kantamista
aika haavat parantaa. Sanonta, joka pitää kyllä paikkansa. Työsi pitää sinut liikkellä ettet täysin masennu ja saat muutakin ajateltavaa. Tunnen surusi ja tuskasi helppoa se ei tule olemaan, mutta aikanaan helpottuu olosi. Puhu kaikille joille pysytyt se auttaa ihmeen hyvin. Parempi on puhua avoimesti kuin yksin miettiä ja hautoa ajatuksissaan. Voimia sinulle ja lämmin halaus.
oli kaameeta ko ei enää voinu tehä mitää,mä ajoin itseni täysin loppuun tuli epi ja sydänvaivat tai tetania mul on joo on ollu kovia kramppeja on taju menny kymmeniä kertoja joo noo katotaan mite eespäin