rohkenee kysyä palstan "asiantuntijoilta", onko eläkeläisen mahdollista saada asuntolainaa?
En nyt ilkeä kysyä sitä suoraan pankista.
Taustani on sellainen, että olen joutunut erinäisten leikkauksien seurauksena työkyvyttömyyseläkkeelle n. 10v sitten. Samoihin aikoihin erosin ja huollettavana on vielä 16 v lapsi. Erossa myimme huonokuntoisen ok.talon ja oli hieman velkojakin joten käteen jäi vain parikymmentä tonnia mummonmarkkoja. Siirryin lapseni kanssa vuokralaiseksi ja koska olen sen verran "hyvätuloinen" eläkeläinen, niin yhteiskunnan tukia en ole saanut koskaan enkä saa. Vuokrat olleet vajaasta 700e -500e/kk.Nyt vuokra on 498e.Työkyvyttömyyseläkkeet bruttona n. 1950 nettona 1420e/kk. Suurin kompatuskivi lainan saannille lienee ikä - siis riski iän kautta - sillä ikää on jo 57v. Plussaa on se, että eläketulo ei tule laskemaan joten tulotaso ei muutu huonompaan. Säästöjä on muutama tonni, ei velkoja.Kalliimpi vuokra kulutti varoja aikalailla.
Vasta noin vuosi sitten havahduin, huomattuani alhaisen korkotason, että samalla kustannuksella lyhentäisi lainaa, minkä maksaa vuokraa ja korkohyvityksestä saisi myös tulonlisää. Paikkakunnalla jossa asumme, hintataso rivarikaksiosta ( n. 65m2) on 110.000e. Rivarikaksio olisi mieluisin asumisen vaihtoehto. Ystävällinen kiitos mahdollisesta vastauksesta!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tottakai saat lainaa. Ei ikä ole este tai eläkkeellä olo.
Pankki arvioi riskejä lainaa myöntäessään. Säännölliset tulot ovat tärkein kriteeri. Mikä on varmempaa tuloa kuin Suomen valtiolta saatava eläke.
Pankki hyväksyy asunnon 70% vakuudeksi, joten vaikka kuolla kupsahtaisit ja samalla asuntojen hinnat olisivat laskeneet, pankki saa kuitenkin omansa pois.
Alhaiseen korkotasoon ei kannata tuudittautua.