Tätäkö se metsästys(tappamisen himo) teettää?

7.11.2005 iltasanomissa:

" Julma koirien vihollinen iski torstaina aamuyöllä Tampereen Pappilan alueella. Puolitoistavuotiaan Hippi-koiran kurkku viillettiin auki teräaseella. Eläinlääkärin oli pakko lopettaa koira.

Tamperelainen Saana Merikari pelasti sekarotuisen Hippi-koiran seitsenviikkoisena Viron koiratarhasta.

- Ulkonäöstä päätellen Hippi oli irlanninsusikoiran ja suursnautserin sekoitus. Hippi painoi vain 27 kiloa, kertoo koiran emäntä Merikari.

Torstaiyönä Hippi karkasi kotoa. Se painoi käpälällä ovenkahvaa ja lähti omille teilleen.

- On paljon ihmisiä, jotka vihaavat sitä, jos koira on vapaana. Oli puhdas vahinko, että Hippi karkasi.

Hippi löytyi aamulla noin puolen kilometrin päästä tutun talon portailta henkihieverissä. Koira oli raahautunut sinne teurastuspaikalta kurkku auki viillettynä.

Kohtaloonsa Hippi ei ilmeisesti alistunut vapaaehtoisesti.

- Polulla näkyi selvästi pitkät kynnen jäljet. Koiraa on raahattu väkisin.

Tapahtumasta käy vilkas keskustelu koiraharrastajien nettisivuilla.

- Olen kuullut, että koiran omistajia on uhkailtu aiemminkin. Tällä hetkellä kaikki ovat varpaillaan."


Ärsyttää aivan suunnattomasti tuollaiset ihmiset!!! Hyvä, että pysyy edes nahoissaa kun noita lukee... Miten voi olla tällaisia ihmisiä olemassa?


GRRRRRRRR!!!!!!!!!!!!!
161497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tapahtuma voi tietenkin olla totta. Mutta Simopojan esittämät kytkennät paljastavat käsitysten ja arvostelukyvyn täydellisen puuttumisen.

Äänestä
  • Jos tuo totta on niin joku kyllä saa kunnolla selkäänsä. Muutama saksari naamaan ja kiekkari lapaluiden väliin kyllä opettaa tuommoisille sadisteille käytöstapoja. Miten tuollaisia ihmisiä oikein pääsee maailmaan? Tietysti asiat kotona perseellään ja se pitää jakaa myös muille, olen koulukiusattu ja haukuttu mutten silti ole itse jatkanut sitä.

    Äänestä

  • Erämies kirjoitti:

    Jos tuo totta on niin joku kyllä saa kunnolla selkäänsä. Muutama saksari naamaan ja kiekkari lapaluiden väliin kyllä opettaa tuommoisille sadisteille käytöstapoja. Miten tuollaisia ihmisiä oikein pääsee maailmaan? Tietysti asiat kotona perseellään ja se pitää jakaa myös muille, olen koulukiusattu ja haukuttu mutten silti ole itse jatkanut sitä.

    Eikös se joku vegaani murhannut takavuosina poliitikkoja Hollannissa? Syyllinen voisi olla joku heistä? Itse en metsästäjänä voisi ikinä sulattaa kyseistä tekoa. Linnaan vaan tuollaiset sadistit!

    Äänestä

Arvon Simo. Saanen tiedustella Sinulta, miten tämä liittyy metsästykseen?
Millä perusteella yhdistät tuon metsästykseen?

Toki tuo on varsin sairas teko, mutta silti mielestäni tässä on kyse aivan jostain muusta, vaan ei metsästyksestä.
Metsästys ei ole tappamisen himon tyydyttämistä, johon viittaat otsikossasi.
Siinäkin on kyse aivan jostain muusta.

Äänestä

ettei Tampereen Pappilan alueella saa metsästää. Olisko ollu asialla joku ympäristöaktivisti?? Eikös se ole omistajan vastuulla eläin? Vai onko eroa siinä, tappaako sen koiran sairas ihminen vai susi?

Äänestä

Tyhmä teko, mutta ei kyllä liity mitenkään metsästykseen. Metsästäjäthän ne vasta koiraihmisiä ovatkin. Ärsyttää suunnattomasti tommonen metsästäjien syyttäminen. Ei tommosilla psykopaateilla edes riittäisi kärsivällisyyttä metsästykseen.

Äänestä

Tämä on aivan selvästi eläin "aktivistien" aikaan saanoksia ,kuten häkeistä kaarkuun päästetyt kitumaan ajettavat häkkieläimet.
Metsästäjät eivät kohtele erä kaverinaankin pitäviä koiriaan ikinä noin.

Äänestä

Mutta miten liittyy metsästykseen?

Äänestä

Siis kerro miten tämä liittyy metsästykseen??
Koska te tajuatte että metsästys on muutakin ampumista ja saallistamista.
Ensinäkin suurimalla osalla metsästäjistä on oma koira tai lainakoira käytössä. Kun se kaveri toimii niin se on kultaakin arvokkaanpi kaveri..
Joten jos ihminen tappaa koira noin niin sillä on päässä vikaa kovasti.

Äänestä

Kysymyksiäkö se makaroonin ja porkkanan syöminen teettää.

Ihan oon tosissani ällikällä tuommoisen tietämättömyyden,ja uskomattoman röyhkeyden vuoksi,jota sinäkin metsästäjiä kohtaan yleistät,vaikka on aivan varmaa,että koiran silpojana ei ole metsästäjä,vaan selvästi saatanan palvoja,joka nauttii siitä,että saa jonkun elävän kärsimään.

ja sinäkin polonen nautit siitä,kun muka sait suunnata lapsellisen emootiosi kuolleen koiran tähden aivan päin hongikkoa.

Äänestä

Miten saat tämän tapahtuman kytkettyä metsästykseen? Monilla metsästäjillä on koira, ja koiran menetys on erittäin kova paikka myös meille aina niin pahoille ja tappamisen himoisille metsästäjille. Yhtä hyvin se voi olla vaikka joku kommunisti tai kaivinkoneen kuljettaja kuin metsästäjä, joka tämän koiran kurkun viilsi auki.

Äänestä

Tajuatteko te että vittu suurin osa metsästäjistä omistaa koiran ja ovat koirien ylimpiä ystäviä, ei saatana tämmönen tapaus koske metsästystä ollenkaan, onhan mahdollista että tämän on tehnyt joku tietämätön "viherpiiperö" joka on pitänyt koiraa metsästys koirana, ja sen takia yrittänyt likvitoida sen.

Näitä samoija tapauksia on käynyt muuan kappale länsirajan takana metsästyksessä olleille koirille.

että sitä se teettää se metsästys, vai olisko syynä sittenkin sen vastustaminen!?

Äänestä

Metsästyksen vastustajien hommia tällainen.

Äänestä

Tiedoksi sullekki että tuosta on metsästys kaukana.

Tiedätkö etes mitä metsästys on?

Tätäkö se metsästys(tappamisen himo) teettää? miten voit edes tehdä tällaisen lauseen?

Teräaseella harvoin metsästetään..?

Äänestä

Kun se on noin viisas ja verbaali lahjakkuus, osasi yhdistää tämänkin tapauksen metsästäjiin?????

Äänestä
  • Se meikäläiseltä ainakin olisi jotain tajunnanlaajennusainetta vaatinutkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Simo kirjoitti:

7.11.2005 iltasanomissa:

" Julma koirien vihollinen iski torstaina aamuyöllä Tampereen Pappilan alueella. Puolitoistavuotiaan Hippi-koiran kurkku viillettiin auki teräaseella. Eläinlääkärin oli pakko lopettaa koira.

Tamperelainen Saana Merikari pelasti sekarotuisen Hippi-koiran seitsenviikkoisena Viron koiratarhasta.

- Ulkonäöstä päätellen Hippi oli irlanninsusikoiran ja suursnautserin sekoitus. Hippi painoi vain 27 kiloa, kertoo koiran emäntä Merikari.

Torstaiyönä Hippi karkasi kotoa. Se painoi käpälällä ovenkahvaa ja lähti omille teilleen.

- On paljon ihmisiä, jotka vihaavat sitä, jos koira on vapaana. Oli puhdas vahinko, että Hippi karkasi.

Hippi löytyi aamulla noin puolen kilometrin päästä tutun talon portailta henkihieverissä. Koira oli raahautunut sinne teurastuspaikalta kurkku auki viillettynä.

Kohtaloonsa Hippi ei ilmeisesti alistunut vapaaehtoisesti.

- Polulla näkyi selvästi pitkät kynnen jäljet. Koiraa on raahattu väkisin.

Tapahtumasta käy vilkas keskustelu koiraharrastajien nettisivuilla.

- Olen kuullut, että koiran omistajia on uhkailtu aiemminkin. Tällä hetkellä kaikki ovat varpaillaan."


Ärsyttää aivan suunnattomasti tuollaiset ihmiset!!! Hyvä, että pysyy edes nahoissaa kun noita lukee... Miten voi olla tällaisia ihmisiä olemassa?


GRRRRRRRR!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu