suljetulla osastolla. 4,5 v aikaa enkä oo viä päässy yli eli se oli mulle aika traumaattista.
voinko koskaan unohtaa et oon ollu
elämä pilalla
392185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Tuskin ja kyllähän sen sitten aina jossakin vaiheessa esille tulee. Toisaalta lanttumaakarit eivät osoita toiminnallaan muuta kuin omaa typeryyttään. Esim. minä, joka olen fyysisesti täysin terve, joten odotettavaa on ettei pääkoppakaan oikein siinämäärin reistaile jota se jollakin sairaalla taikka alkoholistilla reistailee ja äo keikkuu 150 pinnassa, niin eiväthän he menetä muuta kuin yhden potentiaalisen kannattajan ja mahdollisen tuottavat työntekijän leimallaan.
Ei sitä unohtaa voi. Se tuottaa häpeän tunteita jne. Ei siitä hirveästi kannata kaikille puhua mainostamalla. Sen sijaan asian kanssa oppii elämään. Mikä sen vaikutus sitten on, sitä en voi sanoa. Itse ainakin pääsin töihin silti, ja olin pari vuotta yhtä putkeen. Määräaikainen. Ei pidä mainostaa! Sellaista sattuu. Myös ikävaihekriisejä ja traumoja tulee kaikille. Tuo on ymmärrettävää.
Useimmissa maissa kuten Suomessakin merkittävä osa suljettujen psykiatristen osastojen potilaista on säilössä sosiaalisista syistä, ei niinkään lääketiteellisistä. Hoitoasiakirjoissa voi toki lukea ja toisinaan lukeekin mitä vain "huonoa terveyttä" osoittavaa.
Suljettu osasto on jäänne pimeältä keskiajalta, eräänlainen kurikoulu. "Väärä ajattelu ja tahdonvoima pois".
Jotkut ovat suljetulla osastolla pitkäänkin ilmqan, että lääkkeet tehoaisivat. Usein näillä ihmisillä on kuitenkin vakavia lääkkeiden sivuvaiukutuksia. Mikä tahansa lääke mahdollisesti tehotessaan tehoaa parissa viikossa ja ellei tehoa, on sen antaminen lopetettava sivuvaikutusten vuoksi.
olis tehonnut, sivuvaikutukset vaan. Ja sen etten saa koskaan elämääni takaisin enkä varrmaan enää koskaan mere opiskeleen ku mun äiti soittaa joka paikkaa ja kertoo mun taustasta. Se oli ihan innoissaan ku jouduin sairaalaan ja soitti kaikille jo ennen kun olin joutunut sisälle. Suurin masennuksen aiheeni on tämä.
Luultavasti kuitenkin tarvitsit sen hoidon ja se toi sinulle jotain hyvääkin? Surullistahan olisi ollut jos et olisi saanut apua, vaikken tiedä miksi olit siellä.Elämä jatkuu, vuodet vierivät ja tapahtuma on lopulta vain yksi episodi muiden joukossa. Siinä, että olet tarvinnut apua ei ole mitään hävettävää. Totta on kuitenkin se, että ihmiset ovat ennakkoluuloisia ja kaikille tapahtumasta ei voi kertoa, vain hyville ystäville.
Ei, ei elämäsi ole pilalla, kukaan ei ole haavoittumaton/erehtymätön, elämään kuuluu myös erikokoisia kriisejä. Parhaimmillaan kriisi kuitenkin vahvistaa sinua: olet kokenut jotakin rankkaa jonka olet käynyt läpi ja usein vaikeasta ajasta selviäminen siis vahvistaa. Seuraavan kerran kun elämässä on rankka tilanne, on sinulla enemmän voimia ja tietoja taistoon -olethan selvinnyt tästäkin elämänjaksosta, olet siis selviytyjä :)
Tiedätkös, että useat ammattiauttajat ovat kokeneet jotain rankkaa elämässään? Sillä jos elämä olisi aina helppoa ja vaivatonta ( ja itse olisi täydellinen -kuka on? ), olisi vaikea ymmärtää ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa, ehkäpä miltei mahdotontakin.Muista, ettei elämäsi ole pilalla, vaan ehkäpä uusi ihana tulevaisuus on edessäsi :)
Hoidon tarpeet ja elämän kriisitilanteiden tulkinnat on mielestäni hieman omituisia, koska moni meistä on organisoinut omat asiansa siten, ettei isompia kriisejä pääse edes syntymään. Eihän se ole potilaan kriisi jos mielenterveydenhoitajalla menee huonosti.
