Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kouvolan poliisi

yli innokas!

Mikähän siinä aina on että kun täällä meidän rakkaalla kotiseudulla jotain tapahtuu on koko partio paikalla, ambulanssit ja vielä varmuuden vuoksi paloautotkin. Sitten valitetaan että Kouvolassa on poliiseista pulaa, mutta kyllä on varaa laittaa joka tapausta selvittämään koko konkkaronkka.

Esimerkiksi kun oli viime vuonna tämä portsari ampumis hässäkkä ja ampujan epäiltiin majailevan Eskolanmäessä. Satun asumaan siellä päin ja katselin ikkunasta että mikähän sota nyt on syttynyt kun oli paikalla koko partio, joka oli sonnustautunut mellakkavälineisiin(!) ja koiriakin oli rivissä. Ja eikös ne ampumis iltana pyörinyt Kouvolan katukuvassa mellakkavälineet päällä tarkistamassa ihmisten henkkareita...

Sitten muistuu tämä muutaman vuoden takainen piiritys Pilkanmaalla, kun apuun kutsuttiin oikein karhukoplakin. Sitten sinne työnnettiin kallis koulutettu koira ja jäätiin itse sankareina seisomaan pihalle ja kuinka olikaan koira ei sieltä enää palannutkaan. Kuikahan paljon sekin koira raukka on meille veronmaksajille aikoinaan kustantanut. Eikä nämä varmasti tähän lopu.

Ymmärrän kyllä että täällä meillä päin on niin vähän elämää että jos jotain muuta saa tehdä kuin ratsata teinipoikien mopoja niin kyllähän sinne painetaan koko joukko. Mutta hiukan rajaa...

45

3994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lallallaa

      Jos sinussa edes olisi miestä olla virkavallan edustaja niin varmaan menisit yksin ja lallatellen vaikka minne.

      Mitä tarkoittaa muuten "koko partio"-käsite sinun mielestäsi. Monissa ammateissa se koostuu kahdesta henkilöstä, ei sen useammasta! Että lallallalaa...

      Mitenhän sinä sulattaisit tilanteen jossa etsitään maastoon kadonnutta ihmistä. Siellä voi olla aika monta "koko partiota" liikkeellä. Taitaisi suuta kuivata, hui!

    • asiaa

      Vieläkö ne on yhtä innokkaita kun ennen? Tulivat ihan perässä kotipihaan puhalluttamaan ja potkivat sitten renkaita kun kuski olikin selvinpäin.

    • Terppa

      Tottaikai tollasissa ampumatapauksissa koko "partio" lähetetään paikalle!
      Koita keksiä jotain muuta valittamisen aihetta.

      • uyjkmuy

        samoin te miks pitää vastata näihi jos ite mossotatte et "valita jostai muusta"....kysyn vaa t:johtaja turhapuro

      • zillee...

        Se on juurikin siksi, että jos yksi poliisi tulee esim. ammutuksi, niin jää sitten joku henkiinkin hoitamaan hommia/hälyttämään apua...jne.

      • natsit vittuun
        zillee... kirjoitti:

        Se on juurikin siksi, että jos yksi poliisi tulee esim. ammutuksi, niin jää sitten joku henkiinkin hoitamaan hommia/hälyttämään apua...jne.

        Teidät pitäis ampua ja tappaa kaikki. Ja mahdollisimman brutaalilla tavalla.
        Kannattaa vetää näitä sinivuokkoja suoraan vastapalloon jos tulevat elämääsi häiritsemään. Päätä vain maijan kulmaan. nyrkillä pari kertaa lujaa päähän, kusta fasistin päälle ja poistua paikalta.

      • Kiesilä
        zillee... kirjoitti:

        Se on juurikin siksi, että jos yksi poliisi tulee esim. ammutuksi, niin jää sitten joku henkiinkin hoitamaan hommia/hälyttämään apua...jne.

        Olis parempi, että tulis samantien useampi poliisi ammutuksi niin pääsisimme näistä korruptoituneista ja ammattitaidottomista loisista.

      • Anonyymi
        natsit vittuun kirjoitti:

        Teidät pitäis ampua ja tappaa kaikki. Ja mahdollisimman brutaalilla tavalla.
        Kannattaa vetää näitä sinivuokkoja suoraan vastapalloon jos tulevat elämääsi häiritsemään. Päätä vain maijan kulmaan. nyrkillä pari kertaa lujaa päähän, kusta fasistin päälle ja poistua paikalta.

        Minäkin rakastan sinua, ja olen ystäväsi ❤️

      • Anonyymi

        OOTSA KATTONUT 8 SURMAN LUOTIA 4 TOSI TYHMÄÄ POLLARIA KUOLI NÄIN HYVÄ:

      • Anonyymi
        Kiesilä kirjoitti:

        Olis parempi, että tulis samantien useampi poliisi ammutuksi niin pääsisimme näistä korruptoituneista ja ammattitaidottomista loisista.

        TÄMÄ ON TOTUUS POLIISI ON SUOMESSA VELKARAHALLA ELÄTTEVÄ SUOMEN KALLEIN RIKOLLIS JÄRJÄSTTÖ T TTILASTO TILASTO TILASTO TAJUAAKO SUOMEN KANSA

    • Eenokki.

      Lähtökohta poliisitoiminnassa on se, että päällystö päättää, ja rivipoliisit menevät sinne, minne käskytetään, ja kun eivät hekään ole ihmistä kummempia, niin erehdyksiäkin sattuu, kuten kaikille.
      Vaarallista rikollista etsittäessä ja pidätettäessä ylimiehitys on työturvallisuuden kannalta varmasti parempi, kuin alimiehitys.
      Satuin tuon Eskolanmäen rynnäkön keskelle pimeässä, ja olin todella ns.huuli pyöreänä, että täytyykö tässä maastoutua - ei siinä mitään, sekin epäilys ampujan sijainnista piti tarkistaa, ja varusteet kuuluivat asiaan, koska ampujaa haettiin.
      Ko.jutun moka oli siinä, että ensin etsittiin aivan väärää miestä, vaikka tekijän nimikin oli tiedossa. Sitten tuon väärän miehen mistään mitään tietämätön, viimeisillään raskaana oleva vaimo piti viedä asemalle kuulusteltavaksi, että missä mies on? Voi vain kuvitella tuon naisen tunnelmia.
      Mutta kuten sanottu, ihmisiä ne poliisitkin ovat. Galluppien mukaan suomalaiset luottavat poliisiin, ja luotan edelleen minäkin, vaikka asiakkaana ikävissä merkeissä olen ollutkin.

      • clom

        Ei poliiseja pidä mollata vaikka en heistä pidäkään,nornaaleja heppuja jotka ovat jaloudessaan valinneet epäkiitollisen työn,paha vaan että rikolliset ovat potentiaalisempia,jos suomeen tulisi ranskan kaltainen tilanne niin pahikset joutuisivat jelppaamaan poliiseja että saisi apinat ruotuun.Joka tapauksessa poliisi on ystävä.

      • kokoomuksen ystävät
        clom kirjoitti:

        Vitut se mikään ystävä ole.

        Et kai sinä nyt, hyvä ihminen, niin sinisilmäinen ole, että kuvittelisit poliisin todella olevan ystävä? Jos tuntisit heidän toimintaansa yhtään sen tarkemmin (kuten minä esim.) niin olisit umpisokea, jos tuollaista väittäisit.

      • haalarihomo
        clom kirjoitti:

        Ei poliiseja pidä mollata vaikka en heistä pidäkään,nornaaleja heppuja jotka ovat jaloudessaan valinneet epäkiitollisen työn,paha vaan että rikolliset ovat potentiaalisempia,jos suomeen tulisi ranskan kaltainen tilanne niin pahikset joutuisivat jelppaamaan poliiseja että saisi apinat ruotuun.Joka tapauksessa poliisi on ystävä.

        ai ihan ihmisiä kumminkin? :)

        Ihan vain ihmisiä, jotka kusevat kaikki hommansa, eivät osaa muuta kuin kytätä jossain vitun neljänkympin alueella ihmisiä puskissa yötäpäivää, puhallutella ihmisiä tiistaina puoliltapäivin, tuona rattijuoppojen kulta-aikana.

        Kouvolan poliisi pitäisi lakkauttaa kokonaan. Pelkkiä yhteiskunnan verovaroilla eläviä loisia, jotka kusevat kaikki ihmisten asiat, eivät osaa alkeellisintakaan juttua tutkia ellei kyseessä ole joku vitun ylinopeus.

        Pistetään näille vitun homoille ja luusereilla lappu luukulle, pääsevät korruptoituneet pers*reiät homostelemaan sen jälkeen keskenään, on verovaroille parempaakin käyttöä kuin tuollaisen roskalauman elättäminen.

        Nämä sinun "ihmisesi" myös perustuslain vastaisesti kohtelevat kansalaisia epätasa-arvoisesti, jättävät joukon vakavia rikosilmoituksia ja tutkivat täysin merkityksettömiä, ihan siitä riippuen millä tavalla kyseisten henkilöiden naamataulu sattuu miellyttämään näitä meduusaa pienempimääräisellä aivosolukapasiteetillä liikkuvia haalaripellejä sattuu miellyttämään.

        Kouvolan poliisin toimialue onkin ylinopeusvalvonnan lisäksi ainoastaan abc:lla halvempia ja lahjottuja kahveja ja pullia nauttiessa, pullistellessa naurettavissa sinihaalareissaan, kuvitellen, että joku kunnioittaa heitä, vaikka lehmätkin nauravat ja sen jälkeen keksiessä millä tavalla kaikki muut työt voidaan välttään. Mm. keksimälle lukuisan joukon eri verukkeita millä perusteella lopettavat tutkinnat milloin mistäkin tapauksesta.

        Kilometritehtaalle vaan ja v'ttuun täältä loisimasta!

      • Anonyymi
        haalarihomo kirjoitti:

        Minäkin rakastan sinua ❤️

      • Anonyymi

        Hankkiudu hoitoon !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hankkiudu hoitoon !!

        SINÄ VAI AARNIO JOTA ON TUTKITTU NOI 25V SE ON TOTUUS

    • poliisikorruptio

      Kaikki ne sadat ihmiset, jotka Kouvolan alueella ovat joutuneet korruptoituneen poliisitoiminnan tai Salpausselän syyttäjänviraston korruptoituneen toiminnan uhreiksi:

      Tässä valitusosoitus:

      http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/oikeusasiamies/pajuoja.htx

      Eduskunnan apulaisoikeusasiamies, oikeustieteen tohtori Jussi Pajuoja vastaa koko valtakunnan alueen Kelan, poliisi/syyttäjätoiminnan, työvoimatoimistojen, maahanmuuttoasioiden yms. väärinkäytöksistä.

      Mikäli ja kun et näiltä paikalliskorruptoituneilta ja toistensa päätä silitteleviltä virkamiehiltä saa asiallista kohtelua, valita suoraan Pajuojalle niin alkaa oikeus tapahtua ja saavat nämä mielivaltaa ja laittomia päätöksiä tekevät virkamiehet esimiehineen heitetään kilometritehtaalle nopeasti.

    • jotain ryhtiä

      Tuo on hyvä osoite. Minusta rikollisia suojaava oikeuslaitos toimii väärin.

    • Einari!

      Ei se turhaa ole niitä teiniapinoiden mopoja ratsata, toivoisin että olisi resursseja siihen enemmänkin lähitulevaisuudessa. On aika vaarallista meidän muiden liikkua tuolla pyöräteillä kun pojat ja tytöt sinkoilee suoraan mutkiin seittemääkymppiä ihan jokapuolelta ja loput esittää jotain kisakuskia autojen seassa.. se on niin läpinäkyvää että on aivan oikein että joka jätkä ja likka joka virittää, niin saa kunnon tuntuvat sakot perstakamukseen! Sitä on laki.

      Jos ei osaa lakia noudattaa niin sitten maksaa rangaistuksen.

      Poliisi on ÄIJÄ! Se on ystävällinen niille jotka noudattaa lakia ja muita se opettaa jotka ei noudata. Ei heillä ole varaa pelkästään nuhdella teinejä, koska on hyvä muistaa että viritetty mopo on helvatin vaarallinen vastaantulijoille sekä itselle myös! Jopa fillarilla törmättäessä ilman pottaa voit olla pian pyörätuolissa ja sylkeä samalla kun laulat muumilaulua.

      POLIISIT HUOM!

      ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ NUHTELULLA NÄITÄ VIRITETYILLÄ MOPOILLA AJELIJOITA. NE EI YMMÄRRÄ VIELÄ ASIAN VAKAVUUTTA KUNNES TOISELLE TAI ITSELLE SATTUU.

