Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei
sitä ollenkaan tunne?
Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin
teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta
336:
"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien
kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa
lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin
sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan
suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen
antaminen."
Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:
"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse
ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että
vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä
jaantoi sille nimen."
Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä
lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun
sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat
tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista,
niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys
on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä
on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on
pakanallinen pakanoiden pakanariitti.
Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista
lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti
"Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):
"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa
mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että
lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa,
puuttuu."
Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää
Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:
"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa
ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun
vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):
"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui
upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo
ulkonaisestikuvasi kuolemista."
Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan
"Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):
"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava
kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi
vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle
tulemista."
Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:
"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä
kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita
nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen
käyttöä."
Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi
lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikaste olisi ollut
yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka
sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu?
Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa
LAPSIKASTETTA!
Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta
Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys
sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää
harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä
pakanalliseen lapsikasteoppiin ja järjestelmään?
Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetta
käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa
Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!
Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen,
Raamattu vai ihmismielipiteet?
On lisäksi väitetty, että Uuden testamentin
alkukielessä ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa
itsensä', vaan verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi
jakeessa Mark. 16:16 kastaa-verbi on passiivissa.
Alkukielessä uskoa-sana ja kastaa-sana ovat
aoristissa, ja Mark. 16:16 pitää tarkasti ottaen
suomentaa alkukielestä:
"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu."
Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra
Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa niitä,
jotka eivät usko Häneen.
Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään (huom!
pakanallisia pakanaperinteitä noudattava kirkko
kiittelee pakanaperinteitä noudattavien pappiensa
kanssa aivan päinvastaisesta!) muita kuin Krispuksen
ja Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei lähettänyt
minua kastamaan, (huom! pakanallisia pakanaperinteitä
noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista!) vaan
evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1 Kor.
1:14-17.
On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä on
aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto. Siinä
subjekti on myös verbin välittömänä objektina. Esim.
pesen (aktiivi), minua pestään (passiivi), peseydyn
(mediumi). Kastaa-verbin mediumimuoto merkitsee:
'kastattaudun, annan kastaa itseni'. Tämä on yleinen
muoto Uudessa testamentissa ja esiintyy esimerkiksi
jakeessa Apt. 22:16.
On huomattava, että tässä oleva teksti ei ole missään
määrin parjaavaa, vaan otteeltaan kyseessä olevaan
Raamatun SANAN vastaiseen lapsikasteharhaoppiin
yksinomaan ja rehellisesti Raamatun SANAN VALOSSA
toteavaa toisin kuin lapsikasteharhaisten.
Mistä lapsikastelu on lähtöisin?
15
448
Vastaukset
- M-LS
sillä rovastin arvo on käytössä vain ortodoksisessa, anglikaanisessa ja luterilaisessa kirkossa, ja nämä kaikki kannattavat lapsikastetta. Olet julkaissut sepustuksesi muilla palstoilla jo aiemmin. Siinä ei ole mitään uutta. Teillä lapsikasteen parjaajilla ei olekaan mitään uutta sanottavaa kasteesta, koska ette usko kasteen sakramentaalisuuteen.
- EI LÖYDY
KIRJOITUKSISTA.
>
Missä ihmeessä Raamatussa kielletään lapsien kastaminen? Perustellessaan lapsikasteensa vastaisuutta uudestikastajat tekevät järjen päätelmiään siitä ilmeisestä tosiseikasta ettei pieni vauva voi uskoa tai tehdä tietoisia ratkaisuja. Eikö riitä että yritetään välttää sitä mikä on selvästi kielletty. Eikö yhtähyvin voisi ajatella että se mitä ei ole kielletty, on sallittu?
Ei ole käskenyt. Sen sijaan Hän, Raamatun mukaan, on käskenyt kastaa kaikki kansat.- M-LS
Mitä Raamatussa ei kielletä, on kristityille sallittua. Sitäpaitsi Apostoleinteoissa kerrotaan useiden perhekuntien kasteesta perheenpään uskon perusteella. Hellenistisenä aikana oltiin kollektiivisia eikä individualistisia. Tuskin kristityille olisi tullut mieleenkään jättää lapsiaan pelastuksen ulkopuolelle kieltämällä heiltä kaste ja ehtoollinen -ja samalla kirkon jäsennyys.