Jotta voisimme asiaa verrata johonkin, niin otan esimerkkitapaukseksi entisen työnantajani yli vuosikymmenen takaa, joka oli suuren yhtiön palveluksessa ja tämän lisäksi vapaa-ajallaan liikemies. Tämän henkilön elämä perustui yhden kortin varaan, käytännössä siis siihen, että hän hoitaa raha-asiansa hyvin. Tämä tyyppi teki vapaa-ajallaan liiketoimissaan yhden virheen, jonka tuloksena hän menetti kaikki rahansa ja omaisuutensa ja jäi valtavasti vielä velkaa ja tämän lisäksi menetti päätoimensa huonosti hoidettujen raha-asioiden vuoksi. Lopputulos siis se, että hän jäi valtavasti velkaa ja tulot loppuivat. Psykiatrisen hoidon ja hoidossa sormienläpi mulkattujen raha-asioden jälkeen tämä liikemies kykeni jatkamaan olemassaoloaan. Toisaalta moni meistä on ottanut huomioon erinäiset riskitekijät elämän valinnoissaan ja suunitelmissaan, jolloin kriisejä ei periaatteessa pääse edes syntymään. Mikäli siltikin joutuu haluamattaan psykiatriseen hoitoon, niin hoito itsessään saattaa toimia ns. tulppana muiden suunitelmien toteutumiselle sen sijasta, että asiakas saisi hoidosta jotakin hyötyä.
Poliisi ylijohtaja Salminen oli huolissaan uutisen mukaan vakavien väkivaltarikosten lisääntymisestä ja siitä, että vankilat ovat täpötäynnä ja ettei moni vanki halua hoitoa vaikka hoito olisi Salmisen mukaan perusteltua, eikä asiakaskaan näin ollessa kuuluu poliisille laisinkaan. Toisaalta ongelman ei tarvitse olla edes niin suuri, että asiakas joutuisi vankeuteen. Eihän minunkaan tarvitse paikallislehteä kummallisempaa lukaista taikka paikallisostaria kauemmas mennä, että voi havaita melkoisia ongelmia joita psykiatrisella voitaisiin hoitaa. Samalla valitetaan mielisairaalapaikkojen vähäisyyttä ja ruuhkia hoidossa.
Kyse ei nähtävästi olekkaan hoidon tarpeesta sen enempää kuin, että hoidot olisi priorisoitu järkevästi. Kyse on pikemminkin lanttumaakarin mielen ailahtelusta. Mielestäni on omituista lanttumaakarissa syytellä toisia tasapainottomuudesta, koska hoitojärjestelmä itsessään syyllistyy pahemempaan kuin asiakkaansa.
useimpiin kriiseihin ei tarvita sairaalahoitoa, eikä ulkopuolista apuakaan. Kriisejähän on erilaisia, joillekin se voi olla esim. muutto, avioero, oman terveyden romahtaminen, läheisen ihmisen kuolema yms. Vaikkakin organisoisimme elämämme hyvin, elämässä voi tapahtua yllättäviä asioita. On totta, että psykiatrisessa hoidossa on paljon parantamisen varaa: liian paljon apua tarvitsevia jää ulkopuolelle kuten esimerkissäsi kerroit.
Oli miten oli, vastasin nuorelle ihmiselle, jota halusin rohkaista. Jos lapsi/nuori voi huonosti, on erittäin tärkeää että hän saa (sai tässä tapauksessa) apua, vaikkakin hoitoonpääsy on heillekin hankalaa. Olisikohan sinullakin jotain rohkaisevampaa sanottavaa tälle nuorelle? Eikö nuorella ihmisellä ole vasta elämä edessään, jonne suuntaan kannattaa suunnata katseensa?
Täysin eri asia kokeeko ihminen elämänsä kriisiksi kuin se, että ulkopuoliset kokee toisten asiat kriisiksi. Alkup. kirjoittaja puhui äitinsä sohlauksista ja sama tilanne oli jopa minulla vaikka en ollut minkään mittapuun mukaisesti hoitoon joutuessani lapsi, enkä edes nuori siten kun jotkin lakipykälät määräittelevät ihmisen nuoreksi alle 25-vuotiaana. Kysymyksessä tuolloin oli edelleen äitini kriisistä, jolloin samaan asiaan alettiin niputtamaan entisen työlnantajani ongelmia jne.. Kaikki asioita jotka itse olin ottanut huomioon omissa suunitelmissani poislukien sen, etten olisi osannut odottaa lähimmäsiteni jounittelevan selkäni takana saati, että mielenterveydenhoito oli valmis rikkomaan lakia siksi, että minusta saatiin syntipukki muiden ongelmille. Tilanteeni ei ole muuttunut miksikään eikä myöskään muutu näillä keinoin tilantaasta ennen hoitoa. Sama tilanne saattaa olla alkup. kirjoittajalla. Me emme esim. tunne hänen ikäänsä taikka elämäntilannetta.
ja itsekin teet olettamuksia. Asian ydin -kirjoittajan iästä riippumatta- on kuitenkin se, miten asian kanssa oppii elämään, johon kerroin näkemyksiäni.
Olet itse kokenut kovia ja olet ehkä (syystäkin?) katkera, voimme kuitenkin toivoa kaikkea hyvää tälle nuorelle (nuoreksi luulen), eikö vain? Toivottavasti sinä saat apua ja pääset oman elämäsi kanssa eteenpäin.
Ihmisiä pitää kohdella yhdenvertaisesti lain edessä ikään taikka terveydentilaan katsomatta (suomen perustuslaki). Teidän kanssa ei voi oppia elämään, enkä minä ole jumeksissa edes teidän vuoksi (äo n. 150).
Psykiatrinen hoito voi mennä pieleen. Jopa osaston henkilökunta piti mun äitiä (joka puhu lääkärille paskaa et ne ottais mut sinne)hullumpana kun mua. Mulle mun äiti sano et jouduin sinne koska kuvittelin voivani hylätä perheeni (ja heidän ongelmiansa), koska en pärjännyt lukiossa (ka 9,2) ja koska suhtauduin elämääni liian positiivisesti. Siitä sitten vaan mielisairaalaan muuttumaan negatiivisemmaksija hautomaan itsemurhaa. Minkälainen mun sitten olis pitänyt olla? Kukaan mun koulusta ei pitänut mua hulluna enkä asunut vanhempieni kanssa enkä nähnyt heitä juuri koskaan niin mistä he voivat minun elmästäni tietää. Mä en todellakaan halua tollasta "siitä hoidosta oli sulle jotain hyötyä.
.........
Mielenkiintoisia juttuja tosiaan. Minun olisi pitänyt 25-26 vuotiaana alkaa käymään iltalukiota (mikä helvetin lukio), muttaa takaisin kotiin asumaan (sittenhän vasta hullu olisin ollut), mennä töihin tehtaaseen joka oli mennyt jo nurin(mahdotonta), säästää rahaa autoon (minulla oli auto parkkipaikalla) ja antaa vanhempien "katsoa" jokin asunto minulle (minulla oli katto pään päällä ja saan perustuslain mukaan itse valita asuinpaikkani). Taisin sitten parantua kun tehdas on edelleen kiinni, ajan edelleen samalla autolla ja asun edelleen samassa paikassa, enkä edelleenkään tunne vetoa lukioon.
Arvasin, koska alaikäisen hoitoonmäärääminen pitää alistaa välittömästi oikeuden tutkittavaksi ja toisaalta ikähaarukka 18-30 on jotakuinkin se vainotuin ryhmä. Vaikka pakkohoito pitäisi tapauksesta riippumatta sada okeuden tutkitavaksi, niin koitappa saada jokin oikeus lävitse tuon ikäisenä.
Kyllä se on muutoin niin kumma juttu, että jos itse haluaisit jonkin asian etenevät lakien mukaisesti siten, että asiasta on sinulle jotakin hyötyä kuin haittaa, niin eihä se käy päinsä ja jos huonosta palvelusta taikka kohtelusta valitat, niin sinussa on enemmän vikaa kuin valituksen kohteessa. Toisaalta jos teet poliisiin, terveydenhuoltoon tai esim. työvoimatoimistoon rekisteritietojen tarkastuspyynnön, niin siellä on tuhannella sanalla kirjoitettu sinusta liirumlaarumia kuinka huono ihminen oletkaan. Oletko sitten todellisuudessa ajanut edes ylinopeutta? Onneksi taas kaikki muut olikin aikuisia ja käytäytyi aikuisella tavalla paitsi juuri sinä!
Lisätäkseni vielä, että mm. mielenterveydenhoito omalla käytöksellään eristäytyy muusta maailmasta. Likimain sairaimmat vaativat toisille pakkokeinoja, pakkokenojen kohteeksi joutuneet vastaavat tuleen tulella ja toisaalta pahiten voiva porukka jää hoitamatta, jolloin terveydenhuolto ei saa toiminnalleen tukea enää muusta kuin omistaan.
Mikä diagnoosi sulle siellä annettiin?
..........
Mikäli olit tahdostariippumattomassa pakkohoidossa, niin masennus ei ole pakkohoidon peruste. Mikäli olet sairaalassa kertonut halustasi poistua, niin sinua on kohdeltu väärin. Taktiikkanahan monesti on, ettei potilaan oikeuksista kerrota vaan sinun pitäisi muistaa taikka tietää ne ulkoa. Jälkikäteen voidaankin sitten jo sanoa, ettei henkilökunta ole ollut tietoinen, että haluat pois tai ettet ole mukamas osannut tuoda asiaasi esille. Mielenterveyslaissahan sanotaan, että mikäli perusteita pakkohoitoon ei ole ja potilas haluaa pois, niin hänet on poistettava välittömästi sairaalasta. Aivan kuten muissakin viranomaisissa, niin kaikki suoranaiset valitukset nostattavat pikemmiksin vihan ja puolustelun pintaan kuin että pikku virheistä otettaisiin opiksi.
Näistä syistä pienimuotoinen muutos käytäntöön olisi paikallaan, eli käytännössä rasti ruutuun, että hyväksyykö vai ei suljetun hoidon.
Älä sitten vastaa noihin uteluihin. Alkavat vain jatossa kiusaamaan ja puoskaroimaan.
Erehdyin..luulin kovin nuoreksi vain koska mieleeni ei tullut, että äiti enää sekaantuisi täysi-ikäisen opintoihin.
Tässä valossa kirjoitukseni oli varmaan hyvinkin ärsyttävä. Ikävältä kuulostaa tuo mitä sinulle on tapahtunut ja ehkäpä nimim. dfkj ( tai jotain sinnepäin) ymmärtää sinua paremmin. Uskon kuitenkin edelleen, että olet selviytyjä :) ja jotenkin pääset tilanteesta (äiti)eteenpäin, vaikket nyt niin uskoisi.
Olet riittävän nuori vaikka käymään vielä sen lukion jollakin tavalla ja tekemään kaikkea muuta. Jonakin päivänä tajuut ettei ne muutkaan niin täydellisiä ole, joten joskus saa masentaa ja kaikkea muuta ja elämä jatkuu silti. Minä olen eri vuosikymmenellä, mutta ikuisesti nuori kuin Keke Rosberg.
ja nimenomaan siihen että masennusta voi hoitaa ilman suljettua osastoa.
Mahdollisia masennuksia hoidetaan nimenomaan muilla keinoila kuin osastolla. Kuten itse olet todennut, niin olet mm. koulussa pärjännyt kovinkin hyvin. Tuolloin et ollut tekemisissä hoitokoneiston kanssa. Olet samassa kuilussa monen muun kanssa siinä, jossa esität pätevyyttäsi ilman hoitoa, niin olet kaikesta huolimatta hullu ja toisaalta hoidossa lähtee järki, eikä tulosta tämän jälkeen synny. Tervetuloa todellisuuteen. Tee itse valintasi mitä aijot tehdä. Sen mitä aijot tehdä, niin tee se nyt.
Asian tekee siis ongelmalliseksi se, että ihminen ei ole voinut periaatteessa olla tahdostariippumattomassa hoidossa ilman, etä hän olisi mielisairas. Toisaalta et ole nähtävästi myöskään osannut valittaa asiasta tuomioistuimeen asian ollessa videillä. Kolmenneksi sinut voidaan katsoa olleen vapaaehtoisessa hoidossa.
Suotavaa toki on, että jos et ole mieltynyt hoitoon, niin sanot asian mt-alan ihmisille suoraan ettei asiasta jää epäselvyyksiä. Jossakin vaiheessa joku saattaa muistaa sinut ja alkaa arvoimaan hoidon tarpeita jonkin aasinsillan kautta. Tuolloin sinun pitää olla tietoinen mt-laista ja valituskanavista ja valitustavoista jos joudut hoitoon.
"Päätöksistä valittaminen
Tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämispäätöksestä tai hoidon jatkamispäätöksestä, omaisuuden haltuunotosta tai yhteydenpidon rajoittamisesta voi valittaa hallinto-oikeuteen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoin muutoksenhausta on voimassa, mitä hallintokäyttölaissa säädetään."
http://www.oikeus.fi/1854.htm
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19901116?search[type]=pika&search[pika]=mielenterveyslaki
Mielisairaus määritelmänä on todellisuudentajun heikkenemistä. Tämä diagnoosi sopii kaikkiin muihin paitsi mt-alan ihmisiin.
..on viisauden alku.
On mielenkiintoista havaita, kuinka piinkovasta hoitajatyrannista tulee hetkessä leppoinen satusetä/täti siinä silmänräpäyksessä, kun ylilääkäri laskee pyhän jalkansa osaston käytävälle. Tällainen paatunut mielistelijä jakelee sitten mielipiteitään potilaiden "mielenterveydestä". Paluu arkeen tapahtuu, kun lääkäri liitelee pois osastolta, ja taas on kyyti kylmää.
On toki myös hoitajia, jotka uskaltavat hengittää, vaikka Ylilääkäri olisikin samassa huoneessa. Jotkut heistä myös uskaltavat sanoa oman mielipiteensä. Toivottavasti tapa tarttuisi, nykyään se on niin poikkeavaa, että se määriteltäisiin mielisairaudeksi, jollei kyseessä olisi terveydenhuoltoalan ammattilainen.
Hieman samaa ideologiaa kuin työttömienkin kanssa. Aluksi työttomien kaikki asiat ajetaan päin vittu. Päin vittu tarkoittaa käytännössä sitä, että naisihminen, jonka älykkyys jää 75 tasolle, niin sotkee asiasi ja rääkkää sinut puolikuoliaaksi ja osoittaa sormella, että sinussa on vikaa ja koska sinussa on vikaa, niin sinua pitää kuntouttaa. Asiat siis menevät päin vittua eli vituiksi.
Mt-hoidossa samaiset pahviaivot tuhaovat kaiken johon koskevat ja tämän jälkeen osoittavat jälleen sormella, että sinussa on vikaa ja koska sinussa on vikaa, niin hoito on perusteltua. Totuttuun tapaan kukaan ei joudu koskaan mistään vastuuseen.
On siis todella surullista todeta, että ihmisen keskiarvo on koulussa likimain 10 tai älykkyys likimain 150 ja fyysinen terveys on kunnossa, eli sen puolesta voisi vaikka takoa maailmalla mijoonia sen sijasta, että on tahdosta riippumattomassa maksullisessa hoidossa turhaan.
Luoti päivässä vähentää lanttumaakareita.
Näin se menee. Voisin itsekin olla tuottavassa työssä sen sijaan, että näpyttelen baarin nurkassa yleistä nettiä. Mutta, toisin ovat akateemiset aivot päättäneet. Ja kyllä se vituttaa olla itseään monin verroin tyhmempien pompoteltavina. Heidät pystyy laulamaan suohon heidän omilla teorioillaan, ja palkaksi saa vain piikin persauksiin.
Niistä oikeudenkäynneistä, että saattaa jopa käydä niin, että vaikka kuinka oikeaoppisesti koettaisi asiaa viedä, niin oikeus saattaa hylätä asian käsittelemättä (kokemusta on) ja toisaalta läkehuuruissa ja kiusassa on vaikeaa saada edes aikaiseksi asiallista valitusta. Kolmanneksi, on vaikeaa löytää asiallista asiamiestä joka hoitaisi asian puolestasi, koska läheisesi saattaa olla sinua vastaan (äiti ym.) ja omalla kokemuksella tiedän ettei julokinen oikeusavustaja halua moisia käsitellä (ei korppi korpin silmän noki). Potilasasiamiehestä en tiedä miten asioita käsittelee. TEO on yksi näistä byrokratia tahoista, jotka saattavat puoltaa jopa sähköhoitoja siksi, että lain mukaan näin saa tehdä vaikka kukaan ei pysty osoittamaan hyötysuhdetta. Jokin paperimuodollisuus saattaa mennä läpi.
Hoitohenkilökunnan vastuuseensaattaminen on varmaankin se kaikkeista vaikeimmin kaadettava tuulimylly.
Itse aion tulevassa kantelussani pureutua mm. siihen, että Acutarden tiedetään aiheuttavan hengenahdistusta. Pharmaca Fennican selosteessa se löytyy muistaakseni kohdasta erittäin harvinaiset sivuvaikutukset. Hoitohenkilökunnan tulee olla tietoisia kaikista määräämiensä lääkkeiden haitoista. Minun parikymmentä tukehtumiskohtaustani raportoitiin "huomion hakuisuudeksi", eli hoitoraporteista löytyy edes jokin maininta asiasta. Kokeilen, josko hoitajia voisi saada vastuuseen heitteillejätöstä. Suomen lain mukaan (ainakin näin minulle kerrottiin) hoitaja, jonka todetaan syyllistyneen heitteillejättöön, menettää työnsä. Mutta katsellaan, mitä oikeusasiamies päättää. Tapaus on päivänselvä, mutta en minuuttiakaan usko voittooni. Jotain voi silti saada aikaan, vaikkei virallisesti mitään tapahtuisikaan, ja onpahan ainakin yritetty, en kaatunut mukisematta. Muutenkin on niin, että olen miettinyt elämänkatsomustani hieman uudelta kantilta; jos joskus joudun sairaalaan, niin yhtäkään piikkiä en enää vapaaehtoisesti ota, vaan sitten puhuvat nyrkit! Johonkin ne rajat on vedettävä, mihin lempeys loppuu. Kuseenhan siitä joutuu, mutta jos kaikki on mennyt, niin onko sillä niin väliä?
Uskoisin, ettei oikeusasiamies voi asiallesi paljoa, koska tämähän vaatisi terveysalan tuntemusta pikemminkin kuin lain tuntemusta. Asian näin ollessa kyseeseen sattaisi tulla TEO ja potilasasiamies, mutta esim. TEO saattaa olla nihkeä moittimaan suoranaisesti terveysalan ihmisiä. Vaikuttaneekin siltä, että TEO jopa uutisoinnista päätellen haluaisi vastuullistaa muita kuin terveysalan ihmisiä taikka esittää tekosyitä sille, että miksi ei halua puuttua huonoon kohteluun.
Ei täällä kukaan muu joudu kuseen kuin kansalaiset!
Tuossa on liuta ohjeita miten toimia jos jotakin vielä sattuu ja jonkimoinen menettelytapa kannattaa opetella ulkoa kuin kuuden kertotaulu mikäli jokin päivä tulee se tilanne, että hoitoon joutuu ja on asiasta eri mieltä. Muutoin sinun pitäisi todellakin aloittaa se selviäminen nyt, koska jos jäät jahkaamaan asiaa, niin masennut taatusti tuolloin ihan oikeasti. Luo itsellesi jokin näkymä mitä aijot tehdä ja minkälaisessa asemassa näet itsesi. Marttyyrin asema ei ole vaihtoehto.
Minulla on hieman eri tilanne siinä, että minua syytetään väkivaltaiseksi ja tämä siksi, että olen kerran joutunut puolustamaan henkeäni ja tuolloinkin hyvin vähäpätöisesti. Mielihaluja olisi kovasti mennä ja vipeltää, mutta toisaalta jos jotakin sattuu niin kuin yleisesti jotakin sattuu maailmalla, niin jostakin syystä minua sakotetaan ja riepotetaan lanttusairaalaan ensitöiksi. Tyydyn siis asemaan jossa saan lukea muiden kohelluksista paikallislehdistä, mutta voisihan tämänkin tehdä mielekkäämmin.
Alunperin aloin miettimään, että mistä sitten hoidossa oli loppujenlopuksi kyse. Kyse oli nähtävästi siitä, että totaalinen fyysinen ja henkinen terveys kävi kateeksi monelle ja että kaikki jopa suunitelmalliset ja järkevät toimenpiteeni haluttiin tulkita huonoksi. Olinhan jo vuosia saanut kaikesta mahdollisesta moitteita niiden toimesta, jotka aivan oikean sairauden vuoksi makasi sairaalassa. Hoitojuttu oli siis totaalinen huijaus selän takana, jonka tarkoitus oli ainoastaan ja vain loukata juuri minua. Minä vain yksikertaisesti olin niin terve, etten osannut pelätä pahinta vaikka yhden kerran aavistuksen asiasta saatuani otin yhteyttä puhelinpalveluun josta sain jotakin pientä tietoa käsillä olevasta asiasta.
Elämä ei ole pilalla, mutta aavistuksen hankalempi tästä lähtien. Hankalempi kuin niiden joidenka ei ole tarvinnut sairaalaan mennä edes oikean murheen vuoksi.
Kun lääkärit "tutkivat" toistensa toimet, niin se on aivan sama, kuin jos juutalainen valittaisi Mengelen toimista Himmlerille....
Mt-juttua kokonaisuudessan ja yhtä turhaa tutkimusjuoksutusta lukuunottamatta olen saanut likimain 10 arvoista kohtelua. Juttuni saattaa kuulostaa hieman yliampuvalta, mutta olen itsekkin ollut työelämässä mukana aivan kuten lanttumaakarit omassa ammatissaan, joten tiedän sen, ettei tietyistä asioista nähtävästi vain puhuta riittävästi ja vasta konkreettisten mt-alan asennemuutosten jälkeen on havaittavissa tuloksia joita me kaikki odotamme.
Toki omassa asiassani syntynyt hieman "väärinkäsityksiä" tilanteiden muuttuessa, mutta en edelleenkään voi tuhlata aikaani jonnen joutavaan kakkaan jonkin maanisen mummon mielenailahteluiden vuoksi.
ees miks mua hoidettiin saati kerrottu oikeuksiani vaikka kysyin.
Sitä samaa se monelle muulle esim. minulle on ja melko käsittämätöntä näin normaalille ihmiselle. Kokisin itseni melko normaaliksi näihin hoitajiin nähden. Asiaa pitäisi kysyä joltakin tyhmemmältä, että miten he näkevät tilanteen. Toiset näkevät työpaikan taikka esim. jonkin luokion vain paikkana johon mennä. Moni on tuonut esille lukion erinomaisuuden. Onko lukioajoissa kyse vain terveen nuoren hyvästä elämänkokemuksesta ja hoito puolittainen rangaistus valinnasta, pelko siitä, että ajautuu kurjaan elämään vai halu ylläpitää kohtuullista terveyttä? Joillakin on käsitys, että pitäisi opiskella mahdollisimman pitkälle ja edetä uralla mahdollisimman korkealle. Ehkä se sitten on tärkeämpää, että on itse tyytyväinen siihen mitä tekee ja sehän ei sovi sitten niille, jotka oikeasti oireilevat. Sinussahan se vika jälleen piilee kun kerta hyvin voit.
Tämän on se tulos ulkopuolisten työntäessä nensä muiden asiohin. Onhan se mukavaa kun joku miettii jotakin puolestasi, mutta eihän sitä kaikessa voi olla matkustajana omissa asioissa.
Kuten aijemmin on todettu, niin hoidon perusteet ei ole täyttynyt ja olet ollut hoidossa toisen tyhmyyden vuoksi. Minä olen harkinnut äidin pienen pääkopan kytkemistä tietokoneeseen ja tietokoneeseen lisää muistia, jos vaikka sitten alkaisi yhteisymmärrys toimimaan.
Toivottavasti selviät. On kuitenkin niin, että hullun leima on yksi pahimmista. Ihmiset hyväksyvät helpommin mm.entiset narkkarit, rikolliset, alkoholistit jne. Hoidossa olleessa ihmisessä ollaan usein näkevinään ties mitä "oireita" vielä vuosia tapahtuneen jälkeenkin, ja paluu entiseen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Puheet suvaitsevaisuudesta ja ymmärtäväisyydestä ovat usein pelkkää fantasiaa.
Sain kirjoituksestasi käsityksen, että jouduit osastolle syyttä. Uskon sinua. Tiedän, että on mahdotonta jatkaa eteenpäin, jos joku aina muistuttaa menneestä, varsinkin jos tämä vääristelee faktoja. Koita jaksaa.
Masennuksen hoito suljetulla osastolla vallitsevin keinoin on mielisairasta.
Minä olen sitä mieltä, että ei pidä yrittääkkään unohtaa. Itse en ole ollut koskaan minkäänlaisessa psyk. hoidossa mutta muuten olen ollut paljon sairaalassa ja fyysisistä sairauksista. En unohda koskaan ja sairaala kokemukseni ovat kauheat. Olen kääntänyt asian niin että olen nykyisin sitä mieltä, että sairaalakokemukseni ovat minun voimavarojani. Olen vahvenpi ja kokemukset ovat vahvuuttani.
kuin tappaa itseni. En sattuneesta syystä enää uskalla kääntyä "ammattiauttajien" puoleen. Oli kiva purkaa itseään.
Voi kun voisin sinua jotenkin auttaa. Toivoisin niin että voisin sulle antaa voimia jos se vaan olisi jotenkin mahdollista.