Niinistö puhuu vastuullisesti Natosta
Maa tarvitsee presidentin
5153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
-
On hienoa, että meillä on ehdokas, joka katsoo tulevaisuuteen.
Viisas katsoo huomistakin kauemmas
Turvallisuus ja ympäristöasiat kulkevat yhdessä. Keskustelussa usein
jakaannutaan siten, että osa meistä huolehtii vain ympäristöstä ja osa
turvallisuudesta. Se on mennyttä ajattelua. Ne eivät ole kaksi eri asiaa,
vaan molemmissa aihepiireissä on katsottava kauas tulevaisuuteen.
Turvallisuutta ei ole koskaan liikaa. Suomalainen turvallisuus rakentuu
rehellisen ja suoran kansainvälisen keskustelun ja yhteistyön varaan.
Parhaiten meille suomalaisille sopii eurooppalainen turvallisuus. Tämän
asian eteen Suomi ei ole tehnyt tarpeeksi töitä. Muutoksentekijää
kuunnellaan maailmalla enemmän kuin heitä, joille tulevaisuus on
vastentahtoinen asia. Valitettavasti Suomi on viime vuosina pudonnut
jälkimmäiseen ryhmään.
Uhkaamme jäädä historiaan siitä, että emme hallinneet energiaa, käytimme sen
loppuun ja pilasimme vielä ilmankin. Itse olen saanut tehdä työtä niin
unionimaiden kuin Venäjänkin kanssa ympäristöasioissa toimiessani Euroopan
investointipankissa. Suomalaisella ympäristöteknologialla on paljon
annettavaa niin tuhoutuneen luonnon puhdistamisessa kuin rajallisten
energiavarojen säästämisessä. Siinäkin meille riittää töitä.
Jos maailma olisi yritys, ilmastonmuutos olisi sen riskienhallinnan tärkein
kysymys. Kestävä kehitys ja järkevä vihreys eivät ole haihattelua, vaan
edellytys lastemme turvalliselle hyvinvoinnille.
Ennätit ennen mua laittamaan juuri saman täydennyksen.
Minusta Niinistö on turvallisuuspolitiikassaan hyvin oikeassa. Keskustelun tulee jatkua aktiivisena ja tulevaisuuteen suuntautuvana. Nyt ei pidä sanoa, että keskusteluun ei ole tarvetta, koska silloin, kun keskusteluun tulee mahdollisesti tarve, ei enää ehditä keskustella, kun pitää jo toimia.
Tässä suoraa sitaattia Niinistön kampanjasivuilta. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.
- - - - - - -
Turvallisuus ja ympäristöasiat kulkevat yhdessä. Keskustelussa usein
jakaannutaan siten, että osa meistä huolehtii vain ympäristöstä ja osa
turvallisuudesta. Se on mennyttä ajattelua. Ne eivät ole kaksi eri asiaa,
vaan molemmissa aihepiireissä on katsottava kauas tulevaisuuteen.
Turvallisuutta ei ole koskaan liikaa. Suomalainen turvallisuus rakentuu
rehellisen ja suoran kansainvälisen keskustelun ja yhteistyön varaan.
Parhaiten meille suomalaisille sopii eurooppalainen turvallisuus. Tämän
asian eteen Suomi ei ole tehnyt tarpeeksi töitä. Muutoksentekijää
kuunnellaan maailmalla enemmän kuin heitä, joille tulevaisuus on
vastentahtoinen asia. Valitettavasti Suomi on viime vuosina pudonnut
jälkimmäiseen ryhmään.
Uhkaamme jäädä historiaan siitä, että emme hallinneet energiaa, käytimme sen
loppuun ja pilasimme vielä ilmankin. Itse olen saanut tehdä työtä niin
unionimaiden kuin Venäjänkin kanssa ympäristöasioissa toimiessani Euroopan
investointipankissa. Suomalaisella ympäristöteknologialla on paljon
annettavaa niin tuhoutuneen luonnon puhdistamisessa kuin rajallisten
energiavarojen säästämisessä. Siinäkin meille riittää töitä.
Jos maailma olisi yritys, ilmastonmuutos olisi sen riskienhallinnan tärkein
kysymys. Kestävä kehitys ja järkevä vihreys eivät ole haihattelua, vaan
edellytys lastemme turvalliselle hyvinvoinnille.
Suomi kuuluu tiiviisti EU:n ytimeen, joten olisi luontevaa kantaa yhteinen vastuu myös EU:n turvallisuudesta. Tällä hetkellä Suomi ja Ruotsi pakoilevat vastuuta yhteisestä turvallisuudesta. Saulilla on selkeät visiot tämän häpeätahran poistamiseksi. Hänet siis valitsemme maamme johtoon luomaan yhteistä eurooppalaista turvallisuutta.
Pekka Ervasti kertoi toisviikolla palstallaan Suomen Kuvalehdessä, että "puolustuvaliokunnan entisellä puheenjohtajalla Kalevi Lammisella on ollut ikuisuushanke päästä henkilöjäseneksi Natoon"
Vielä se ei ole onnistunut.
Parempi menestys on kuitenkin Ervastin mukaan ollut kansanedustaja Seppo Lahtelalla, joka on puolustuvaliokunnan Viron vierailulla kutsuttu paikallisen Kaitseliitin jäseneksi (Suojeluskunta)
"Lahtela vakuutti isäntänsä tarkalla silmällä ja vakaalla kädellä.
Kaksi vaadittavista kolmesta suosittelijasta löytyi heti ampumaradalla, mutta kolmas allekirjoitus saatiin vasta iltavastaanotolla, kun presidentti Arnold Ruuttel itse tarttui kynään" Ervsti kertoi.