Kyllä Tasavallan ja kokokansan Presidentti Tarja Halonen JA Juristi on ansainnut tulla suomen presidentiksi.. Ensiksikin hän on nainen, Toiseksi hän on menestyvä aina ollut hyvissä viroissa ja pitää sitä kunnon ihmisen saada kunnon palkkaakin, siis Tarja on kaiken ansainnut. On ollut vaikka ja missä Johtavissa rooleissa. Ei oo mikään tavallinen maatianen . Vaan Arvokas Rouva. Tarjalla oli lähes täydellinen todistuskin koulusta, että kenellä on semmoinen , repikää siitä. Itsekkin olen menestynyt kohtuudella, SUOMEEN MENESYTYVÄ PRESIDENTTI....!!!!
Tarja Uudelleen
Kannattaja numero 1
4121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarja on tasavallan, mutta vain noin miljoonan suomalaisen presidentti ( Suomessa on noin 5 000 000 asukasta.)
Tarja on juristi, mutta ainoastaan muodollinen.
Hän on nainen, sekin oikein.
Menestyvä ja hyvissä viroissa olemiseen Tarvitaan taitoa ja oikeita suhteita. Koska Tarjalta puuttuu kuuden vuoden näyttöjen perusteella taidot, hän on saanut virkansa suhteilla.
Kunnon työstä kunnon palkka. Tuon perusteella Tarjan palkkaa voisi huoleti pienentää 80%!
On saanut vinguttua itselleen jos jonkunmoisia nimellisiä johtotehtäviä, mutta missään ei ole onnistunut. Se on jo melkoinen saavutus!
Tarja ei ole todellakaan mikään tavallinen järkeä käyttävä maatiainen, vaan hyvin ahdaskatseinen reaalimaailmasta erkaantunut pykäläpelle, joka ei kerta kaikkiaan keksi yhtään mitään itse eikä osaa konkretisoida ainuttakaan toisilta lainattua ideaansa. Sekin on saavutus.
Todistuksesta en tiedä höykäsen pöläystä, joten lähetäpä siitä faktaa. Olisiko Tarja hallinnut jo nuoleskelun ja mielistelyn taidot jo kouluaikana?
SUOMEEN TARVITAAN TEHTÄVÄSSÄÄN MENESTYVÄ PRESIDENTTI
Tarja on omaa etuaan tavoitteleva reaalimaailman hukannut haaveilijapopulisti, jonka höpöttelyä ei voi kuin ihmetellä.
oikein matemaattisiksi pekuloojiksi. Sen mukaan, että lasket Halosen olevan noin miljoonan suomalaisen presidentti, niin samalla suhdeluvulla esim. Niinistö ja Vanhanen olisivat yhteensäkin vain noin 800 000 suomalaisen presidenttejä, eli Vanhanen jotain 350 000 ja Niinistö 450 000 suomalisen presidentti. Tiedot ovat noin tietoja viimeisten luotettavien Galluppien mukaan.
Muu jutustelusi on henkilökohtaista, mielesi mukaista liturgiaa, johon on turha tuhlata ruutia.
Oikeinkirjoituksesta päätellen pari pulloa on taas avattu tiistain kunniaksi :).
Taas hävetä suomalaisten puolesta varsinkin valtiovierailuja. Fiksu jättää Tarjan peuhaamaan siirtolapuutarhaansa ja johtamaan vaikka taas SETAa.