Se alkoi nuorena yläasteella ja jatkui viime vuoden syksyyn, jolloin sairastuin niin, että oli pakko lopettaa.
Sen jälkeen olen kamppailut tupakanhimoa ja kahvia vastaan vuoden verran, mutta päätös on pitänyt, kiitos Jumalan, joka auttoi minua vapautumaan tupakan kiroista.
Viisitoista vuotta sitä kesti. Tupakanhimoni vain yltyi yltymistään ja viime vuosina tupakkaa kului 50 - 60 kpl päivässä.
Samoin kahvia kului ylettömiä määriä, noin 25 kuppia päivässä.
Tupakka hallitsi elämääni täysin, samoin kahvi ja himo näihin aineisiin meni uskoakin tärkeämmäksi.
Olen käynyt seuroissa kaiken aikaa, mutta kun kuuntelin sanaa, mietin vaan tupakkaa, jolle pääsisin puheen loputtua.
Puheen loppuvaiheessa jo käteni etsiytyi paidan rintataskuun tupakka-askille, josta varovasti kaivoin jo savukkeen esiin ja sitä sormieni välissä hypistelin.
Suuhuni erittyi sylkeä ja maiskuttelin hermostuneena kieltä odottaen hetkeä, jolloin pääsisin rauhanyhdistyksen tupakkapaikalle vetämään ihanaa tupakan savua keuhkoihini.
Kun sitten ikuisuudelta tuntunut seurapuhe loppui ja virrenveisuu alkoi, ryntäsin paikaltani ulos muiden hätäisten joukossa suoraan kohti rakastamaani tupakkapaikkaa.
Siellä olimme yhtäaikaa muiden tupakkamiesten ja naisten kanssa.
Nuoret alaikäiset tytöt ja pojat pummasivat meiltä aikuisilta aina tupakkaa ja mehän annoimme välittämättä tupakkalain säännöistä.
Tärkeintä oli yhteen kuuluvaisuus ja sama henki.
Palattuamme henkosilta seurasalissa veisattiin jo virren viimeistä säkeistöä ja olimme valmiina ensimmäisten jonossa väliaikakahville menijöitä.
Olin himo kahvinjuoja. Ruokaakin tärkeämpi oli minulle kahvi ja tupakka.
Viikko ilman ruokaa pärjäisi hyvin, mutta tupakatta ja kahvitta ei päivääkään.
Ja kun kahvilla oli käyty, piti mennä uudestaan tupakalle vahvistumaan, jotta toisen seurapuheen jaksaisi istua sanan kuulossa.
Kolehtihaavi ei koskaan ehtinyt kohdalleni, kun olin jo rientänyt ulos tupakan perään.
Toisen seurapuheen jälkeen en koskaan jäänyt laulamaan seuralauluja, vaan minut löysi aina tupakkapaikalta tarinoimasta.
Sitten kun iltakyläpaikka lopulta selvisi, oli tupakkaa ehtinyt palaa jo monen monta.
Sitten automobiili käyntiin, tupakka huuleen, porukka kyytiin ja menoksi.
Tunnelma oli railakas.
Ensin mentiin aina huoltoasemalle kahville ja tupakalle. Levyautomaatista kuului maailmallinenn musiikki.
.....anna yksi tupakka vain, anna yksi tupakka vain, kai kohdataan...
... mullon tässä aikaa, muutama lantti mammonaan, mielin määrin kahviin ja tupakkaan..
Siten matka jatkui sinne varsinaiseen iltakyläpaikkaan, jossa naurettiin ja höpötettiin huvittavia juttuja, kahvia juotiin ja ulkona hypättiin tämän tästä kerrostalorappuja naapureiden kiusaksi tupakalla aamuyöhön asti.
Tupakka kuului elämääni yli viidentoista vuoden ajan, samoin yletön kahvin juonti.
...Tätä oli elämäni, päivästä päiväää..ään ja viikosta viikkoon, kuului taas levyautomaatista, kunnes Jumala pysäytti järjettömän elämänmenoni ja sairastuin.
Vuosi sitten menin lääkäriin kun tuli mahdoton yskä. Yskösten mukana tuli vertakin.
Lääkärin diaknoosi oli. kohonnut verenpaine, keuhkoputeken tulehdus, maha-ja pohjukaisuolen limakalvovaurio, kilpirauhasen vajaatoiminto,suun limakalvovaurio, mutta kiitos Jumalan, ei vielä syöpää.
Lääkäri kehoitti heti luopumaan tupakasta ja kahvista, jotta tervehtyminen voisi alkaa.
Koska olin vielä nuori mies, halusin elää ja päästä eroon näistä nautintoaineista.
Jos en olisi sairastunut, olisin jatkanut samaa rataa, koska olin ajatellut, että voihan sitä sitten vanhana sairastaa, eletään nyt tätä nuoruutta täysillä.
Mutta miten pärjäisin ilman tupakkaa ja kahvia.
Kulunut vuosi ilman kahvia ja tupakkkaa on ollut kauheaa, joskin keho on tervehynyt melkein entiselleen ja seuroissakin olen joutanut istumaan seuramenojen loppuun asti.
Rukoilin Jumalaa, että jos autat minua pääsemään eroon tupakasta, lupaan panna kaikki tupakkaan kuluvat rahat vast´edes kolehtiin Jumalan valtakunnan työn hyväksi.
Niin olen sitten joka kerta tehnytkin, joten kolehtitulot on minun osaltani lisääntyneet huimasti, kun ennen sattumalta saatoin panna jonkin vaivaisen rovon.
Mutta hirveää aikaa se on ollut ilman tupakkaa.
Monta unetonta yötä olen viettänyt ja jos on nukkunutkin pienen hetken, olen aina nähnyt unta tupakasta imien peukkua kuin pikkulapset.
Ja muutaman kerran olen lopetettuanikin sortunutkin tupakkaan.
Kerran lähdin vanhasta tottumuksestani kuin unessa seurapenkistä saarnan jälkeen kohti tupakkapaikkaa ja vasta perillä tajusin, että minähän en enää kuulu tänne.
Jäin kuitenkin seisoskelemaan muiden tupakkaa vetävien kanssa.
Eikö sinulla ole tupakkaa, kysyi eräs tupakkaringin joukosta.
Minä kun olen lopettanut, tulin vaan muuten tänne.
No ota nyt tuosta, minä tarjoan.
Emmin aluksi, kunnes tupakkaringissä mukana ollut puhujaveljeksi tuntemani mies sanoi.
Otahan, ei se uskoa kadota.
Kerroin, että olen taistellut hirveätä taistelua tupakanhimoani vastaan, johon puhujaveli vastasi.
Hirveää taisteluahan se on monelle tämä tupakanhimo, mutta onhan se hyvä, että saa uskoa aina nekin tupakkahimot anteeksi.
Niinpä sitten otin vastaan tarjotun tupakan ja tunsin syvää rauhaa.
Mieleeni muistui virren sanat.
Ei mikään niin voi virvoittaa, en muusta iloani saa, ei autuutta saa suurempaa..... kuin minkä tupakka lahjoittaa.
Mutta tupakanhimoni ei jäänyt vielä tähän.
Vielä tänä alkusyksynä, kun olin mieliharrastuksessani metsällä koirani kanssa tupakan ja kahvin himo iski kuin veitsenterällä.
Istuessani nuotiolla muistelin, kuinka aikaisempina vuosina olin samassa tilanteessa ollessa käärinyt sätkää ja pakissa kiehunut höyryävä kahvi.
Kahvi ja tupakka ei sopinut minulle enää, kun terveys ei niitä kestänyt.
Metsästyspuvun taskusta löytyi siinä tilanteessa yllätteäen edellisvuoden tupakoita.
Sätkänkäärinpaperia ei kuitenkaan ollut,hermostuin ja kaivoin lompakkoa, olisko mitään kuittipaperia, johon vois yhden sätkän kääräistä.
Ei ollut ja hermostuin entistä enemmän.
Oli kymmenen euron seteliraha.... jumattsukka... siitähän käärin sätkän.
Sätkä paloi huonosti ja nyt sain raivokohtauksen.
Koira katseli ihmeissään vieressäni, kun kiskoin vihan vimmassa kuusennäreen juurineen maasta ja paiskasin nuotioon.
Tästä en vielä rauhoittunut, vaan potkin lähellä olevan kusiaispesän hajalleen, hypin tasajalakaa ja huusin tuskani ilmoille.
