Irak, Lipponen

Mielenkiintoista...

Mitenkähän tähän kuvioon sopii se, että
Halosen VOIMAKKAASTI tukeman Kofi Annanin hiljaisella hyväksynnällä
Saddam Hussein sai 1996 lähtien pari miljardia
euroa lahjuksia "rikoksiin ihmisyyttä vastaan"
ja tietenkin pitkittääkseen vallassaoloaan.

Ja Halonen kaiken lisäksi vielä tuomitsi jyrkästi sotakoalition hyökkäyksen kansainvälisen oikeuden vastaisena..
Entäs Saddam saamat miljardit, joista on saanut rahallista hyötyä jopa Kofi Annanin poika.
Onko tälläinen korruptio kansainvälisen oikeuden vastaista ?
Entä Saddamin kaltaisen diktaattori lahjukset YK:n alaisessa ohjelmassa ?

Ja Lipponen pyrkiessään EU:n presidentiksi toimi vastoin voimassa ollutta Suomen rauhanturvalakia ja Suomen perustuslakia, sekä selkeästi toimi mm. Suomen rikoslain usean pykälän vastaisesti vaarantaessaan kansaryhmän turvallisuuden Irakissa..

Mutta kun Halonen tuki Kofi Annan johtoista korruptiota YK:ssa ja Lipponen omaneduntavoittelussaan viis välitti Suomen voimassa olevasat lainsäädännöstä,
niin mitä tapahtuikaan..

Kun Jäätteenmäki uskalsi ääneen kyseenalaistaa Lipposen tekemiset, jotka Halonenkin oli yrittänyt lakaista maton alle, niin kuka mahtoi joutua tuomittavaksi ?

Kun historiaa kirjoitetaan vuosien päästä, niin akanat tullaan erottelemaan jyvistä ja Suomen tasavallan ja oikeusvaltioperiaatteen tinkimätön puolustaja korruptoituneesta valtionjohdosta.
Ja sitä historiaa ei SDP:n pelletutkijat pysty muuksi muuttamaan, koska Stalinin arkistoista ei löydy niin tuoretta "alkuperäismateriaalia"..
SDP:n pelletutkijoiden kohdalla luotettava lähdemateriaali on lähinnä jo "legenda" heidän elinaikanaan.

Voimme odottaa mielenkiinnolla, mitä mm. Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen jäljiltä vielä löytyy, kun savu heidän elinaikanaan voimistuu koko ajan..


----------------------------------------
Kerrataan
Kirjoittanut: nyt vielä 2.11.2005 klo 10.29

   Kerrataan nyt vielä kerran, että Suomen Irak-politiikan linjan haussa olivat vastakkain toisella puolella Halonen ja Tuomioja, toisella puolella Lipponen. Jäätteenmäki ratkaisi sen että Lipponen hävisi.

Todetaan nyt vielä kerran, että omavaltainen hyökkäys Irakiin oli USA:lta - tai paremminkin hra Bushilta - mitä harkitsemattomin teko, jonka seuraukset ovat olleet amerikkalaisille pahat. Koska se että hyökkäys toteutettaisiin omavaltaisesti oman koalition voimin todellakin oli selvillä jo Lipposen vieraillessa Bushin luona, Lipposen ei olisi puheissaan pitänyt tyriä niin että Bush sai aiheen kiittää Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon.

Se että Suomessakin on yrityksiä, jotka mielivät päästä Bushin helmoissa saaliinjaolle, ei saa merkitä sitä, että Suomi valtiona heittäytyisi mukaan kansainvälisen oikeuden vastaisiin USA:n sotaoperaatioihin.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaihda ihmeessä eri demareihin esimerkiksi Tuomiojaan tai Heinäluomaan, niin saataisi demarikannatus vielä enemmänkin nousuu.Mutta älä kehu Kepulaisia ihmiset rupee enemmän vieroksumaan Vanhasta ja kumppaneita, Jätösmäestä nyt puhumattakkaan.Niin ja minne te olette piilottaneet sen mikä sen nulikan nimi olikaan joka Halosta syytteli... niin se Neittaanmäki. Onko pojulle pistetty lappu suulle,ettei demarikannatus vain nousisi liikaa...heh heh.. vai taitaa itse kirjoitella tuntemattomana...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saddam, YK, Halonen kirjoitti:

Mielenkiintoista...

Mitenkähän tähän kuvioon sopii se, että
Halosen VOIMAKKAASTI tukeman Kofi Annanin hiljaisella hyväksynnällä
Saddam Hussein sai 1996 lähtien pari miljardia
euroa lahjuksia "rikoksiin ihmisyyttä vastaan"
ja tietenkin pitkittääkseen vallassaoloaan.

Ja Halonen kaiken lisäksi vielä tuomitsi jyrkästi sotakoalition hyökkäyksen kansainvälisen oikeuden vastaisena..
Entäs Saddam saamat miljardit, joista on saanut rahallista hyötyä jopa Kofi Annanin poika.
Onko tälläinen korruptio kansainvälisen oikeuden vastaista ?
Entä Saddamin kaltaisen diktaattori lahjukset YK:n alaisessa ohjelmassa ?

Ja Lipponen pyrkiessään EU:n presidentiksi toimi vastoin voimassa ollutta Suomen rauhanturvalakia ja Suomen perustuslakia, sekä selkeästi toimi mm. Suomen rikoslain usean pykälän vastaisesti vaarantaessaan kansaryhmän turvallisuuden Irakissa..

Mutta kun Halonen tuki Kofi Annan johtoista korruptiota YK:ssa ja Lipponen omaneduntavoittelussaan viis välitti Suomen voimassa olevasat lainsäädännöstä,
niin mitä tapahtuikaan..

Kun Jäätteenmäki uskalsi ääneen kyseenalaistaa Lipposen tekemiset, jotka Halonenkin oli yrittänyt lakaista maton alle, niin kuka mahtoi joutua tuomittavaksi ?

Kun historiaa kirjoitetaan vuosien päästä, niin akanat tullaan erottelemaan jyvistä ja Suomen tasavallan ja oikeusvaltioperiaatteen tinkimätön puolustaja korruptoituneesta valtionjohdosta.
Ja sitä historiaa ei SDP:n pelletutkijat pysty muuksi muuttamaan, koska Stalinin arkistoista ei löydy niin tuoretta "alkuperäismateriaalia"..
SDP:n pelletutkijoiden kohdalla luotettava lähdemateriaali on lähinnä jo "legenda" heidän elinaikanaan.

Voimme odottaa mielenkiinnolla, mitä mm. Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen jäljiltä vielä löytyy, kun savu heidän elinaikanaan voimistuu koko ajan..


----------------------------------------
Kerrataan
Kirjoittanut: nyt vielä 2.11.2005 klo 10.29

   Kerrataan nyt vielä kerran, että Suomen Irak-politiikan linjan haussa olivat vastakkain toisella puolella Halonen ja Tuomioja, toisella puolella Lipponen. Jäätteenmäki ratkaisi sen että Lipponen hävisi.

Todetaan nyt vielä kerran, että omavaltainen hyökkäys Irakiin oli USA:lta - tai paremminkin hra Bushilta - mitä harkitsemattomin teko, jonka seuraukset ovat olleet amerikkalaisille pahat. Koska se että hyökkäys toteutettaisiin omavaltaisesti oman koalition voimin todellakin oli selvillä jo Lipposen vieraillessa Bushin luona, Lipposen ei olisi puheissaan pitänyt tyriä niin että Bush sai aiheen kiittää Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon.

Se että Suomessakin on yrityksiä, jotka mielivät päästä Bushin helmoissa saaliinjaolle, ei saa merkitä sitä, että Suomi valtiona heittäytyisi mukaan kansainvälisen oikeuden vastaisiin USA:n sotaoperaatioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu