Atlantan Kari Lehtonen yhä toipilaana

Atlantan Kari Lehtonen yhä toipilaana
27.10.2005 09:58

Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL:ssä pelaavan Atlanta Thrashersin maalivahti Kari Lehtonen ei pysty vieläkään pelaamaan.

Lehtonen harjoitteli jäällä viikko sitten, mutta hänen nivusensa alkoivat reistailla.
- En osaa sanoa, milloin pääsen takaisin jäälle. Kaikki sitä kyselevät, Lehtonen totesi keskiviikkona.

- Kestää vain vähän kauemmin saada lonkat kuntoon, Lehtonen jatkoi.

Lehtonen sai Atlantan avausottelun nivuskipujen jälkeen tietää, että kivun syynä ovat "jumissa" olevat lonkkanivelet.
- Lonkan seudulla on pari lihasta, jotka ovat ihan jumissa eikä niitä ihan päivässä saa auki, Lehtonen kertoo.

Suomalaisvahti on ollut maanantaista asti Bostonissa urheiluvammoihin erikoistuneen Dan Dyrekin kanssa, joka on työskennellyt muun muassa amerikkalaisen jalkapallon pelaajien ja koripalloilijoiden kanssa.

- Parempaan päin ollaan menty viimeisten kolmen päivän aikana. Eron huomaa.

Positiivisia ajatuksia ei kuitenkaan aina liiku mielessä Dyrekin käsittelyn aikana.
- Makaan hoitopöydällä ja hän tökkii lihaksiani käsillään. Se sattuu ihan vimmatusti. Itku meinaa välillä tulla. Alavatsa ja nivuset ovat ihan mustelmilla, Lehtonen kertoo.

- Käsittelyn jälkeen tuntuu silti aina todella hyvältä. Hyviä juttuja täällä tehdään, Lehtonen vakuuttaa.

Lehtonen matkustaa perjantaina takaisin Atlantaan, mutta uskoo palaavansa vielä Bostoniin vammansa takia.
- Olen huomannut, miten paljon pitää tehdä näitä jumppia, jotta tämä saadaan hoidettua. En minä edes mieti sitä, että lähtisin kohtapuolin jäälle, Lehtonen totesi.

(MTV3-STT)
0149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


By MTV3 kirjoitti:

Atlantan Kari Lehtonen yhä toipilaana
27.10.2005 09:58

Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL:ssä pelaavan Atlanta Thrashersin maalivahti Kari Lehtonen ei pysty vieläkään pelaamaan.

Lehtonen harjoitteli jäällä viikko sitten, mutta hänen nivusensa alkoivat reistailla.
- En osaa sanoa, milloin pääsen takaisin jäälle. Kaikki sitä kyselevät, Lehtonen totesi keskiviikkona.

- Kestää vain vähän kauemmin saada lonkat kuntoon, Lehtonen jatkoi.

Lehtonen sai Atlantan avausottelun nivuskipujen jälkeen tietää, että kivun syynä ovat "jumissa" olevat lonkkanivelet.
- Lonkan seudulla on pari lihasta, jotka ovat ihan jumissa eikä niitä ihan päivässä saa auki, Lehtonen kertoo.

Suomalaisvahti on ollut maanantaista asti Bostonissa urheiluvammoihin erikoistuneen Dan Dyrekin kanssa, joka on työskennellyt muun muassa amerikkalaisen jalkapallon pelaajien ja koripalloilijoiden kanssa.

- Parempaan päin ollaan menty viimeisten kolmen päivän aikana. Eron huomaa.

Positiivisia ajatuksia ei kuitenkaan aina liiku mielessä Dyrekin käsittelyn aikana.
- Makaan hoitopöydällä ja hän tökkii lihaksiani käsillään. Se sattuu ihan vimmatusti. Itku meinaa välillä tulla. Alavatsa ja nivuset ovat ihan mustelmilla, Lehtonen kertoo.

- Käsittelyn jälkeen tuntuu silti aina todella hyvältä. Hyviä juttuja täällä tehdään, Lehtonen vakuuttaa.

Lehtonen matkustaa perjantaina takaisin Atlantaan, mutta uskoo palaavansa vielä Bostoniin vammansa takia.
- Olen huomannut, miten paljon pitää tehdä näitä jumppia, jotta tämä saadaan hoidettua. En minä edes mieti sitä, että lähtisin kohtapuolin jäälle, Lehtonen totesi.

(MTV3-STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu