Luottamuksesta

Oon tätä aikaisemmissakin kommenteissani ihmetellyt, mutta kertokaapa movelaiset yksi juttu: jos Move todetaan lailliseksi, miten aiotte jatkaa edustajina/suostuttelijoina, kun firman maine on iäksi mennyt? En usko, että ryntäystä edustajiksi on enää, puhumattakaan yhteistyökumppaneista. Jos jonkin firman tai jonkun yrittäjän puuhia on tutkittu ja epäilty, jää ihmisille päällimmäiseksi ajatus "siinä firmassa/sen yrittäjän puuhissa oli jotain hämärää". Vaikka faktaa tai näyttöä asiasta ei saataisikaan, jää mielikuva kytemään ihmisten mielissä. Näin se vaan on, kun puhutaan koko kansasta. Luottamus menee helposti asiassa, jossa liikkuu raha.
2389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei sun Nipppe tarvitse siitä huolta kantaa. Kyllä toiminta vain kasvaa valtavasti sitten, koska nyt, vaikka tutkimus on käynnissä, tulee uusia edustajia todella paljon.

Eli voit ihan huoletta aloittaa edustajana.

Mukavaa päivää sulle

Äänestä

Natures Own nimisellä ruotsalaisella yrityksellä oli ruotsissa takavuosina samanlainen tilanne. Tutkittiin ja hutkittiin. Oli negatiivista julkisuutta lehdissä, televisiossa jne. Kun tutkimuksissa päästiin lopputulokseen, että mitään moitetta ei toimintatavoista löydy, oli lopputuloksena se, että natures oli pitkään ruotsin nopeimmin kasvava yritys. Uskon vakaasti, että myös Movelle tulee käymään hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nippe kirjoitti:

Oon tätä aikaisemmissakin kommenteissani ihmetellyt, mutta kertokaapa movelaiset yksi juttu: jos Move todetaan lailliseksi, miten aiotte jatkaa edustajina/suostuttelijoina, kun firman maine on iäksi mennyt? En usko, että ryntäystä edustajiksi on enää, puhumattakaan yhteistyökumppaneista. Jos jonkin firman tai jonkun yrittäjän puuhia on tutkittu ja epäilty, jää ihmisille päällimmäiseksi ajatus "siinä firmassa/sen yrittäjän puuhissa oli jotain hämärää". Vaikka faktaa tai näyttöä asiasta ei saataisikaan, jää mielikuva kytemään ihmisten mielissä. Näin se vaan on, kun puhutaan koko kansasta. Luottamus menee helposti asiassa, jossa liikkuu raha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu