MINUSTA KUITENKIN ON TÄRKEÄÄ ETTÄ JOKAINEN SAA MYÖS TÄLLASITA TIETOA:
Ystäväni lopetti alkoholin juomisen 5 vuotta sitten. Kysyisin, voiko yksi addiktio muuntua toiseksi, koska hän on minusta lähes työnarkomaani
nykyään. Auttaako ainainen uurastaminen siihen, ettei aikaa jää alkoholin ajattelemiseen tai uudelleen repsahtamiseen. Haluaisin tukea ystävääni ja nyt on huolenani jaksaminen, varsinkin kun hän ei ole enää nuori. Myös psyyke tuntuu muuttuneen, esim kodin puhtaus on lähes fanaattista ja muutenkin toiminnot erittäin pedanttisia. Näin ei ole aina ollut. Psyyke on muuttunut myös asenteiden suhteen, ne ovat kovin jyrkähköjä myöskin. Vaikka hän lopetti juomisen kokonaan, asioista keskustelu on vaikeaa. Psykoterapia ei tule kuuloon missään muodossa, koska viittaukset ongelmiin ja lääkärintarpeeseen ovat hänestä hänelle tarpeettomia.
Sitoumispelko ja luottamus ovat myös vaikeita asioita, ja on todella työlästä olla yhdessä välillä.
Nämä asiat askarruttavat minua ja haluasin lisää tietoa jotta voisin tukea ystävääni.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on koi ra joka nuolee anaaliaan, koi ra ei ihmettele asiaa, nuolee kun tekee mieli. Meidän kissamme taas nuolee itseään koko ajan, joka paikasta.
Kissa ja koira ovat erilaisia, toinen nuolee persettään ja toinen sitä koko ajan.
Siis oliko sulla onneton poju joku kysymyskin? Vai halusitko vain tuhlata aikaamme kertomalla tutustasi muka. Ääliö.