      TUNTUVAT SAKOT VAAN NISKOILLE JA VANHEMMAT NE MAKSAA. TUSKIN SAA TEINI SEN JÄLKEEN ENÄÄ PÄRISTELLÄ JA SE ON OIKEIN.

      Ajan itse vakiolla ja olen aikuinen. Kaljat katuun lapsilta ja mopot erityistarkkailuun!

    • siviilikyttä

      Varokaa tätä siviilikyttää!

      Päivystää yötä päivää mm. Lehtomäki-Viitakumpu-aluetta, kyttää jokaisessa puskassa ja sakottaa kaikkea mikä liikkuu. Tummanharmaa Skoda Octavia ja rekisterinumero CYU-580.

      Kannattaa pistää rekisterinumero ja tuntomerkit ylös eikä antaa näille paskiaisille tekosyytä sakottaa. Keksivät tekosyyt iahn mistä hyvänsä.

      http://www.google.fi/imgres?q=Octavia&start=176&um=1&hl=fi&client=firefox-a&sa=N&rls=org.mozilla:fi:official&channel=np&biw=1280&bih=652&tbm=isch&tbnid=VgavCsZ4GjAkRM:&imgrefurl=http://www.carphotogallery.com/skoda/skoda-octavia-vrs-2008/&docid=n3KCWF_f1WiWnM&imgurl=http://www.carphotogallery.com/wp-content/uploads/2011/12/b8d33_Skoda_Octavia_2824453700_ede7cabdbb.jpg&w=500&h=375&ei=0uZiT7DmA8qF4gTqluizCA&zoom=1&iact=rc&dur=447&sig=118147926774241247824&page=10&tbnh=143&tbnw=191&ndsp=20&ved=1t:429,r:15,s:176&tx=64&ty=73

      • Aja ojaan!!

        Ajahan pelle liikennesääntöjen mukaan niin ei tartse Skoda-partiota varoa!!!

      • Fuck cops
        Aja ojaan!! kirjoitti:

        Ajahan pelle liikennesääntöjen mukaan niin ei tartse Skoda-partiota varoa!!!

        En mä teitä pelkää. Olette täysiä homoja ja ihmisreppanoita. Ensi kerralla ajan päälle. Kadotkaa vittuun tästä kylästä.

      • kotibileet
        Aja ojaan!! kirjoitti:

        Ajahan pelle liikennesääntöjen mukaan niin ei tartse Skoda-partiota varoa!!!

        Nyt selvisikin miksi nämä pilkkuhaalareihin pukeutuneet paskiaiset kiusaavat normaaleja autoilijoita ja ihmisiä:

        He EIVÄT KEHTAA AJAA SKODALLAAN ja keräävät provikkapalkalla rahaa uuteen autoon, jotta näyttäisivät edes siedettäviltä, HAH HAH!!!!

        Totuushan näistä Kouvolan poliiseista on se, että nämä ovat täysin ammattitaidottomia, vajaaälyisiä, provikkapalkalla loisivia paskiaisia, joille luotiin veronmaksajien piikkiin suojatyöpaikat Kouvolasta kun eivät reppanat päässeet edes stevarien palikkatestiä läpi kun yrittivät neliötä tunkea ympyränmuotoisesta kolosta sisään.

        Nyt me kärsimme täällä, kun nämä loiset 3 metrin välein Skodillaan valvovat paremman tekemisen puutteessa ajaako joku 41 km/h neljänkympin rajoituksella.

        Kun todellisista rikoksista on kyse, tällöin nämä turpauunot istuvat asemallaan peukalo suussa kun eivät reppanat osaa edes kirjoittaa, rikkovat kaikki virkavelvollisuutensa, tekevät itse rikoksia kuten uhkailevat aseella päähän kotibilettäjiä yms. kivaa.

        Helvettiin vaan nämä uunot viroistaan, lomautukseen kaikki.

      • Anonyymi
        kotibileet kirjoitti:

        Kultaseni, ota piikkisi useammassa erässä ja hiukan harvemmilla väleillä. Kyllä se hauis (ja pää) kasvaa vähemmälläkin eikä kiukututa pikkuista niin kauheasti. Pus 😘

      • Anonyymi
        Fuck cops kirjoitti:

        En mä teitä pelkää. Olette täysiä homoja ja ihmisreppanoita. Ensi kerralla ajan päälle. Kadotkaa vittuun tästä kylästä.

        Jotta sinä saisit vallan käsiisi ja ajaa kenen päältä haluat?

      • Anonyymi

        Tuo ajokki ei ole päivystänyt enää sitten vuoden 2013 jälkeen.

    • Meidän pihalla

      Täähä oli yks aamu meidän pihalla!?
      No vienneet vissiin muijan ku ei näkyny aamulla,laskeneet vapaaksi ku tuli neljänmaissa kuitenki kotia.
      Oisko ne pamputtanu sitä?
      No empä tiijä enkä tai ees kysyä että ei saa ite tuomiota,parempi ku ei tiijä mittää.
      Vai että tommonen peli.
      Saako se muuten tulla mun pihalle?Ku en oo pyytänännä?
      Jos vielä sen tuossa näjen potkin kyllä äijiä kotteroille.
      Ossaavat sitten kytätä vaikka jossain muualla.

    • synkkä totuus

      Toisiaan ne pamputtaa siellä

    • Warmaa tietua

      Varokaa kaikkia Volvo V50 merkkisiä! Yksi niistä suorittaa ajotapavalvontaa!!!!

      • Anonyymi

        Kyseessä tekoälyllä varustettu auto, kuten se Ritari Ässän KITT?

      • Anonyymi

        YKSI s80 volvo roisto poliisi kouvola Rikostilastot suomessa henkilistömäärä kautta amatti Poliisi ykkönen ??????? REPIKÄÄ SIITÄ TÄMÄ ESIM PÄIVI POLLARI TÅYSIN SEKUNDA :::KOUVOLAN POLIISI ON VELKA RAHALLA ELÄTTEVÄ SUOMEN KALLEIN RIKOLLISJÄRJÄSTÖ:

    • Cops

      Tänään oli päivällä Mylsän kurkimäessä tumman harmaa siviili caravelle paku tienvarressa ja kun vilkaisin pihaan niin siellä oli pari virkapukkuista pihalla, toinen oli ovella ja kurkki ikkunasta sisään, ei tainnu ollu asukkaat kotona, kahville menossa vai mitä lie oli asiaa.

      • Anonyymi

        No jos muija asuu yksin kotona, ni onhan se ymmärrettävää...

      • Anonyymi

        Googleta ” keltainen lippis huumekauppa” niin tiedät ketä jahdattiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Googleta ” keltainen lippis huumekauppa” niin tiedät ketä jahdattiin.

        Metallia ja henkilövuokrausta....:)

    • poliisi valvoo lakia
    • maketheoriginal5

      kouvostoliiton poliisi lähttää mielummin koiran, koska se saa isomman tuomion sillä että joku tappaa sellasen kuka ei halua tulla purruksi. se on pyhä totuus näistä kusipäistä.

    • jaska.

      maketheoriginal..... teiniapinan tasolla oleva sossupummi.

      apina mikä apina.

      • kuusaalai

        Saattaa olla vasikka, narkomaani tai poliisi. Ja jos myös homo, kyseessä on krp-kyttä. ACAB..

        krp-paskiainen. Ehkä vasikka injektio-narkki, homo tai joku vitun poliisi kuitenkin. ACAB.

    • Anonyymi

      Minuakin alkanut kyrpimään tuo Kouvostoliiton poliisi. Operaatio Savitaipaleella kestänyt jo VIISI vuotta.

      T:Rummukainen

    • Anonyymi

      "...jotain tapahtuu on koko partio paikalla,"

      Eli jos 2 ukkoa on "kokopartio", niin puolipartiota on yksi.
      Jos sillä yhdellä on koira, niin se on yksi ja puoli.
      Jos vain koira tulee jostain, niin se on puolikas partio.

      • Anonyymi

        Itseasiassa koira on 1/3 partiota.

    • Anonyymi

      Ai näin vanha aloitus. Onnistuisiko jos yrittäisi elää ihmisiksi?

    • Anonyymi

      Mitä aloitukseen tulee, persuuntuneilla paikkakunnilla poliisin täytyy käyttää järeämpää kokoonpanoa. Ehkä tämä persujen kannatuksen kääntyminen kaakkoon auttaa aikanaan tässäkin kysymyksessä., kaupungin imago kohoaa joka tapauksessa

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2374
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      55
      2085
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      95
      1923
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1672
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1592
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1430
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe