pikavippi- ihmisille Eli siitäkin tulee kierre Olen alun alkaen ollut sitä mieltä että kuka nämä on onkin keksinyt teki karhunpalveluksen etenki nuorille Näin kerran sellaisen pikavippi-ilmoituksen erään ravintolan seinällä, omistajalla varmaan oli tarkoitus että kun nuorison rahat loppuu ja juomaa tarvitsee saada lisää, eikun seinältä numero mistä vippiä saa ja juomaan nekin sitten Otin ilmoituksen pois seinältä näkyvästi että myös ravintoloitsija huomasi tekoni,mutta eipä sanonut mitään Pitäisi enemmän olla vastuuta,eikä täläisiä vippejä tarjotaisi
Olenkin miettinyt
miten käy näille
243808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja näkyy niin olevan. Ainakin tänän foorumin palstoilta tulee se kuva, että monet ovat lirissä vippiensä kanssa. Uusia, uusia vippipaikkoja kysellään, kun ei voi enää entisistä saada. Selvä merkki kierteestä.
Siihen koko pikavipit tähtäävät, että kierre saadaan aikaiseksi ja asiakas maksaa satojen prosenttien korot, kun joutuu toistuvasti ottamaan (satasen)lainan.Hyvä bisnes rahanlainaajafirmoille.
Tuossa oli paljon asiaa. Mutta silti, aina täytyy korostaa ja muistaa että päävastuu on velkaantujilla. Kukaan ei ase ohimolla pakota pikavippejä hakemaan. Se on jokaisen valinta.
Ylipäätään, nykyään kulutusluotoilla ylivelkaantuminen tuntuu yhä suuremmassa määrin johtuvan tyhmyydestä. Kun pienituloinen tai opiskelija sortuu tuollaisiin pikavippeihin, niin tyhmyydestä siinä on kyse. Älykkyys ei riitä elämän suunnittelemiseen huomispäivään asti.
on jokaisella itsellä, mutta sen harvan kerran kun olen tällä palstalla käynnyt ,sinun kriittinen, kirjoituksesi-sanomasi varmasti ärsyttää Ei meillä kellään ole oikeutta moralisoida kenenkään elämää tai elämäntapaa Ja ihan oikeasti, neuvoisin jos tietäisin jonkin keinon millä ihmiset pääsisivät noista erilaisista kierteistä eroon Kun sinä olet niin tietäväinen, niin anna noille nuorille hyviä neuvoja,äläkä moralisoi Kyllä he varmasti tietävät että vipeillä syntyy ongelmia,mutta onko se sitten "nuoruus ja hulluus " joka vaikuttaa Ja moni oppii kantapäänkautta elämään varallisuutensa mukaan Opastakaa vanhemmat ja viisaammat,älkää aina mollatko
...mutta minä varaan itselleni oikeuden kritisoida sellaisten ihmisten elämäntapaa, jotka sillä aiheuttavat ongelmia muille. Ja holtiton taloudenhoito aiheuttaa muille ihmisille kuluja. Monessakin muodossa.
"Kun sinä olet niin tietäväinen, niin anna noille nuorille hyviä neuvoja,äläkä moralisoi"
Johan sen olen monta kertaa lausunut. Velkakierre poikki, menot minimiin ja tulojen kasvuun pyrkiminen. Ellei onnistu, niin silti velkakierre poikki. Parempi on jopa jättää velkansa maksamatta kierteen alussa kuin ilman mitään maksukykyä rahoittaa vipeillä vippejä ja lopulta olla selkä seinää vastan suuren laskun kanssa.
Mulle on justiinsa käyny niin,että kierteessä ollaan.
Mutta auttakaa te viisaat,mitä mun pitäis tehä!!
Vanhemmilta en voi rahaa enää pyytää.Enkä haluis luottotietoja menettää.Millä hittoa teen?!!!!!
...karsit menoja ja etsit töitä/lisätöitä. Nuo kai ne ainoat konkreettiset toimet ovat. Ellei sitten ole jotain rahaksi muutettavaa arvo-omaisuutta.
tulojen mukaan.Jos olet nainen,niin rahaa saa,kun istut kerran pankin päällä.Ilmoittele,jos kiinnostaa..
Juu nainenhan minä. :)
Oisko sulla s-postiosotetta, mihin vois pistää mailii?
