Olen eroamassa. Eron puimista on kestänyt jo kohta vuosi. Välillä on suvantovaihe ja tuntuu että eihän tässä mikään kiire ole muuttaa, kun yhteinen lapsikin on. Mutta sitten taas räjähtää ja tulee tunne että aikaa tässä vaan pelataan ja ollaan onnettomia turhaan.
Miten muut ovat eroprosessinsa käyneet? Kestikö kauan ja mikä oli vaikeinta?
Uskon että kaikki käytännön asiat erossa sujuvat meillä ihan hyvin, ollaan samaa mieltä suurinpiirtein eronjälkeisestä tilanteesta, mutta itse eron käytäntöön paneminen koskee vielä kumpaakin.
Eronneet!
anna
12
1273
Vastaukset
- Vanessa
Hei !!
Minulla mieheni kanssa on aivan sama tilanne kun sulla. Välillä menee hyvin ja ajattelee, ettei ehkä sittenkään kannattais lähtee. Lapsi myös hidastaa molempien intoa lähteä. Mutta sitten kun taas helvetti on irti, miettii että miksi en ole lähtenyt. Monet jotka on olleet samassa tilanteessa sanovat myöhemmin että miksi eivät aikasemmin nostaneet kytkintä. Ehkä kannattais päättää että nyt lähden ja sitten myös lähtis. Jos sitä vatvoo ja odottelee, elämä voi mennä ohi. Yksi elämä täällä meillä on vaan.- anna
Ajattelen samoin. Kuitenkin voin kokoajan huonommin ja kun tulee taas riitaisa vaihe olen niin väsynyt etten jaksa organisoida eroa.
Pelottaa kuitenkin että vierähtää 10 vuotta ennen kuin ryhdistäydyn ja kadun "hukkaan" mennyttä aikaa. Haluan kuitenkin joka tapauksessa vielä toisenkin lapsen mutta aikaa ei ole loputtomiin, täytän tänä vuonna 32. Mies ei halua toista lasta (edellisestä liitosta on jo kaksi ennestään). Toisaalta vaikka erottais ei ole sanottua että löytäisin miehen jonka kanssa molemmat haluttais lapsi.
Lapsen saaminen ei ole kuitenkaan ainut syy miksi haluan erota, muitakin on aivan loputtomiin, ne eivät vain ole sitä laatua (esim. alkoholismi, väkivaltaisuus) että olis pakottava ja kiireellinen tarve lähteä. Niinpä sitä vetkuttelee ja salaa ehkä toivoo että kaikki muuttuis vielä paremmaksi vaikka tietää ettei tämä tästä enää muutu.
Mistä sitten tietää milloin on aika pakata tavarat? Sydän ei sitä kerro, sillä tunteet on monenkirjavat eikä mitään mustavalkoisia totuuksia ole. - timppa
anna kirjoitti:
Ajattelen samoin. Kuitenkin voin kokoajan huonommin ja kun tulee taas riitaisa vaihe olen niin väsynyt etten jaksa organisoida eroa.
Pelottaa kuitenkin että vierähtää 10 vuotta ennen kuin ryhdistäydyn ja kadun "hukkaan" mennyttä aikaa. Haluan kuitenkin joka tapauksessa vielä toisenkin lapsen mutta aikaa ei ole loputtomiin, täytän tänä vuonna 32. Mies ei halua toista lasta (edellisestä liitosta on jo kaksi ennestään). Toisaalta vaikka erottais ei ole sanottua että löytäisin miehen jonka kanssa molemmat haluttais lapsi.
Lapsen saaminen ei ole kuitenkaan ainut syy miksi haluan erota, muitakin on aivan loputtomiin, ne eivät vain ole sitä laatua (esim. alkoholismi, väkivaltaisuus) että olis pakottava ja kiireellinen tarve lähteä. Niinpä sitä vetkuttelee ja salaa ehkä toivoo että kaikki muuttuis vielä paremmaksi vaikka tietää ettei tämä tästä enää muutu.
Mistä sitten tietää milloin on aika pakata tavarat? Sydän ei sitä kerro, sillä tunteet on monenkirjavat eikä mitään mustavalkoisia totuuksia ole.mahdollista että voisitte asua erillänne jonkun aikaa.Siinä sitten saisitte miettiä ja kuulostella tuntojanne ilman mitään lopullisempia prosesseja.Pieni "time out" selvittää pääkoppaa kummasti ja koska olemme täällä vain kerran olemassa,niin
ei tuollaista ratkaisua ole sitten tehty paineessa hötkyillen vaan
kaikessa rauhassa.
tsemppiä - Doris -68
timppa kirjoitti:
mahdollista että voisitte asua erillänne jonkun aikaa.Siinä sitten saisitte miettiä ja kuulostella tuntojanne ilman mitään lopullisempia prosesseja.Pieni "time out" selvittää pääkoppaa kummasti ja koska olemme täällä vain kerran olemassa,niin
ei tuollaista ratkaisua ole sitten tehty paineessa hötkyillen vaan
kaikessa rauhassa.
tsemppiäOlemme olleet asumuserossa avoliitosta 13 kk ja yhteisiä lapsia on neljä emmekä ole vielä päässyt ratkaisuun...
Mietin tarkkaan päätöstäni ennenkuin eroamme, onko se kannattavaa ja tunnenko tarvetta jatkaa elämääni hänen kanssaan.
Välillä haluaisin jatkaa hänen kanssaan ja välillä en haluaisi.
Moni on sanonut että ottaisin hänet takaisin juuri lasten takia mutta eivät ole ajatelleet mitä MINÄ haluaisin.
Eivät lapset ole onnellisia jos vanhemmat eivät ole molemmat onnellisia. Sen verran tiedän että jos otan hänet takaisin, elämäni olisi onnetonta!
Keväämmällä ehkä kaikki näyttää toisin ja olen ehkä siihen mennessä päättänyt ja päästänyt lasteni isän piinan penkiltä ratkaisun osalta. - Vanessa
Huomenta !!
Olen miettinyt tota asumuseroa, mutta minne sitä muuttaisi..vuokrakämppiä ei saa millään tai sitten jos saa, pitää olla monenkuukauden vuokratakuu. Ja välttämättä sitä asumuseroa ei tarvii kuin kuukauden tai pari. Ehkä tekis hyvää ottaa vähän etäisyyttä ja katsoa onko ikävä miestä vai ei. Ja jos ei, niin silloin ei ole mitään syytä kyllä jatkaa. Elämä vaan menee pilalle. Silloin kun mulla menee himassa kaikki päin persettä, siitä kärsii kaikki. Töissä tiuskin ja en oikein pysty duunejakaan kunnolla tekemään, vaan mietin vaan kotitilannetta. Olemme yrittäneet että riitele kauheesti poikamme läsnäollessa, mutta väkisinkin sitä tulee sanottua jotain sellasta mistä toinen räjähtää samantien. Ja kyllä poikamme sen aistii (5 vuotta)että kaikki ei ole kunnossa. Elämä on vaan joskus niin vaikeaa. Ei tiedä mitä oikeesti edes haluu elämältä. Ja ei siinä toisten ohjeet paljon auta. Kun se toinen ei tiedä mitä mä haluun. Monet ystäväni sanovat että tee sitä ja tota. Mutta en välttämättä itse haluu sitä tehdä niin. En halua lähtee tästä suhteesta ovet paukkuen, joudunhan olemaan eron jälkeenkin yhteydesssä poikani isään.
Mutta anna....yritä kestää. Sä et ole yksin. Tässä samassa tilanteessa on todella monta. Ole ystäviesi kanssa. Niiltä saa tukea. Välillä menee hyvin ja välillä huonosti, mutta tämä on elämään ja elämä joskus satuttaa. - Still Virgin 22
Doris -68 kirjoitti:
Olemme olleet asumuserossa avoliitosta 13 kk ja yhteisiä lapsia on neljä emmekä ole vielä päässyt ratkaisuun...
Mietin tarkkaan päätöstäni ennenkuin eroamme, onko se kannattavaa ja tunnenko tarvetta jatkaa elämääni hänen kanssaan.
Välillä haluaisin jatkaa hänen kanssaan ja välillä en haluaisi.
Moni on sanonut että ottaisin hänet takaisin juuri lasten takia mutta eivät ole ajatelleet mitä MINÄ haluaisin.
Eivät lapset ole onnellisia jos vanhemmat eivät ole molemmat onnellisia. Sen verran tiedän että jos otan hänet takaisin, elämäni olisi onnetonta!
Keväämmällä ehkä kaikki näyttää toisin ja olen ehkä siihen mennessä päättänyt ja päästänyt lasteni isän piinan penkiltä ratkaisun osalta.Jos tiedät jo etukätee, ettet olis onnelline ottaessas miehes takaisi, ni mix sit ottaisit??? Ei ainakaa laste takia kannat jatkaa yhes. Tai sitä mielt mä oon. Mu omat vanhemmat o eronnu, ku mä olin 7 (Sisaruksia oli 3 ja äiti ootti viel 5 lastaa) ja se oli kaikkie kannalt paras ratkasu. Tai no ei se kai mee isä mielest ollu, ku se yritti pitkää mee äitii takas, mut meiä laste ja äidi kannalt ainaki ainoo ja oikee ratkasu! Enemmä lapset siitä kärsii, jos vanhemmat jatkaa yhdes eivätkä oo onnellisia, riippue tietenki millasia ongelmia o...meil oli kuviois Kuningas Alkoholi ja lyöminen!
Ite oon ainaki tosi ilone/onnelline, et mee äiti teki ratkasunsa ajoissa, on sitä monta kertaa miettiny, mont kertaa oon jälkikätee miettiny, et miteköhä asiat ois, jos ne ois jatkanu yhes pitempää...ehkä toine ois mulla al ja toine kaltereide takan pahimmas tapaukses...mut elämä hymyilee joka tapukses, vaikken oo ollu missää tekemisis isäni kans reiluu 10 vuotee, ku se asuu ulkomail, mut onneks mul o maailma ihani ja rakastavi äiti, parempaa en vois toivoo. Toivottavasti must tulee joskus yht hyvä äiti omil lapsil.
Kerranha tääl vaan eletää, jatka matkaa eteenpäi lastes kans, jos siltä tuntuu, parempi nii ku jatkaa onnettomas liitos!!! - Mara
Vanessa kirjoitti:
Huomenta !!
Olen miettinyt tota asumuseroa, mutta minne sitä muuttaisi..vuokrakämppiä ei saa millään tai sitten jos saa, pitää olla monenkuukauden vuokratakuu. Ja välttämättä sitä asumuseroa ei tarvii kuin kuukauden tai pari. Ehkä tekis hyvää ottaa vähän etäisyyttä ja katsoa onko ikävä miestä vai ei. Ja jos ei, niin silloin ei ole mitään syytä kyllä jatkaa. Elämä vaan menee pilalle. Silloin kun mulla menee himassa kaikki päin persettä, siitä kärsii kaikki. Töissä tiuskin ja en oikein pysty duunejakaan kunnolla tekemään, vaan mietin vaan kotitilannetta. Olemme yrittäneet että riitele kauheesti poikamme läsnäollessa, mutta väkisinkin sitä tulee sanottua jotain sellasta mistä toinen räjähtää samantien. Ja kyllä poikamme sen aistii (5 vuotta)että kaikki ei ole kunnossa. Elämä on vaan joskus niin vaikeaa. Ei tiedä mitä oikeesti edes haluu elämältä. Ja ei siinä toisten ohjeet paljon auta. Kun se toinen ei tiedä mitä mä haluun. Monet ystäväni sanovat että tee sitä ja tota. Mutta en välttämättä itse haluu sitä tehdä niin. En halua lähtee tästä suhteesta ovet paukkuen, joudunhan olemaan eron jälkeenkin yhteydesssä poikani isään.
Mutta anna....yritä kestää. Sä et ole yksin. Tässä samassa tilanteessa on todella monta. Ole ystäviesi kanssa. Niiltä saa tukea. Välillä menee hyvin ja välillä huonosti, mutta tämä on elämään ja elämä joskus satuttaa.Seuraava ei ole neuvo vaan joukko omia kokemuksia. Erosta on nyt 13 vuotta. Alussa avioliitto oli tosi mukavaa. Oltiin paljon yhdessä ja silleen. Sitten asiat muuttuivat, minä muutuin ja vaimo muuttui. Seurasi normaalit jurinat ja riidat. Niitä on turha kerrata, ne on jokaisella omansa.
Pari vuotta meni kuitenkin eroa pähkiessä, etenkin omassa päässä. Soudin ja huopasin mielessäni, väliin olin varma, väliin emmin. Sitten kokosin itseni ja panin vaimon pihalle.
Upea tunne. Kukaan ei natkuttanut, kuinka huonosti hoidin lasten pyykinpesun, miten sekainen kämppä oli kun illan leikit oli leikitty ja mukulat nukkumassa. Ei tarvinnut selittää, ei pyydellä. Ei elätellyt turhia toiveita siitä, että vaimo hakisi lapset tarhasta kun tiesi, ettei niin käy.
Kaikki oli niin paljon helpompaa ja selkeämpää kun päätös oli tehty ja lusikat jaettu.
Kyllä kannatti. Nyt lapset on jo melkein aikuisia, niillä on ihan hyvät välit äitiinsä. En kadu avioliittoani mutten kadu eroakaan.
Asumuseroon en usko. Sekin on vaan asioiden roikottamista ja epävarmuuden jatkamista. Tästä poikki ja sitten eteenpäin, se systeemi toimi ainakin mulla.
- avoliitosta eronnut
Kehoitan miettimään kaksi kertaa eroamista. Omasta erostan on vuosi, eikä vieläkään elämä meinaa voittaa. AJATTELE LAPSIA ja kahden kodin välillä hyppäämistä.
Se ei ole lapsille herkkua, olen sen huomannut.
Sitä niin helposti syyttää itseään kaikista vastoinkäymisistä, mitä lapsille tapahtuu. Tulee mieleen, että olisiko sittenkin pitänyt jaksaa...
Nyt on myöhäistä enää katua, siispä elän päivän kerrallaan.- anna
Omassa lapsuudessani olin viikonloput mummolassa ja pari kertaa vuodessa isän luona eri kaupungissa. Se ei kuitenkaan haitannut vaan se kotona oleva tilanne; äidin miesystävät jotka joivat ja hakkasivat ja äidin levoton elämä.
Mummolassa ja silloin harvoin isän luona oli mukavaa ja rauhallista, joten en usko lasten kärsivän viikonloppuvierailuista niin paljon kuin jatkuvasta kyräilystä ja huonosta ilmapiirista.
- Mika
Itse erosin n. 12 vuotta sitten ja kyllä se asia näin jälkeenpäin ajateltuna on kolmanneksi paras asia jonka olen saanut aikaan elämäni aikana. Kaksi parasta ovat kaksi lastani. Alku oli tietty hankalaa, lapset jäivät aluksi äidilleen ja minä muutin pikku yksiöön jossa katselin seinätapettien kuvioita iltaisin ja uyritin totutella yksinoloon. Ei ollut helppoa kun oli tottunut perheen jokapäiväiseen hälinään ympärillään. Pikku hiljaa elämä voitti. Lapset ovat sittemmin asuneet myös minun luonani muutaman vuoden. Nyt jälleen äidillään. Meillä on hyvä suhde ex.vaimon kanssa. Ensimmäiset vuodet olivat hieman vaikeita hänen mustasukkaisuutensa vuoksi. Nykyään hänkin on onnellisesti naimisissa. Olen vankasti sitä mieltä että jos harkitsette eroa niin olette jo ottaneet ensimmäisen askeleen. Lasten vuoksi yhdessä pysyminen on itsepetosta. Lapset tarvitsevat onnellisia vanhempia, ei onnetonta perhettä. Tsemppiä sinulle.
- anna
kaikille: Vanessa, timppa, mara ja muut. Jatkan asioiden kertaamista rauhallisin mielin, pakollinen ero tulee parin kuukauden kuluttua kun lähden ulkomaille pariksi kuukaudeksi, sen jälkeen yritän puristaa päätöksen kokoon.
Ja Vanessa, toivottavasti teilläkin päästään johonkin tulokseen. Oletteko muuten yrittäneet perheterapeutilla selvittää ajatuksianne? Perheterapeutti tekee sitä työkseen ja kavereita on ikävä rassata vuosikausia samoilla huolilla. - Näkemys
Minäyli 3 kymmentä vuotta naimisissa ollut mies olen miettinyt tätä eroasiaa joskus omallakin kohdallani,mutta muija pitää kiinni kynsin ja hampain,vaikka ei tämä mitään juhlaa ole ollut.
jos eroasi en iki mailmassa menisi enää naimisiin uudestaan.
Olen muuten seurannut näitä eronneita sekä miehiä että naisia ja tullut siihen tulokseen että ei niillä ole kykyä yleensäkään sitoutumiseen,sen vaatimaa joustavuutta,toisten humioon ottamista ym mitä parisuhteessa vaaditaan että se yleensä toimii ja onnistuu.
Enkä olisi valmis menemään yhteen eronneen kanssa,siinä on lian suuri riski epäonnistua,eikä yli 5 kymppisiä naisia ole jotka ei ole eronneet,tai sitten ne on niin piintyneitä vanhojapiikoja ettei ne miehenpäälle mitään ymmärrä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ihana on nähdä edes ohimennen
Mitenköhän mies sua voisi lähestyä❤️? Oon lääpälläni suhun mutta en uskalla lähestyä vaikka vilkuilet ja huomaan että su17410772- 785455
Mies, mua jotenkin kiinnostaa
Että osaatko sä ollenkaan höllätä? Ootko aina kuin persiille ammuttu karhu. Pohtimassa muiden vikoja?1495032Aamu on aina iltaa viisaampi.
Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene234192Moi kuumis.
Just ajattelin sua. Oot mun rauha, turva ja lämpö. Olet monia muitakin asioita, mut noita tartten eniten. Pus.433992Juuri sinut kainaloon haluaisin nyt
Sydän sykkii vain sinulle Sinä olet se jota kaipaan Sinä olet se josta uneksin Jos sinun rinnallesi jäädä saan Tän koko363863Saattaisimme olla yhdessä
Vaarallinen yhdistelmä. Käsitin, että meillä molemmilla on samanlaista historiaa... Siitä huolimatta haluaisin kokeilla383668- 483343
Milloin olisi sinun ja kaivattusi
Kaunein päivä? Kamalin hetki? Miksi? Kumpaa pyrit muistelemaan? Kumpi hallitsee mieltäsi?473299- 753213