- hellari3
M-LS kirjoitti:
Mitä Raamatussa ei kielletä, on kristityille sallittua. Sitäpaitsi Apostoleinteoissa kerrotaan useiden perhekuntien kasteesta perheenpään uskon perusteella. Hellenistisenä aikana oltiin kollektiivisia eikä individualistisia. Tuskin kristityille olisi tullut mieleenkään jättää lapsiaan pelastuksen ulkopuolelle kieltämällä heiltä kaste ja ehtoollinen -ja samalla kirkon jäsennyys.
Corneliuksen ja Crispuksen perhekunnat eivät sisältäneet imeväisikäisiä - heistähän todetaan että he kaikki uskoivat.
Vanginvartijan, Lyydian ja Stefanaan perhekuntien sisällöstä ei Raamattu puhu. Usein kuitenkin näillä perhekunnilla perustellaan vauvakastetta/nimenantotilaisuutta.
Kaste ei myöskään ole pelastuskysymys - pelastuihan ristin ryövärikin ilman kastetta. - ENEMPÄÄ
M-LS kirjoitti:
Mitä Raamatussa ei kielletä, on kristityille sallittua. Sitäpaitsi Apostoleinteoissa kerrotaan useiden perhekuntien kasteesta perheenpään uskon perusteella. Hellenistisenä aikana oltiin kollektiivisia eikä individualistisia. Tuskin kristityille olisi tullut mieleenkään jättää lapsiaan pelastuksen ulkopuolelle kieltämällä heiltä kaste ja ehtoollinen -ja samalla kirkon jäsennyys.
KUIN JOS MENET AUTOTALLIIN, MUUTUTKO AUTOKSI?
- K.O.
niin kirjoituksesi oli täyttä asiaa! Kiitos...
- kristitty.ihminen
Jokainenhan tietää, ettei oikea rovasti kirjoittaisi nimimerkki rovastin tavoin totta ja oikeaa.
Usein saa lukea tuon oudon väitteen, että "kaikki on sallittua, mikä ei ole Raamatussa kiellettyä". Tällaisen opin kanssa voisimme kutsua ehtoollisellekin kaikki kotieläimemme. Eihän Raamattu missään kiellä kissoja osallistumasta ehtoolliseen. Tse, tse Murre. Kisu, kisu, kis, kis, mirri! Ehtoolliselleee!!!! Kirkko kutsuu! - olen kuullut
kristitty.ihminen kirjoitti:
Jokainenhan tietää, ettei oikea rovasti kirjoittaisi nimimerkki rovastin tavoin totta ja oikeaa.
Usein saa lukea tuon oudon väitteen, että "kaikki on sallittua, mikä ei ole Raamatussa kiellettyä". Tällaisen opin kanssa voisimme kutsua ehtoollisellekin kaikki kotieläimemme. Eihän Raamattu missään kiellä kissoja osallistumasta ehtoolliseen. Tse, tse Murre. Kisu, kisu, kis, kis, mirri! Ehtoolliselleee!!!! Kirkko kutsuu!eikös ne eläinäänet olekin käytössä jo aika laajasti siellä uudestikastettujen lahkojen kokouksissa, kun maataan selällään lattialla oudon voiman kaatamana?
- M-LS
kristitty.ihminen kirjoitti:
Jokainenhan tietää, ettei oikea rovasti kirjoittaisi nimimerkki rovastin tavoin totta ja oikeaa.
Usein saa lukea tuon oudon väitteen, että "kaikki on sallittua, mikä ei ole Raamatussa kiellettyä". Tällaisen opin kanssa voisimme kutsua ehtoollisellekin kaikki kotieläimemme. Eihän Raamattu missään kiellä kissoja osallistumasta ehtoolliseen. Tse, tse Murre. Kisu, kisu, kis, kis, mirri! Ehtoolliselleee!!!! Kirkko kutsuu!Kristuksen ruumista ja verta muusta ruuasta niin kuin ihmiset jo pienestä pitäen, eivätkä ne synnittöminä myöskään tarvitse pelastusta niin kuin me syntiseen ihmissukuun syntyneet.
Teidän uudestikastajien puheet täällä palstalla ovat kyllä sellaista ymmärtämättömyyttä, ettei ole tosikaan. Nimimerkki "rovastin" jutut esim ovat hirvittävää soopaa, joissa ei ole siteeksikään mitään historiallista totuutta joukossa. - hellari3
olen kuullut kirjoitti:
eikös ne eläinäänet olekin käytössä jo aika laajasti siellä uudestikastettujen lahkojen kokouksissa, kun maataan selällään lattialla oudon voiman kaatamana?
Sellaisia en ole kuullut, mutta oletkos sinä kuullut, että raamattu puhuu siitä, että Pyhä Henki voi kaataa ihmisen:
Jeesus puutarhassa Joh. 18:6
Saul 1.Sam. 19:23-24
Paavali Ap.t. 9:3
Bileam 4. Moos. 24:4 - MUTTA
olen kuullut kirjoitti:
eikös ne eläinäänet olekin käytössä jo aika laajasti siellä uudestikastettujen lahkojen kokouksissa, kun maataan selällään lattialla oudon voiman kaatamana?
PYHÄLLÄ HENGELLÄ TÄYTETYISSÄ SEURAKUNNISSA ILOITAAN JOSKUS ÄÄNEKKÄÄSTIKIN:)
- MUKAAN
M-LS kirjoitti:
Kristuksen ruumista ja verta muusta ruuasta niin kuin ihmiset jo pienestä pitäen, eivätkä ne synnittöminä myöskään tarvitse pelastusta niin kuin me syntiseen ihmissukuun syntyneet.
Teidän uudestikastajien puheet täällä palstalla ovat kyllä sellaista ymmärtämättömyyttä, ettei ole tosikaan. Nimimerkki "rovastin" jutut esim ovat hirvittävää soopaa, joissa ei ole siteeksikään mitään historiallista totuutta joukossa.EIKÄ MISTÄÄN "UUDESTA" KASTEESTA.
- TOTTA.
KAI KYLLÄ VAAN.
- Johannes
Evankeliumien kirjoittajat edellyttävät monta sellaista heidän aikansa asiaa yleisesti tunnetuiksi, joita me nykyajan ihmiset emme enää tiedä. Heidän ja meidän välillämme on parin tuhannen vuoden aikaero ja sitäpaitsi tuhansien kilometrien välimatka. Meidän on, jos haluamme saada selvyyttä alkukirkon asioista, tultava niin paljon kuin mahdollista juutalaisen Jeesuksen ja hänen juutalaisten opetuslastensa aikalaisiksi. Vain yksi esimerkki riittää valaisemaan tätä. Kuullaan uudestikastajain, lapsikasteen vastustajain, yleisesti puhuvan siitä, että kansankirkkomme lapsikaste ei ole raamatullinen ja että sitävastoin aikuisten kaste on raamatullinen. Mutta jos joku ottaa vaivakseen tutkia laajaa juutalaista Talmud-kirjallisuutta oppiakseen tuntemaan sitä pitkää väliaikaa Esrasta Jeesukseen, mistä raamattumme tuskin ollenkaan kertoo, hän saa huomata, että juutalaisilla ei ole ollut koskaan sanomista lapsikastetta vastaan, vaan päinvastoin he ovat sanoneet lasten kastamisen laiminlyöntiä synniksi. Kirkko, joka jatkaa tätä juutalaisten perimätapaa, ei ole siis itse kehittänyt lapsikastetta, kuten väitetään. Uudestikastajat moittikoot tästä asiasta juutalaista synagogaa älköötkä kirkkoa, elleivät salli historiallisten todistuskappaleitten kumota sitä myöhemmin syntynyttä ennakkoluuloansa, että Jeesus ja hänen opetuslapsensa, s.o. alkuseurakunta, ei muka hyväksynyt lapsikastetta... http://lbl.jesusanswers.com/saarisalo/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 636166
- 635589
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1274397- 553863
- 143795
- 323219
- 672979
- 592846
- 692588
- 471950