Pikavippiyhtiöt yrittävät kampittaa toisiaan. Se jää pisimmäksi aikaa henkiin, joka agressiivisimmin perii lainoja takaisin ja saa ne säälittävimmät tapaukset maksamaan omat saatavansa muilla pikavipeillä.
Kyllä mä satun olemaan työssäkäyvä ihminen,tosin töitä on tällä paska-alalla vain osa-aikaisia.
Ärsyttää ihan sairaasti noi"mene töihin"-kommentit!!!On mulla kyllä omat syyni,miksi oon velkaantunut,ei kai kukaan huvikseen ota pikavippejä tollasella korolla.
"Ärsyttää ihan sairaasti noi"mene töihin"-kommentit!!!"
Mikä siinä ärsyttää? Jos on velkavankeudessa, niin lisätöiden etsiminen on järkevin vaihtoehto, ellei ole mahdollisuutta pudottaa menoja tarpeeksi. Kyllä se pitäisi ymmärtää, että ainoa vaihtoehto on tulojen ja menojen tasapainottaminen, eikä se raha taivaasta tipu.
"On mulla kyllä omat syyni,miksi oon velkaantunut,ei kai kukaan huvikseen ota pikavippejä tollasella korolla."
Niin, tyhmyydestä ja lyhytnäköisyydestä siinä on kyse. Ei kai kukaan muuten pahenna taloudellista ahdinkoaan tuollaisilla vipeillä, joissa on kohtuuton korkoprosentti.
joo-o,sepä siinä juurikin ottaa nuppiin,että varmaakin olet luullut minun olevan työtön 19-vuotias joka sijoittaa pikavipit bailaamiseen.joo,ja kyllä se tiedetään ettei raha taivaasta tipu .Mutta hanki pliis jotain muuta tekemistä kun tällä palstalla moralisointi.
"sepä siinä juurikin ottaa nuppiin,että varmaakin olet luullut minun olevan työtön 19-vuotias"
En suinkaan. Minä en suuntaan enkä toiseen esittänyt arvioita työllisyystilanteestasi. Ja siitä syystä alkuperäisessä kommentissa kirjoitinkin "ja etsit töitä/lisätöitä".
Ja mitä pikavippien käyttökohteisiin tulee, niin onko sillä väliä? Olennaista on vain se, että on hölmöä ottaa tuollaisia vippejä YHTÄÄN MIHINKÄÄN, kun talous on muutenkin tiukoilla ja korot ovat tähtitieteelliset.
Ps. Mikä siinä lisätyöneuvossa oli muuten huonoa? Jotain siivoojan tai henkilökohtaisen avustajan jobeja varmaan löytyy tarvittaessa lyhytaikaisenakin eikä hakijalta liikoja edellytetä. Jotain tuollaista rinnalle ja kakkostyön lopetus siinä vaiheessa kun talous on paremmalla mallilla. Se on varmaan helpoin tie ongelmien ratkaisuun.
Eihän siinä lisätyön etsimisessä mitään huonoa oo,tai siis en tarkoittanut että se olisi ollut mitenkään huono kommentti.Mutta kun tällä hetkellä en muuta tee kuin ns.lisätöitä milloin missäkin firmassa(näitä ihania henkilöstövuokrausjuttuja).Vaikka olen ns."korkeakoulutettu"(AMK restonomi)Milloin siivoon vessoja ja milloin olen tarjoilijana,ja kun töitä ei kuitenkaan ole tarpeeksi!Keskimäärin noin 4 tuntia 3-4 päivänä viikossa,ja se ei riitä edes vuokran maksuun!Sitten pitää olla naimisissa Kelan kanssa ja vituttaa kun ei ikinä ole rahaa mihinkään vaikka kuitenkin töitä teen.Sitten olen joskus hairahtanut pikavippiin,että oon saanut esittää että joo on mullakin rahaa ja voin ostaa vaikka uudet farkut ja talvitakin ja sitten ei ookaan ollut varaa maksaa vippiä takas ja sitten on pitänyt ottaa toinen jne ja siinähän se kierre onkin jo salakavalasti syntynyt.No,tää ei ehkä oo oikea palsta avautua tällaisesta..Kyllä mä tiedän,että sinä kriittinen oikeassa olet,ei vaan ole kiva kuulla muilta olevansa tyhmä ja lyhytnäköinen,mutta niin kai se sitten on.
Minun mielestäni sinä olet jo ohittanut tietyllä tavalla tyhmyyden vaiheen, kun puhut pikavippeihin hairahtamisesta ja avoimesti myönnät että syynä on halu näyttää rahatilanteen olevan parempi kuin se on (=eli turhamaisuus). Mikä voisikaan olla sen ratkaisevampi askel saada asiat järjestykseen kuin tiedostaa oma tyhmä toimintansa. Onnittelut (ilman sarvia tai hampaita!)
Jepjep, lisätyöt on tietenkin hankalampi juttu silloin kun työ on muutenkin epäsäännöllistä.
Yhdessä asiassa olet väärässä. Kirjoitat "No,tää ei ehkä oo oikea palsta avautua tällaisesta..". Tämä nimenomaan on oikea palsta avautua tuollaisesta aiheesta. Ja ehkä saada joku miettimään ennen tyhmyyksiin sortumista.
Sopiiko muuten udella, että millaisia summia sinulla on korkeakorkoista velkaa maksettavanasi?
joitakin satoja euroja,n.600e tai hieman alle.(Hitto kun ei pysy enää laskuissa)EIHän tuo summa mikään aivan kamala ole,mutta mulla kun on se ongelma,että saan palkan kerran viikossa(henkilöstövuokraus),ja se on yleensä 50-120 e,(riippuen kuinka paljon olen tehnyt kuluneella viikolla töitä),niin mulla ei koskaan ole tilillä sen verran,että saisin velat kokonaan hoidettua pois alta,vaan sitten pitää ottaa
uusi vippi.Kelalta tulee kerran kuussa soviteltu päiväraha,mutta se menee lähes kokonaan vuokraan.
Niin,jotenkin tosiaan pitäisi saada tämä talous kuntoon!Hassua,että en ikinä kehtaa pyytää rahaa,edes pientä summaa,lainaksi esim.kaverilta tai vanhemmilta,sen sijaan maksan kamalia korkoja näistä pirun pikavipeistä.Täytyy aina esittää,että asiat on hyvin,ja rahaa mukmas on.Typerää:(
No tuo summa ei kuulosta vielä loputtoman kammottavalta, vaikka suuri summa tietty toimeentulon minimirajoilla elävälle. Ja kaiketi sellainen summa, että seinä tulee juuri vastaan, kun lainanantajat loppuvat kesken.
Jos kerran tuloja ei ole mahdollisuus lisätä tähän hätään eikä menoja vähentää, niin eikö tuo vanhempien avun pyytäminen pitkäaikaisen lainan muodossa ala olemaan viimeinen vaihtoehto. Ja parempi kai niellä ylpeys nyt kuin siinä vaiheessa kun summa on kasvanut huomattavasti entisestään. Jossain vaiheessa tuo pakollinen valintatilanne kuitenkin tulee eteen - avun pyytäminen tai luottotietojen menetys.
Vaikka noihin tekstiviestivippeihin sortuminen typeryyttä onkin, niin viisautta on paitsi ymmärtää niiden typeryys, niin myös katkaista kierre viimeistään tässä vaiheessa. Ja jopa velkojen laiminlyönti on parempi vaihtoehto kuin tehdä lisää velkaa ilman maksukykyä.
Lapset lapset, äläkääpäs tapelko!!
ahdistunut....mene töihin,tee kuukausi jokapäivä 12 tuntii,sit helppaa,ainakin sulla...
mä tein niin,ei tuntunu missään,on jo sen verran velkaa,mut pikkuhiljaa hyvä tulee....
mulle missä olet töissä,niin tulen sinne viivana.
toivottavasti ei mitään raksahommia sillä satun olemaan alle 45 kiloinen nishenkilö.mutta kaikki muu passaa tässä tilanteessa,kiitosta vaan.
ei ollut syytellä ketään. Olen itsekin ollut työttömänä, mutta tuet ovat Suomessa onneksi riittävät, ettei tarvitse ottaa mitään pikavippejä. Syy säkkiä myöden!
Häviäjä heittäytyy uskomaan, että joku korkeampi voima on ajanut ahdinkoon. Voittaja tietää, että on itse aiheuttanut ahdinkonsa ja pyrkii siitä pois. Valinta on sinun.
senkin apina!
Et sitten tullut ajatelleeksi, että välimerkit on helppo ja vaivaton tapa tehdä tekstistä lukukelpoista? Varmaan olet ihan amispohjalta liikenteessä, kun on pisteet ja pilkut jääneet vähän vähemmälle.