Olin yhtenä päivänä sukujuhlissa ja juttelin mammani kanssa niitä näitä. Yhtäkkiä hän taas mainitsi ujouteni (vaikka ihan normaalisti juttelin hänen kanssaan enkä ollut edes kovin tuppisuuna) ja sanoi näin: "Kyllä se ujous on niin kamala asia, kun itekin olen ollu ujo niin voin sanoa et kyl se on sitte kamala asia. Kyl siitä pääsee eroon kun oikeen vaan yrittää. Se on semmonen niin kamala vika et siitä ON päästävä eroon. Kyl sustaki rohkee viäl tullee, yhtään ei tartte itteään hävetä."
Vielä lähtiessään hän tuli ja kuiskasi korvaani:"Tule rohkeeksi niin ku määki tein." Jäi vielä siihen sitten jaarittelemaan minulle ja siskolleni (ja paikalla oli muitakin) miten hän juuri äsken selitti minulle, että kun minä se olen niin kamalan ujo ja että kyllä siitä pääsee eroon kun haluaa.
Ja minua hävetti kun kaikki kuulivat. En tiennytkään että ujoudesta tulisi kaikin tavoin päästä eroon.
Vielä lähtiessään hän tuli ja kuiskasi korvaani:"Tule rohkeeksi niin ku määki tein." Jäi vielä siihen sitten jaarittelemaan minulle ja siskolleni (ja paikalla oli muitakin) miten hän juuri äsken selitti minulle, että kun minä se olen niin kamalan ujo ja että kyllä siitä pääsee eroon kun haluaa.
Ja minua hävetti kun kaikki kuulivat. En tiennytkään että ujoudesta tulisi kaikin tavoin päästä eroon.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Älä välitä, sun mammahan käsitteli ujoutta kapeakatseisesti! Tiedätkö: siinä on hyvätkin puolensa! Ujot on usein hyviä kuuntelijoita ja harkitsevaisia, eikä siis loukkaa muita ajattelemattomilla sanoilla. Eikö olekin positiivista? :) Tärkeää on pystyä elämään arkuutensa kanssa, ei päästä eroon siitä!
Aika ilkeesti se mammas sulle sano =/ Ei kannata välittää... ei kaikki onneks ajattele noin ahdasmielisesti. Mun mielestä ihmisen jokainen luonteenpiirre on lahja eikä niistä tarvitse hankkiutua eroon... ujous ei todellakaan ole pelkästään huono asia.
kun olis tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, niin sitä menee aivan lukkoon. Ei pysty sanomaa tai tekemää yhtää mitää. Se ei todellakaa oo hyvä asia.
Olipa tosi inhottavasti sanottu sun mammalta. Jos itse on sinut oman ujoutensa kanssa, niin ei sitä tarvitse muiden kommentoida.
Yksi mun opettaja sanoi mulle tässä yks päivä että mä esitän ujompaa kuin oikeasti olen. Ja sanoi vielä, että mun pitäisi olla vaan oma itseni.Ihan niinkun mä en olisi oma-itseni! Eikä tää ollut suinkaan ensimmäinen kerta kun koulussa opettajat kommentoi mun luonteenpiirteitä. Yksikin sanoi että mun pitäisi päästä mun arkuudesta eroon.
Mua suoraansanottuna vi***taa se että muut ihmiset ei anna mun olla semmoinen kun mä oon. Jos en oo mikään puhelias vaan ujo, niin sanokaa mulle miksi niiden pitää tehdä siitä semmonen numero? Jos mä oon oppinu jo jotenkin elämään oman ujouteni kanssa, niin miksei muut voi hyväksyä sitä? Toisekseen, arkuus ja ujous on kaksi ihan eri asiaa.
Oon aina ollut hiukan ujo, oon tosin jo osittain "rohkaistunut" siitä mitä oon ollut ja se on aika pitkälti kiinni tilanteestakin. Aina olen ollut semmoinen tarkkailija, tavallaan sivustakatsoja ja mun on paljon helpompi kuunnella kuin puhua ja varsinkin jos on paljon porukkaa niin on tosi vaikea saada sitä suuta auki. Kyllä sitten jossain vaiheessa kun alkaa tulla tutuksi jonkun kanssa, niin on helpompaa avautua ja jutella, mut työn takana se on sekin. Tosin, oon huomannut sen että jos joskus rohkaistun ja avaan suuni, niin ei mua kuunnella. Ei ketään kiinnosta mitä sanottavaa mulla on. Niin se usein menee.
Minulla on kouluaikoina myös ollut opettajia,jotka ovat kommentoineet PALJON ihmisten luonteenpiirteitä . Näiden opettejien takia kuvittelin olevani jotenkin "viallinen" vaikka kotona kannustettiinkin ja sanottiin, että ujous ei ole mikään vika. Nämä opettejat nimittäin arvostivat eniten sellaista aina sanoo mielipiteensä tai on muuten äänessä.
Näin jälkäteen (aikuisena) osaan arvostaa ujouttani ja olen sitä mieltä että se on osa ihmisen persoonaa ja kertoo herkkyydestä. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja uskallan kokeilla uusia asioita. Mielestäni se onkin tärkeintä. Ei tarvitse olla joka paikassa suuna päänä vaan voi tarkkailla elämää välillä sivustakin. Oleellista on, että ei ujouden takia jätä elämättä. Eli tekee sitä mikä tuntuu hyvältä (päättää uskaltaa) ja hyväksyy ujoutensa. Itse ajattelen sellaisista ihmisistä jotka arvostelevat ujoutta, että he eivät ole kovin avarakatseisia ja se ei ole minun vikani. Olen vaan rohkeasti sellainen kuin olen ja sillä siisti :) Kyllähän minuakin ärsyttävät välillä erilaiset ihmiset, lähinnä sellaiset jotka puhuvat koko ajan ja eivät edes mieti mitä suustaan päästävät, mutta en kuitenkaan mene heille kommentoimaan että "Miks sä olet tommonen". Se on osa heidän persoonaansa. Suomalaisista lähes jokainen (!) jännittää uusia tilanteita ja moni kokee itsensä ujoksikin.
Mullakin toi, et jos sitte sanot jotaa, nii kaikki on vaa ihan ku et oliskaa siinä. Tää voi hyvinkin johtua siitä, että ne on olevinaan jotaa, kun ne ei oo hiljasia ,tai ujoja itse.
Ja yleensä sellasia ihmisiä ei oo koskaan tai niin paljon kiusattu kun ehkä ujoa tai hiljaista.
Kaiken lisäksi lapsellista ja omahyväistä napista jos joku on ujo kun eihän se niille tarkoita pahaa.
kans noin et joku kovaan ääneen selittää ujoudestani ja blaa blaa... kun sä oot noin arka ja....Tulisit säkin tälläseks Rohkeaksi kun minä että uskaltaisit sanoa asiat ja.....
ARRRRGGG
Onko se nyt paha.
Meitsi tuli sukujuhliin yksinäni ja eteisessä olikin koko suku jo paikalla. Eräs höperö täti-ihminen, joka elää vielä sodanjälkeistä puutteen aikaa ja jota en ollut vuosiin nähnyt, alkoi sitten kovaan ääneen ihastelemaan kuinka olen kasvanut ja terve ja pyöreä ja pullea ja vatsakas ja hyvin menee kun ruoka maistuu ja elintasoa nostetaan ja makkaraa syödään eikä Atrian Poprillikaan enää nykyään maksa paljon ja "kyllä näkyy pällepäin että sulla menee hyvin"...
Ja koko serkkulauma setineen ja täteineen kiljuu riemusta vieressä.
Kyllä poskia punoitti.
Juuri tuollaisten kommenttien vuoksi jotkut voivat sairastua ujouteensa. Eli rupeavat miettimään/häpeämään/muuttamaan sitä, ja siinä hommassa voi itsetunto karista. Ujon masentuessa hänestä tulee nimittäin todella ujo; sosiaaliset fobiat käynnistyvät usein ujojen ja ujouden syyllistämisestä.