Voi vietävän tupakka, Jumalani, eikö siitä pääse koskaan eroon.
Aloin entistä enemmän rukoilla Jumalaa, vapauttamaan minut tupakanhimosta.
Olen miettinyt, miksi tupakointi ei ole syntiä, koska sen himohan on verrattavissa mihin himoon tahansa, vaikkapa rahanhimoon.
Silti en ole koskaan kuullut kenekään sortuneen rahanhimoon tai valittaneen tupakanhimoaan.
Luin katekismuksen kymmenestä käskyistä, että älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.
Jos rikkaan miehen on vaikeaa päästä taivasten valtakuntaan rahanhimonsa vuoksi, niin miksikähän tupakkaa himoitseva on vapautettu tästä synnistä.
Aika tekee tehtävänsä, tupakanhimoni on jo aika pientä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Moni on yrittänyt, mutta kaikki eivät ole vapautuneet tupakan orjuudesta koskaan. Heille voitaisiin pistää vielä ruumisarkkuunkin matkaevääksi malboro aski.
Jumala antaa uskon. Jumala antaa meille myös voimaa vapautua turmeluksen orjuudesta, mutta meillä itsellämme pitää vain haluta sitä.
Minä halusin päästä tupakasta. Jos en olisi halunnut, en olisi myöskään päässyt siitä irti.
Minä saan olla Jumalan lapsi, mutta minun pitää haluta sitä. Samoin synnit saa anteeksi, kun sitä haluaa, mutta jos ei halua, ei saa.
Jumala ei voi ottaa meiltä tupakkaa suusta, jos emme halua. Jumala antaa meille aviopuolison, jos haluamme, mutta se ei tule ihan itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä.
Samoin jokapäiväinen leipäkään ei tule itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä.
Lapsetkaan eivät tule, ellei itse halua. Jumala siunaa kylvötyömme. Minulle tupakasta irti pääseminen on teettänyt hirveästi töitä, tuskaa ja vaivaa.
Elämä on erilaisempaa nyt kuin ennen.
Enää ei aamuisin ole kissanpaskan maku suussa, jota krapulaa piti aina uudestaan peittää tupakalla heti yläösnoustua.
Tupakka haisee erittäin vastenmieliselle, eikä kahvikaan enää maistu.
Seuroissa istun Jumalan sanan kuulossa loppuun asti, eikä minun tarvitse ajatella tupakkaa.
Mielessäni kaikuu virren sanat uudessa merkityksessä.
En lepoa mä löytänyt, en muusta mistään tyyntynyt, ennenkuin löysin aartehen, ystävän Herran Jeesuksen.
Tunnen nyt elävästi olevani uudestisyntynyt Jumalan lapsi päästyäni vihdoin eroon tupakasta.
Sen jälkeen olen kamppailut tupakanhimoa ja kahvia vastaan vuoden verran, mutta päätös on pitänyt, kiitos Jumalan, joka auttoi minua vapautumaan tupakan kiroista.
Viisitoista vuotta sitä kesti. Tupakanhimoni vain yltyi yltymistään ja viime vuosina tupakkaa kului 50 - 60 kpl päivässä.
Samoin kahvia kului ylettömiä määriä, noin 25 kuppia päivässä.
Tupakka hallitsi elämääni täysin, samoin kahvi ja himo näihin aineisiin meni uskoakin tärkeämmäksi.
Olen käynyt seuroissa kaiken aikaa, mutta kun kuuntelin sanaa, mietin vaan tupakkaa, jolle pääsisin puheen loputtua.
Puheen loppuvaiheessa jo käteni etsiytyi paidan rintataskuun tupakka-askille, josta varovasti kaivoin jo savukkeen esiin ja sitä sormieni välissä hypistelin.
Suuhuni erittyi sylkeä ja maiskuttelin hermostuneena kieltä odottaen hetkeä, jolloin pääsisin rauhanyhdistyksen tupakkapaikalle vetämään ihanaa tupakan savua keuhkoihini.
Kun sitten ikuisuudelta tuntunut seurapuhe loppui ja virrenveisuu alkoi, ryntäsin paikaltani ulos muiden hätäisten joukossa suoraan kohti rakastamaani tupakkapaikkaa.
Siellä olimme yhtäaikaa muiden tupakkamiesten ja naisten kanssa.
Nuoret alaikäiset tytöt ja pojat pummasivat meiltä aikuisilta aina tupakkaa ja mehän annoimme välittämättä tupakkalain säännöistä.
Tärkeintä oli yhteen kuuluvaisuus ja sama henki.
Palattuamme henkosilta seurasalissa veisattiin jo virren viimeistä säkeistöä ja olimme valmiina ensimmäisten jonossa väliaikakahville menijöitä.
Olin himo kahvinjuoja. Ruokaakin tärkeämpi oli minulle kahvi ja tupakka.
Viikko ilman ruokaa pärjäisi hyvin, mutta tupakatta ja kahvitta ei päivääkään.
Ja kun kahvilla oli käyty, piti mennä uudestaan tupakalle vahvistumaan, jotta toisen seurapuheen jaksaisi istua sanan kuulossa.
Kolehtihaavi ei koskaan ehtinyt kohdalleni, kun olin jo rientänyt ulos tupakan perään.
Toisen seurapuheen jälkeen en koskaan jäänyt laulamaan seuralauluja, vaan minut löysi aina tupakkapaikalta tarinoimasta.
Sitten kun iltakyläpaikka lopulta selvisi, oli tupakkaa ehtinyt palaa jo monen monta.
Sitten automobiili käyntiin, tupakka huuleen, porukka kyytiin ja menoksi.
Tunnelma oli railakas.
Ensin mentiin aina huoltoasemalle kahville ja tupakalle. Levyautomaatista kuului maailmallinenn musiikki.
.....anna yksi tupakka vain, anna yksi tupakka vain, kai kohdataan...
... mullon tässä aikaa, muutama lantti mammonaan, mielin määrin kahviin ja tupakkaan..
Siten matka jatkui sinne varsinaiseen iltakyläpaikkaan, jossa naurettiin ja höpötettiin huvittavia juttuja, kahvia juotiin ja ulkona hypättiin tämän tästä kerrostalorappuja naapureiden kiusaksi tupakalla aamuyöhön asti.
Tupakka kuului elämääni yli viidentoista vuoden ajan, samoin yletön kahvin juonti.
...Tätä oli elämäni, päivästä päiväää..ään ja viikosta viikkoon, kuului taas levyautomaatista, kunnes Jumala pysäytti järjettömän elämänmenoni ja sairastuin.
Vuosi sitten menin lääkäriin kun tuli mahdoton yskä. Yskösten mukana tuli vertakin.
Lääkärin diaknoosi oli. kohonnut verenpaine, keuhkoputeken tulehdus, maha-ja pohjukaisuolen limakalvovaurio, kilpirauhasen vajaatoiminto,suun limakalvovaurio, mutta kiitos Jumalan, ei vielä syöpää.
Lääkäri kehoitti heti luopumaan tupakasta ja kahvista, jotta tervehtyminen voisi alkaa.
Koska olin vielä nuori mies, halusin elää ja päästä eroon näistä nautintoaineista.
Jos en olisi sairastunut, olisin jatkanut samaa rataa, koska olin ajatellut, että voihan sitä sitten vanhana sairastaa, eletään nyt tätä nuoruutta täysillä.
Mutta miten pärjäisin ilman tupakkaa ja kahvia.
Kulunut vuosi ilman kahvia ja tupakkkaa on ollut kauheaa, joskin keho on tervehynyt melkein entiselleen ja seuroissakin olen joutanut istumaan seuramenojen loppuun asti.
Rukoilin Jumalaa, että jos autat minua pääsemään eroon tupakasta, lupaan panna kaikki tupakkaan kuluvat rahat vast´edes kolehtiin Jumalan valtakunnan työn hyväksi.
Niin olen sitten joka kerta tehnytkin, joten kolehtitulot on minun osaltani lisääntyneet huimasti, kun ennen sattumalta saatoin panna jonkin vaivaisen rovon.
Mutta hirveää aikaa se on ollut ilman tupakkaa.
Monta unetonta yötä olen viettänyt ja jos on nukkunutkin pienen hetken, olen aina nähnyt unta tupakasta imien peukkua kuin pikkulapset.
Ja muutaman kerran olen lopetettuanikin sortunutkin tupakkaan.
Kerran lähdin vanhasta tottumuksestani kuin unessa seurapenkistä saarnan jälkeen kohti tupakkapaikkaa ja vasta perillä tajusin, että minähän en enää kuulu tänne.
Jäin kuitenkin seisoskelemaan muiden tupakkaa vetävien kanssa.
Eikö sinulla ole tupakkaa, kysyi eräs tupakkaringin joukosta.
Minä kun olen lopettanut, tulin vaan muuten tänne.
No ota nyt tuosta, minä tarjoan.
Emmin aluksi, kunnes tupakkaringissä mukana ollut puhujaveljeksi tuntemani mies sanoi.
Otahan, ei se uskoa kadota.
Kerroin, että olen taistellut hirveätä taistelua tupakanhimoani vastaan, johon puhujaveli vastasi.
Hirveää taisteluahan se on monelle tämä tupakanhimo, mutta onhan se hyvä, että saa uskoa aina nekin tupakkahimot anteeksi.
Niinpä sitten otin vastaan tarjotun tupakan ja tunsin syvää rauhaa.
Mieleeni muistui virren sanat.
Ei mikään niin voi virvoittaa, en muusta iloani saa, ei autuutta saa suurempaa..... kuin minkä tupakka lahjoittaa.
Mutta tupakanhimoni ei jäänyt vielä tähän.
Vielä tänä alkusyksynä, kun olin mieliharrastuksessani metsällä koirani kanssa tupakan ja kahvin himo iski kuin veitsenterällä.
Istuessani nuotiolla muistelin, kuinka aikaisempina vuosina olin samassa tilanteessa ollessa käärinyt sätkää ja pakissa kiehunut höyryävä kahvi.
Kahvi ja tupakka ei sopinut minulle enää, kun terveys ei niitä kestänyt.
Metsästyspuvun taskusta löytyi siinä tilanteessa yllätteäen edellisvuoden tupakoita.
Sätkänkäärinpaperia ei kuitenkaan ollut,hermostuin ja kaivoin lompakkoa, olisko mitään kuittipaperia, johon vois yhden sätkän kääräistä.
Ei ollut ja hermostuin entistä enemmän.
Oli kymmenen euron seteliraha.... jumattsukka... siitähän käärin sätkän.
Sätkä paloi huonosti ja nyt sain raivokohtauksen.
Koira katseli ihmeissään vieressäni, kun kiskoin vihan vimmassa kuusennäreen juurineen maasta ja paiskasin nuotioon.
Tästä en vielä rauhoittunut, vaan potkin lähellä olevan kusiaispesän hajalleen, hypin tasajalakaa ja huusin tuskani ilmoille.
Voi vietävän tupakka, Jumalani, eikö siitä pääse koskaan eroon.
Aloin entistä enemmän rukoilla Jumalaa, vapauttamaan minut tupakanhimosta.
Olen miettinyt, miksi tupakointi ei ole syntiä, koska sen himohan on verrattavissa mihin himoon tahansa, vaikkapa rahanhimoon.
Silti en ole koskaan kuullut kenekään sortuneen rahanhimoon tai valittaneen tupakanhimoaan.
Luin katekismuksen kymmenestä käskyistä, että älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.
Jos rikkaan miehen on vaikeaa päästä taivasten valtakuntaan rahanhimonsa vuoksi, niin miksikähän tupakkaa himoitseva on vapautettu tästä synnistä.
Aika tekee tehtävänsä, tupakanhimoni on jo aika pientä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Moni on yrittänyt, mutta kaikki eivät ole vapautuneet tupakan orjuudesta koskaan. Heille voitaisiin pistää vielä ruumisarkkuunkin matkaevääksi malboro aski.
Jumala antaa uskon. Jumala antaa meille myös voimaa vapautua turmeluksen orjuudesta, mutta meillä itsellämme pitää vain haluta sitä.
Minä halusin päästä tupakasta. Jos en olisi halunnut, en olisi myöskään päässyt siitä irti.
Minä saan olla Jumalan lapsi, mutta minun pitää haluta sitä. Samoin synnit saa anteeksi, kun sitä haluaa, mutta jos ei halua, ei saa.
Jumala ei voi ottaa meiltä tupakkaa suusta, jos emme halua. Jumala antaa meille aviopuolison, jos haluamme, mutta se ei tule ihan itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä.
Samoin jokapäiväinen leipäkään ei tule itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä.
Lapsetkaan eivät tule, ellei itse halua. Jumala siunaa kylvötyömme. Minulle tupakasta irti pääseminen on teettänyt hirveästi töitä, tuskaa ja vaivaa.
Elämä on erilaisempaa nyt kuin ennen.
Enää ei aamuisin ole kissanpaskan maku suussa, jota krapulaa piti aina uudestaan peittää tupakalla heti yläösnoustua.
Tupakka haisee erittäin vastenmieliselle, eikä kahvikaan enää maistu.
Seuroissa istun Jumalan sanan kuulossa loppuun asti, eikä minun tarvitse ajatella tupakkaa.
Mielessäni kaikuu virren sanat uudessa merkityksessä.
En lepoa mä löytänyt, en muusta mistään tyyntynyt, ennenkuin löysin aartehen, ystävän Herran Jeesuksen.
Tunnen nyt elävästi olevani uudestisyntynyt Jumalan lapsi päästyäni vihdoin eroon tupakasta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
täytyy olla aivoton ihminen kun ei tajua tupakan haittoja ym. ihan itse vaan ihan jumalan pitää asia kertoa.. Miksi te lestaadit sitäpaitsi hyväksytte tupakan, mutta ette alkoholia? Eikös raamatussa sanota, että ota vähän viiniä vatsasi tähden.. tupakasta ei sanota mitään
Eikös se ole sinunkin mielestäsi ainoastaan myönteistä, jos se aivotonkin ihminen huomaisi tupakan haitat, jos ei muuten, niin Jumalan avulla? En nyt tarkoita että aloittaja olisi aivoton, mutta tuo mainitsemasi hypoteettinen aivoton..
Alkoholin suhteen käytäntö on muodostunut nykyisenlaiseksi Lestadiuksen vaikutuksesta, joka lopetti oman, satunnaisen naukkailunsakin, että kenelläkään ei tulisi sanottavaa hänen raittiuspuheistaan, niin kuin meinasi käydä. Kysymyshän ei ole niin tärkeästä asiasta, etteikö siitä voisi kokonaankin luopua.
Tupakan haitalliset vaikutukset on todettu huomattavasti alkoholia myöhemmin, joten tämä pahe elää lestadiolaisten keskuudessa huomattavasti alkoholia sitkeämpänä. En kuitenkaan ole kuullut, että sitä hyväksyttäisiin. Onhan se ilman muuta tekopyhää puhua raittiudesta tupakka huulessa. Minusta tähän pätee sama kuin alkoholiinkin, kyse ei ole niin tärkeästä asiasta, etteikö siitä voisi luopua. Henkilökohtaisesti joisin mieluummin vähän viiniä vatsani tähden kuin polttaisin tupakkaa, mutta koska kummassakin on riskinsä, jätän mieluiten molemmat pois.
Kyllä minä tiesin tupakan vaarat paremmin kuin hyvin. Mutta kaikkihan ajattelee tällä tavalla.
Eikai ne minun kohdalleni satu ne tupakkasairaudet.
Ihan samoin ajatellaan liikenteessäkin.
Eikai minulle voi mitään sattu, olen niin hyvä ajaja.
Kaikki on pahaa ja syntiä, jos siitä tulee paha meno.
Jos tupakkaa käyttää kohtuudelta, vaikka pari savuketta päivässä, se ei haittaa.
Mutta kun se tupakka tai viina menee kohtuuttomuuksiin, se on silloin jo sairasta.
Tupakkaa ei ole luettu synniksi, koska siitä ei ole välitöntä haittaa.
Mutta minun tapauksessani siitä tuli orjuus, joka meni kaiken muun edelle ja oli siksi synti minulle.
"Tupakkaa ei ole luettu synniksi, koska siitä ei ole välitöntä haittaa. "
Tälläkö perusteella asiat vanhoillislestadiolaisuudessa määritellään synniksi?
Ihminen ei voi palvella kahta Herraa. Joko Hän palvelee Jumalaa tai omaa himoaan.
Olen sanonut, että tupakka voi tulla synniksi väärinkäytettynä tai kun siitä tulee turmelus ja orjuus.Minulle siitä tuli väärinkäytös, sillä käytin sitä aivan liikaa ja tarjosin jopa alaikäisille.
Mutta jos menet kysymään joiltakin kohtuu käyttäjiltä, onko tupakasta sinulle haittaa, niin ne sanoo, jotta ei ole, poltan kohtuudella.
Lääkäri sanoi minulle itsekkin polttavan, mutta kohtuudella. Kohtuus ei ole syntiä.
Synniksi voi tulla mikä asia hyvänsä väärin käytettynä ja kohtuuttomana.
Koska tupakassa ja alkoholissa mennään liian usein kohtuuttomuuksiin, se tulee synniksi.
Mutta kohtuu käyttökin voi olla väärin. Kohtuus kaikessa, pullo päivässä, ei voi olla kohtuutta.
Näissä tupakointikeskusteluissa on tähdennetty, ettei nautinnot ole syntiä, mutta hyvin usein niistä tulee sellaisia väärin ja kohtuuttomasti käytettyinä.
Näin minä olen asian ymmärtänyt.
Rahan himoa sanotaan epäjumalan palvelukseksi ja voishan se tupakointikin sitä olla.
Niinkuin päivän avauksessa toin esille, se muodostui minulle eräänlaiseksi epäjumalaksi.
Mutta kertaan vielä, ettei kaikki palvo tupakkaa samalla lailla kuin minä palvoin.
Sulla on sana hallussasi, Voisit vaikka kirjoittaa kirjan aiheen tiimoilta. Mutta en silti usko että oli totta sum juttus:)
Sen tietää siitä että hän oli lainannut minun tänne muutama päivä sitten kirjoittamaani versiota virrestä: Ei mikään niin voi virvoittaa.
Tämä sinun virsitarinasi ei ole uusi ja ennen kuulumaton. Kyllä se on ollut tunnettua jo kauemmin.
Tätä vitsiä lausuttiin ennen muinoin joskus tupakkaringissä.
Tultiin virvoittumaan tupakalle, ei mikään niin voi virvoittaa kuin tupakka.
Hauska tarina. Sana sinulla on hallussa, edelleenkin.
Olen tänään aloittamassa tupakoinnin lopetusta,olen paha nikotinisti ja vl.
Kärsin valtavasta tupakanhimosta jos en saa tupakkaa.Riippuvuus ei ehkä enää ole psyykkistä laatua, vaan fyysistä laatua.Tupakka pitäisi kieltää lailla.Olen myös ajatellut, että tämä tupakanhimo kai pitäisi myös jo saarnata ihan synniksi. Rukoilkaa puolestani.Minulla ei tule olemaan helppoa vieroitusoireideni kanssa.
Ja tämä ei sitten ollut mikään feikkitarina!!!
Ymmärään täsin tupakahimosi. Ja tiedän kuinka vaikea siitä on päästä irti. Joka ei ole koskaan polttanut, ei voi ymmärtää sitä "tuskaa" mikä on lopettaessa. Mutta toisaalta sehän on itse aiheutettua, joten kyllä se pitää kestää. Nykyään on hyvät lääkkeet myös tähän sairauteen. Onnea yritykseen. Ite voin sanoa, että liikunta lievitää tupakanhimoa. ainakin minulla.
hienoa kun olet ajatellut luopua tupakasta.
Alussa se on aivan mahdottoman vaikeaa.
Ensimäiset päivät ovat tosi kiduttavia.
Joku on sanonut, että pitäisi lopettaa asteittain sillai, että polttaa aina vain vähemmän, niin ei sitten tule kertarysäyksellä paha olo.
Rukoilla voi ja konsteja on vaikka minkälaisia.
Minä en olis muuten kyllä päässyt, mutta kun oli pakko. Alkoi keho oireilla siihen malliin, että joko jatkan tai kuolen tai olo kurjistuu.
Samalla kun vieroitusoireet käy päälle niinkuin kiljuva jalopeura, alkaa nekin myönteiset puolet tulla esille. Ruokahalu paranee, yleiskunto kohenee, maku- ja hajuaisti paranee.
Ajatukset ovat muussa kuin tupakoinnissa.
Saat varautua hyvinkin vuoden kiirastuleen, eikä se täysin ole sittenkään selvää.
Minullekkin tulee hetkittäin joskus kuin horkassa halu vetää tupakkaa.
Kaupan loppupäässä, kassalla, katselen ihaillen tupakka-askeja. Mitähän varten ne pitää sinnekkin vielä laittaa kiusaamaan heikkoja ihmisiä.
Mutta oma haluhan siihen lopettamiseen täytyy tulla. Ei muiden saarnat hetkauttaneet tippaakaan.
Kun lopetin, piti olla aina jotain korvaavaa suussa. Nuuskaa ei voinut käyttää, koska suussani oli jo vaurioita. Metsässä kävellessä purin oksan palasia ja muualla jauhoin purkkaa, mutta siihenkin on jo leuat väsyneet.
Mukava kuulla muidenkin polttaneiden mielipiteitä asian tiimoilta.
Onnea ja menestystä yrityksellesi.
Nykyäänhän on saatavilla ja suositellaankin nikotiinikorvaushoitoa, kuten nikotiinipurukumia, -pillereitä ja -laastareita.
Sinulle en nikotiinikorvikkeita en enää suosittelisi, koska olet jo voiton puolella ja korvikkeisiinkin voi jäädä kiinni. Mutta kaikille aloitteleville lopettajille ne ovat nikotiiniriippuvuuden jatkumisesta huolimatta terveydellisesti tupakkaa parempia vaihtoehtoja. Korvikkeita käytettäessä pitäisi muistaa koko ajan mihin tähtää eli luopua korvikkeidenkin käytöstä muutaman kuukauden sisään.
Kyllä se ärsyttää nähdessä seuraavanlaisia tapauksia.
Lastenhoitajaksi työllistetty nuori nainen pukkaa lastenvaunuja savuava sätkä suupielessä.
Vieressä kävelee ehkä viisivuotias poika katsellen hoitajan touhua.
Sitten lastenhoitaja menee kauppaan hoitamaan omia asioita, jättää uhkarohkeasti lapsen vaunuineen ulos käskien viisivuotiasta vahtimaan.
Seuraan edelleen,kun vahvassa maalissa oleva pimu tulee kaupasta kaljakassin kanssa ja tupakka-aski kourassa.
Lapset istuu auton takapenkillä ja ratin takana on vahvasti tupakkaa vetävä turpean näköinen kelvoton isä. Vieressä etupenkillä istuu hänen vaimonsa naukkaillen kaljaa ja toisessa kädessä on savuava tupakka.
Minua itkettää, mikä noidenkin lsten tulevaisuus on.
Ankea kaiketi kasvaa tupakansavuisessa ja viinanhöyryisessä kodissa.
Työvoimatoimiston edessä seisoskelee odotellen sen aukeamista joukko krapulaisen näköisiä naisia ja miehiä. He puhelevat innoissaan viinasta, kuinka sen hinta on laskenut. He vetelevät ahnaasti tupakkaa naamariinsa ja valitelevat tupakan kalleutta ja päivärahojen pienuutta.
Kun sitten ovi viimein aukeaa, lentävät vielä polttamattomat tupakan jämät kadulle ihmisten jalkoihin. Tosi siivotonta sakkia, joka pitäisi kuskata siperiaan.
Ja sitten kaiken huipuksi mennään silmäilemään rauhanyhdistyksen tupakkipaikalle, jossa väliajalle kokoontunut nuorisojoukko vetää innolla savua sisäänsä ja sitten he koettavat leikisti saada aikaan toinen toistaan parempia savurenkaita.
Joukossa näkyy olevan pari varusmiestäkin sotilaspuvuissaan.
Sanovat, ettei armeijassa jaksa olla, jos ei saa tupakkaa jatkuvasti.
He valittavat myös, kuinka ankeaa siellä on, kun ei ole nettiä, minkä ääressä istua.
Siistiä tupakkapaikkaa en ole ikinä missään nähnyt. Aina siellä, missä tupakkiporukka kokonntuu, on ympäristö kuin sikolätti.
Syljeskelty seinät ja lattia täyteen.
Voiko uskovainen olla tälläinen ja käyttäytyä edellä kuvatuilla tavoilla.
Ei voi, jos hän on todella uskovainen.
Sanotaan, että kaikki maailmalliset tavat ovat synnillistä menoa.
Tupakointi on meikkaamisen ja korvakorujen tavoin vähintään yhtä maailmallista, ellei pahempaakin.
Siksi uskovaisten tulee lopettaa tämä paha tapa ja alkaa elöämään raittiisti, niinkuin raamattu opettaa.