Tässä ihmissuhdeviidakossa,
kaikki on niin lähellä tossa.
Kaikki epäilykset, huonot olot,
menneisyyden rumat kohtalot.
Vaik kuinka yritän itseäin muuttaa,
ja kaikkiin ympärilläin luottaa,
en voi sille kurjalle tunteelle mitään,
enkä sua ehkä epäilisikään,
jos en ennenmuinoin ois takkiini saanut,
sydän petettynä olis maassa maannut.
Siks pyydän et koitat ymmärtää,
tätä särkynyttä enkeliä, epäilevää...
kaikki on niin lähellä tossa.
Kaikki epäilykset, huonot olot,
menneisyyden rumat kohtalot.
Vaik kuinka yritän itseäin muuttaa,
ja kaikkiin ympärilläin luottaa,
en voi sille kurjalle tunteelle mitään,
enkä sua ehkä epäilisikään,
jos en ennenmuinoin ois takkiini saanut,
sydän petettynä olis maassa maannut.
Siks pyydän et koitat ymmärtää,
tätä särkynyttä enkeliä, epäilevää...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos kauniista runosta, kerto niin täysin mun elämästä kanssa ja siitä minkä kanssa joudun kamppailemaan joka päivä että tuli ihan kyyneleet silmiin. Onneks oon löytäny ihmisen joka ainakin tähän päivään asti on jaksanu mua ja mun sairasta mieltä ja yrittäny parhaansa mukaan "korjata mua", mutta haavat on syvät ja pelottaa josko ne korjaantuu koskaan. Valoa sinun elämään!
Toivottavasti korjaantuu.
Tiedänhän sen järkevästi ajateltuna, että toista ei voi laittaa maksamaan muiden tekemiä virheitä.
Ei uuteen suhteeseen saa siirtää vanhojen suhteiden mustelmia.
Mutta onhan se loogistakin, että ihminen oppii varomaan. Täysin tahattomasti käyttäytyy niin ettei sattuisi uudestaan.
Ajattelepa nyt, jos oot suolla kävellessäs tippunut suonsilmään, niin tottakai sä oot hemmetin varovainen seuraavalla kerralla kulkiessas suolla.
Toi nyt oli aika kaukaa haettu symboli :)
Mut kuitenkin, got the point...
Mutta toivonkin, niin omalla kuin sunkin kohdallas, että tarpeeksi kauan saatuamme kokea "hyvää", tottuisi siihenkin?!
Eli lähetänkin sulle sata kiloa itsehillintää. Sitä tällaisessa tilanteessa tarvii ;)
Ja kiva jos sait ammennettua mun runosta jotain!
Mä ainakin käyttäydyn juuri niin että voisin koko ajan varmistaa että mitään pahaa ei pääse enää tapahtumaan ja yritän estää kaikki tilanteet jotka voisivat siihen johtaa. Tekee välillä elämästä niin kauhean vaikeeta ja ahdistavaa että tuntuu aivan järjettömältä, saati sitten toisesta osapuolesta. Pelko siitä että oikeesti kävis taas huonosti on niin mieletön kun sitä vaan koko ajan miettii että entä jos jotai käviskin niin mitenkähän rikki sitä sitten olis ja kuinka vois jatkaa siitä eteenpäin. Järki yrittää kertoo että turha sellaista on murehtia etukäteen ja sittenpähän tietäis että toinen ei rakastanutkaan ja vois ehkä löytää jonkun joka niin tekis mutta ku ei onnistu niin ei onnistu.
Välillä oon miettiny miten paljon helpompaa olis olla yksin mutta mun kultaa parempaa tuskin voisin itselleni löytää, enkä mä nyt kai aina vois yksinkään olla.
Mut mä uskon että jo se että tietää itse olevansa täysin järjetön ja että voi myöntää sen auttaa jo varmasti eteenpäin. Kyllä tämä tästä. Onneks on olemassa kanssaihmisiä jotka ymmärtää ja jotka ei sano että 'mitä sä pelkäät, toihan nyt ei ikinä pettäis sua' kommentteja kun eivät ymmärrä että mitä kaikkea tässä oikein joutuu kelaamaan.