luonnonvarojen kulutus

Planeettamme tila huononee päivä päivältä. Ihmiset kuluttavat enemmän kuin maapallon luonnonvarat sallivat. Kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n tuoreen raportin mukaan me käytämme nyt vuosittain jo yli 20 prosenttia enemmän luonnonvaroja kuin mitä maapallo pystyy kestävästi tuottamaan.”
”Suomi on asukaslukuunsa nähden jopa maailman viidenneksi suurin luonnonvarojen kuluttaja. Edellä luonnonvarojen käyttöasteessa ovat vain Arabiemiirikunnat, Yhdysvallat, Kanada ja Uusi-Seelanti. Tilaston peränpitäjä on Somalia.”
Vihreitä pakolaisymmärtäjiä on liikaa mutta kun pakolaisten tekemä rikos sattuu omalle kohdalle varmaan todellisuus heillekin herää. Asioista suoraan puhuminen ei ole rasismia vaan pienen kansan isänmaalisuutta.

Jotta sitä vaan meinaan, ettei ketään luonnonsuojelija voi hyväksyä, että Somaliasta tulee mustia Suomeen, koska luonnon kulutus lisääntyy. Meidän luonnonsuojelijoiden tuleekin tehdä parhaamme, jotta Suomessa olevat somalit saadaan mahdollisimman nopeasti siirrettyä takaisin Somaliaan. Suomalainen, toimi, ja maailma pelastuu.

Suomalaiset ei välttämättä vastusta monikulttuurisuutta mutta
yhteiskunnallinen murros koskettaa jokaista Suomalaista.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tekee kuolemaa. Useimmat niistäkin,jotka ovat huolissaan maailman tilasta,eivät jostain syystä osaa laskea yhteen.
Kas tässä muutamia suureita:
-makeanveden lähteet ovat kuivumassa alueilla,jossa asuu suunnaton määrä ihmisiä ja joissa väestönkasvu on tuntuvaa.Suuret alueet muuttuvat pian asumiskelvottomiksi ja Aral-Järven horna on vain vähäpätöinen esinäytös tulevaan.
- Todennäköisyys,että jossain päin maapalloa tapahtuu Tambora-luokan tulivuorenpurkaus on merkittävä. Kyseinen luonnonilmiö aiheuttaisi kadon mm. Arhentiinassa,Kanadassa,Usassa,Euroopassa jne. (v.1816).Viljaa on runsaaksi kahdeksi kuukaudeksi varastossa ja keskeisten viljalähteiden menetys vuodeksikin aiheuttaisi katastrofin joka monista syistä olisi tuhoisampi kuin vuoden 1816 suuri nälänhätä.Sadat miljoonat lähtisivät vaellukselle ja kokonaiset yhteiskunnat romahtaisivat. Hätä olisi suurta ja kaikki avustusjärjestelmät sortuvat!Muuten,vuosi 537 jkr. oli jostain syystä hyvin kylmä vuosi.Ehkä kyse ei ollut tulivuoresta vaan jostain muusta ja se jokin voi uusia.Entä jos kadon saa aikaan jokin äkäinen viljan loinen.Eräs kirva oli tuhota 1800-luvulla koko Euroopan viininviljelyn! Ja samalla vuosisadalla perunarutto tappoi yli miljoona irlantilaista nälkään! Kestäisikö nykyinen monisyinen yhteiskunta kokonaisten valtioryppäiden romahdusta ja perikatoa?
-Tällä hetkellä joka viides vuosi Suomen kokoinen alue peltoa poistuu viljelystä rakentamisen,suolaantumisen tms. syyn vuoksi.(Vuodessa siis 70 000 km2).Uuden pellon raivaaminen on käytännöllisesti katsoen yhä vaikeampaa ja raivattu pelto on yhä vähätuottoisemmalla maalla.
-Liikkeellä on useita kulkutauteja,jotka ovat luonteeltaan periaatteessa pandemisia ja kykenevät tuhoamaan jopa miljardeja ihmisiä.Tälläinen ihmishukka tuhoaisi nykyiset yhteiskunnat koska kokonaiset niiden toiminnan kannalta tärkeät avainryhmät kuolisivat.Nykyisin,kun liikenneyhteydet ovat mitä ovat,niin irtipäässyt mikrobi ,johon ei löydy rokotusta,on tuomiopäivän tuoja! (Ja muuten,esim. useisiin verenvuotokuumeisiin jne, ei ole olemassa lääkettä eikä rokotetta!)
- Vanha tuttu,Tuberkuloosi,on voimistunut ja on taas oma peloittava itsensä,se sama,joka harvensi 1800-luvulla suurkaupunkien väestöä 1% vuosivauhtia.Tuberkuloosi on portti monille taudeille aivan kuten AIDS oli ihmisen immuunipuolustusta murtaessaan portti,joka sai Tuberkuloosin kukoistamaan.Pienikin yhteiskunnallinen häiriö ja Tuberkuloosin seuraksi saapuu pilkkukuume,se sama,joka tuhosi Napoleonin Grande Armeen ja teki kamalaa jälkeä 20-luvun alun Neuvostoliitossa!
-Yhteiskunnat ovat syrjäyttämässä yhä useammat ulkopuolelleen.Homma ei vaikuta heti,mutta pitkän päälle kyseinen kehitys lisää epävakautta.
Tässä vain muutamia esimerkkejä suureista,joilla on tuhoisa vaikutus koko sivilisaatioomme ja jotka ovat realisoitumassa lähivuosikymmeninä,jopa vuosina, yhtäaikaa ilman,että vastatoimiin olisi ryhdytty muualla kuin juhlapuheissa,jos sielläkään. Liian monet kun eivät ymmärrä ,mitä näiden suureiden ja lukemattomien mainintaani vaille jääneiden yhteisvaikutus saa aikaan. Jo yksitellenkin ne ovat pahoja,mutta jos useampi nyt mainittu tai mainitsematta jäänyt realisoituu yhtäaikaa,niin kannattaa miettiä sitä kaikkea,mitä tapahtui Rooman Valtakunnan murenemisen yhteydessä ja sen jäkeisinäkin vuosisatoina muistaen kuitenkin,että edessä olevat kärsimykset ovat paljon tuskallisempia kuin silloiset.
Sen jälkeen kannatta ryhtyä miettimään,mitä tehdä lähestyvän tuhon minimoimiseksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matti kirjoitti:

Planeettamme tila huononee päivä päivältä. Ihmiset kuluttavat enemmän kuin maapallon luonnonvarat sallivat. Kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n tuoreen raportin mukaan me käytämme nyt vuosittain jo yli 20 prosenttia enemmän luonnonvaroja kuin mitä maapallo pystyy kestävästi tuottamaan.”
”Suomi on asukaslukuunsa nähden jopa maailman viidenneksi suurin luonnonvarojen kuluttaja. Edellä luonnonvarojen käyttöasteessa ovat vain Arabiemiirikunnat, Yhdysvallat, Kanada ja Uusi-Seelanti. Tilaston peränpitäjä on Somalia.”
Vihreitä pakolaisymmärtäjiä on liikaa mutta kun pakolaisten tekemä rikos sattuu omalle kohdalle varmaan todellisuus heillekin herää. Asioista suoraan puhuminen ei ole rasismia vaan pienen kansan isänmaalisuutta.

Jotta sitä vaan meinaan, ettei ketään luonnonsuojelija voi hyväksyä, että Somaliasta tulee mustia Suomeen, koska luonnon kulutus lisääntyy. Meidän luonnonsuojelijoiden tuleekin tehdä parhaamme, jotta Suomessa olevat somalit saadaan mahdollisimman nopeasti siirrettyä takaisin Somaliaan. Suomalainen, toimi, ja maailma pelastuu.

Suomalaiset ei välttämättä vastusta monikulttuurisuutta mutta
yhteiskunnallinen murros koskettaa jokaista Suomalaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu