Olen SDPn uhri

Minä tunnen olevani uhri.

Tämän systemaattisen SDP-aivopesun uhri, jota tulvii kaikkialta medioista.

Olen uhri, vaikka kuulun siihen enemmistöön, joka ei äänestä SDP-puoluetta eikä SDP-puolueen presidenttiehdokasta. Enkä siihen 35%:n vähemmistöön, joka äänestää vasemmistoa. Olen oman yhteiskuntani uhri, vaikka kuulun enemmistöön. Tämä jo ainakin 2 viikkoa jatkunut vasemmistomedian painostus, aivopesu ja hivutus on kammottavaa, eikä sille tunnu näkyvän loppua, se on vienyt elämästäni kaiken toivon, ilon, uskon muutokseen ja syössyt minut nurkkaan, jossa koen, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin paeta ulkomaille tai ajautua yhteiskunnan ulkopuolelle. Vaikka kuulun enemmistöön.

Joka päivä mietin, milloin minut ja muu 65% suomalaisista, joka ei vasemmistoa äänestä tungetaan keskitysleirille, jotta 70-luvun jämähtäneisiin rakenteisiin jumiutuneen SDP-sukupolven yhteiskuntarauha ei häiriintyisi, vaan se voisi vaikka loppuikänsä lukea Pravdaa ja katsella sitä yhtä YLE televisiokanavaa, joka kertoo kuinka suurin, kaunein, ihmeellisin ja taitavin heidän suuri johtajansa Halonen onkaan ja kuinka hän taas teki 11 Hole-in-onea ensimmäisessä golf-ottelussaan ja kuinka sateenkaari Halosen hiusten kruununa kimmeltää ja kuinka taivaan linnutkin laulavat ilosta, kun Halonen suunsa avaa ja globalisaatiosta kansalle kertoo.

Miten tämä SDP-media voi kohdella kansaa näin, eikö se yhtään ymmärrä mitä on tekemässä? Me, jotka emme äänestä Halosta olemme kuitenkin se kansa, joka pitää tämän yhteiskunnan pystyssä. Yrittäjiä, koulutettuja, nuoria, keskiluokkaisia, perheellisiä. Me olemme se ryhmä, joka ostaa ja kuluttaa ja pitää tämän yhteiskunnan rakenteita pystyssä. Emme muuta toivo kuin hyvän presidentin, joka ymmärtäisi mikä on Suomelle ja suomalaisille tärkeää, ajaisi Suomen etua eikä ainoastaan SDPpuolueen etua ja antaisi meille mahdollisuuden tehdä työtä, yrittää, kasvattaa lapsia, vaurastua, uskon tulevaisuuteen ja elää hyvää onnellista elämää, ilman aivopesua.
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sensuuri pois! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu