onko joku ollut TET:issä (työelämään tutustuminen) eläinlääkärillä? jos on, kertoisitteko mitä teitte siellä? jännittää :)
Vastaukset 1
Siis olin eläinlääkäriasemalla työelämääntutustumisjaksolla ysillä silloin aikanaan kaksi viikkoa. Oli ihan mukavaa, mitä nyt tuli sählättyä yhen suihkun kanssa.
Minä lähinnä seurasin eläinlääkärin työtä ja tein sellasia pikkuhommia kuin pöydän pyyhkimistä ja sellasta. Sain pestä välineitä, seurata erilaisia leikkausoperaatiota, mutta lähinnä se arki oli koiran rokotuksia ja hammaskivien raspauksia. Pari kertaa sain jopa auttaa eläimen pitelemisessä. Mutta oli niitä ikäviäkin hommia, koiranpennun ripulin siivousta ja vähän surullisempiakin hommia.
Eli älä sählää suihkun kanssa, törmäile epäkohteliaasti huoneesta toiseen tai tuuppaa sormiasi ihan minkä tahansa vieraan otuksen hampaitten ulottuville, etenkin jos se otus on kaapin alle ryöminyt kissa.
Paljon uutta siellä näin, esimerkiksi elämäni ensimmäisen fretin ja noin 20 cm etäisyydeltä variksenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666