Fortum käveli pienomistajien yli

Fortum-osakas

Fortum loukkasi pienosakeomistajien oikeuksia sallimalla yhtiölain vastaisesti valmistellut optio-ohjelmat.
Vaikka osakkeiden tämän hetkinen arvo onkin noussut, niin osakkeiden omistusosuus on pudonnut juuri optioiden verran.

Enemmistöosakas eli valtio on laiminlyönyt osakkaiden etujen valvontavastuun.
Mielestäni pienosakkaiden täytyy nostaa vahingonkorvauskanne yhtiön hallitusta ja enemmistöosakasta vastaan.

Toivon, että ensi yhtiökokouksessa pienomistajat valmistelevat asian ja tuovat sen voimakkaasti esille.

2

1067

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pörssistä.

      Niin ei tarvi valittaa.Pörssihän on luotu juuri teitä tolloja varten,jotka rahoittavat tuon pyramidipelin,ja teille jää lopulta musta-pekka käteen.

    • 0,001%

      turha sinne fortumin yhtiökokoukseen on pienomistajan mennä asiaansa ajamaan ,jää läpi menemättä liian pienien omistusosuuksien takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      236
      3556
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      62
      3228
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      76
      2743
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      38
      2591
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      86
      2226
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      27
      1942
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      86
      1940
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      41
      1854
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      96
      1737
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1093
    Aihe