Työväen presidentti.

Onko se jotenki vaikea käsittää että oikieistolainen ajaa työntekijöitten etua?
Eikö me kaikki äänestysikäset olla työntekijöitä, paitsi ei tietenkään eläkeläiset jotka on perinteisesti KOKoomuksen kannattajia...
21632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mutta kertonet esimerkein miten kokoomus on ajanut työväestön ja ns. yhä kasvavan köyhälistön asiaa.

Valaisset myös esimerkein kokoomuksen toimintaa suhteessa työväestöön ja köyhälistöön esim vuodesta 1918 tähän päivään.

Odotellaan, mutta ihan sivumennen sanoen; lapsellista hurskastelua.

Kyllä on ikävä aitoja suoraselkäisiä konservatiivi porvareita menneiltä vuosikymmeniltä. Öitä!

Äänestä
  • Jos ajatellaan että KOKoomuslaiset on niitä porvareita, niin eikö ne porvarit ole niitä jotka on työllistäny sen köyhällistön joka oli olemassa vielä kyseisenä vuonna, 1918.
    Ilman näitä porvareita Suomessa olis ollu vain kommunisteja ja senhän tietänet miten on näille kommunistisille valtioille käyny tän 80vuoden kuluessa. Niin, näissä kommunistisissa valtioissa on se köyhällistö vielä olemassa.
    Onneksi "KOKoomuslaiset" on sen köyhällistön poistanu Suomesta kokonaan.

    Äänestä

  • -Arja24 kirjoitti:

    Jos ajatellaan että KOKoomuslaiset on niitä porvareita, niin eikö ne porvarit ole niitä jotka on työllistäny sen köyhällistön joka oli olemassa vielä kyseisenä vuonna, 1918.
    Ilman näitä porvareita Suomessa olis ollu vain kommunisteja ja senhän tietänet miten on näille kommunistisille valtioille käyny tän 80vuoden kuluessa. Niin, näissä kommunistisissa valtioissa on se köyhällistö vielä olemassa.
    Onneksi "KOKoomuslaiset" on sen köyhällistön poistanu Suomesta kokonaan.

    Hienoa, että ilmoittauduit Arja kokoomuslaisten puolustajaksi. Minä jo kuvittelini, että älyköt ovat kaikonneet kokonaan liike-elämän palvelukseen.

    Mitä tulee tekstiisi, on se sivistyksen läpikäymää arvokasta kirjoitusta, johonka pystyy ainoastaan kaiken ympäriltä tulevan informaatiotulvan täydellisesti estämään pystyvä keskenkasvuinen useimmiten vaaleahiuksinen henkilö - hiukset voivat olla muunkin väriset - joka kuvittelee ymmärtävänsä enemmän kuin ymmärtääkään, jos tässä tapauksessa nyt yleensä voi käyttää sanaa 'ymmärtää', enemmän lienee kysymys propagandan oppimisesta.

    Äänestä

  • Wiisaahko kirjoitti:

    Kokoomuksen vaalitoimistossa laskettaneen oikeiston äänestävän Niinistöä ja "työväen presidentti"-vedätyksellä riittävän määrän idiootteja takaavan äärioikeistolaiselle EU-pankkiirille pääsyn toiselle kierrokselle.
    Kuinka tyhminä poliitikot oiken kansaa pitävät?

    Äänestä

  • Pikku-ukko kirjoitti:

    tyhminä mutta,kyllä kansa muistaa ketkä riistää.

    Jokainen työtä ja sen merkitystä hyvinvoinnille arvostava ymmärtää Niinistön teeman sisällön, ja huomaa, kuinka vastuullinen sanoma se on presidenttiehdokkaan lupauksena, jollaista vastaavaa on turhaa odottaa muumimammalta tai tuuliviirimatilta.

    Äänestä

  • pitävät kansaa kirjoitti:

    tyhminä mutta,kyllä kansa muistaa ketkä riistää.

    ja niin näyttäs tyhmää olevanki, ainaski se neljännes kansasta joka Lipposlaisia äänestää.

    Äänestä

käsittää sehän vain riistää tavallista työläistä.
Se on suurpääoman puolestapuhuja.Kuitenkin tavallinen työläinen tuo heille sen hyvinvoinnin.
Nyt sitten mennään maihin jossa käytetään lapsityövoimaa, eikä maksettaisi kunnon palkkoja ja veroja.

Äänestä
  • Yritysten tehtävä on kasvaa ja tuottaa voittoa pysyäkseen mukana kilpailussa.

    Yritysten kilpailukykyyn vaikuttavat mm. se missä oloissa yritykset toimivat; mm. osaavan työvoiman saatavuus, koko infrastruktuuri, verotus ja muut velvoitteet yhteiskunnalle,logistiikan toimivuus asiakaskuntaan jne.

    Ellei kyseinen valtio pysty luomaan näitä kilpailukykyä edes ylläpitäviä, saati parantavia olosuhteita, menettää yritys joko markkinansa tai sen on muututtava/muutettava muualle.

    Suomi ei ole yrittäjämyönteinen maa, vaikka koko hyvinvointimme pohjautuu yritystoiminnan viennintehoon.

    Tältä osin mm. kommunistinen Kiina on luonut mahdollisuudet menestyvään liiketoimintaan maassaan - juuri tällaisia asioita tulisi meidänkin valtionjohdon pohtia, ymmärtää ja tehdä oikeita strategisia ratkaisuja Suomen hyväksi, mutta mitä on tehnyt Halonen tai Vanhanen, juuri tämän hallituksen aikanahan tämä luottamus Suomen valtion kilpailukyvyn tukemiseen yrityksillemme on mennyt!

    Mikään valtio ei tule toimeen ilman yrittäjyyttä, työntekoa ja yrityksiä. Ei edes Pohjois-Korea, vaikka siihen suuntaan Halosen kausi Suomea näyttää vievänkin, samoin kuin sinunkin kirjoituksesi näyttää suosivan.

    Äänestä

Niin huom Arja (me) työssä käyvät ei eläkeläiset (1918)

Äänestä

Olisikohan tyhmemmätkin ymmärtäneet Saulin vaalisloganin paremmin jos hän olisi ilmoittautunut veronmaksajien presidentiksi.

Halosen lössi ajaa köyhien asioita, mutta kukaan ei huomioi, että ei suomalaisten köyhien vaan kehitysmaiden köyhien. Halosen hörhöporukka on onnistunut Suomen alasajossa esimerkillisesti.

Äänestä

..."Arja"24:n viesti, jossa mies ei herjaa Tarja Halosta tai lesbottele asiattomasti. Hakekaapa Arja24:n aikaisempia viestejä, niin huomaatte millä asein Saulin joukot toimivat.

Äänestä
  • Minusta vaikutti todella asiallisista kirjoituksilta nuo Arja24 kirjotukset. Eikä niissä sadassa ensimmäisessä ainakaan puhuttu sanallakaan Halosesta, eikä hänen lesboudesta.

    Suosittelen muillekki Arjan "arkiston" lukemista, todella mielenkiiitosia mielipiteitä hänellä ja vielä asiallisesti kirjoitettuna.

    Äänestä

  • VIESTIÄ kirjoitti:

    Minusta vaikutti todella asiallisista kirjoituksilta nuo Arja24 kirjotukset. Eikä niissä sadassa ensimmäisessä ainakaan puhuttu sanallakaan Halosesta, eikä hänen lesboudesta.

    Suosittelen muillekki Arjan "arkiston" lukemista, todella mielenkiiitosia mielipiteitä hänellä ja vielä asiallisesti kirjoitettuna.

    No eihän siinä sitten mitään...Arja24 todella "rulettaa"!

    Äänestä

  • ai jaa? kirjoitti:

    No eihän siinä sitten mitään...Arja24 todella "rulettaa"!

    Pitäskö Halosen toimet salata?
    Lue koko juttu niin ehkä ymmärrät.

    Äänestä

  • ai jaa? kirjoitti:

    No eihän siinä sitten mitään...Arja24 todella "rulettaa"!

    >>""Uhrataan lapsia SETAn puolesta ?
    Kirjoittanut: Arja24 8.8.2005 klo 21.35
       
    Homot saivat parisuhdelakinsa ja saavat rekisteröidä suhteensa virallisesti. Hienoa, näinhän asian pitääki olla, ei siitä ole mitään haittaa muille.
    Mutta nyt he vaativat adoptio-oikeutta jotta ihmiset oppisivat hyväksymään heidät tasavertaisinaan.

    Äänestä

  • Pentti. kirjoitti:

    ...ja rasistisin maustein viestissä kuin viestissä. Avointa, peittelemätöntä kaunaisuutta demareita ja tasavallan presidentiiä kohtaa.. Ilkeämielistä, pahansuovaa vihjailua ja spekulointia ilman oikeita faktoja jne. Haulla saatte näkyviin enemmän viestejä kuin Arja24:ä nikkiä klikkaamalla. Tsekatkaa itse.

    Arja24:llä on kunnon agitaattorityyliin myös muita nimimerkkejä, kuten "demarityttö"...vaikka kyse on ilmiselvästi yksinäisestä, naimattomasta, kommaripelkoisesta reppanasta. Ja Niinistön porukkaa...hienoa.

    Et silleen.

    Äänestä

  • homofobisin ... kirjoitti:

    Vaikuat tyypilliseltä demarilta joka räksyttää kirjottajan typeryydestä, vaikka ei pysty perusteleen missäkohtaa kirjottaja on väärässä.

    Äänestä

  • VIESTIÄ kirjoitti:

    Minusta vaikutti todella asiallisista kirjoituksilta nuo Arja24 kirjotukset. Eikä niissä sadassa ensimmäisessä ainakaan puhuttu sanallakaan Halosesta, eikä hänen lesboudesta.

    Suosittelen muillekki Arjan "arkiston" lukemista, todella mielenkiiitosia mielipiteitä hänellä ja vielä asiallisesti kirjoitettuna.

    Arja on viettänyt katkeran elämän ja olo on hänellä edellen paha.

    Äänestä

  • JariS kirjoitti:

    Arja on viettänyt katkeran elämän ja olo on hänellä edellen paha.

    Hän ei silti näytä pahaa oloaan osuvissa kirjotuksissaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arja24 kirjoitti:

Onko se jotenki vaikea käsittää että oikieistolainen ajaa työntekijöitten etua?
Eikö me kaikki äänestysikäset olla työntekijöitä, paitsi ei tietenkään eläkeläiset jotka on perinteisesti KOKoomuksen kannattajia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu