Meillä on vaimoni kanssa hyvä naistuttava, joka on puolisoni pitkäaikainen työkaveri. Vuosien varrella hänestä on tullut minullekin hyvä ystävä. Muutaman kerran vuodessa tämä naistuttava tulee meille viettämään iltaa ja silloin parannellaan maailmaa aamutunneille asti.
Yleensä menemme kolmisin saunaan ja pesemme toistemme selät jne. mutta ei mitään sen enempää. Joskus hän jää jopa luoksemme yöksi ja nukumme tuolloin kaikki samassa leveässä sängyssämme, minä keskimmäisenä. Nykyisin näin on käynyt yhä useammin. Jonkun kerran olen muka unissani "päästänyt" käteni livahtamaan hänen pöksyihinsä ja hän on joko nukkunut tai ollut nukkuvinaan. Ainakaan hän ei ole tietoisesti herännyt eikä koskaan ole asiasta mitään etu-eikä jälkikäteen vihjaissut. Ainakin kerran hän on hyväilystäni kostunut ja ollut todella "valmiin" oloinen. Kuitenkin tässäkin tapauksessa on homma jäänyt tähän. Puolisoni ei tietystikään tiedä koko hommasta yhtään mitään. Yhteinen ystävämme on eronnut ja ei ainakaan tähän päivään mennessä ole itselleen uutta suhdetta hankkinut. Tulisiko minun unohtaa "pahat tapani" vai edetä johonkin suuntaan vai...??? Keskenään naisilla ei ole ollut näkyvissä mitään seksiin viittaavia juttuja. Jos jollain on vastaavia kokemuksia tms. heittäkää kommentilla. Kiitos.

Vastaukset 1
Vanhimmat
koeta nyt keksiä jotain parempaa...