Kun nyt en ole kiinnostunut kuulemaan k-uskovaisten inttämistä, vaan todellakin pohtimaan tätä asiaa mielellään myönteisessä hengessä, niin kirjoitan tänne.
En lähtenyt etsimään tiettyjä Uuden Testamentin kohtia, joten tämä on ihan mutu-fiiliksen perusteella kutaistua...
Jeesus sanoo että jos ei tee niin ja näin, niin heitetään sinne ja sinne ja siellä on itku ja hammastenkiristys. Minulle tuli tässä mieleen että noinkohan se hampaidenkiristely tapahtuukin nimenomaan täällä Maassa, eli tällä fyysisellä tasolla...!
Monet ajattelevat että Jeesus tuli kaikkia varten tänne vähän opettamaan ja ihmeitä tekemään, mutta jos niinkin, niin ehkä myös näinkin että Jeesus antoi ohjeita nimenomaan niitä varten jotka olivat siinä kynnyksellä miltä ponkaistaan karman kierrosta pois! Aivan samoin kuin Buddha opetti ihmisiä ja perimätiedon mukaan aina silloin tällöin joku oppilas saa ratkaisevan oivalluksen... Ehkä nämä kaikki ohjeet tehdä niin ja näin koskivat nimenomaan niitä joiden oli jo aika jättää Maa ja tänne inkarnoituminen.
Se selittäisi eräiden neuvojen tai tokaisujen armottomuuden. Esim. tämä "kisko käsi irti jos se vokottelee". Se on aika rajua kamaa, ja ainoa tapa millä minun mieleni sen voi hyväksyä, on se että kun ihminen asettaa edes mielessään rinnatusten niin NAUTINNON kuin TUSKANKIN ideat/kokemukset, hän tajuaa että kumpikin niistä on yhtälailla harhaa, ja voi olla este sille että hän pääsisi "taivaaseen" eli valaistuisi.
Ns. tavallinen ihminen tai maallikko tuskin kykenee millään ilveellä elämään Jeesuksen jokaisen ohjeen mukaan, ellei sitten kiertäen ja kaartaen. Jos ajattelee esim. avioliiton oletettua ehdottomuutta, niin onhan ero ja uudelleennaiminen sallittua jos ero on tapahtunut niin että kukaan ei hyljännyt ketään, vaan ero tapahtui sovinnossa. Nimittäin kun Jeesus nimenomaan ohjaa että ei saa hylätä puolisoa muun kuin haureuden takia, eli siis sellaisen saa hylätä joka on JO hylännyt.
Mutta mutta... Valaistumisen partaalla olevat, täältä tuonpuoleiseen tähyävät ihmiset ovat niitä jotka vapaaehtoisesti ottavat itselleen raskaamman ikeen, joka itseasiassa on kevyt kantaa, sillä heidän tietoinen tapansa elää päästää heidät aineellisuuden harhoista ja kahleista. K-uskovaiset ovat tehneet virheen kuvitellessaan että KAIKKI Jeesuksen tiessä on KAIKKIA varten. Ei ole. Ja näinhän se on itämaillakin aina ollut.
Jos länsi ymmärtäisi itää, meillä olisi ollut paljon helpompia elämiä elettävänämme!
Karma ja Uusi Testamentti
42
1074
Vastaukset
- proPAGANda
Arvoisa Q
>> Kun nyt en ole kiinnostunut kuulemaan k-uskovaisten inttämistä, vaan todellakin pohtimaan tätä asiaa mielellään myönteisessä hengessä, niin kirjoitan tänne.>En lähtenyt etsimään tiettyjä Uuden Testamentin kohtia, joten tämä on ihan mutu-fiiliksen perusteella kutaistua...>Monet ajattelevat että Jeesus tuli kaikkia varten tänne vähän opettamaan ja ihmeitä tekemään, mutta jos niinkin, niin ehkä myös näinkin että Jeesus antoi ohjeita nimenomaan niitä varten jotka olivat siinä kynnyksellä miltä ponkaistaan karman kierrosta pois! Aivan samoin kuin Buddha opetti ihmisiä ja perimätiedon mukaan aina silloin tällöin joku oppilas saa ratkaisevan oivalluksen... Ehkä nämä kaikki ohjeet tehdä niin ja näin koskivat nimenomaan niitä joiden oli jo aika jättää Maa ja tänne inkarnoituminen.>Se selittäisi eräiden neuvojen tai tokaisujen armottomuuden. Esim. tämä "kisko käsi irti jos se vokottelee". Se on aika rajua kamaa, ja ainoa tapa millä minun mieleni sen voi hyväksyä, on se että kun ihminen asettaa edes mielessään rinnatusten niin NAUTINNON kuin TUSKANKIN ideat/kokemukset, hän tajuaa että kumpikin niistä on yhtälailla harhaa, ja voi olla este sille että hän pääsisi "taivaaseen" eli valaistuisi.
Nautinto/tuska ovat kaksinaisuuden harhaa kuten kaikki muukin vastakohtien kautta ajattelu. Saarnaan täällä aina vaan tätä samaa kaikkialla, että ihmisen on muutettava kaksinainen ajattelunsa kokonaisuuden ajatteluksi.
Ei minusta valaistuminen nyt mikään *taivas* kuitenkaan ole. Valaistuminen on vaan sellaista elämän pienistä iloista nauttimista ja oleilemista vaan oleilemisen ilosta.
>>Ns. tavallinen ihminen tai maallikko tuskin kykenee millään ilveellä elämään Jeesuksen jokaisen ohjeen mukaan, ellei sitten kiertäen ja kaartaen. Jos ajattelee esim. avioliiton oletettua ehdottomuutta, niin onhan ero ja uudelleennaiminen sallittua jos ero on tapahtunut niin että kukaan ei hyljännyt ketään, vaan ero tapahtui sovinnossa. Nimittäin kun Jeesus nimenomaan ohjaa että ei saa hylätä puolisoa muun kuin haureuden takia, eli siis sellaisen saa hylätä joka on JO hylännyt.>Mutta mutta... Valaistumisen partaalla olevat, täältä tuonpuoleiseen tähyävät ihmiset ovat niitä jotka vapaaehtoisesti ottavat itselleen raskaamman ikeen, joka itseasiassa on kevyt kantaa, sillä heidän tietoinen tapansa elää päästää heidät aineellisuuden harhoista ja kahleista. K-uskovaiset ovat tehneet virheen kuvitellessaan että KAIKKI Jeesuksen tiessä on KAIKKIA varten. Ei ole. Ja näinhän se on itämaillakin aina ollut.>Jos länsi ymmärtäisi itää, meillä olisi ollut paljon helpompia elämiä elettävänämme!- -Q-
>Oikeestaan kun on joutunut kaikenlaisen *ei todellakaan minkään kovinkaan mukavan* kanssa tekemisiin, niin ihan tavallisen tallukan osa on alkanut tuntua mukavalta. Toisaalta hulluja kun välillä ajattelen, niin ehkä Jumalakin on äärimmäisen kiinnostunut omassa suuruudessaan juuri mitättömyydestä. Raamatussa joku prohveetta tais jostain sanoa: "Hän ei halunnut mitään ja siksi Jumala antoi hänelle kaiken".
Nimen-omaan.
Taas kerran huomaan että pitäisi heittää oikein pitkä selostus yksittäisen sanan merkityksestä omalle itselle.
Minulle ei ole olemassa mitään taivasta, jossa kaikilla on saaplarin mukavaa ja harpunsoitto raikuu. Ekstaattinen olotila voi toki olla, mutta jos sekin olisi koko ajan, niin mihin sitä vertaisi? Mistä sen tietäisi ekstaasiksi?
Taivas on mielestäni sana jota Jeesus käytti kun halusi puhua valaistuneen/vihityn tietoisuudentasosta/-tilasta. Se on siis ihmisenä olemisen "janan" ääripää, se katto, jonne yllettyään ei enää ole ihminen eikä välttämättä synny enää tänne Maahan. Se on siis taso.
"Kootkaa aarteita taivaaseen" merkitsee minulle sitä että kehittää tietoisuuttaan ja kerää siihen sellaisia ominaisuuksia jotka eivät katoa fyysisessä kuolemassa.
Itku ja hammastenkiristys tapahtuu täällä. Minusta vähän tuntuu että Jeesuksen poppoolla oli kyllä vissi tietoisuus reinkarnaatiosta, mutta sitä ei painotettu, koska heitä ei todellakaan kiinnostanut miten ihminen syntyy yhä uudelleen ja uudelleen, heitä kiinnosti vain miten ihminen EI syntyisi.
Jossain vaiheessa seurakunta alkoi jumaloida ihmistä joka oli halunnut opettaa Miten Päästä Tästä Leikistä Pois. Unohtui kokonaan että mitäs se nyt opettikaan ja mistä olikaan kysymys. Kai se oli varmaan jumalan poika ja se opetti palvomaan itseään että se puhuu meidän puolestamme kiukkuiselle Jahvelle...?
Muisto siitä että reinkarnaatiosta ei kannata puhua koska reinkarnaatiosta pitäisi päästä eroon kyllä säilyi. Jopa siinä määrin että ne jotka siitä kumminkin jotain mutisivat, piti tappaa.
Elikkä ehkä noin! Ehkä ei.
Tuon pienten lasten kaltaiseksi tulemisen minä koen niin että ei suinkaan ole tarkoitus ajatella yksinkertaisesti kuin idiootti, vaan on tarkoitus olla ajattelematta lainkaan... Tai sitten se sana "yksinkertainen" on taas semmoinen juttu joka vaatisi oman pohdiskelunsa... eli ajattelua, eli päästäänkö siinä taas mihinkään...
"Autuaita ovat hengessään köyhät". Mitä ihmettä sekin nyt sitten tarkoittaa. Pitääkö olla vihannes? Vai tarkoittaako se että köyhät ovat henkensä sisällä autuaita, koska heitä ei rasita maallisesta omaisuudesta murehtiminen?! Vilkaisin King James -raamattua, eikä asia siellä muuttunut miksikään. Itse tämänkin taas saa pähkäillä.
Aika paljon on UT:ssa kompastuskiviä jos tarkoitus olisi nimenomaan päästä eroon ajattelusta.
***
Olen näillä palstoilla aikoinani arvostellut aika kitkerästikin Urantia-kirjaa, koska koin aika raskaasti sen että se kirja ei hyväksy reinkarnaatiota, Atlantiksesta se ei tiennyt yhtään mitään ja itse Jumalakin on joku hemmetin lukki joka kyttää Linnunrata-hämähäkinseitissä. Vai olikos se niin lukit ei tee verkkoja. No oli miten oli, kumminkin sanoin Urantiaa humpuukiksi, ja jos ajattelee että mitä yksi humpuuki sanoo humpuukiksi niin huh hah hei. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
>Oikeestaan kun on joutunut kaikenlaisen *ei todellakaan minkään kovinkaan mukavan* kanssa tekemisiin, niin ihan tavallisen tallukan osa on alkanut tuntua mukavalta. Toisaalta hulluja kun välillä ajattelen, niin ehkä Jumalakin on äärimmäisen kiinnostunut omassa suuruudessaan juuri mitättömyydestä. Raamatussa joku prohveetta tais jostain sanoa: "Hän ei halunnut mitään ja siksi Jumala antoi hänelle kaiken".
Nimen-omaan.
Taas kerran huomaan että pitäisi heittää oikein pitkä selostus yksittäisen sanan merkityksestä omalle itselle.
Minulle ei ole olemassa mitään taivasta, jossa kaikilla on saaplarin mukavaa ja harpunsoitto raikuu. Ekstaattinen olotila voi toki olla, mutta jos sekin olisi koko ajan, niin mihin sitä vertaisi? Mistä sen tietäisi ekstaasiksi?
Taivas on mielestäni sana jota Jeesus käytti kun halusi puhua valaistuneen/vihityn tietoisuudentasosta/-tilasta. Se on siis ihmisenä olemisen "janan" ääripää, se katto, jonne yllettyään ei enää ole ihminen eikä välttämättä synny enää tänne Maahan. Se on siis taso.
"Kootkaa aarteita taivaaseen" merkitsee minulle sitä että kehittää tietoisuuttaan ja kerää siihen sellaisia ominaisuuksia jotka eivät katoa fyysisessä kuolemassa.
Itku ja hammastenkiristys tapahtuu täällä. Minusta vähän tuntuu että Jeesuksen poppoolla oli kyllä vissi tietoisuus reinkarnaatiosta, mutta sitä ei painotettu, koska heitä ei todellakaan kiinnostanut miten ihminen syntyy yhä uudelleen ja uudelleen, heitä kiinnosti vain miten ihminen EI syntyisi.
Jossain vaiheessa seurakunta alkoi jumaloida ihmistä joka oli halunnut opettaa Miten Päästä Tästä Leikistä Pois. Unohtui kokonaan että mitäs se nyt opettikaan ja mistä olikaan kysymys. Kai se oli varmaan jumalan poika ja se opetti palvomaan itseään että se puhuu meidän puolestamme kiukkuiselle Jahvelle...?
Muisto siitä että reinkarnaatiosta ei kannata puhua koska reinkarnaatiosta pitäisi päästä eroon kyllä säilyi. Jopa siinä määrin että ne jotka siitä kumminkin jotain mutisivat, piti tappaa.
Elikkä ehkä noin! Ehkä ei.
Tuon pienten lasten kaltaiseksi tulemisen minä koen niin että ei suinkaan ole tarkoitus ajatella yksinkertaisesti kuin idiootti, vaan on tarkoitus olla ajattelematta lainkaan... Tai sitten se sana "yksinkertainen" on taas semmoinen juttu joka vaatisi oman pohdiskelunsa... eli ajattelua, eli päästäänkö siinä taas mihinkään...
"Autuaita ovat hengessään köyhät". Mitä ihmettä sekin nyt sitten tarkoittaa. Pitääkö olla vihannes? Vai tarkoittaako se että köyhät ovat henkensä sisällä autuaita, koska heitä ei rasita maallisesta omaisuudesta murehtiminen?! Vilkaisin King James -raamattua, eikä asia siellä muuttunut miksikään. Itse tämänkin taas saa pähkäillä.
Aika paljon on UT:ssa kompastuskiviä jos tarkoitus olisi nimenomaan päästä eroon ajattelusta.
***
Olen näillä palstoilla aikoinani arvostellut aika kitkerästikin Urantia-kirjaa, koska koin aika raskaasti sen että se kirja ei hyväksy reinkarnaatiota, Atlantiksesta se ei tiennyt yhtään mitään ja itse Jumalakin on joku hemmetin lukki joka kyttää Linnunrata-hämähäkinseitissä. Vai olikos se niin lukit ei tee verkkoja. No oli miten oli, kumminkin sanoin Urantiaa humpuukiksi, ja jos ajattelee että mitä yksi humpuuki sanoo humpuukiksi niin huh hah hei.Arvoisa Q
>>Minulle ei ole olemassa mitään taivasta, jossa kaikilla on saaplarin mukavaa ja harpunsoitto raikuu. Ekstaattinen olotila voi toki olla, mutta jos sekin olisi koko ajan, niin mihin sitä vertaisi? Mistä sen tietäisi ekstaasiksi?>Taivas on mielestäni sana jota Jeesus käytti kun halusi puhua valaistuneen/vihityn tietoisuudentasosta/-tilasta. Se on siis ihmisenä olemisen "janan" ääripää, se katto, jonne yllettyään ei enää ole ihminen eikä välttämättä synny enää tänne Maahan. Se on siis taso. >"Kootkaa aarteita taivaaseen" merkitsee minulle sitä että kehittää tietoisuuttaan ja kerää siihen sellaisia ominaisuuksia jotka eivät katoa fyysisessä kuolemassa.>Itku ja hammastenkiristys tapahtuu täällä. Minusta vähän tuntuu että Jeesuksen poppoolla oli kyllä vissi tietoisuus reinkarnaatiosta, mutta sitä ei painotettu, koska heitä ei todellakaan kiinnostanut miten ihminen syntyy yhä uudelleen ja uudelleen, heitä kiinnosti vain miten ihminen EI syntyisi. >Tuon pienten lasten kaltaiseksi tulemisen minä koen niin että ei suinkaan ole tarkoitus ajatella
yksinkertaisesti kuin idiootti, vaan on tarkoitus olla ajattelematta lainkaan... Tai sitten se sana
"yksinkertainen" on taas semmoinen juttu joka vaatisi oman pohdiskelunsa... eli ajattelua, eli päästäänkö siinä taas mihinkään...
Lapsi ei käsittääkseni ole idiootti vaan erittäin oppimiskykyinen ja kaikelle avoin ihmisolennon alku. Ajattelu vähenee itsestään kun ihminen kehittyy. Tätä asiaa on tutkittukin. Aikoinaan seurattiin Tetris-tietokonepelin pelaajia. Aluksi heidän aivonsa kuormittuivat enemmän ja kun jonkun ajan kuluttua tutkittiin uudelleen heidän
aivotoimintaansa niin havaittiin, että aivot eivät enää kuormittuneet pelaamisesta niin paljon kuin alussa.
>>"Autuaita ovat hengessään köyhät". Mitä ihmettä sekin nyt sitten tarkoittaa. Pitääkö olla vihannes? Vai tarkoittaako se että köyhät ovat henkensä sisällä autuaita, koska heitä ei rasita maallisesta omaisuudesta murehtiminen?! Vilkaisin King James -raamattua, eikä asia siellä muuttunut miksikään. Itse tämänkin taas saa pähkäillä.>Olen näillä palstoilla aikoinani arvostellut aika kitkerästikin Urantia-kirjaa, koska koin aika raskaasti sen että se kirja ei hyväksy reinkarnaatiota, Atlantiksesta se ei tiennyt yhtään mitään ja itse Jumalakin on joku hemmetin lukki joka kyttää Linnunrata-hämähäkinseitissä. Vai olikos se niin lukit ei tee verkkoja. No oli miten oli, kumminkin sanoin Urantiaa humpuukiksi, ja jos ajattelee että mitä yksi humpuuki sanoo humpuukiksi niin huh hah hei. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>>Minulle ei ole olemassa mitään taivasta, jossa kaikilla on saaplarin mukavaa ja harpunsoitto raikuu. Ekstaattinen olotila voi toki olla, mutta jos sekin olisi koko ajan, niin mihin sitä vertaisi? Mistä sen tietäisi ekstaasiksi?>Taivas on mielestäni sana jota Jeesus käytti kun halusi puhua valaistuneen/vihityn tietoisuudentasosta/-tilasta. Se on siis ihmisenä olemisen "janan" ääripää, se katto, jonne yllettyään ei enää ole ihminen eikä välttämättä synny enää tänne Maahan. Se on siis taso. >"Kootkaa aarteita taivaaseen" merkitsee minulle sitä että kehittää tietoisuuttaan ja kerää siihen sellaisia ominaisuuksia jotka eivät katoa fyysisessä kuolemassa.>Itku ja hammastenkiristys tapahtuu täällä. Minusta vähän tuntuu että Jeesuksen poppoolla oli kyllä vissi tietoisuus reinkarnaatiosta, mutta sitä ei painotettu, koska heitä ei todellakaan kiinnostanut miten ihminen syntyy yhä uudelleen ja uudelleen, heitä kiinnosti vain miten ihminen EI syntyisi. >Tuon pienten lasten kaltaiseksi tulemisen minä koen niin että ei suinkaan ole tarkoitus ajatella
yksinkertaisesti kuin idiootti, vaan on tarkoitus olla ajattelematta lainkaan... Tai sitten se sana
"yksinkertainen" on taas semmoinen juttu joka vaatisi oman pohdiskelunsa... eli ajattelua, eli päästäänkö siinä taas mihinkään...
Lapsi ei käsittääkseni ole idiootti vaan erittäin oppimiskykyinen ja kaikelle avoin ihmisolennon alku. Ajattelu vähenee itsestään kun ihminen kehittyy. Tätä asiaa on tutkittukin. Aikoinaan seurattiin Tetris-tietokonepelin pelaajia. Aluksi heidän aivonsa kuormittuivat enemmän ja kun jonkun ajan kuluttua tutkittiin uudelleen heidän
aivotoimintaansa niin havaittiin, että aivot eivät enää kuormittuneet pelaamisesta niin paljon kuin alussa.
>>"Autuaita ovat hengessään köyhät". Mitä ihmettä sekin nyt sitten tarkoittaa. Pitääkö olla vihannes? Vai tarkoittaako se että köyhät ovat henkensä sisällä autuaita, koska heitä ei rasita maallisesta omaisuudesta murehtiminen?! Vilkaisin King James -raamattua, eikä asia siellä muuttunut miksikään. Itse tämänkin taas saa pähkäillä.>Olen näillä palstoilla aikoinani arvostellut aika kitkerästikin Urantia-kirjaa, koska koin aika raskaasti sen että se kirja ei hyväksy reinkarnaatiota, Atlantiksesta se ei tiennyt yhtään mitään ja itse Jumalakin on joku hemmetin lukki joka kyttää Linnunrata-hämähäkinseitissä. Vai olikos se niin lukit ei tee verkkoja. No oli miten oli, kumminkin sanoin Urantiaa humpuukiksi, ja jos ajattelee että mitä yksi humpuuki sanoo humpuukiksi niin huh hah hei.Toki tietysti Jeesuksen sanoma kaikaa ja raikaa väkisinkin sankoille joukoille ja kukin ottaa sieltä sitten mitä kykenee. Jotkut jopa kääntävät sen sanoman päinvastaiseksi...
Mutta mieleeni tulee kuitenkin että J:n elinaikoina olisi ollut tyyppejä jotka olisivat olleet melkein valaistumisen kynnyksellä, mutta eivät ihan. Sanoohan Jeesuksin eräälle tyypille että "sinä et ole taivaan valtakunnasta kaukana". (Tarkka lainaus UT:sta Jeesus-osastolla muistaakseni avauksessani "Jeesus ei ole Jumala".)
Toisaalla taas Jeesus toteaa tulleensa "Israelin kansan kadonneita lampaita varten". Ehkäpä nuo päkäpäät eivät olleet juutalaisia, vaan tietyn vihittyjen "salaseuran" "langenneita" jäseniä jotka olivat kertaalleen lähes valaistuneet, mutta sitten putosivat kelkasta jossakin vaiheessa.
Toisaalta joku Pietari vaikuttaa niin uunolta että häntä en osaa sellaisena yksilönä pitää. Arvelenkin että UT:sta puuttuu kymmenkertaisesti sen verran infoa kuin se kertoo. Mutta minähän olenkin toki Laurence Gardnerini lukenut, ja kaikkihan eivät sitäkään äijää diggaile... - -Q-
-Q- kirjoitti:
Toki tietysti Jeesuksen sanoma kaikaa ja raikaa väkisinkin sankoille joukoille ja kukin ottaa sieltä sitten mitä kykenee. Jotkut jopa kääntävät sen sanoman päinvastaiseksi...
Mutta mieleeni tulee kuitenkin että J:n elinaikoina olisi ollut tyyppejä jotka olisivat olleet melkein valaistumisen kynnyksellä, mutta eivät ihan. Sanoohan Jeesuksin eräälle tyypille että "sinä et ole taivaan valtakunnasta kaukana". (Tarkka lainaus UT:sta Jeesus-osastolla muistaakseni avauksessani "Jeesus ei ole Jumala".)
Toisaalla taas Jeesus toteaa tulleensa "Israelin kansan kadonneita lampaita varten". Ehkäpä nuo päkäpäät eivät olleet juutalaisia, vaan tietyn vihittyjen "salaseuran" "langenneita" jäseniä jotka olivat kertaalleen lähes valaistuneet, mutta sitten putosivat kelkasta jossakin vaiheessa.
Toisaalta joku Pietari vaikuttaa niin uunolta että häntä en osaa sellaisena yksilönä pitää. Arvelenkin että UT:sta puuttuu kymmenkertaisesti sen verran infoa kuin se kertoo. Mutta minähän olenkin toki Laurence Gardnerini lukenut, ja kaikkihan eivät sitäkään äijää diggaile...>eivät olleet juutalaisia, vaan tietyn vihittyjen "salaseuran" "langenneita" jäseniä
Tottakai olivat SILLOISESSA inkarnaatiossaan. Mutta tarkoitin että ehkäpä "Israel" onkin salanimi jollekin mikä ei ole yhtäkuin juutalaiset heimona, vaan jotain hengellisempää, EI fyysistä tai geneettistäkään välttämättä. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Toki tietysti Jeesuksen sanoma kaikaa ja raikaa väkisinkin sankoille joukoille ja kukin ottaa sieltä sitten mitä kykenee. Jotkut jopa kääntävät sen sanoman päinvastaiseksi...
Mutta mieleeni tulee kuitenkin että J:n elinaikoina olisi ollut tyyppejä jotka olisivat olleet melkein valaistumisen kynnyksellä, mutta eivät ihan. Sanoohan Jeesuksin eräälle tyypille että "sinä et ole taivaan valtakunnasta kaukana". (Tarkka lainaus UT:sta Jeesus-osastolla muistaakseni avauksessani "Jeesus ei ole Jumala".)
Toisaalla taas Jeesus toteaa tulleensa "Israelin kansan kadonneita lampaita varten". Ehkäpä nuo päkäpäät eivät olleet juutalaisia, vaan tietyn vihittyjen "salaseuran" "langenneita" jäseniä jotka olivat kertaalleen lähes valaistuneet, mutta sitten putosivat kelkasta jossakin vaiheessa.
Toisaalta joku Pietari vaikuttaa niin uunolta että häntä en osaa sellaisena yksilönä pitää. Arvelenkin että UT:sta puuttuu kymmenkertaisesti sen verran infoa kuin se kertoo. Mutta minähän olenkin toki Laurence Gardnerini lukenut, ja kaikkihan eivät sitäkään äijää diggaile...Varmasti Jeesuksen aikana oli valaistumista lähellä olevia vanhoja sieluja: Buddhakin valaistu 600 vuotta ennen Jesseä.
Itse olen käsittänyt, että Joshua ben Josef ei tullut minkään lauman tähden vaan ihan tavallisen yksilön tähden. Usko on minun mielestäni todellakin ihmisen henk. koht. asia, joka kuuluu yksinomaan ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen.
Ihmisen henkinen kasvu on asia jossa ihmiset ovat enemmän tai vähemmän vielä *matkalla*: Ne jotka aloittivat matkansa aikaisemmin ovat myös perillä aikaisemmin.
Jeesusta voisikin hyvin pitää jonkinlaisena kokeneena *matkaoppaana*. Itse pidän Jesseä suurimmista suurimpana ihmiskunnan opastajista ja opettajista. Jesse taisa höpistä kyllä jotain sellaista, että hänen jälkeensä tulisi vielä häntäkin suurempia.
Olen vankasti kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen tulisi etsinnöissään tutustua ihan kaikkeen minkä vaan edestään löytää. Mystikkona olen sitä mielipuolta, että jos ihminen haluaa todella oppia tuntemaan Jumalaa ja maailmankaikkeutta on hänen tutustuttava niin taiteisiin kuin tieteisiinkin, uskontoihin kuin ismeihinkin, itseensä ja lähimmäisiinsä, ihan mihin vain tähän kaikkeen mitä vaan olemassa on. Tosin yksi ihmiselämä on todella lyhyt aika jos haluaa saada selville mistä tässä kaikessa on oikein kyse.
Nyt yksi minunkin kirjoitukseni on näköjään täältä poistettu. Kritisoin siinä gurujen seuraamista ja jollekkin meni herne nenään siitä kun sanoin että gurun seuraaminen ei ole mikään elinehto ihmisen kasvua ajatellen. Kaikenlaista hullua olen tänne kirjoittanut ja tuo kirjoitukseni oli kyllä aika kevyttä kamaa. Kumma juttu... - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Varmasti Jeesuksen aikana oli valaistumista lähellä olevia vanhoja sieluja: Buddhakin valaistu 600 vuotta ennen Jesseä.
Itse olen käsittänyt, että Joshua ben Josef ei tullut minkään lauman tähden vaan ihan tavallisen yksilön tähden. Usko on minun mielestäni todellakin ihmisen henk. koht. asia, joka kuuluu yksinomaan ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen.
Ihmisen henkinen kasvu on asia jossa ihmiset ovat enemmän tai vähemmän vielä *matkalla*: Ne jotka aloittivat matkansa aikaisemmin ovat myös perillä aikaisemmin.
Jeesusta voisikin hyvin pitää jonkinlaisena kokeneena *matkaoppaana*. Itse pidän Jesseä suurimmista suurimpana ihmiskunnan opastajista ja opettajista. Jesse taisa höpistä kyllä jotain sellaista, että hänen jälkeensä tulisi vielä häntäkin suurempia.
Olen vankasti kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen tulisi etsinnöissään tutustua ihan kaikkeen minkä vaan edestään löytää. Mystikkona olen sitä mielipuolta, että jos ihminen haluaa todella oppia tuntemaan Jumalaa ja maailmankaikkeutta on hänen tutustuttava niin taiteisiin kuin tieteisiinkin, uskontoihin kuin ismeihinkin, itseensä ja lähimmäisiinsä, ihan mihin vain tähän kaikkeen mitä vaan olemassa on. Tosin yksi ihmiselämä on todella lyhyt aika jos haluaa saada selville mistä tässä kaikessa on oikein kyse.
Nyt yksi minunkin kirjoitukseni on näköjään täältä poistettu. Kritisoin siinä gurujen seuraamista ja jollekkin meni herne nenään siitä kun sanoin että gurun seuraaminen ei ole mikään elinehto ihmisen kasvua ajatellen. Kaikenlaista hullua olen tänne kirjoittanut ja tuo kirjoitukseni oli kyllä aika kevyttä kamaa. Kumma juttu...Ja siinä meni sitten minunkin kommenttini, missä totesin muistaakseni että Johannes Kastaja mahdollisesti avitti Jeesusta valaistumisen partaalle. Onkin vähän työn alla tuollainen ajatus siitä että kaikki tarvitsisivat eräänlaisen "oven aukaisijan"...
Minusta tämä "kaikkien Jeesus" on vähän turhan imelä juttu joka on tullut muotiin Jeesus-fanituksen myötä. Kun minä tsekkailen UT:sta Jeesuksen sanomisia, niin ei minulle välttämättä ensimmäiseksi tule mitenkään mieleen lupsakka hippi, vaan jotain ihan muuta. Ennemminkin semmoinen arvovaltainen tyyppi joka tietää että hänellä on oikeus sanoa ja hänellä on pokkaa sanoa, kelle tahansa mitä tahansa. Koska häntä ei enää ohjaa maalliset typerät yllykkeet, van hän on Minä Olen Se Joka Minä Olen -tilassa. Ei enää persoonallista (=vajavaista) pikkuminää.
(Sitä en tiedä kuinka persoonallinen Itse sitten voi olla. Mutta en nyt jaksa tällä erää siitä...)
Katsoin juuri eräälle uskovaiselle tuon tietyn kohdan missä puhuttiin suuremmista, siinä Jeesus sanoi että hänen jälkeensä tulee niitä jotka tekevät suurempia tekoja kuin hän teki. Eipä ole vielä kuulunut, kai?
Jos ihminen tykkää kaikkien kanssa kaveeraamisesta ja lysthinpito on kaikki kaikessa, niin siitä vain... Ei siihen tarvita mielestäni tekosyyksi Jeesusta. Kitaraa voi rämpyttää piirissä ilman että joka joiku kuuluu että lääp lääp Jeesus, tai teetä voi kitata... Voi myöskin olla reilu ja ystävällinen ihminen muita kohtaan, ilman että repii syyt siihen siitä että joskus kenties oli joku Jesse jossain jonkun aikaa. Siinäpä sitä mielen vallankumousta, että voi olla ihan reippaasti oma itsensä, omista syistään, omaksi kivakseen. Ehkä tämän takia minä tarkastelen Jeesuksesta muita puolia kuin sitä fanituskamaksi muodostunutta lääp lääpiä.
Ollakseni rehellinen, maailma ansaitsee minun(kin) rakkauteni vain koska maailma = minä. Minne menenkään, kohtaan siellä itseni. Kivessä, kukassa, kissassa, jopa ihmisissä. En tarvitse Jeesusta (minkään tasoista) välittäjäkseni, sillä minä olen muutenkin yhtä elämän kanssa.
Ainakin teoriassa. Joskus jopa käytännössä.
Mutta silti Jeesus on ihan kiehtova tapaus, loputtoman pähkäilyn ja mietiskelyn kohde. Ehkäpä hän pitkälti ON kokoelmahahmo, johon moni ihminen tunkee kaiken mahdollisen hyvän, arvokkaan, sen arvovaltaisenkin, mitä kuunaan on voinut ihmisenä olemisessa mieltää.
En tietenkään ajattelisi näin ellen olisi lukenut Castanedaa... Siellähän on idea jostain "ihmisen muotista", joka on periaatteessa olematon olento, mutta jossa kuitenkin on ihmiskunnan perimmäinen olemus kiteytyneenä. Todella intresantti idea. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Ja siinä meni sitten minunkin kommenttini, missä totesin muistaakseni että Johannes Kastaja mahdollisesti avitti Jeesusta valaistumisen partaalle. Onkin vähän työn alla tuollainen ajatus siitä että kaikki tarvitsisivat eräänlaisen "oven aukaisijan"...
Minusta tämä "kaikkien Jeesus" on vähän turhan imelä juttu joka on tullut muotiin Jeesus-fanituksen myötä. Kun minä tsekkailen UT:sta Jeesuksen sanomisia, niin ei minulle välttämättä ensimmäiseksi tule mitenkään mieleen lupsakka hippi, vaan jotain ihan muuta. Ennemminkin semmoinen arvovaltainen tyyppi joka tietää että hänellä on oikeus sanoa ja hänellä on pokkaa sanoa, kelle tahansa mitä tahansa. Koska häntä ei enää ohjaa maalliset typerät yllykkeet, van hän on Minä Olen Se Joka Minä Olen -tilassa. Ei enää persoonallista (=vajavaista) pikkuminää.
(Sitä en tiedä kuinka persoonallinen Itse sitten voi olla. Mutta en nyt jaksa tällä erää siitä...)
Katsoin juuri eräälle uskovaiselle tuon tietyn kohdan missä puhuttiin suuremmista, siinä Jeesus sanoi että hänen jälkeensä tulee niitä jotka tekevät suurempia tekoja kuin hän teki. Eipä ole vielä kuulunut, kai?
Jos ihminen tykkää kaikkien kanssa kaveeraamisesta ja lysthinpito on kaikki kaikessa, niin siitä vain... Ei siihen tarvita mielestäni tekosyyksi Jeesusta. Kitaraa voi rämpyttää piirissä ilman että joka joiku kuuluu että lääp lääp Jeesus, tai teetä voi kitata... Voi myöskin olla reilu ja ystävällinen ihminen muita kohtaan, ilman että repii syyt siihen siitä että joskus kenties oli joku Jesse jossain jonkun aikaa. Siinäpä sitä mielen vallankumousta, että voi olla ihan reippaasti oma itsensä, omista syistään, omaksi kivakseen. Ehkä tämän takia minä tarkastelen Jeesuksesta muita puolia kuin sitä fanituskamaksi muodostunutta lääp lääpiä.
Ollakseni rehellinen, maailma ansaitsee minun(kin) rakkauteni vain koska maailma = minä. Minne menenkään, kohtaan siellä itseni. Kivessä, kukassa, kissassa, jopa ihmisissä. En tarvitse Jeesusta (minkään tasoista) välittäjäkseni, sillä minä olen muutenkin yhtä elämän kanssa.
Ainakin teoriassa. Joskus jopa käytännössä.
Mutta silti Jeesus on ihan kiehtova tapaus, loputtoman pähkäilyn ja mietiskelyn kohde. Ehkäpä hän pitkälti ON kokoelmahahmo, johon moni ihminen tunkee kaiken mahdollisen hyvän, arvokkaan, sen arvovaltaisenkin, mitä kuunaan on voinut ihmisenä olemisessa mieltää.
En tietenkään ajattelisi näin ellen olisi lukenut Castanedaa... Siellähän on idea jostain "ihmisen muotista", joka on periaatteessa olematon olento, mutta jossa kuitenkin on ihmiskunnan perimmäinen olemus kiteytyneenä. Todella intresantti idea.Arvoisa Q
>>Minusta tämä "kaikkien Jeesus" on vähän turhan imelä juttu joka on tullut muotiin Jeesus-fanituksen myötä. Kun minä tsekkailen UT:sta Jeesuksen sanomisia, niin ei minulle välttämättä ensimmäiseksi tule mitenkään mieleen lupsakka hippi, vaan jotain ihan muuta. Ennemminkin semmoinen arvovaltainen tyyppi joka tietää että hänellä on oikeus sanoa ja hänellä on pokkaa sanoa, kelle tahansa mitä tahansa. Koska häntä ei enää ohjaa maalliset typerät yllykkeet, van hän on Minä Olen Se Joka Minä Olen -tilassa. Ei enää persoonallista (=vajavaista) pikkuminää. >Katsoin juuri eräälle uskovaiselle tuon tietyn kohdan missä puhuttiin suuremmista, siinä Jeesus sanoi että hänen jälkeensä tulee niitä jotka tekevät suurempia tekoja kuin hän teki. Eipä ole vielä kuulunut, kai? >Jos ihminen tykkää kaikkien kanssa kaveeraamisesta ja lysthinpito on kaikki kaikessa, niin siitä vain... Ei siihen tarvita mielestäni tekosyyksi Jeesusta. Kitaraa voi rämpyttää piirissä ilman että joka joiku kuuluu että lääp lääp Jeesus, tai teetä voi kitata... Voi myöskin olla reilu ja ystävällinen ihminen muita kohtaan, ilman että repii syyt siihen siitä että joskus kenties oli joku Jesse jossain jonkun aikaa. Siinäpä sitä mielen vallankumousta, että voi olla ihan reippaasti oma itsensä, omista syistään, omaksi kivakseen. Ehkä tämän takia minä tarkastelen Jeesuksesta muita puolia kuin sitä fanituskamaksi muodostunutta lääp lääpiä.>Ollakseni rehellinen, maailma ansaitsee minun(kin) rakkauteni vain koska maailma = minä. Minne menenkään, kohtaan siellä itseni. Kivessä, kukassa, kissassa, jopa ihmisissä. En tarvitse Jeesusta (minkään tasoista) välittäjäkseni, sillä minä olen muutenkin yhtä elämän kanssa.>Mutta silti Jeesus on ihan kiehtova tapaus, loputtoman pähkäilyn ja mietiskelyn kohde. Ehkäpä hän pitkälti ON kokoelmahahmo, johon moni ihminen tunkee kaiken mahdollisen hyvän, arvokkaan, sen arvovaltaisenkin, mitä kuunaan on voinut ihmisenä olemisessa mieltää. >>
Kokoelmahahmoksi häntä on usein sanottukin. Mielestäni sillähän ei todellakaan ole enää mitään merkitystä onko koko juttu pelkkää satua tai ei: Ihmiskunta on lähes 2000 vuotta ammentanut sitten vaan saduista mutta saduthan on parhaimmillaan todella opettavaisia. Jesse on ihan hyvä esikuva ihmisille ja uskonkin että se oli hänen todellinen tarkoituksensakkin. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>>Minusta tämä "kaikkien Jeesus" on vähän turhan imelä juttu joka on tullut muotiin Jeesus-fanituksen myötä. Kun minä tsekkailen UT:sta Jeesuksen sanomisia, niin ei minulle välttämättä ensimmäiseksi tule mitenkään mieleen lupsakka hippi, vaan jotain ihan muuta. Ennemminkin semmoinen arvovaltainen tyyppi joka tietää että hänellä on oikeus sanoa ja hänellä on pokkaa sanoa, kelle tahansa mitä tahansa. Koska häntä ei enää ohjaa maalliset typerät yllykkeet, van hän on Minä Olen Se Joka Minä Olen -tilassa. Ei enää persoonallista (=vajavaista) pikkuminää. >Katsoin juuri eräälle uskovaiselle tuon tietyn kohdan missä puhuttiin suuremmista, siinä Jeesus sanoi että hänen jälkeensä tulee niitä jotka tekevät suurempia tekoja kuin hän teki. Eipä ole vielä kuulunut, kai? >Jos ihminen tykkää kaikkien kanssa kaveeraamisesta ja lysthinpito on kaikki kaikessa, niin siitä vain... Ei siihen tarvita mielestäni tekosyyksi Jeesusta. Kitaraa voi rämpyttää piirissä ilman että joka joiku kuuluu että lääp lääp Jeesus, tai teetä voi kitata... Voi myöskin olla reilu ja ystävällinen ihminen muita kohtaan, ilman että repii syyt siihen siitä että joskus kenties oli joku Jesse jossain jonkun aikaa. Siinäpä sitä mielen vallankumousta, että voi olla ihan reippaasti oma itsensä, omista syistään, omaksi kivakseen. Ehkä tämän takia minä tarkastelen Jeesuksesta muita puolia kuin sitä fanituskamaksi muodostunutta lääp lääpiä.>Ollakseni rehellinen, maailma ansaitsee minun(kin) rakkauteni vain koska maailma = minä. Minne menenkään, kohtaan siellä itseni. Kivessä, kukassa, kissassa, jopa ihmisissä. En tarvitse Jeesusta (minkään tasoista) välittäjäkseni, sillä minä olen muutenkin yhtä elämän kanssa.>Mutta silti Jeesus on ihan kiehtova tapaus, loputtoman pähkäilyn ja mietiskelyn kohde. Ehkäpä hän pitkälti ON kokoelmahahmo, johon moni ihminen tunkee kaiken mahdollisen hyvän, arvokkaan, sen arvovaltaisenkin, mitä kuunaan on voinut ihmisenä olemisessa mieltää. >>
Kokoelmahahmoksi häntä on usein sanottukin. Mielestäni sillähän ei todellakaan ole enää mitään merkitystä onko koko juttu pelkkää satua tai ei: Ihmiskunta on lähes 2000 vuotta ammentanut sitten vaan saduista mutta saduthan on parhaimmillaan todella opettavaisia. Jesse on ihan hyvä esikuva ihmisille ja uskonkin että se oli hänen todellinen tarkoituksensakkin.Yksi asenteisiini ehkä salakavalasti vaikuttaneista kirjoista on Joseph Campbellin "Sankarin tuhannet kasvot". Se on mahtava tutkielma ihmiskunnan myyteistä, ja nimenomaan siltä kantilta että kaikkialla kaikkoina aikoina on ollut näitä uhrautuvaisia sankarihahmoja joiden tehtävä on mennä "sinne ja takaisin" tai sinne hevonkuuseen mihin kukaan ei ole koskaan mennyt. Sitten tuodaan takaisin revelaatio muulle populalle.
Joskus tuntuukin että kaikki ihmiset käyvät läpi yhtä ja samaa Tarinaa, jossa on niitä samoja siirtymävaiheita, etappeja kaikilla, mutta toisilla vain korostuvat toiset kohdat enemmän ja jokainen hoitelee sen saman teeman ERI VARIAATIOITA olemalla pelkästään oma itsensä. Elämällä itseään voi löytää Itsen... Se on se palkintojen palkinto ja Graalin malja mikä mielestäni ihmisen Tiellä pitää. Ei siellä mitään muuta ole.
Eka miestuttavuuteni näytti minulle kerran jonkun elokuvan jossa esiintyi joku muistaakseni kung fu -elokuvien tähti. Oli kai its sen elokuvan ohjannutkin. Juoni oli että äijä etsi kaikkialta jotain suurta vastausta, en nyt muista enää edes että mikä oli kysymys, tai oliko sitä edes. Hän kohtasi mitä ihmeellisimpiä tapauksia, sekosi välillä naiseen ja sai nähdä sen naisen ristiinnaulittuna tämän äijän oman himon tähden...
Lopulta ukko löysi jonkun kirjan missä piti se vastaus oleman, ja kun hän avasi sen hän näki: oman kuvansa. Ja nauroi.
***
Niiden ikonikuvien pitäisi kai heijastaa jonkinlaista henkisyyttä vastakohdaksi maisessa möyriville ihmismadoille, mutta kyllä ne kuvat minua lähinnä käyvät tympimään ja ahdistamaan. Tuollaista TYLSYYTTÄKÖ kohti ihmisen pitäisi ponnistaa? "Neitsyt" Mariallakin usein on vanhemmissa kuvissa sellainen ikäänkuin hyissaatana-ilme kasvoillaan hänen katsoessaan valkoharmaasta rinnastaan nyhtävää peipiään. Huh huh.
Ei perhana, kyllä minusta yksi hienoimpia ajatuksia on että tämä matka jo sinällään on palkinto, tämä eläminen. Vähän liikaa korostuu välillä se tuhlaajapoitsuna kituminen, kun kuitenkin siinä joku jippo on ollut että sielut ovat yleensäkin matkaan lähteneet. En minä jaksa uskoa että se on ollut yksinomaan typeryyttä eli "lankeemus" että olemassaolo on olemassa. Tuskin se henkikään niin kokee, hengellähän on koko ajan hyvä olla kun sillä ei voi olla paha olla. (Vastaanpanematonta logiikkaa, eh?) Sielu se vaan visertää välillä että ei jaksaisi enää, tai sitten se nauttii matkasta. Ehkä sitä ei aina voi edes valitakaan miten suhtautuu, mutta ankeuksien erämaiden jälkeen tulee aina eteen virvoittavia vehmaita seutuja.
Meillä oli kotona sellainen itsevalaiseva hoikka Jeesus ristille iskettynä. Minulle se oli nimenomaan barbinukke jonka mielelläni olisin pukenut, mutta piru kun se oli naulittu siihen puuhun ja jalatkin olivat yhtenä könttinä. Oisko ollut isävainaan äitivainaan oma alunperin. Uskonnollisuutta meidän perheessä ei pahemmin harrastettu, joskaan ei ateismiakaan. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Yksi asenteisiini ehkä salakavalasti vaikuttaneista kirjoista on Joseph Campbellin "Sankarin tuhannet kasvot". Se on mahtava tutkielma ihmiskunnan myyteistä, ja nimenomaan siltä kantilta että kaikkialla kaikkoina aikoina on ollut näitä uhrautuvaisia sankarihahmoja joiden tehtävä on mennä "sinne ja takaisin" tai sinne hevonkuuseen mihin kukaan ei ole koskaan mennyt. Sitten tuodaan takaisin revelaatio muulle populalle.
Joskus tuntuukin että kaikki ihmiset käyvät läpi yhtä ja samaa Tarinaa, jossa on niitä samoja siirtymävaiheita, etappeja kaikilla, mutta toisilla vain korostuvat toiset kohdat enemmän ja jokainen hoitelee sen saman teeman ERI VARIAATIOITA olemalla pelkästään oma itsensä. Elämällä itseään voi löytää Itsen... Se on se palkintojen palkinto ja Graalin malja mikä mielestäni ihmisen Tiellä pitää. Ei siellä mitään muuta ole.
Eka miestuttavuuteni näytti minulle kerran jonkun elokuvan jossa esiintyi joku muistaakseni kung fu -elokuvien tähti. Oli kai its sen elokuvan ohjannutkin. Juoni oli että äijä etsi kaikkialta jotain suurta vastausta, en nyt muista enää edes että mikä oli kysymys, tai oliko sitä edes. Hän kohtasi mitä ihmeellisimpiä tapauksia, sekosi välillä naiseen ja sai nähdä sen naisen ristiinnaulittuna tämän äijän oman himon tähden...
Lopulta ukko löysi jonkun kirjan missä piti se vastaus oleman, ja kun hän avasi sen hän näki: oman kuvansa. Ja nauroi.
***
Niiden ikonikuvien pitäisi kai heijastaa jonkinlaista henkisyyttä vastakohdaksi maisessa möyriville ihmismadoille, mutta kyllä ne kuvat minua lähinnä käyvät tympimään ja ahdistamaan. Tuollaista TYLSYYTTÄKÖ kohti ihmisen pitäisi ponnistaa? "Neitsyt" Mariallakin usein on vanhemmissa kuvissa sellainen ikäänkuin hyissaatana-ilme kasvoillaan hänen katsoessaan valkoharmaasta rinnastaan nyhtävää peipiään. Huh huh.
Ei perhana, kyllä minusta yksi hienoimpia ajatuksia on että tämä matka jo sinällään on palkinto, tämä eläminen. Vähän liikaa korostuu välillä se tuhlaajapoitsuna kituminen, kun kuitenkin siinä joku jippo on ollut että sielut ovat yleensäkin matkaan lähteneet. En minä jaksa uskoa että se on ollut yksinomaan typeryyttä eli "lankeemus" että olemassaolo on olemassa. Tuskin se henkikään niin kokee, hengellähän on koko ajan hyvä olla kun sillä ei voi olla paha olla. (Vastaanpanematonta logiikkaa, eh?) Sielu se vaan visertää välillä että ei jaksaisi enää, tai sitten se nauttii matkasta. Ehkä sitä ei aina voi edes valitakaan miten suhtautuu, mutta ankeuksien erämaiden jälkeen tulee aina eteen virvoittavia vehmaita seutuja.
Meillä oli kotona sellainen itsevalaiseva hoikka Jeesus ristille iskettynä. Minulle se oli nimenomaan barbinukke jonka mielelläni olisin pukenut, mutta piru kun se oli naulittu siihen puuhun ja jalatkin olivat yhtenä könttinä. Oisko ollut isävainaan äitivainaan oma alunperin. Uskonnollisuutta meidän perheessä ei pahemmin harrastettu, joskaan ei ateismiakaan.Arvoisa Q
>> Yksi asenteisiini ehkä salakavalasti vaikuttaneista kirjoista on Joseph Campbellin "Sankarin tuhannet kasvot". Se on mahtava tutkielma ihmiskunnan myyteistä, ja nimenomaan siltä kantilta että kaikkialla kaikkoina aikoina on ollut näitä uhrautuvaisia sankarihahmoja joiden tehtävä on mennä "sinne ja takaisin" tai sinne hevonkuuseen mihin kukaan ei ole koskaan mennyt. Sitten tuodaan takaisin revelaatio muulle populalle. >Joskus tuntuukin että kaikki ihmiset käyvät läpi yhtä ja samaa Tarinaa, jossa on niitä samoja siirtymävaiheita, etappeja kaikilla, mutta toisilla vain korostuvat toiset kohdat enemmän ja jokainen hoitelee sen saman teeman ERI VARIAATIOITA olemalla pelkästään oma itsensä. Elämällä itseään voi löytää Itsen... Se on se palkintojen palkinto ja Graalin malja mikä mielestäni ihmisen Tiellä pitää. Ei siellä mitään muuta ole.>Eka miestuttavuuteni näytti minulle kerran jonkun elokuvan jossa esiintyi joku muistaakseni kung fu -elokuvien tähti. Oli kai its sen elokuvan ohjannutkin. Juoni oli että äijä etsi kaikkialta jotain suurta vastausta, en nyt muista enää edes että mikä oli kysymys, tai oliko sitä edes. Hän kohtasi mitä ihmeellisimpiä tapauksia, sekosi välillä naiseen ja sai nähdä sen naisen ristiinnaulittuna tämän äijän oman himon tähden...
Lopulta ukko löysi jonkun kirjan missä piti se vastaus oleman, ja kun hän avasi sen hän näki: oman kuvansa. Ja nauroi. >Niiden ikonikuvien pitäisi kai heijastaa jonkinlaista henkisyyttä vastakohdaksi maisessa möyriville ihmismadoille, mutta kyllä ne kuvat minua lähinnä käyvät tympimään ja ahdistamaan. Tuollaista TYLSYYTTÄKÖ kohti ihmisen pitäisi ponnistaa? "Neitsyt" Mariallakin usein on vanhemmissa kuvissa sellainen ikäänkuin hyissaatana-ilme kasvoillaan hänen katsoessaan valkoharmaasta rinnastaan nyhtävää peipiään. Huh huh. >Ei perhana, kyllä minusta yksi hienoimpia ajatuksia on että tämä matka jo sinällään on palkinto, tämä eläminen. Vähän liikaa korostuu välillä se tuhlaajapoitsuna kituminen, kun kuitenkin siinä joku jippo on ollut että sielut ovat yleensäkin matkaan lähteneet. En minä jaksa uskoa että se on ollut yksinomaan typeryyttä eli "lankeemus" että olemassaolo on olemassa. Tuskin se henkikään niin kokee, hengellähän on koko ajan hyvä olla kun sillä ei voi olla paha olla. (Vastaanpanematonta logiikkaa, eh?) Sielu se vaan visertää välillä että ei jaksaisi enää, tai sitten se nauttii matkasta. Ehkä sitä ei aina voi edes valitakaan miten suhtautuu, mutta ankeuksien erämaiden jälkeen tulee aina eteen virvoittavia vehmaita seutuja. >Meillä oli kotona sellainen itsevalaiseva hoikka Jeesus ristille iskettynä. Minulle se oli nimenomaan barbinukke jonka mielelläni olisin pukenut, mutta piru kun se oli naulittu siihen puuhun ja jalatkin olivat yhtenä könttinä. Oisko ollut isävainaan äitivainaan oma alunperin. Uskonnollisuutta meidän perheessä ei pahemmin harrastettu, joskaan ei ateismiakaan. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Yksi asenteisiini ehkä salakavalasti vaikuttaneista kirjoista on Joseph Campbellin "Sankarin tuhannet kasvot". Se on mahtava tutkielma ihmiskunnan myyteistä, ja nimenomaan siltä kantilta että kaikkialla kaikkoina aikoina on ollut näitä uhrautuvaisia sankarihahmoja joiden tehtävä on mennä "sinne ja takaisin" tai sinne hevonkuuseen mihin kukaan ei ole koskaan mennyt. Sitten tuodaan takaisin revelaatio muulle populalle. >Joskus tuntuukin että kaikki ihmiset käyvät läpi yhtä ja samaa Tarinaa, jossa on niitä samoja siirtymävaiheita, etappeja kaikilla, mutta toisilla vain korostuvat toiset kohdat enemmän ja jokainen hoitelee sen saman teeman ERI VARIAATIOITA olemalla pelkästään oma itsensä. Elämällä itseään voi löytää Itsen... Se on se palkintojen palkinto ja Graalin malja mikä mielestäni ihmisen Tiellä pitää. Ei siellä mitään muuta ole.>Eka miestuttavuuteni näytti minulle kerran jonkun elokuvan jossa esiintyi joku muistaakseni kung fu -elokuvien tähti. Oli kai its sen elokuvan ohjannutkin. Juoni oli että äijä etsi kaikkialta jotain suurta vastausta, en nyt muista enää edes että mikä oli kysymys, tai oliko sitä edes. Hän kohtasi mitä ihmeellisimpiä tapauksia, sekosi välillä naiseen ja sai nähdä sen naisen ristiinnaulittuna tämän äijän oman himon tähden...
Lopulta ukko löysi jonkun kirjan missä piti se vastaus oleman, ja kun hän avasi sen hän näki: oman kuvansa. Ja nauroi. >Niiden ikonikuvien pitäisi kai heijastaa jonkinlaista henkisyyttä vastakohdaksi maisessa möyriville ihmismadoille, mutta kyllä ne kuvat minua lähinnä käyvät tympimään ja ahdistamaan. Tuollaista TYLSYYTTÄKÖ kohti ihmisen pitäisi ponnistaa? "Neitsyt" Mariallakin usein on vanhemmissa kuvissa sellainen ikäänkuin hyissaatana-ilme kasvoillaan hänen katsoessaan valkoharmaasta rinnastaan nyhtävää peipiään. Huh huh. >Ei perhana, kyllä minusta yksi hienoimpia ajatuksia on että tämä matka jo sinällään on palkinto, tämä eläminen. Vähän liikaa korostuu välillä se tuhlaajapoitsuna kituminen, kun kuitenkin siinä joku jippo on ollut että sielut ovat yleensäkin matkaan lähteneet. En minä jaksa uskoa että se on ollut yksinomaan typeryyttä eli "lankeemus" että olemassaolo on olemassa. Tuskin se henkikään niin kokee, hengellähän on koko ajan hyvä olla kun sillä ei voi olla paha olla. (Vastaanpanematonta logiikkaa, eh?) Sielu se vaan visertää välillä että ei jaksaisi enää, tai sitten se nauttii matkasta. Ehkä sitä ei aina voi edes valitakaan miten suhtautuu, mutta ankeuksien erämaiden jälkeen tulee aina eteen virvoittavia vehmaita seutuja. >Meillä oli kotona sellainen itsevalaiseva hoikka Jeesus ristille iskettynä. Minulle se oli nimenomaan barbinukke jonka mielelläni olisin pukenut, mutta piru kun se oli naulittu siihen puuhun ja jalatkin olivat yhtenä könttinä. Oisko ollut isävainaan äitivainaan oma alunperin. Uskonnollisuutta meidän perheessä ei pahemmin harrastettu, joskaan ei ateismiakaan.Aivan pöllämystyin että mitä, olemmeko edes samaa kirjaa lukeneetkaan kun sinulle siitä jäi mieleen vain se iänikuinen hyvä/paha-pelleily...!
Katsos kun. Vaikka osaan hyvin piehtaroida itsesäälissä ja puida nyrkkiä pedofiileille ja sortajille ja sen sellaisille, niin kuitenkin minussa on osa joka on mennyt jo hyvän matkaa hyvä/paha-varjonäytelmän ohi... Sen takia minusta ihmisen psykologinen tai myyttinen seikkailu täällä on intresantti juttu, koska se ei ole totta. Ei ole olemassa absoluuttia hyvää eikä varsinkaan pahaa. Ei ole rakastavaa Jumalaa, paitsi on tietysti Jumala joka rakastaa ITSEÄÄN eikä mitään muuta, kun mitään muuta ei ole.
Ei ole jedejä eikä sithejä vai mitä shittejä lie olivatkaan.
On vain suuri rajaton TIETOISUUS jossa kaikki tapahtuu, ja jonka osaset sotivat, lempivät, nauravat, parkuvat, vihaavat, rakastavat MUKA toisiaan, mutta itseasiassa vain itseään.
On aivan samantekevää mikä osa milloinkin ihmiselle osuu tässä roolien arpajaisissa. Voimme toki kuolata Aleksanteri Suuren perää(n) - tosin henk.koht. hän en koe häntä erityisen mielenkiintoisena lainkaan - mutta jossain saattaa aina olla joku vieläkin suurempi sankari josta vain emme syystä tai toisesta saa koskaan edes tietääkään. Kenties koska hän eli jo 15.000 v sitten Atlantiksella. Tai Marsissa. Tai sitten hänen sankaruutensa oli niin merkillistä ettemme sitä edes ymmärtäisi.
Sankaruuttahan voi olla vaikka se että uskaltaa pitää hämähäkkiä kämmenellään kun on niitä pelännyt ensin koko pienen ikänsä.
Tai sankaruutta voi olla vaikka sekin että on niin paska ihminen että saa vain toisten vihaa ja inhoa osakseen, ja kuitenkin vetää kunnialla sen sontiaisen roolinsa läpi ja aikanaan sitten siirtyy taas eteenpäin.
Tai sitten voidaan unohtaa koko sankaruus ja ajatellaan vaan että elämä on ekstaattinen elämys eli sen miten hyvänsä, missä hyvänsä ja kenä/minä hyvänsä.
Tai sitten olen vaan jonkinlaisessa raivoaivotilassa, kun en aineitakaan käytä, heh heh.
Tästä taas varmaan kävi ilmi että hyljeksyn melkolailla "ulkopuolisen jumalan" ideaa. Sen kanssa tulee niin helposti kaikenlaista vähemmän kivaa elämään, että ihminen asettaa oman ytimensä, oman Itsensä itsestään erilleen ja pyllyilee ja pokkuroitsee sitten sen edessä. Hyh hyh. Totta kyllä en minä lähtisi sitäkään mölisemään että minäpä se olenkin jumala todellisuudessa, koska todellisuudessa se EI ole minun kokemukseni tässä tietoisuudentilassa. Oikeastaan taidan olla päätymässä siihen vaiheeseen että jätän nyt toistaiseksi koko jumalajutun sikseen... Ehkäpä hieman buddhalaistun.
En usko että OBE-tilan kokenut osaa kertoa välitilasta tai tuonpuoleisesta aivan kaikkea. Hän on OBEssa yhä se persoona joka hän on valveillakin, mutta välitilassahan tulee jossakin vaiheessa sellainen puhdistautuminen eteen missä unohtuu melkolailla kaikki menneestä persoonasta, että voi aloittaa näennäisesti puhtaalta pöydältä taas kerran.
Esim. sukupuoli varmaan lähtee "haalistumaan" siellä välitilassa varsin nopeasti. Meitsi ei meinaa muistaa aina "täälläkään" sukupuoltaan (kun sillä ei juurikaan ole minulle merkitystä), niin miksi sitten siellä...
- Menipäs sekavaksi se kung fu -elokuvajuttuni. Täytyykin tarkkailla kuinka kommervinkkisiä lauseita tulekaan kirjoitettua! -Q- kirjoitti:
Aivan pöllämystyin että mitä, olemmeko edes samaa kirjaa lukeneetkaan kun sinulle siitä jäi mieleen vain se iänikuinen hyvä/paha-pelleily...!
Katsos kun. Vaikka osaan hyvin piehtaroida itsesäälissä ja puida nyrkkiä pedofiileille ja sortajille ja sen sellaisille, niin kuitenkin minussa on osa joka on mennyt jo hyvän matkaa hyvä/paha-varjonäytelmän ohi... Sen takia minusta ihmisen psykologinen tai myyttinen seikkailu täällä on intresantti juttu, koska se ei ole totta. Ei ole olemassa absoluuttia hyvää eikä varsinkaan pahaa. Ei ole rakastavaa Jumalaa, paitsi on tietysti Jumala joka rakastaa ITSEÄÄN eikä mitään muuta, kun mitään muuta ei ole.
Ei ole jedejä eikä sithejä vai mitä shittejä lie olivatkaan.
On vain suuri rajaton TIETOISUUS jossa kaikki tapahtuu, ja jonka osaset sotivat, lempivät, nauravat, parkuvat, vihaavat, rakastavat MUKA toisiaan, mutta itseasiassa vain itseään.
On aivan samantekevää mikä osa milloinkin ihmiselle osuu tässä roolien arpajaisissa. Voimme toki kuolata Aleksanteri Suuren perää(n) - tosin henk.koht. hän en koe häntä erityisen mielenkiintoisena lainkaan - mutta jossain saattaa aina olla joku vieläkin suurempi sankari josta vain emme syystä tai toisesta saa koskaan edes tietääkään. Kenties koska hän eli jo 15.000 v sitten Atlantiksella. Tai Marsissa. Tai sitten hänen sankaruutensa oli niin merkillistä ettemme sitä edes ymmärtäisi.
Sankaruuttahan voi olla vaikka se että uskaltaa pitää hämähäkkiä kämmenellään kun on niitä pelännyt ensin koko pienen ikänsä.
Tai sankaruutta voi olla vaikka sekin että on niin paska ihminen että saa vain toisten vihaa ja inhoa osakseen, ja kuitenkin vetää kunnialla sen sontiaisen roolinsa läpi ja aikanaan sitten siirtyy taas eteenpäin.
Tai sitten voidaan unohtaa koko sankaruus ja ajatellaan vaan että elämä on ekstaattinen elämys eli sen miten hyvänsä, missä hyvänsä ja kenä/minä hyvänsä.
Tai sitten olen vaan jonkinlaisessa raivoaivotilassa, kun en aineitakaan käytä, heh heh.
Tästä taas varmaan kävi ilmi että hyljeksyn melkolailla "ulkopuolisen jumalan" ideaa. Sen kanssa tulee niin helposti kaikenlaista vähemmän kivaa elämään, että ihminen asettaa oman ytimensä, oman Itsensä itsestään erilleen ja pyllyilee ja pokkuroitsee sitten sen edessä. Hyh hyh. Totta kyllä en minä lähtisi sitäkään mölisemään että minäpä se olenkin jumala todellisuudessa, koska todellisuudessa se EI ole minun kokemukseni tässä tietoisuudentilassa. Oikeastaan taidan olla päätymässä siihen vaiheeseen että jätän nyt toistaiseksi koko jumalajutun sikseen... Ehkäpä hieman buddhalaistun.
En usko että OBE-tilan kokenut osaa kertoa välitilasta tai tuonpuoleisesta aivan kaikkea. Hän on OBEssa yhä se persoona joka hän on valveillakin, mutta välitilassahan tulee jossakin vaiheessa sellainen puhdistautuminen eteen missä unohtuu melkolailla kaikki menneestä persoonasta, että voi aloittaa näennäisesti puhtaalta pöydältä taas kerran.
Esim. sukupuoli varmaan lähtee "haalistumaan" siellä välitilassa varsin nopeasti. Meitsi ei meinaa muistaa aina "täälläkään" sukupuoltaan (kun sillä ei juurikaan ole minulle merkitystä), niin miksi sitten siellä...
- Menipäs sekavaksi se kung fu -elokuvajuttuni. Täytyykin tarkkailla kuinka kommervinkkisiä lauseita tulekaan kirjoitettua!>>Tai sitten voidaan unohtaa koko sankaruus ja ajatellaan vaan että elämä on ekstaattinen elämys eli sen miten hyvänsä, missä hyvänsä ja kenä/minä hyvänsä. >>
Kerrassaan jalohelmi kaiken (rakastettavan) höpinäsi seassa! Juuri noin se menee.- -Q-
Riotandra kirjoitti:
>>Tai sitten voidaan unohtaa koko sankaruus ja ajatellaan vaan että elämä on ekstaattinen elämys eli sen miten hyvänsä, missä hyvänsä ja kenä/minä hyvänsä. >>
Kerrassaan jalohelmi kaiken (rakastettavan) höpinäsi seassa! Juuri noin se menee.Haha... vai rakastettavan... xD
Täytyy näemmä kyylätä silmämuna kovana noita puukstaaveja jatkossa kun tuppaa jäämään kirjaimia välistä.
Vai = Vain
Tai miten vain. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Aivan pöllämystyin että mitä, olemmeko edes samaa kirjaa lukeneetkaan kun sinulle siitä jäi mieleen vain se iänikuinen hyvä/paha-pelleily...!
Katsos kun. Vaikka osaan hyvin piehtaroida itsesäälissä ja puida nyrkkiä pedofiileille ja sortajille ja sen sellaisille, niin kuitenkin minussa on osa joka on mennyt jo hyvän matkaa hyvä/paha-varjonäytelmän ohi... Sen takia minusta ihmisen psykologinen tai myyttinen seikkailu täällä on intresantti juttu, koska se ei ole totta. Ei ole olemassa absoluuttia hyvää eikä varsinkaan pahaa. Ei ole rakastavaa Jumalaa, paitsi on tietysti Jumala joka rakastaa ITSEÄÄN eikä mitään muuta, kun mitään muuta ei ole.
Ei ole jedejä eikä sithejä vai mitä shittejä lie olivatkaan.
On vain suuri rajaton TIETOISUUS jossa kaikki tapahtuu, ja jonka osaset sotivat, lempivät, nauravat, parkuvat, vihaavat, rakastavat MUKA toisiaan, mutta itseasiassa vain itseään.
On aivan samantekevää mikä osa milloinkin ihmiselle osuu tässä roolien arpajaisissa. Voimme toki kuolata Aleksanteri Suuren perää(n) - tosin henk.koht. hän en koe häntä erityisen mielenkiintoisena lainkaan - mutta jossain saattaa aina olla joku vieläkin suurempi sankari josta vain emme syystä tai toisesta saa koskaan edes tietääkään. Kenties koska hän eli jo 15.000 v sitten Atlantiksella. Tai Marsissa. Tai sitten hänen sankaruutensa oli niin merkillistä ettemme sitä edes ymmärtäisi.
Sankaruuttahan voi olla vaikka se että uskaltaa pitää hämähäkkiä kämmenellään kun on niitä pelännyt ensin koko pienen ikänsä.
Tai sankaruutta voi olla vaikka sekin että on niin paska ihminen että saa vain toisten vihaa ja inhoa osakseen, ja kuitenkin vetää kunnialla sen sontiaisen roolinsa läpi ja aikanaan sitten siirtyy taas eteenpäin.
Tai sitten voidaan unohtaa koko sankaruus ja ajatellaan vaan että elämä on ekstaattinen elämys eli sen miten hyvänsä, missä hyvänsä ja kenä/minä hyvänsä.
Tai sitten olen vaan jonkinlaisessa raivoaivotilassa, kun en aineitakaan käytä, heh heh.
Tästä taas varmaan kävi ilmi että hyljeksyn melkolailla "ulkopuolisen jumalan" ideaa. Sen kanssa tulee niin helposti kaikenlaista vähemmän kivaa elämään, että ihminen asettaa oman ytimensä, oman Itsensä itsestään erilleen ja pyllyilee ja pokkuroitsee sitten sen edessä. Hyh hyh. Totta kyllä en minä lähtisi sitäkään mölisemään että minäpä se olenkin jumala todellisuudessa, koska todellisuudessa se EI ole minun kokemukseni tässä tietoisuudentilassa. Oikeastaan taidan olla päätymässä siihen vaiheeseen että jätän nyt toistaiseksi koko jumalajutun sikseen... Ehkäpä hieman buddhalaistun.
En usko että OBE-tilan kokenut osaa kertoa välitilasta tai tuonpuoleisesta aivan kaikkea. Hän on OBEssa yhä se persoona joka hän on valveillakin, mutta välitilassahan tulee jossakin vaiheessa sellainen puhdistautuminen eteen missä unohtuu melkolailla kaikki menneestä persoonasta, että voi aloittaa näennäisesti puhtaalta pöydältä taas kerran.
Esim. sukupuoli varmaan lähtee "haalistumaan" siellä välitilassa varsin nopeasti. Meitsi ei meinaa muistaa aina "täälläkään" sukupuoltaan (kun sillä ei juurikaan ole minulle merkitystä), niin miksi sitten siellä...
- Menipäs sekavaksi se kung fu -elokuvajuttuni. Täytyykin tarkkailla kuinka kommervinkkisiä lauseita tulekaan kirjoitettua!Arvoisa Q
>> Aivan pöllämystyin että mitä, olemmeko edes samaa kirjaa lukeneetkaan kun sinulle siitä jäi mieleen vain se iänikuinen hyvä/paha-pelleily...!>Katsos kun. Vaikka osaan hyvin piehtaroida itsesäälissä ja puida nyrkkiä pedofiileille ja sortajille ja sen sellaisille, niin kuitenkin minussa on osa joka on mennyt jo hyvän matkaa hyvä/paha-varjonäytelmän ohi... Sen takia minusta ihmisen psykologinen tai myyttinen seikkailu täällä on intresantti juttu, koska se ei ole totta. Ei ole olemassa absoluuttia hyvää eikä varsinkaan pahaa. Ei ole rakastavaa Jumalaa, paitsi on tietysti Jumala joka rakastaa ITSEÄÄN eikä mitään muuta, kun mitään muuta ei ole. >On vain suuri rajaton TIETOISUUS jossa kaikki tapahtuu, ja jonka osaset sotivat, lempivät, nauravat, parkuvat, vihaavat, rakastavat MUKA toisiaan, mutta itseasiassa vain itseään. >On aivan samantekevää mikä osa milloinkin ihmiselle osuu tässä roolien arpajaisissa. Voimme toki kuolata Aleksanteri Suuren perää(n) - tosin henk.koht. hän en koe häntä erityisen mielenkiintoisena lainkaan - mutta jossain saattaa aina olla joku vieläkin suurempi sankari josta vain emme syystä tai toisesta saa koskaan edes tietääkään. Kenties koska hän eli jo 15.000 v sitten Atlantiksella. Tai Marsissa. Tai sitten hänen sankaruutensa oli niin merkillistä ettemme sitä edes ymmärtäisi.>Sankaruuttahan voi olla vaikka se että uskaltaa pitää hämähäkkiä kämmenellään kun on niitä pelännyt ensin koko pienen ikänsä.>Tai sankaruutta voi olla vaikka sekin että on niin paska ihminen että saa vain toisten vihaa ja inhoa osakseen, ja kuitenkin vetää kunnialla sen sontiaisen roolinsa läpi ja aikanaan sitten siirtyy taas eteenpäin.>Tai sitten voidaan unohtaa koko sankaruus ja ajatellaan vaan että elämä on ekstaattinen elämys eli sen miten hyvänsä, missä hyvänsä ja kenä/minä hyvänsä.>Tai sitten olen vaan jonkinlaisessa raivoaivotilassa, kun en aineitakaan käytä, heh heh.>Tästä taas varmaan kävi ilmi että hyljeksyn melkolailla "ulkopuolisen jumalan" ideaa. Sen kanssa tulee niin helposti kaikenlaista vähemmän kivaa elämään, että ihminen asettaa oman ytimensä, oman Itsensä itsestään erilleen ja pyllyilee ja pokkuroitsee sitten sen edessä. Hyh hyh. Totta kyllä en minä lähtisi sitäkään mölisemään että minäpä se olenkin jumala todellisuudessa, koska todellisuudessa se EI ole minun kokemukseni tässä tietoisuudentilassa. Oikeastaan taidan olla päätymässä siihen vaiheeseen että jätän nyt toistaiseksi koko jumalajutun sikseen... Ehkäpä hieman buddhalaistun. >En usko että OBE-tilan kokenut osaa kertoa välitilasta tai tuonpuoleisesta aivan kaikkea. Hän on OBEssa yhä se persoona joka hän on valveillakin, mutta välitilassahan tulee jossakin vaiheessa sellainen puhdistautuminen eteen missä unohtuu melkolailla kaikki menneestä persoonasta, että voi aloittaa näennäisesti puhtaalta pöydältä taas kerran. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aivan pöllämystyin että mitä, olemmeko edes samaa kirjaa lukeneetkaan kun sinulle siitä jäi mieleen vain se iänikuinen hyvä/paha-pelleily...!>Katsos kun. Vaikka osaan hyvin piehtaroida itsesäälissä ja puida nyrkkiä pedofiileille ja sortajille ja sen sellaisille, niin kuitenkin minussa on osa joka on mennyt jo hyvän matkaa hyvä/paha-varjonäytelmän ohi... Sen takia minusta ihmisen psykologinen tai myyttinen seikkailu täällä on intresantti juttu, koska se ei ole totta. Ei ole olemassa absoluuttia hyvää eikä varsinkaan pahaa. Ei ole rakastavaa Jumalaa, paitsi on tietysti Jumala joka rakastaa ITSEÄÄN eikä mitään muuta, kun mitään muuta ei ole. >On vain suuri rajaton TIETOISUUS jossa kaikki tapahtuu, ja jonka osaset sotivat, lempivät, nauravat, parkuvat, vihaavat, rakastavat MUKA toisiaan, mutta itseasiassa vain itseään. >On aivan samantekevää mikä osa milloinkin ihmiselle osuu tässä roolien arpajaisissa. Voimme toki kuolata Aleksanteri Suuren perää(n) - tosin henk.koht. hän en koe häntä erityisen mielenkiintoisena lainkaan - mutta jossain saattaa aina olla joku vieläkin suurempi sankari josta vain emme syystä tai toisesta saa koskaan edes tietääkään. Kenties koska hän eli jo 15.000 v sitten Atlantiksella. Tai Marsissa. Tai sitten hänen sankaruutensa oli niin merkillistä ettemme sitä edes ymmärtäisi.>Sankaruuttahan voi olla vaikka se että uskaltaa pitää hämähäkkiä kämmenellään kun on niitä pelännyt ensin koko pienen ikänsä.>Tai sankaruutta voi olla vaikka sekin että on niin paska ihminen että saa vain toisten vihaa ja inhoa osakseen, ja kuitenkin vetää kunnialla sen sontiaisen roolinsa läpi ja aikanaan sitten siirtyy taas eteenpäin.>Tai sitten voidaan unohtaa koko sankaruus ja ajatellaan vaan että elämä on ekstaattinen elämys eli sen miten hyvänsä, missä hyvänsä ja kenä/minä hyvänsä.>Tai sitten olen vaan jonkinlaisessa raivoaivotilassa, kun en aineitakaan käytä, heh heh.>Tästä taas varmaan kävi ilmi että hyljeksyn melkolailla "ulkopuolisen jumalan" ideaa. Sen kanssa tulee niin helposti kaikenlaista vähemmän kivaa elämään, että ihminen asettaa oman ytimensä, oman Itsensä itsestään erilleen ja pyllyilee ja pokkuroitsee sitten sen edessä. Hyh hyh. Totta kyllä en minä lähtisi sitäkään mölisemään että minäpä se olenkin jumala todellisuudessa, koska todellisuudessa se EI ole minun kokemukseni tässä tietoisuudentilassa. Oikeastaan taidan olla päätymässä siihen vaiheeseen että jätän nyt toistaiseksi koko jumalajutun sikseen... Ehkäpä hieman buddhalaistun. >En usko että OBE-tilan kokenut osaa kertoa välitilasta tai tuonpuoleisesta aivan kaikkea. Hän on OBEssa yhä se persoona joka hän on valveillakin, mutta välitilassahan tulee jossakin vaiheessa sellainen puhdistautuminen eteen missä unohtuu melkolailla kaikki menneestä persoonasta, että voi aloittaa näennäisesti puhtaalta pöydältä taas kerran.>Mielestäni olemme Jumalan lapsia ja ymmärrämme paremmin tätä suhdettamme jos meillä on omia lapsia. JUmalaa ei voi rajata hyvä/paha akselille koska Jumala on inhimillisten käsityksien tuolla puolen.
Siis jos lasten tekeminen aiheuttaa ihmisessä sellaisen aivomyrskyn että hän (vasta) sen jälkeen tajuaa että "Jumalaa ei voi rajata hyvä/paha -akselille", niin ilmeisesti minä en tarvitse niitä lapsia kun olen sen oivaltanut ominpäin jo muutenkin. En rajaisi Jumalaa edes sillä Jumala-nimityksellä, mutta ymmärrettävyyden vuoksi pitkin hampain käytän sitä nimitystä.
Näillä palstoilla on kautta aikain aina silloin tällöin kerääntynyt pikku porukka yhteen; kokoonpano vaihtelee aina, mutta tietääkseni alan olla kirjoittajista sieltä vanhimmasta päästä (aloitin Suomi24:ssä kai 2002), joten olen nähnyt monet kokoontumiset ja monet hajoamiset. Eräässä vaiheessa yksi silloinen porukka kovasti markkinoi tuota lapsentekoa, varsinkin kun havaitsi kuinka helppo asialla on lällättää minulle joka ilmaisin että ei ole pienintäkään mielenkiintoa sinnepäin. Ilmeisesti kauhean moni ehdottomasti lapsentekemistä vastaan oleva on kumminkin lopulta taipunut biologisten viettiensä voimasta, joten nämä jo aiemmin lapsia tehneet pääsevät sitten omahyväisesti kuvittelemaan että kaikista tulee väistämättä sellaisia kuin he ovat.
Totuus kuitenkin on että jotkut onnistuvat kuolemaan lapsettomina. Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaista viettiä lisääntymiseen; korkeintaan voisin kuvitella itseni jakamassa muille sitä mitä minulla on korvieni välissä. Geeneistä viis. Piru vie, ehkäpä lisäännyn ideoiden tasolla jopa laajemmaltikin kuin biologisesti olisi ollut mahdollista...
Mutta nyt kun tämä ikuisuusaihe taas tuli puheeksi, niin ehkäpä minä olen itse tavallaan sellainen lapsiaikuinen, että ei tähän systeemiin enää muita lapsia mahdu. Sisäisesti en koe muuttuneeni juurikaan koko elämäni aikana, ts. minusta ei jossain mielessä tullut koskaan aikuista. Ehkä se on vain mielenvikaisuutta, ehkä se kulkee yksi yhdessä luomisvimman kanssa. En tiedä.
Lapsettomuuden eduista en ala tässä paahtaa, koska mitäs jo lapsia tehnyt niistä perustaisi. Kukin tekee sen mitä kulloiseenkin elämän repertuaariin sattuu kuulumaan... Mutta jos kuulostan hivenen ylimieliseltä ja kuivakkaalta tuolla kommenttini alussa, niin ymmärtänet että jopa lapsetonkin saattaa tietää jostain jotain, vaikkei olekaan paskanhuuruja vaipoista impannut... xD Joo, no on se isyys/äitiys varmaan muutakin, mutta kun se on TEIDÄN VANHEMPIEN OMA JUTTUNNE... Ei siitä ulkopuolinen mitään irti saa. Se on vähän kuin kuuntelisi legendaa humanoidien elämästä Nommo-planeetalla. Taidan tajuta lapsia paremmin kuin vanhempia...? Moniko lapsi jaksaisi kovin kauaa olla kiinnostunut hoivaamisesta, raatamisesta, putsaamisesta, valvomisesta, vahtimisesta etc. Eli minun puolestani lapsettomia saa vapaasti sanoa lapselliseksi, ainakin minua.
***
Niin... En oikein jaksa uskoa että ihminen välittömästi edes kuolemansakaan jälkeen muuttuu kaikkitietäväksi. Jos joku on oikein kovasti uskonut että häntä tulee Jeesus noutamaan taivaaseen, tai että hän päättyy kuolemaansa, hänen voi olla vähän helvetin vaikea alkaa siellä välitilassa selvitellä jotain "inkarnaatioitaan". Jossain kirjassa minkä sielu kanavoi välitilasta tämä sielu (olisiko ollut joku tunnettukin häiskä Maassa aikoinaan) kuvasi kuinka kuolemanjälkeiseen tilaan uskomattomat ihmiset olivat täysin koomassa siellä ja heitä sai tosissaan ravistella hereille.
Akaashiset aikakirjat olen jotakuinkin sivuuttanut nimikkeellä "voi olla tai voi olla olematta joten eipä juuri kiinnosta". Kiinnostun yleensä asioista joita pidän vähän todennäköisemmin totena kuin 50 % verran. Olikohan "Elämän kukan arvoitus" -huuhaakirjoissa kun mainittiin että semmoiset a. kirjat olisi jossain välissä väärennettykin. Huh huh.
Mutta miksei se menneiden aikojen tieto sitten voisi olla ihmisessä itsessään... -Q- kirjoitti:
>Mielestäni olemme Jumalan lapsia ja ymmärrämme paremmin tätä suhdettamme jos meillä on omia lapsia. JUmalaa ei voi rajata hyvä/paha akselille koska Jumala on inhimillisten käsityksien tuolla puolen.
Siis jos lasten tekeminen aiheuttaa ihmisessä sellaisen aivomyrskyn että hän (vasta) sen jälkeen tajuaa että "Jumalaa ei voi rajata hyvä/paha -akselille", niin ilmeisesti minä en tarvitse niitä lapsia kun olen sen oivaltanut ominpäin jo muutenkin. En rajaisi Jumalaa edes sillä Jumala-nimityksellä, mutta ymmärrettävyyden vuoksi pitkin hampain käytän sitä nimitystä.
Näillä palstoilla on kautta aikain aina silloin tällöin kerääntynyt pikku porukka yhteen; kokoonpano vaihtelee aina, mutta tietääkseni alan olla kirjoittajista sieltä vanhimmasta päästä (aloitin Suomi24:ssä kai 2002), joten olen nähnyt monet kokoontumiset ja monet hajoamiset. Eräässä vaiheessa yksi silloinen porukka kovasti markkinoi tuota lapsentekoa, varsinkin kun havaitsi kuinka helppo asialla on lällättää minulle joka ilmaisin että ei ole pienintäkään mielenkiintoa sinnepäin. Ilmeisesti kauhean moni ehdottomasti lapsentekemistä vastaan oleva on kumminkin lopulta taipunut biologisten viettiensä voimasta, joten nämä jo aiemmin lapsia tehneet pääsevät sitten omahyväisesti kuvittelemaan että kaikista tulee väistämättä sellaisia kuin he ovat.
Totuus kuitenkin on että jotkut onnistuvat kuolemaan lapsettomina. Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaista viettiä lisääntymiseen; korkeintaan voisin kuvitella itseni jakamassa muille sitä mitä minulla on korvieni välissä. Geeneistä viis. Piru vie, ehkäpä lisäännyn ideoiden tasolla jopa laajemmaltikin kuin biologisesti olisi ollut mahdollista...
Mutta nyt kun tämä ikuisuusaihe taas tuli puheeksi, niin ehkäpä minä olen itse tavallaan sellainen lapsiaikuinen, että ei tähän systeemiin enää muita lapsia mahdu. Sisäisesti en koe muuttuneeni juurikaan koko elämäni aikana, ts. minusta ei jossain mielessä tullut koskaan aikuista. Ehkä se on vain mielenvikaisuutta, ehkä se kulkee yksi yhdessä luomisvimman kanssa. En tiedä.
Lapsettomuuden eduista en ala tässä paahtaa, koska mitäs jo lapsia tehnyt niistä perustaisi. Kukin tekee sen mitä kulloiseenkin elämän repertuaariin sattuu kuulumaan... Mutta jos kuulostan hivenen ylimieliseltä ja kuivakkaalta tuolla kommenttini alussa, niin ymmärtänet että jopa lapsetonkin saattaa tietää jostain jotain, vaikkei olekaan paskanhuuruja vaipoista impannut... xD Joo, no on se isyys/äitiys varmaan muutakin, mutta kun se on TEIDÄN VANHEMPIEN OMA JUTTUNNE... Ei siitä ulkopuolinen mitään irti saa. Se on vähän kuin kuuntelisi legendaa humanoidien elämästä Nommo-planeetalla. Taidan tajuta lapsia paremmin kuin vanhempia...? Moniko lapsi jaksaisi kovin kauaa olla kiinnostunut hoivaamisesta, raatamisesta, putsaamisesta, valvomisesta, vahtimisesta etc. Eli minun puolestani lapsettomia saa vapaasti sanoa lapselliseksi, ainakin minua.
***
Niin... En oikein jaksa uskoa että ihminen välittömästi edes kuolemansakaan jälkeen muuttuu kaikkitietäväksi. Jos joku on oikein kovasti uskonut että häntä tulee Jeesus noutamaan taivaaseen, tai että hän päättyy kuolemaansa, hänen voi olla vähän helvetin vaikea alkaa siellä välitilassa selvitellä jotain "inkarnaatioitaan". Jossain kirjassa minkä sielu kanavoi välitilasta tämä sielu (olisiko ollut joku tunnettukin häiskä Maassa aikoinaan) kuvasi kuinka kuolemanjälkeiseen tilaan uskomattomat ihmiset olivat täysin koomassa siellä ja heitä sai tosissaan ravistella hereille.
Akaashiset aikakirjat olen jotakuinkin sivuuttanut nimikkeellä "voi olla tai voi olla olematta joten eipä juuri kiinnosta". Kiinnostun yleensä asioista joita pidän vähän todennäköisemmin totena kuin 50 % verran. Olikohan "Elämän kukan arvoitus" -huuhaakirjoissa kun mainittiin että semmoiset a. kirjat olisi jossain välissä väärennettykin. Huh huh.
Mutta miksei se menneiden aikojen tieto sitten voisi olla ihmisessä itsessään...Lapset ovat vähän niin kuin purjehtiminen: monimutkainen tapa tehdä elämä hankalaksi. Tähän dimensioon kuitenkin päästään lihaan suljettuna, ja jos kukaan ei synnytä, niin siinähän sitten ihmetellään. Oma jälkeläiseni on jo aikuinen, eikä ole tähän mennessä tuottanut minulle ainuttakaan mielipahan hetkeä. Olin kolmikymppiseksi asti erittäin varma, että en halua ikinä lapsia. Sitten tapasin ihmisen, jonka kanssa tuntui ilman muuta oikealta saada lapsi. Kannattaa kuunnella intuitiotaan, se on aina oikeassa. Mutta elämä on yhtä elämisen arvoista, oli omatekoisia lapsia tai ei.
- proPAGANda
-Q- kirjoitti:
>Mielestäni olemme Jumalan lapsia ja ymmärrämme paremmin tätä suhdettamme jos meillä on omia lapsia. JUmalaa ei voi rajata hyvä/paha akselille koska Jumala on inhimillisten käsityksien tuolla puolen.
Siis jos lasten tekeminen aiheuttaa ihmisessä sellaisen aivomyrskyn että hän (vasta) sen jälkeen tajuaa että "Jumalaa ei voi rajata hyvä/paha -akselille", niin ilmeisesti minä en tarvitse niitä lapsia kun olen sen oivaltanut ominpäin jo muutenkin. En rajaisi Jumalaa edes sillä Jumala-nimityksellä, mutta ymmärrettävyyden vuoksi pitkin hampain käytän sitä nimitystä.
Näillä palstoilla on kautta aikain aina silloin tällöin kerääntynyt pikku porukka yhteen; kokoonpano vaihtelee aina, mutta tietääkseni alan olla kirjoittajista sieltä vanhimmasta päästä (aloitin Suomi24:ssä kai 2002), joten olen nähnyt monet kokoontumiset ja monet hajoamiset. Eräässä vaiheessa yksi silloinen porukka kovasti markkinoi tuota lapsentekoa, varsinkin kun havaitsi kuinka helppo asialla on lällättää minulle joka ilmaisin että ei ole pienintäkään mielenkiintoa sinnepäin. Ilmeisesti kauhean moni ehdottomasti lapsentekemistä vastaan oleva on kumminkin lopulta taipunut biologisten viettiensä voimasta, joten nämä jo aiemmin lapsia tehneet pääsevät sitten omahyväisesti kuvittelemaan että kaikista tulee väistämättä sellaisia kuin he ovat.
Totuus kuitenkin on että jotkut onnistuvat kuolemaan lapsettomina. Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaista viettiä lisääntymiseen; korkeintaan voisin kuvitella itseni jakamassa muille sitä mitä minulla on korvieni välissä. Geeneistä viis. Piru vie, ehkäpä lisäännyn ideoiden tasolla jopa laajemmaltikin kuin biologisesti olisi ollut mahdollista...
Mutta nyt kun tämä ikuisuusaihe taas tuli puheeksi, niin ehkäpä minä olen itse tavallaan sellainen lapsiaikuinen, että ei tähän systeemiin enää muita lapsia mahdu. Sisäisesti en koe muuttuneeni juurikaan koko elämäni aikana, ts. minusta ei jossain mielessä tullut koskaan aikuista. Ehkä se on vain mielenvikaisuutta, ehkä se kulkee yksi yhdessä luomisvimman kanssa. En tiedä.
Lapsettomuuden eduista en ala tässä paahtaa, koska mitäs jo lapsia tehnyt niistä perustaisi. Kukin tekee sen mitä kulloiseenkin elämän repertuaariin sattuu kuulumaan... Mutta jos kuulostan hivenen ylimieliseltä ja kuivakkaalta tuolla kommenttini alussa, niin ymmärtänet että jopa lapsetonkin saattaa tietää jostain jotain, vaikkei olekaan paskanhuuruja vaipoista impannut... xD Joo, no on se isyys/äitiys varmaan muutakin, mutta kun se on TEIDÄN VANHEMPIEN OMA JUTTUNNE... Ei siitä ulkopuolinen mitään irti saa. Se on vähän kuin kuuntelisi legendaa humanoidien elämästä Nommo-planeetalla. Taidan tajuta lapsia paremmin kuin vanhempia...? Moniko lapsi jaksaisi kovin kauaa olla kiinnostunut hoivaamisesta, raatamisesta, putsaamisesta, valvomisesta, vahtimisesta etc. Eli minun puolestani lapsettomia saa vapaasti sanoa lapselliseksi, ainakin minua.
***
Niin... En oikein jaksa uskoa että ihminen välittömästi edes kuolemansakaan jälkeen muuttuu kaikkitietäväksi. Jos joku on oikein kovasti uskonut että häntä tulee Jeesus noutamaan taivaaseen, tai että hän päättyy kuolemaansa, hänen voi olla vähän helvetin vaikea alkaa siellä välitilassa selvitellä jotain "inkarnaatioitaan". Jossain kirjassa minkä sielu kanavoi välitilasta tämä sielu (olisiko ollut joku tunnettukin häiskä Maassa aikoinaan) kuvasi kuinka kuolemanjälkeiseen tilaan uskomattomat ihmiset olivat täysin koomassa siellä ja heitä sai tosissaan ravistella hereille.
Akaashiset aikakirjat olen jotakuinkin sivuuttanut nimikkeellä "voi olla tai voi olla olematta joten eipä juuri kiinnosta". Kiinnostun yleensä asioista joita pidän vähän todennäköisemmin totena kuin 50 % verran. Olikohan "Elämän kukan arvoitus" -huuhaakirjoissa kun mainittiin että semmoiset a. kirjat olisi jossain välissä väärennettykin. Huh huh.
Mutta miksei se menneiden aikojen tieto sitten voisi olla ihmisessä itsessään...Arvoisa Q
Tiesin kyllä, että nyt tulee sohaistua ampiaispesään mutta sohaisinpas kuitenkin. Hih hah ja heh!
Eihän se lapsensaanti kenestäkään pyhimystä tee, varsinkaan meistä putkiaivoista miehistä. Tuskinpa kukaan lapsen tekaissut naisihminen on pamahtanut kokemuksistaan samalla kertaa mihinkään Jumal uskoon. Enpä ainakaan muista kuulleeni moisesta tapauksesta. Ihminen on yksi niitä harvoja eläimiä joka voi julmalla tavalla tietoisesti aiheuttaa omalle *pennulleen* kuoleman tai elinikäisen vamman. Jännää tietenkin ihmisen kohdalla on sekin, että *ihmispentu* on niin avuton pitkän aikaa ja täysikasvuiseksi kehittyminenkin vie sen noin 18 vuotta.
Suurimmalle osalle ihmisistä lapsen kanssa eläminen kuitenkin opettaa tiettyä vastuullisuutta ja muunkin kuin oman navan ympärillä pyörivää ajattelua. Totesin aiemmin, että naisille tämä asia on jonkinlainen tabu mutta meiltä miehiltä kukaan ei tule kysymään, että mikset ole jo lisääntynyt vaikka olet jo kypsässä iässä. No naisen biologinen kello tietenkin tikittää ihan eri tahtiin kuin meillä miehillä.
Ymmärrän kyllä sinun asennettasi sillä joskus kun olen ajatellu sitä, että jos olisin nainen niin en minäkään varmaan mielelläni synnyttäisi ja pysyisin aika todennäkösesti lapsettomana. Riotansralla oli tuossa hieno pointti kuitenkin siitä miten ajattelu saattaa muuttua. Onhan lapset tietysti eräänlainen suuri *rikkaus*, välillä ihan kirjaimellisestikkin kuten köyhissä maissa tuppaa olemaan. No, se nyt ei ole mielestäni kovinkaan korkeaa moraalia hankkia mahdollisimman monta lasta pelkästään elättämään itseään mutta se nyt yleensä tulee enemmän tai vähemmän automaattisesti: Ensin huolehtii omasta lapsistaan ja sitten he huolehtivat sinusta, kun et siihen enää itse kykene.
>>Lapsettomuuden eduista en ala tässä paahtaa, koska mitäs jo lapsia tehnyt niistä perustaisi. Kukin tekee sen mitä kulloiseenkin elämän repertuaariin sattuu kuulumaan... Mutta jos kuulostan hivenen ylimieliseltä ja kuivakkaalta tuolla kommenttini alussa, niin ymmärtänet että jopa lapsetonkin saattaa tietää jostain jotain, vaikkei olekaan paskanhuuruja vaipoista impannut... xD>Niin... En oikein jaksa uskoa että ihminen välittömästi edes kuolemansakaan jälkeen muuttuu kaikkitietäväksi. Jos joku on oikein kovasti uskonut että häntä tulee Jeesus noutamaan taivaaseen, tai että hän päättyy kuolemaansa, hänen voi olla vähän helvetin vaikea alkaa siellä välitilassa selvitellä jotain "inkarnaatioitaan". Jossain kirjassa minkä sielu kanavoi välitilasta tämä sielu (olisiko ollut joku tunnettukin häiskä Maassa aikoinaan) kuvasi kuinka kuolemanjälkeiseen tilaan uskomattomat ihmiset olivat täysin koomassa siellä ja heitä sai tosissaan ravistella hereille.
Miksei se vois olla kovakin shokki jos kuoleman jälkeen onkin jotain ihan muuta mitä odotti. Taisin Riotandralle kirjottaakin yhdestä kirjasta jonka aikoinaan luin. Kirjassa kerrottiin siitä millaista kuoleman jälkeen on. Hauskimpia tapauksia oli rappioholisti joka ei edes ollut tajunnut kuolleensa ja yhä oli saman kapakin baaritiskillä ihan yhtä tuiskeessa kuolleena kuin mitä oli eläessäänkin ollut. Hitto kun en enää muista kirjan nimeä, se vois olla just sun mieleinen teos. Arto Paasilinnan Herranen aika on muuten ihan hauska kirja joka kertoo millaista kuoleman jälkeen voisi olla, suosittelen.
>>Akaashiset aikakirjat olen jotakuinkin sivuuttanut nimikkeellä "voi olla tai voi olla olematta joten eipä juuri kiinnosta". Kiinnostun yleensä asioista joita pidän vähän todennäköisemmin totena kuin 50 % verran. Olikohan "Elämän kukan arvoitus" -huuhaakirjoissa kun mainittiin että semmoiset a. kirjat olisi jossain välissä väärennettykin. Huh huh.
Mutta miksei se menneiden aikojen tieto sitten voisi olla ihmisessä itsessään... proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
Tiesin kyllä, että nyt tulee sohaistua ampiaispesään mutta sohaisinpas kuitenkin. Hih hah ja heh!
Eihän se lapsensaanti kenestäkään pyhimystä tee, varsinkaan meistä putkiaivoista miehistä. Tuskinpa kukaan lapsen tekaissut naisihminen on pamahtanut kokemuksistaan samalla kertaa mihinkään Jumal uskoon. Enpä ainakaan muista kuulleeni moisesta tapauksesta. Ihminen on yksi niitä harvoja eläimiä joka voi julmalla tavalla tietoisesti aiheuttaa omalle *pennulleen* kuoleman tai elinikäisen vamman. Jännää tietenkin ihmisen kohdalla on sekin, että *ihmispentu* on niin avuton pitkän aikaa ja täysikasvuiseksi kehittyminenkin vie sen noin 18 vuotta.
Suurimmalle osalle ihmisistä lapsen kanssa eläminen kuitenkin opettaa tiettyä vastuullisuutta ja muunkin kuin oman navan ympärillä pyörivää ajattelua. Totesin aiemmin, että naisille tämä asia on jonkinlainen tabu mutta meiltä miehiltä kukaan ei tule kysymään, että mikset ole jo lisääntynyt vaikka olet jo kypsässä iässä. No naisen biologinen kello tietenkin tikittää ihan eri tahtiin kuin meillä miehillä.
Ymmärrän kyllä sinun asennettasi sillä joskus kun olen ajatellu sitä, että jos olisin nainen niin en minäkään varmaan mielelläni synnyttäisi ja pysyisin aika todennäkösesti lapsettomana. Riotansralla oli tuossa hieno pointti kuitenkin siitä miten ajattelu saattaa muuttua. Onhan lapset tietysti eräänlainen suuri *rikkaus*, välillä ihan kirjaimellisestikkin kuten köyhissä maissa tuppaa olemaan. No, se nyt ei ole mielestäni kovinkaan korkeaa moraalia hankkia mahdollisimman monta lasta pelkästään elättämään itseään mutta se nyt yleensä tulee enemmän tai vähemmän automaattisesti: Ensin huolehtii omasta lapsistaan ja sitten he huolehtivat sinusta, kun et siihen enää itse kykene.
>>Lapsettomuuden eduista en ala tässä paahtaa, koska mitäs jo lapsia tehnyt niistä perustaisi. Kukin tekee sen mitä kulloiseenkin elämän repertuaariin sattuu kuulumaan... Mutta jos kuulostan hivenen ylimieliseltä ja kuivakkaalta tuolla kommenttini alussa, niin ymmärtänet että jopa lapsetonkin saattaa tietää jostain jotain, vaikkei olekaan paskanhuuruja vaipoista impannut... xD>Niin... En oikein jaksa uskoa että ihminen välittömästi edes kuolemansakaan jälkeen muuttuu kaikkitietäväksi. Jos joku on oikein kovasti uskonut että häntä tulee Jeesus noutamaan taivaaseen, tai että hän päättyy kuolemaansa, hänen voi olla vähän helvetin vaikea alkaa siellä välitilassa selvitellä jotain "inkarnaatioitaan". Jossain kirjassa minkä sielu kanavoi välitilasta tämä sielu (olisiko ollut joku tunnettukin häiskä Maassa aikoinaan) kuvasi kuinka kuolemanjälkeiseen tilaan uskomattomat ihmiset olivat täysin koomassa siellä ja heitä sai tosissaan ravistella hereille.
Miksei se vois olla kovakin shokki jos kuoleman jälkeen onkin jotain ihan muuta mitä odotti. Taisin Riotandralle kirjottaakin yhdestä kirjasta jonka aikoinaan luin. Kirjassa kerrottiin siitä millaista kuoleman jälkeen on. Hauskimpia tapauksia oli rappioholisti joka ei edes ollut tajunnut kuolleensa ja yhä oli saman kapakin baaritiskillä ihan yhtä tuiskeessa kuolleena kuin mitä oli eläessäänkin ollut. Hitto kun en enää muista kirjan nimeä, se vois olla just sun mieleinen teos. Arto Paasilinnan Herranen aika on muuten ihan hauska kirja joka kertoo millaista kuoleman jälkeen voisi olla, suosittelen.
>>Akaashiset aikakirjat olen jotakuinkin sivuuttanut nimikkeellä "voi olla tai voi olla olematta joten eipä juuri kiinnosta". Kiinnostun yleensä asioista joita pidän vähän todennäköisemmin totena kuin 50 % verran. Olikohan "Elämän kukan arvoitus" -huuhaakirjoissa kun mainittiin että semmoiset a. kirjat olisi jossain välissä väärennettykin. Huh huh.
Mutta miksei se menneiden aikojen tieto sitten voisi olla ihmisessä itsessään...>> Itse en ymmärrä alkuunkaan tätä "aikuisuutta": Tätä jatkuvaa tärkeilevää jäykistelyä. Tosin kun on lapsia niin kukaan ei katso pitkään aikuista miestä, joka pikku poikansa kanssa päristelee neppiksellä pihan hiekkalaatikossa. Ole sitten yksin siellä hiekkalaatikossa leikkimässä ja kohta yläkerran kukkahattu-täti on kutsumassa valkotakkisia paikalle. Nykyään on niin hiton hienoja lelujakin, että niillähän leikkii isit siinä missä kersatkin. >>
Niinpä. Mutta lapsia ei huijata: he erottavat ”lapsekkaan” aikuisen jäykkiksistä. Itse en tykkää ollenkaan lapsista, varsinkaan vieraista, mutta eivät ne pikku peijoonit sitä tajua. Olen oikea kakaramagneetti. Syynä on varmaan se, että lasten rajaton mielikuvitus imaisee minut mukaansa, ja ennen kuin huomaankaan, olen käymässä raivokasta taistelua jossain galaksin takareunalla sädeaseilla tai sitten ryömin viidakossa machete hampaitten välissä aarrejahdissa. Tai jotain sellaista. En ollenkaan muista, että olen mummoikäinen.
>>Lapsenmielisistä se Jessekin jotain mainitsi ja tuo tokaisu on yksi hienoimmista läpistä mitä ukko koskaan heitti. Harmi vaan, että asian tärkeyttä ei ole oikein vieläkään ymmärretty.>>
Taisi muuten puhua ”lapsen kaltaisista”. Millainen ihminen on ”lapsen kaltainen”? Avuton, luottavainen, mitään ihmettelemätön? Sellainen ihmisen pitää olla, jotta hän kakistelematta nielee kaiken, mitä kirkosta kajahtaa. Panee usein pohtimaan, mitä Jeesus oikein sanoi, ja mitä hänen väitetään sanoneen... ja miksi.- -Q-
Riotandra kirjoitti:
Lapset ovat vähän niin kuin purjehtiminen: monimutkainen tapa tehdä elämä hankalaksi. Tähän dimensioon kuitenkin päästään lihaan suljettuna, ja jos kukaan ei synnytä, niin siinähän sitten ihmetellään. Oma jälkeläiseni on jo aikuinen, eikä ole tähän mennessä tuottanut minulle ainuttakaan mielipahan hetkeä. Olin kolmikymppiseksi asti erittäin varma, että en halua ikinä lapsia. Sitten tapasin ihmisen, jonka kanssa tuntui ilman muuta oikealta saada lapsi. Kannattaa kuunnella intuitiotaan, se on aina oikeassa. Mutta elämä on yhtä elämisen arvoista, oli omatekoisia lapsia tai ei.
Olisi mustavalkoista kuvitella että lasten tekeminen tai lapsettomuus tekee automaattisesti siksi tai täksi. Itselläni oli joskus syviä pelkoja että joku vaan raiskaa väkisin raskaaksi, ja tuntui tavallaan uhkaavalta minua kohtaan että ihmiset naureskelivat että kyllä sinäkin sitten kumminkin lapsia laitat. Jotkut eivät tajua kuinka traumaattisista asioista voi toiselle olla kyse, kun he näkevät vain sen oman elämänsä ja pitävät kokemiaan asioita täysin normaaleina. Minä en taida itse olla ihan normaali, joten kaikki mitä koen olisi aina väistämättä vähän epänormaalia... Ja laita nyt tähän sitten lapsiparkakin vielä kärsimään hullusta äidistä. Eli se siitä.
Tietynlaisia ihmisiä ehkä pitäisi kannustaa lisääntymiseen. Järkeviä, älykkäitä, emotionaalisesti tasapainoisia etc. Ja ehkäpä moni sellainen sitten lisääntyykin, kun heillä on kaikki kunnossa siellä korvien välissä ja tarve rakastaa muita ihmisiä. Minusta se rakastaminen on suurin syy lisääntymiseen. Ei se että haluaa "vauvoja" tai "lapsia", vaan se että haluaa ihmisiä elämäänsä rakastettavaksi ja jakamaan koko elämän kirjon.
Emotionaalisen epävakauden vuoksi siis älyllinen puoleni päätyi omakohtaiseen sukupuuttoon... Asiaa helpotti kumppanin mieltymys lapsettomuuteen. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
Tiesin kyllä, että nyt tulee sohaistua ampiaispesään mutta sohaisinpas kuitenkin. Hih hah ja heh!
Eihän se lapsensaanti kenestäkään pyhimystä tee, varsinkaan meistä putkiaivoista miehistä. Tuskinpa kukaan lapsen tekaissut naisihminen on pamahtanut kokemuksistaan samalla kertaa mihinkään Jumal uskoon. Enpä ainakaan muista kuulleeni moisesta tapauksesta. Ihminen on yksi niitä harvoja eläimiä joka voi julmalla tavalla tietoisesti aiheuttaa omalle *pennulleen* kuoleman tai elinikäisen vamman. Jännää tietenkin ihmisen kohdalla on sekin, että *ihmispentu* on niin avuton pitkän aikaa ja täysikasvuiseksi kehittyminenkin vie sen noin 18 vuotta.
Suurimmalle osalle ihmisistä lapsen kanssa eläminen kuitenkin opettaa tiettyä vastuullisuutta ja muunkin kuin oman navan ympärillä pyörivää ajattelua. Totesin aiemmin, että naisille tämä asia on jonkinlainen tabu mutta meiltä miehiltä kukaan ei tule kysymään, että mikset ole jo lisääntynyt vaikka olet jo kypsässä iässä. No naisen biologinen kello tietenkin tikittää ihan eri tahtiin kuin meillä miehillä.
Ymmärrän kyllä sinun asennettasi sillä joskus kun olen ajatellu sitä, että jos olisin nainen niin en minäkään varmaan mielelläni synnyttäisi ja pysyisin aika todennäkösesti lapsettomana. Riotansralla oli tuossa hieno pointti kuitenkin siitä miten ajattelu saattaa muuttua. Onhan lapset tietysti eräänlainen suuri *rikkaus*, välillä ihan kirjaimellisestikkin kuten köyhissä maissa tuppaa olemaan. No, se nyt ei ole mielestäni kovinkaan korkeaa moraalia hankkia mahdollisimman monta lasta pelkästään elättämään itseään mutta se nyt yleensä tulee enemmän tai vähemmän automaattisesti: Ensin huolehtii omasta lapsistaan ja sitten he huolehtivat sinusta, kun et siihen enää itse kykene.
>>Lapsettomuuden eduista en ala tässä paahtaa, koska mitäs jo lapsia tehnyt niistä perustaisi. Kukin tekee sen mitä kulloiseenkin elämän repertuaariin sattuu kuulumaan... Mutta jos kuulostan hivenen ylimieliseltä ja kuivakkaalta tuolla kommenttini alussa, niin ymmärtänet että jopa lapsetonkin saattaa tietää jostain jotain, vaikkei olekaan paskanhuuruja vaipoista impannut... xD>Niin... En oikein jaksa uskoa että ihminen välittömästi edes kuolemansakaan jälkeen muuttuu kaikkitietäväksi. Jos joku on oikein kovasti uskonut että häntä tulee Jeesus noutamaan taivaaseen, tai että hän päättyy kuolemaansa, hänen voi olla vähän helvetin vaikea alkaa siellä välitilassa selvitellä jotain "inkarnaatioitaan". Jossain kirjassa minkä sielu kanavoi välitilasta tämä sielu (olisiko ollut joku tunnettukin häiskä Maassa aikoinaan) kuvasi kuinka kuolemanjälkeiseen tilaan uskomattomat ihmiset olivat täysin koomassa siellä ja heitä sai tosissaan ravistella hereille.
Miksei se vois olla kovakin shokki jos kuoleman jälkeen onkin jotain ihan muuta mitä odotti. Taisin Riotandralle kirjottaakin yhdestä kirjasta jonka aikoinaan luin. Kirjassa kerrottiin siitä millaista kuoleman jälkeen on. Hauskimpia tapauksia oli rappioholisti joka ei edes ollut tajunnut kuolleensa ja yhä oli saman kapakin baaritiskillä ihan yhtä tuiskeessa kuolleena kuin mitä oli eläessäänkin ollut. Hitto kun en enää muista kirjan nimeä, se vois olla just sun mieleinen teos. Arto Paasilinnan Herranen aika on muuten ihan hauska kirja joka kertoo millaista kuoleman jälkeen voisi olla, suosittelen.
>>Akaashiset aikakirjat olen jotakuinkin sivuuttanut nimikkeellä "voi olla tai voi olla olematta joten eipä juuri kiinnosta". Kiinnostun yleensä asioista joita pidän vähän todennäköisemmin totena kuin 50 % verran. Olikohan "Elämän kukan arvoitus" -huuhaakirjoissa kun mainittiin että semmoiset a. kirjat olisi jossain välissä väärennettykin. Huh huh.
Mutta miksei se menneiden aikojen tieto sitten voisi olla ihmisessä itsessään...Ei tämä lisääntymisjuttu enää niin kauheasti kolahda kuin joskus aikoinaan, että piti oikein riitaa haastaa jossain Parisuhde-foorumilla vai mikä helvetti lie olikaan. Kyllä minun maailmaani mahtuu nykyään äitejäkin, vaikken sellaiseksi sitten itse päättänytkään sopia luonnevikojen ja fyysisten heikkouksien vuoksi. Tavallaan kai TÄSSÄ asiassa minulla on melkeinpä satanistinen filosofia, että antaa vahvempien tehdä niitä lapsukaisia, vahvempien kuin minä olisin ollut...
Eikä asia ole tabu, etteikö sitä voi pohdiskella suuntaan ja toiseenkin. Kuten Riolle mainitsin, koin aikoinaan uhkaavana että minulle tultiin tuputtamaan raskautta, koska asia oli pelottavimpia skenaarioita mitä saatoin kuvitella. En siis kokenut että olen jotenkin naisena tai ihmisenä huonompi kuin ne lapsentehneet ja minun pitää sitä kompensoida uholla, vaan yksinkertaisesti pelkäsin äitien ja isien armeijaa... Mitä kummaa he nyt sitten olisivat voineet minulle tehdä?
Pitäneekö taas mennä menneisyyteen X. Kumma kyllä en muista yhtäkään elämää jossa olisin ollut varmuudella äiti. Isä eräässä elämässä kyllä (ja paska sellainen). Ainoa vähänkin äitiyteen viittaava visio on että (olen nainen ja) hautaan vauvaa elävältä risumajan maalattian alle. Voi vinde mikä visio. Miten tuollaisenkin kanssa nyt sitten pitäisi pärjätä ja operoida sekoamatta tai tuntematta syyllisyyttä tai ajattelematta että kaikkea se mieli teettääkin? (Eräässä elämässäni muistan kyllä tukehtuneeni romahtaneeseen luolaan, että kaipa olen sujut... Minkään sortin ummehtuneisuutta asunnossa en kyllä ole koskaan voinut sietää...)
Yhteenveto-elämä minulla taitaa olla nyt, nimenomaan. Lopulta ehkä annan itselleni synninpäästön, mutta ennen kuin siihen päästään, jaksan vielä hermostua monista monista asioista kun kuvittelen että kärsimys ja paha on todellista. Vaikka ei se ole, ei jos HENKI on totta ja materia vain väliaikaista... - proPAGANda
Riotandra kirjoitti:
>> Itse en ymmärrä alkuunkaan tätä "aikuisuutta": Tätä jatkuvaa tärkeilevää jäykistelyä. Tosin kun on lapsia niin kukaan ei katso pitkään aikuista miestä, joka pikku poikansa kanssa päristelee neppiksellä pihan hiekkalaatikossa. Ole sitten yksin siellä hiekkalaatikossa leikkimässä ja kohta yläkerran kukkahattu-täti on kutsumassa valkotakkisia paikalle. Nykyään on niin hiton hienoja lelujakin, että niillähän leikkii isit siinä missä kersatkin. >>
Niinpä. Mutta lapsia ei huijata: he erottavat ”lapsekkaan” aikuisen jäykkiksistä. Itse en tykkää ollenkaan lapsista, varsinkaan vieraista, mutta eivät ne pikku peijoonit sitä tajua. Olen oikea kakaramagneetti. Syynä on varmaan se, että lasten rajaton mielikuvitus imaisee minut mukaansa, ja ennen kuin huomaankaan, olen käymässä raivokasta taistelua jossain galaksin takareunalla sädeaseilla tai sitten ryömin viidakossa machete hampaitten välissä aarrejahdissa. Tai jotain sellaista. En ollenkaan muista, että olen mummoikäinen.
>>Lapsenmielisistä se Jessekin jotain mainitsi ja tuo tokaisu on yksi hienoimmista läpistä mitä ukko koskaan heitti. Harmi vaan, että asian tärkeyttä ei ole oikein vieläkään ymmärretty.>>
Taisi muuten puhua ”lapsen kaltaisista”. Millainen ihminen on ”lapsen kaltainen”? Avuton, luottavainen, mitään ihmettelemätön? Sellainen ihmisen pitää olla, jotta hän kakistelematta nielee kaiken, mitä kirkosta kajahtaa. Panee usein pohtimaan, mitä Jeesus oikein sanoi, ja mitä hänen väitetään sanoneen... ja miksi.Arvoisa Rio
>>Taisi muuten puhua ”lapsen kaltaisista”. Millainen ihminen on ”lapsen kaltainen”? Avuton, luottavainen, mitään ihmettelemätön? Sellainen ihmisen pitää olla, jotta hän kakistelematta nielee kaiken, mitä kirkosta kajahtaa. Panee usein pohtimaan, mitä Jeesus oikein sanoi, ja mitä hänen väitetään sanoneen... ja miksi. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Ei tämä lisääntymisjuttu enää niin kauheasti kolahda kuin joskus aikoinaan, että piti oikein riitaa haastaa jossain Parisuhde-foorumilla vai mikä helvetti lie olikaan. Kyllä minun maailmaani mahtuu nykyään äitejäkin, vaikken sellaiseksi sitten itse päättänytkään sopia luonnevikojen ja fyysisten heikkouksien vuoksi. Tavallaan kai TÄSSÄ asiassa minulla on melkeinpä satanistinen filosofia, että antaa vahvempien tehdä niitä lapsukaisia, vahvempien kuin minä olisin ollut...
Eikä asia ole tabu, etteikö sitä voi pohdiskella suuntaan ja toiseenkin. Kuten Riolle mainitsin, koin aikoinaan uhkaavana että minulle tultiin tuputtamaan raskautta, koska asia oli pelottavimpia skenaarioita mitä saatoin kuvitella. En siis kokenut että olen jotenkin naisena tai ihmisenä huonompi kuin ne lapsentehneet ja minun pitää sitä kompensoida uholla, vaan yksinkertaisesti pelkäsin äitien ja isien armeijaa... Mitä kummaa he nyt sitten olisivat voineet minulle tehdä?
Pitäneekö taas mennä menneisyyteen X. Kumma kyllä en muista yhtäkään elämää jossa olisin ollut varmuudella äiti. Isä eräässä elämässä kyllä (ja paska sellainen). Ainoa vähänkin äitiyteen viittaava visio on että (olen nainen ja) hautaan vauvaa elävältä risumajan maalattian alle. Voi vinde mikä visio. Miten tuollaisenkin kanssa nyt sitten pitäisi pärjätä ja operoida sekoamatta tai tuntematta syyllisyyttä tai ajattelematta että kaikkea se mieli teettääkin? (Eräässä elämässäni muistan kyllä tukehtuneeni romahtaneeseen luolaan, että kaipa olen sujut... Minkään sortin ummehtuneisuutta asunnossa en kyllä ole koskaan voinut sietää...)
Yhteenveto-elämä minulla taitaa olla nyt, nimenomaan. Lopulta ehkä annan itselleni synninpäästön, mutta ennen kuin siihen päästään, jaksan vielä hermostua monista monista asioista kun kuvittelen että kärsimys ja paha on todellista. Vaikka ei se ole, ei jos HENKI on totta ja materia vain väliaikaista...Arvoisa Q
>> Ei tämä lisääntymisjuttu enää niin kauheasti kolahda kuin joskus aikoinaan, että piti oikein riitaa haastaa jossain Parisuhde-foorumilla vai mikä helvetti lie olikaan. Kyllä minun maailmaani mahtuu nykyään äitejäkin, vaikken sellaiseksi sitten itse päättänytkään sopia luonnevikojen ja fyysisten heikkouksien vuoksi. Tavallaan kai TÄSSÄ asiassa minulla on melkeinpä satanistinen filosofia, että antaa vahvempien tehdä niitä lapsukaisia, vahvempien kuin minä olisin ollut... >Eikä asia ole tabu, etteikö sitä voi pohdiskella suuntaan ja toiseenkin. Kuten Riolle mainitsin, koin aikoinaan uhkaavana että minulle tultiin tuputtamaan raskautta, koska asia oli pelottavimpia skenaarioita mitä saatoin kuvitella. En siis kokenut että olen jotenkin naisena tai ihmisenä huonompi kuin ne lapsentehneet ja minun pitää sitä kompensoida uholla, vaan yksinkertaisesti pelkäsin äitien ja isien armeijaa... Mitä kummaa he nyt sitten olisivat voineet minulle tehdä?>Pitäneekö taas mennä menneisyyteen X. Kumma kyllä en muista yhtäkään elämää jossa olisin ollut varmuudella äiti. Isä eräässä elämässä kyllä (ja paska sellainen). Ainoa vähänkin äitiyteen viittaava visio on että (olen nainen ja) hautaan vauvaa elävältä risumajan maalattian alle. Voi vinde mikä visio. Miten tuollaisenkin kanssa nyt sitten pitäisi pärjätä ja operoida sekoamatta tai tuntematta syyllisyyttä tai ajattelematta että kaikkea se mieli teettääkin? (Eräässä elämässäni muistan kyllä tukehtuneeni romahtaneeseen luolaan, että kaipa olen sujut...
Minkään sortin ummehtuneisuutta asunnossa en kyllä ole koskaan voinut sietää...)>Yhteenveto-elämä minulla taitaa olla nyt, nimenomaan. Lopulta ehkä annan itselleni synninpäästön, mutta ennen kuin siihen päästään, jaksan vielä hermostua monista monista asioista kun kuvittelen että kärsimys ja paha on todellista. Vaikka ei se ole, ei jos HENKI on totta ja materia vain väliaikaista... - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Ei tämä lisääntymisjuttu enää niin kauheasti kolahda kuin joskus aikoinaan, että piti oikein riitaa haastaa jossain Parisuhde-foorumilla vai mikä helvetti lie olikaan. Kyllä minun maailmaani mahtuu nykyään äitejäkin, vaikken sellaiseksi sitten itse päättänytkään sopia luonnevikojen ja fyysisten heikkouksien vuoksi. Tavallaan kai TÄSSÄ asiassa minulla on melkeinpä satanistinen filosofia, että antaa vahvempien tehdä niitä lapsukaisia, vahvempien kuin minä olisin ollut... >Eikä asia ole tabu, etteikö sitä voi pohdiskella suuntaan ja toiseenkin. Kuten Riolle mainitsin, koin aikoinaan uhkaavana että minulle tultiin tuputtamaan raskautta, koska asia oli pelottavimpia skenaarioita mitä saatoin kuvitella. En siis kokenut että olen jotenkin naisena tai ihmisenä huonompi kuin ne lapsentehneet ja minun pitää sitä kompensoida uholla, vaan yksinkertaisesti pelkäsin äitien ja isien armeijaa... Mitä kummaa he nyt sitten olisivat voineet minulle tehdä?>Pitäneekö taas mennä menneisyyteen X. Kumma kyllä en muista yhtäkään elämää jossa olisin ollut varmuudella äiti. Isä eräässä elämässä kyllä (ja paska sellainen). Ainoa vähänkin äitiyteen viittaava visio on että (olen nainen ja) hautaan vauvaa elävältä risumajan maalattian alle. Voi vinde mikä visio. Miten tuollaisenkin kanssa nyt sitten pitäisi pärjätä ja operoida sekoamatta tai tuntematta syyllisyyttä tai ajattelematta että kaikkea se mieli teettääkin? (Eräässä elämässäni muistan kyllä tukehtuneeni romahtaneeseen luolaan, että kaipa olen sujut...
Minkään sortin ummehtuneisuutta asunnossa en kyllä ole koskaan voinut sietää...)>Yhteenveto-elämä minulla taitaa olla nyt, nimenomaan. Lopulta ehkä annan itselleni synninpäästön, mutta ennen kuin siihen päästään, jaksan vielä hermostua monista monista asioista kun kuvittelen että kärsimys ja paha on todellista. Vaikka ei se ole, ei jos HENKI on totta ja materia vain väliaikaista...Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.
Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä!
Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä!
Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin...
Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!
***
Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä.
Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Rio
>>Taisi muuten puhua ”lapsen kaltaisista”. Millainen ihminen on ”lapsen kaltainen”? Avuton, luottavainen, mitään ihmettelemätön? Sellainen ihmisen pitää olla, jotta hän kakistelematta nielee kaiken, mitä kirkosta kajahtaa. Panee usein pohtimaan, mitä Jeesus oikein sanoi, ja mitä hänen väitetään sanoneen... ja miksi.Kun tätä luin tuli mieleeni että aikuisethan ne yleensä lapset pilaavat, joten jos lapsi on kuin perkele itse, yleensä on aikuista syyttäminen. Lethe-virta on olemassa juuri sitä varten että ihminen ei jatkaisi omaa pirullista persoonaansa välttämättä enää toisessa inkarnaatiossa, vaan hänellä olisi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Tässä mielessä lapset siis VOIVAT olla tabula rasa, ja on vanhempien asia ohjata heitä toteuttamaan itseään rakentavalla tavalla...
Meikäläistä ärsyttävät kiljukaulat jotka riehuvat kaupassa. Ihmetyttää että miksi, jos perheessä on 2 vanhempaa, kumpikin änkeää sinne kauppaan sitä kakaraansa kiljuttamaan. Miksei toinen mene ostoslistan kanssa kauppaan ja toinen jää kotiin? Minkä takia lapsi pitää haalia väkisin ahdistumaan sinne lelu- tai karkkihyllyn viereen? (Kertoo ehkä jotain meidän perheestä että minä en ikinä ulvonut kaupan lattialla maaten ja sätkien - en olisi kai uskaltanut...) Onko kaikkien ihmisten osallistuttava siihen lapsen kokemukseen ettei saakaan mitä haluaa? Vai riehuuko se lapsi siellä tosiaan sen vuoksi että se on oppinut ehdollistamaan vanhempansa saamaan mitä haluaa...
Väittäisin että suurimpia lapsuuden ongelmia nykyään länsimaissa on tämä tavaran paljous. Syntyy aivan uskomattomia ja naurettavia tarpeita jo pienelle ihmistaimelle. Kas kun ei vaipatkin pidä olla juuri sitä oikeaa merkkiä jolle on luotu tarve...
***
Sattumalta näin muutama yö sitten tällaisen unen:
Olin muuttanut mieheni kanssa ankeahkoon asuntoon kun ei ollut enää varaa isompaan. Oli tupakeittiö (inhoan sellaista) ja joku pikkuruinen makuuhuone sen lisäksi. Mieheni lähdettyä sijaisuus- ja osa-aikaisuustyöhönsä jäin yksin kotiin. Sinne pöllähti lauma pikkulapsia ja pappi joka niitä hoiti ja paimensi. Ilmeisesti asuntomme oli lastentarha, myös. Pappi oli ilmeisesti vaatteista päätellen katolinen, ja hän vaikutti ihan ok mieheltä, paitsi taisi olla vähän lammasmainen. Seuraavaksi paikalle tuli joku ihme hiippari, joka otti konekiväärin ja alkoi tulittaa niitä lapsia. Aseen tyhjennyttyä mies pakeni makuuhuoneeseemme. Menin perästä ja yhtäkkiä olin mieheni (kai se pääasia oli siis että olin mies...) Tartuin vasemmalla kädellä hunsvottia niskasta ja taisinpa vähän murjoa hänen päätäänkin seiniin. Oikealla kädellä otin esiin läpällinen kännykän ja aloin naputella siihen poliisin numeroa. Toivoin samalla että joku toinen on jo soittanut ambulanssin. Pitelin näätämäistä äijää koko ajan ilmassa vasemmalla kädellä. Los endos.
Että tulkitkaa nyt tuollainen... (Ex-kumppanini sanoi joskus ammoin että hänen tekisi mieli mennä keskustorille ja alkaa konekiväärillä tulittaa ihmisiä. Hänellä oli kaikenlaista psyyk. problematiikkaa, mutta kyllä tuollainen lausunto silti aika häijyltä kuulosti korvissani. Mutta ei hän oikeastaan tule mieleeni unta miettiessäni.) - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Kun tätä luin tuli mieleeni että aikuisethan ne yleensä lapset pilaavat, joten jos lapsi on kuin perkele itse, yleensä on aikuista syyttäminen. Lethe-virta on olemassa juuri sitä varten että ihminen ei jatkaisi omaa pirullista persoonaansa välttämättä enää toisessa inkarnaatiossa, vaan hänellä olisi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Tässä mielessä lapset siis VOIVAT olla tabula rasa, ja on vanhempien asia ohjata heitä toteuttamaan itseään rakentavalla tavalla...
Meikäläistä ärsyttävät kiljukaulat jotka riehuvat kaupassa. Ihmetyttää että miksi, jos perheessä on 2 vanhempaa, kumpikin änkeää sinne kauppaan sitä kakaraansa kiljuttamaan. Miksei toinen mene ostoslistan kanssa kauppaan ja toinen jää kotiin? Minkä takia lapsi pitää haalia väkisin ahdistumaan sinne lelu- tai karkkihyllyn viereen? (Kertoo ehkä jotain meidän perheestä että minä en ikinä ulvonut kaupan lattialla maaten ja sätkien - en olisi kai uskaltanut...) Onko kaikkien ihmisten osallistuttava siihen lapsen kokemukseen ettei saakaan mitä haluaa? Vai riehuuko se lapsi siellä tosiaan sen vuoksi että se on oppinut ehdollistamaan vanhempansa saamaan mitä haluaa...
Väittäisin että suurimpia lapsuuden ongelmia nykyään länsimaissa on tämä tavaran paljous. Syntyy aivan uskomattomia ja naurettavia tarpeita jo pienelle ihmistaimelle. Kas kun ei vaipatkin pidä olla juuri sitä oikeaa merkkiä jolle on luotu tarve...
***
Sattumalta näin muutama yö sitten tällaisen unen:
Olin muuttanut mieheni kanssa ankeahkoon asuntoon kun ei ollut enää varaa isompaan. Oli tupakeittiö (inhoan sellaista) ja joku pikkuruinen makuuhuone sen lisäksi. Mieheni lähdettyä sijaisuus- ja osa-aikaisuustyöhönsä jäin yksin kotiin. Sinne pöllähti lauma pikkulapsia ja pappi joka niitä hoiti ja paimensi. Ilmeisesti asuntomme oli lastentarha, myös. Pappi oli ilmeisesti vaatteista päätellen katolinen, ja hän vaikutti ihan ok mieheltä, paitsi taisi olla vähän lammasmainen. Seuraavaksi paikalle tuli joku ihme hiippari, joka otti konekiväärin ja alkoi tulittaa niitä lapsia. Aseen tyhjennyttyä mies pakeni makuuhuoneeseemme. Menin perästä ja yhtäkkiä olin mieheni (kai se pääasia oli siis että olin mies...) Tartuin vasemmalla kädellä hunsvottia niskasta ja taisinpa vähän murjoa hänen päätäänkin seiniin. Oikealla kädellä otin esiin läpällinen kännykän ja aloin naputella siihen poliisin numeroa. Toivoin samalla että joku toinen on jo soittanut ambulanssin. Pitelin näätämäistä äijää koko ajan ilmassa vasemmalla kädellä. Los endos.
Että tulkitkaa nyt tuollainen... (Ex-kumppanini sanoi joskus ammoin että hänen tekisi mieli mennä keskustorille ja alkaa konekiväärillä tulittaa ihmisiä. Hänellä oli kaikenlaista psyyk. problematiikkaa, mutta kyllä tuollainen lausunto silti aika häijyltä kuulosti korvissani. Mutta ei hän oikeastaan tule mieleeni unta miettiessäni.)Arvoisa Q
>> Kun tätä luin tuli mieleeni että aikuisethan ne yleensä lapset pilaavat, joten jos lapsi on kuin perkele itse, yleensä on aikuista syyttäminen. Lethe-virta on olemassa juuri sitä varten että ihminen ei jatkaisi omaa pirullista persoonaansa välttämättä enää toisessa inkarnaatiossa, vaan hänellä olisi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Tässä mielessä lapset siis VOIVAT olla tabula rasa, ja on vanhempien asia ohjata heitä toteuttamaan itseään rakentavalla tavalla... >Meikäläistä ärsyttävät kiljukaulat jotka riehuvat kaupassa. Ihmetyttää että miksi, jos perheessä on 2 vanhempaa, kumpikin änkeää sinne kauppaan sitä kakaraansa kiljuttamaan. Miksei toinen mene ostoslistan kanssa kauppaan ja toinen jää kotiin? Minkä takia lapsi pitää haalia väkisin ahdistumaan sinne lelu- tai karkkihyllyn viereen?
Kertoo ehkä jotain meidän perheestä että minä en ikinä ulvonut kaupan lattialla maaten ja sätkien - en olisi kai uskaltanut...) Onko kaikkien ihmisten osallistuttava siihen lapsen kokemukseen ettei saakaan mitä haluaa? Vai riehuuko se lapsi siellä tosiaan sen vuoksi että se on oppinut ehdollistamaan vanhempansa saamaan mitä haluaa... >Väittäisin että suurimpia lapsuuden ongelmia nykyään länsimaissa on tämä tavaran paljous. Syntyy aivan uskomattomia ja naurettavia tarpeita jo pienelle ihmistaimelle. Kas kun ei vaipatkin pidä olla juuri sitä oikeaa merkkiä jolle on luotu tarve... - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Kun tätä luin tuli mieleeni että aikuisethan ne yleensä lapset pilaavat, joten jos lapsi on kuin perkele itse, yleensä on aikuista syyttäminen. Lethe-virta on olemassa juuri sitä varten että ihminen ei jatkaisi omaa pirullista persoonaansa välttämättä enää toisessa inkarnaatiossa, vaan hänellä olisi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Tässä mielessä lapset siis VOIVAT olla tabula rasa, ja on vanhempien asia ohjata heitä toteuttamaan itseään rakentavalla tavalla... >Meikäläistä ärsyttävät kiljukaulat jotka riehuvat kaupassa. Ihmetyttää että miksi, jos perheessä on 2 vanhempaa, kumpikin änkeää sinne kauppaan sitä kakaraansa kiljuttamaan. Miksei toinen mene ostoslistan kanssa kauppaan ja toinen jää kotiin? Minkä takia lapsi pitää haalia väkisin ahdistumaan sinne lelu- tai karkkihyllyn viereen?
Kertoo ehkä jotain meidän perheestä että minä en ikinä ulvonut kaupan lattialla maaten ja sätkien - en olisi kai uskaltanut...) Onko kaikkien ihmisten osallistuttava siihen lapsen kokemukseen ettei saakaan mitä haluaa? Vai riehuuko se lapsi siellä tosiaan sen vuoksi että se on oppinut ehdollistamaan vanhempansa saamaan mitä haluaa... >Väittäisin että suurimpia lapsuuden ongelmia nykyään länsimaissa on tämä tavaran paljous. Syntyy aivan uskomattomia ja naurettavia tarpeita jo pienelle ihmistaimelle. Kas kun ei vaipatkin pidä olla juuri sitä oikeaa merkkiä jolle on luotu tarve...Kumma kyllä unessa se pappi oli ihan ok (no enhän minä pappeja mitenkään erityisemmin vihaakaan, se on vaan se Jeesus-fanitus mitä en aina siedä!) ja lapsetkin kanssa. Suhtauduin koko sakkiin että kappas vaan, no teretulemast sitten. Mutta se murhamies ei ollut tervetullut.
Olen minä sitäkin joskus pohtinut, vaikka meneekin vähän omahyväiseksi, että tavallaan minulla on jotenkin laajentunut tuo "äidillisyys" tai vanhemmuuden vietti. Se koskee kaikenlaisia muita juttuja kuin omaa biologista vaaleanpunaista vauva.
Luonto on kaikki kaikessa, ihmisoikeudet hyvänä kakkosena ja semmoista nääs. Individualisti olen, vaikka sitäkin jo haukkumasanana nykyään käytetään. Kaikkihan eivät tietenkään voi olla oikeasti erilaisia, kun väistämättä joku on aina samalla tavalla erilainen kuin joku toinen... xD Mutta se mitä haen on siis yhtäläiset oikeudet kaikille toteuttaa niitä pyrkimyksiään jotka eivät aiheuta tarpeetonta kärsimystä muille eläville olennoille. En kiellä lihansyömistä; se on luonnollista. Intiaanimeiningillähän koko ruho käytetään hyväksi.
Sen jälkeen kun mieheni hankki vasektomian olen alkanut pikkuhiljaa vapautua, enkä suhtaudu enää niin angstisesti ja ahdistuneesti vanhemmuuteen, kun raskauden pelkoa ei ole. Kun minua ei pakoteta mihinkään mitenkään, minun maailmaani mahtuu kyllä ihan mitä vaan. Mitäänhän en kyllä itse lapsista sillä tavalla "ymmärrä", että äkkiseltään olisin kyllä aivan onneton jos tähän joku imeväinen paiskattaisiin. Tunnen itseni oikeastaan ihan mieheksi suhteessa lapsiin, että isyys minua oikeastaan enemmän huvittaisi kuin äitiys, jos yleensä mikään.
Mutta eihän kaikkien tarvitse kaikkea tehdä, ja jos minä joskus vaikka ryhtyisin satuja kirjoittelemaan lapsille, niin mikäs siinä. Toistaiseksi olen kyllä satuillut vaan aikuisille, on hieman K18 se matsku mitä tapaa aivoihin tiristä.
Kaikki unethan eivät avaudu het'siltään, mutta kyllä tuossa niin selkeä pyrkimys taas kerran oli suojella ja varjella avuttomia. Olihan se pappikin mekossaan ihan avuton.
Ehkäpä minun pitäisi panostaa rakentavaan toimintaan riitelemisen sijaan... - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.
Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä!
Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä!
Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin...
Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!
***
Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä.
Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Noita karmeita kohtaloitahan pukkaa helpoiten mieleen, voimallinen annos tunne-energiaa lienee hyvä säilöntäaine. Kun ajatellaan ihmisiä jotka näkevät ennalta asioita, niin ehkäpä helpointa on nähdä onnettomuuksia juuri sen vuoksi että se onnettomuudessa vapautuva tunne-energia on niin raju että se säteilee suorastaan menneisyyteen asti.
Vaan silti muutama itsepäinen kuva päässäni mitkä liitän tulevaisuuteni vaikuttavat kovin levollisilta. Toisessa kuvassa hoidan sairasta ihmistä "Opettajani" kanssa (mahdollisesti hän syntyy sillä kertaa sisarekseni) ja toisessa kuvassa maalaan taulua. Ehkäpä parantamistapahtumaan liittyvä keskittynyt energia saa tuon tapahtuman vuotamaan tänne "menneisyyteen" luokseni. Taulunmaalaaminen puolestaan luovana tapahtumana varmasti emissoi puolestaan energiaa omalla tavallaan.
Tai sitten vain kuvittelen omiani, mutta se on jännä että nuo 2 juttua toistuvat päässäni aina täsmälleen samanlaisina.
Oletan jopa että erikoistun hoitamaan healingilla nimenomaan vatsasairauksia, koska nyk. elämässäni olen monta kertaa tympiintynyt vatsani oireiluun ja voisin hyvin kuvitella että pyrkisin auttamaan vastaavassa tilassa olevia ihmisiä. Vaikka sitten 1000 v päästä, tuskinpa siinä ajassa on vielä sairauksista päästy eroon. "Tiedän" jopa että elämäni tulee sijoittumaan kaakkois-Kiinaan sille alueelle missä on niitä hassuja täysin vihreitä minivuoria.
Enempi normaalimpaa, epäkarmeaa kamaa ed. elämistä edustaisi kai lähinnä uneni siitä että olen ollut jossain päin Alpeilla majatalonpitäjä. Semmonen juro ukko, ehkä joskus 1000 v sitten, kenties jotain saksalaista heimoa, tai mitä niitä nyt silloin olikaan. Enempikin epädramaattinen matsku kelpaisi, mutta ehkäpä nuo tavalliset jollotukset eivät oikein kerro tai opeta ihmiselle yhtään mitään muuta kuin että tulipa sitä tuollaisenakin oltua.
Tai sitten sitä ei vaan muista. En minä nykyisestäkään elämästä muista niitä kaikkia päiviä jolloin juuri mitään ei tapahtunut.
Jostakusta se kai voisi olla surullista ettei muista äitiyksiään ja isyyksiään. Tjah, nykyinen elämäni tuntuu keskittyvän lähinnä puhuvana päänä oleskeluun niin että se mikä on fyysisintä ei oikein helposti tule mieleen. Tunteellisimmat tapahtumat kyllä änkevät mieleen.
Joskus toiste sitten jotain muuta. En minä nytkään kehollisuutta hyljeksy ja inhoa, mutta se ei vaan tunnu "minun jutultani". Taidan siis olla vähän kuin antisoturi... Saavat muut hillua minunkin puolestani, kuten esim. mieheni josta taisin sanoakin että hän(kin) vaikuttaisi soturilta. Ja hän diggailee kyllä Star Warseja, mutta inhoaa SciFiä kun se on kuulema niin teennäistä. Vaikka minulle se maittaa kun se on juuri sitä että MIELI menee sinne hevon kuuseen mihin mikään muu ei sitten menekään... Toisissa olosuhteissa saattaisin olla johonkin tajuntaa laajentavaan aineeseen koukussa.. - proPAGANda
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Arvoisa Q
>> Noita karmeita kohtaloitahan pukkaa helpoiten mieleen, voimallinen annos tunne-energiaa lienee hyvä säilöntäaine. Kun ajatellaan ihmisiä jotka näkevät ennalta asioita, niin ehkäpä helpointa on nähdä onnettomuuksia juuri sen vuoksi että se onnettomuudessa vapautuva tunne-energia on niin raju että se säteilee suorastaan menneisyyteen asti.>Vaan silti muutama itsepäinen kuva päässäni mitkä liitän tulevaisuuteni vaikuttavat kovin levollisilta. Toisessa kuvassa hoidan sairasta ihmistä "Opettajani" kanssa (mahdollisesti hän syntyy sillä kertaa sisarekseni) ja toisessa kuvassa maalaan taulua. Ehkäpä parantamistapahtumaan liittyvä keskittynyt energia saa tuon tapahtuman vuotamaan tänne "menneisyyteen" luokseni. Taulunmaalaaminen puolestaan luovana tapahtumana varmasti emissoi puolestaan energiaa omalla tavallaan.>Oletan jopa että erikoistun hoitamaan healingilla nimenomaan vatsasairauksia, koska nyk. elämässäni olen monta kertaa tympiintynyt vatsani oireiluun ja voisin hyvin kuvitella että pyrkisin auttamaan vastaavassa tilassa olevia ihmisiä. Vaikka sitten 1000 v päästä, tuskinpa siinä ajassa on vielä sairauksista päästy eroon. "Tiedän" jopa että elämäni tulee sijoittumaan kaakkois-Kiinaan sille alueelle missä on niitä hassuja täysin vihreitä minivuoria. >Enempi normaalimpaa, epäkarmeaa kamaa ed. elämistä edustaisi kai lähinnä uneni siitä että olen ollut jossain päin Alpeilla majatalonpitäjä. Semmonen juro ukko, ehkä joskus 1000 v sitten, kenties jotain saksalaista heimoa, tai mitä niitä nyt silloin olikaan. Enempikin epädramaattinen matsku kelpaisi, mutta ehkäpä nuo tavalliset jollotukset eivät oikein kerro tai opeta ihmiselle yhtään mitään muuta kuin että tulipa sitä tuollaisenakin oltua.>Tai sitten sitä ei vaan muista. En minä nykyisestäkään elämästä muista niitä kaikkia päiviä jolloin juuri mitään ei tapahtunut.>Jostakusta se kai voisi olla surullista ettei muista äitiyksiään ja isyyksiään. Tjah, nykyinen elämäni tuntuu keskittyvän lähinnä puhuvana päänä oleskeluun niin että se mikä on fyysisintä ei oikein helposti tule mieleen. Tunteellisimmat tapahtumat kyllä änkevät mieleen.>Joskus toiste sitten jotain muuta. En minä nytkään kehollisuutta hyljeksy ja inhoa, mutta se ei vaan tunnu "minun jutultani". Taidan siis olla vähän kuin antisoturi... Saavat muut hillua minunkin puolestani, kuten esim. mieheni josta taisin sanoakin että hän(kin) vaikuttaisi soturilta. Ja hän diggailee kyllä Star Warseja, mutta inhoaa SciFiä kun se on kuulema niin teennäistä. Vaikka minulle se maittaa kun se on juuri sitä että MIELI menee sinne hevon kuuseen mihin mikään muu ei sitten menekään... Toisissa olosuhteissa saattaisin olla johonkin tajuntaa laajentavaan aineeseen koukussa.. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Minä puolestani muistelisin että Michael-kirjallisuuden mukaan suurin osa ihmisistä on palvelijasieluja. (Alunperin termi oli orja, mutta sitten se jostain syystä muutettiin, miksiköhän... *viheltelee*) Ja kukas sitä nyt sitten haluaisi olla palvelija. Jos se jako-oppi mitä M.-entiteetti harrastaa on jotenkin erityisen totta, niin pyrin ajattelemaan että jos osoittaudun palvelijaksi niin mikäs siinä. Mutta jotenkin vain se opas kolahti eniten, vaikka se nyt on ihan hemmetin kliseinen luulo itsestään. Samoin kuin tietysti se kuningas, mikä monikin itsestään liikoja luuleva toki diggailee olla.
Mutta ajattelin asiaa negatiiviseltakin puolelta, enkä vain siltä että ou jee kun olisi hieno valistaa ihmiskuntaa. Ajattelin sitä miten minulla on taipumus "olla aina oikeassa", miten etusormea heristellen pyrin kaikille vähän väkisinkin kertomaan että miten asiat ovat ja mistä kana pissii. Minulle tulee aina tarve repiä melkein tukka päästäni kun kohtaan suurpiirteisiä hälläväliä-ihmisiä...
Toisaalta sopii kiinalaiseen horoskooppimerkkiini, joka on Kukko (saattaa olla sinunkin), olla aina suunapäänä paremmin tietävänä. En kauheammin tosin kiin. horoskopiaa harrasta. Ehtiihän sitä sitten 1000 v päästäkin.
Minulle ajatuskin siitä että ihmiskunnasta parhainkaan osa pääsisi täältä livohkaan lentäväisillä lautasilla tai Jessen siivellä on kammotus. Olen niin ilkeä ihminen että mielestäni koko lajimme on osallistuttava siivoustalkoisiin tämän Maan suhteen. Totta kyllä ei tämä ole meidän todellinen kotimme, tämä on vain vuokraamo josta saa kehoja. Mutta silti; eihän sitä tiedä kuinka ainutlaatuinen, oikein jalokivi planeetoiden joukossa, Maa saattaakaan olla. Ja me vaan paskotaan pesäämme.
Harmi etten omista mitään mielikuvia tulevasta Maasta tai luonnosta, ne kuvat tai pakkomielteet mitä minulla on, liittyvät sisätiloihin. Tai ne ovat niin epämääräisiä toimintaan liittyviä pätkiä että ei niistä saa irti mitään ympäristöä sun muuta. Mutta minä panen toivoni siihen että 1000 v päästä ihmiskunta on tavalla tai toisella saanut järkätyksi Maan parempaan kuntoon. Ettei se paikka mihin päädyn olekin sitten joku hemmetin virtuaalikiina jonkin avaruusaluksen virtuaalitiloissa. Hyh... Haluan vielä koskettaa multaa, haistaa luonnon! - proPAGANda
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Arvoisa Q
>> Minä puolestani muistelisin että Michael-kirjallisuuden mukaan suurin osa ihmisistä on palvelijasieluja. (Alunperin termi oli orja, mutta sitten se jostain syystä muutettiin, miksiköhän... *viheltelee*) Ja kukas sitä nyt sitten haluaisi olla palvelija. Jos se jako-oppi mitä M.-entiteetti harrastaa on jotenkin erityisen totta, niin pyrin ajattelemaan että jos osoittaudun palvelijaksi niin mikäs siinä. Mutta jotenkin vain se opas kolahti eniten, vaikka se nyt on ihan hemmetin kliseinen luulo itsestään. Samoin kuin tietysti se kuningas, mikä monikin itsestään liikoja luuleva toki diggailee olla.>Mutta ajattelin asiaa negatiiviseltakin puolelta, enkä vain siltä että ou jee kun olisi hieno valistaa ihmiskuntaa. Ajattelin sitä miten minulla on taipumus "olla aina oikeassa", miten etusormea heristellen pyrin kaikille vähän väkisinkin kertomaan että miten asiat ovat ja mistä kana pissii. Minulle tulee aina tarve repiä melkein tukka päästäni kun kohtaan suurpiirteisiä hälläväliä-ihmisiä... >Toisaalta sopii kiinalaiseen horoskooppimerkkiini, joka on Kukko (saattaa olla sinunkin), olla aina suunapäänä paremmin tietävänä. En kauheammin tosin kiin. horoskopiaa harrasta. Ehtiihän sitä sitten 1000 v päästäkin.>Minulle ajatuskin siitä että ihmiskunnasta parhainkaan osa pääsisi täältä livohkaan lentäväisillä lautasilla tai Jessen siivellä on kammotus. Olen niin ilkeä ihminen että mielestäni koko lajimme on osallistuttava siivoustalkoisiin tämän Maan suhteen. Totta kyllä ei tämä ole meidän todellinen kotimme, tämä on vain vuokraamo josta saa kehoja. Mutta silti; eihän sitä tiedä kuinka ainutlaatuinen, oikein jalokivi planeetoiden joukossa, Maa saattaakaan olla. Ja me vaan paskotaan pesäämme.>Harmi etten omista mitään mielikuvia tulevasta Maasta tai luonnosta, ne kuvat tai pakkomielteet mitä minulla on, liittyvät sisätiloihin. Tai ne ovat niin epämääräisiä toimintaan liittyviä pätkiä että ei niistä saa irti mitään ympäristöä sun muuta. Mutta minä panen toivoni siihen että 1000 v päästä ihmiskunta on tavalla tai toisella saanut järkätyksi Maan parempaan kuntoon. Ettei se paikka mihin päädyn olekin sitten joku hemmetin virtuaalikiina jonkin avaruusaluksen virtuaalitiloissa. Hyh... Haluan vielä koskettaa multaa, haistaa luonnon! - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Vai että Beatlesia kuunnellut lapsukaisena. Juu olen kuunnellut. Isä sitä soitti kasetilta, ja nimenomaan vielä sitä loppupään tuotantoa. Äidinmaidonvastikkeessani sitä musiikkia itseeni imin. Lapsena lempparini oli Across The Universe. Sittemmin olen osannut arvostaa myös isän suosikkeja The Long And Winding Road ja A Day In The Life.
Alanpa siis sovitella Messias-kaapua ja Messias-tohveleita ylleni! Missä onkaan paimensauvani?
Sikälikin homma olisi kiintoisa että eihän noita naispuolisia messiaita joka oksalla keiku. Mutta jos olen rehellinen itselleni (ja vähän muillekin), niin ei minulla riitä kiinnostusta pelastaa koko maailmaa ja luonnevikojakin on vähän liikaa.
Olisihan se vaihtelua jos jonkinlainen ihmisjoukko yhdessä muodostaisi semmoisen Messiaan! Silloin ei välttämättä kai tarvitsisi kaikkien olla ihan 10 oppilaita jotka juuri ovat elämänkoulun päättämässä? Lähivuosisatoina koittavaan Vesimiehen aikaankin voisi tällainen uusi innovaatio sopia hyvin, onhan Vesimies uudistus- ja kokeilunhaluinen merkki. Tosin jonkinlaista johtajuuttakin täytyy olla läsnä, koska Vesimiehen oppositiomerkki Leijona toki vaikuttaa taustalla.
(Vertailun vuoksi viimeisiään vetelevän Kalojen ajan vastamerkki on Neitsyt, ja mahtaisiko sillä olla hieman jotain tekemistä sen kanssa että "Jeesus syntyi Neitsyestä"?)
Minä olen niin nipo että korjailen ihmisten käsityksiä sellaistenkin asioiden suhteen joihin en itse edes usko! Tässä muutama vuosi sitten riitelin kumppanini kanssa siitä mitä teosofisessa opissa oikeasti sanotaan, ja siinä kinastellessani ja tietäessäni asian paremmin yhtäkkiä ihmettelin että onko tässä nyt mitään järkeä kun itse olen siirtymässä teosofiasta poispäin?
Mutta niin vain minulle on tärkeää että ihmiset eivät mölötä mitä sattuu, jos tieto on tarkastettavissa kirjasta. Aivan sama minulle onko esim. jotain juurirotuja olemassa, mutta jos joku alkaa selittää että teosofiassa juurirodut menevät niin ja noin ja menevätkin näin ja niin, niin kyllä minä siitä aina huomautan. Ettei kaikki ole yhtä sekametelisoppaa...
On tietysti ihmisiä ja ihmisiä. Toiset ihmiset saattavat mennä ihan metsään muistaessaan tai käsittäessään väärin jonkun seikan, ja toisia se taas ei hetkauta koska he jokatapauksessa kulkevat omaa tietään välittämättä miten joku oppi menee ja kuka sanoi ja mitä.
- end of part 1 - - -Q-
-Q- kirjoitti:
Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.
Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä!
Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä!
Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin...
Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!
***
Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä.
Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Olen netissä joskus jo maininnutkin kuinka kerran näin unen jossa ihmiset oli jaoteltu kahteen leiriin. Ylemmällä tasanteella seisoivat ne jotka olivat ns. pahoja, ja alemmalla tasanteella, lähellä merta seisoivat ne jotka oli havaittu hyviksi. Olin hyvien ihmisten joukossa ja en havainnut mitään olennaista eroa kummankaan leirin välillä. Minusta tuntui vakavasti siltä että nyt ollaan tekemässä suurta erehdystä, ja yritin tuoda esille muillekin sitä että mistään ei tule mitään jos porukasta osa lempataan pois.
Eihän se olisi mahdollistakaan. On aina hyviä ja vähän parempia. On aina huonoja ja vähän pahempia. Jos vain "hyvät" jäävät jäljelle, ei aikaakaan kun porukat projisoivat kaiken pahan johonkin piruparkaan tai -parkoihin, ja taas meillä on dualismi kukkimassa ja kukoistamassa.
Sieluniän mukaan jako voidaan toki mennä suorittamaan, en yhtään ihmettelisi jos nuoret sielut huokaisisivat helpotuksesta päästessään rasittavista vanhoista lepsuilijoista. Mutta sitten nuoret laittaisivat sellaisen helvetin valloilleen että sellaista ei katsele Erkkikään. MIKÄ planeetta maailmankaikkeudessa olisi ansainnut sellaisen fanaatikkolauman riesakseen? Kuka siellä laittaisi riehumiselle lopun?
Vanhatkin sielut olisivat mielissään kun ei olisi niitä nuoria jäkättämässä että uskonto sanoo mäkäti mäks ja ei pidä sinun seksistä nauttiman, ei ainakaan muutoin kuin lisääntymismielessä ja homo painu helvettiin heti! Ja näin päin pois. Vanhojen sielujen maailma olisi varmaan paratiisi... No, en tiedä. Taidan itse olla vasta kypsä. Välillä erittäin kypsä... suorastaan ylikypsä... xD
Mutta kuka tosiaan tohtii ne nuoret jättää keskenään huseeraamaan?
HYVIEN ja PAHOJEN välillä jakoa ei voi tehdä, sillä hyvää ja pahaa löytyy kaikista ihmisistä. Väistämättä. Kun "hyvänä" itseään pitävä alkaa sormella osoitella toista sanoen että sinä olet paha, silloin on hyväkin pahaan langennut. Nimittäin tuomitsemiseen, noin ainakin ensialkuun... - proPAGANda
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Arvoisa Q
>> Vai että Beatlesia kuunnellut lapsukaisena. Juu olen kuunnellut. Isä sitä soitti kasetilta, ja nimenomaan vielä sitä loppupään tuotantoa. Äidinmaidonvastikkeessani sitä musiikkia itseeni imin. Lapsena lempparini oli Across The Universe. Sittemmin olen osannut arvostaa myös isän suosikkeja The Long And Winding Road ja A Day In The Life. >Sikälikin homma olisi kiintoisa että eihän noita naispuolisia messiaita joka oksalla keiku. Mutta jos olen rehellinen itselleni (ja vähän muillekin), niin ei minulla riitä kiinnostusta pelastaa koko maailmaa ja luonnevikojakin on vähän liikaa.>Olisihan se vaihtelua jos jonkinlainen ihmisjoukko yhdessä muodostaisi semmoisen Messiaan! Silloin ei välttämättä kai tarvitsisi kaikkien olla ihan 10 oppilaita jotka juuri ovat elämänkoulun päättämässä? Lähivuosisatoina koittavaan Vesimiehen aikaankin voisi tällainen uusi innovaatio sopia hyvin, onhan Vesimies uudistus- ja kokeilunhaluinen merkki. Tosin jonkinlaista johtajuuttakin täytyy olla läsnä, koska Vesimiehen oppositiomerkki Leijona toki vaikuttaa taustalla.>Minä olen niin nipo että korjailen ihmisten käsityksiä sellaistenkin asioiden suhteen joihin en itse edes usko! Tässä muutama vuosi sitten riitelin kumppanini kanssa siitä mitä teosofisessa opissa oikeasti sanotaan, ja siinä kinastellessani ja tietäessäni asian paremmin yhtäkkiä ihmettelin että onko tässä nyt mitään järkeä kun itse olen siirtymässä teosofiasta poispäin?>Mutta niin vain minulle on tärkeää että ihmiset eivät mölötä mitä sattuu, jos tieto on tarkastettavissa kirjasta. Aivan sama minulle onko esim. jotain juurirotuja olemassa, mutta jos joku alkaa selittää että teosofiassa juurirodut menevät niin ja noin ja menevätkin näin ja niin, niin kyllä minä siitä aina huomautan. Ettei kaikki ole yhtä sekametelisoppaa... >On tietysti ihmisiä ja ihmisiä. Toiset ihmiset saattavat mennä ihan metsään muistaessaan tai käsittäessään väärin jonkun seikan, ja toisia se taas ei hetkauta koska he jokatapauksessa kulkevat omaa tietään välittämättä miten joku oppi menee ja kuka sanoi ja mitä. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>> Aika pinnallinen syy se olisi jättää lapsenteko väliin että kun roppa rupsahtaa... Biologisessa mielessä ihmisen keho ei ole olemassa ihastelemista varten, vaan sitä varten että syörähän juorahan nairahan ja lisäännytähän. Sitten pois muiden tieltä, tilt.>Olin jossain vaiheessa jatkuvan alemmuuskompleksin vallassa niitä oppeja ihmisiä kohtaan jotka väittivät että on mahdollista elää totaalisen terveenä, vanhenematta ja pitkään. Havaitessani ikääntymisen merkkejä ja varsinkin kärsiessäni lukemattomista pikkuvaivoista jotka eivät edes liity ikääntymiseen vaan ilmeisesti paskoihin geeneihin tunsin pelkoa että tietyt tahot nyt sitten toteavat minut epäkelvoksi. Varsinkin kun kumppanini jossain vaiheessa innostui noista aatteista jossain määrin. Vaan ei se ole tukka hänenkään päässä pysynyt siinä määrin kuin nuorna miesnä! >Nuo em. opit olivat vielä olevinaan henkisiä. Elikä että kun joogaat tai teet niin ja näin, niin johan olet kuin tervaskanto ja pystyssä vielä 100-vuotiaanakin. No ihan kiva niin. Mutta itse inhoan niin paljon vaivannäköä ja ennenkaikkea fyysistä kipua ettei minua kiinnosta omistaa elämäni jokaista hetkeä sille että olisin 100-vuotiaana kuin vuorikauris. Joo joo, kyllä minua edelleen hävettää kun koko ajan tietää että pitäisi tehdä niin ja näin, hyppiä pomppia juosta, mutta kun ei huvita. Olen ollut ihan onnessani siitäkin että muutaman vuoden pöhötyksen jälkeen olen hilautunut samaan painoon kuin missä olin parikymppisenä! >Liikunta on ok, mutta kun sitten on vielä näitä hunsvotteja jotka luovat käsittämättömiä paineita ihmiselle siitä ettei saisi vanheta lainkaan. Ja jotkut rohveetat jopa ovat lupailleet jotain ihme kuolematonta fyysistä kehoa (P. Ervast), siihen retkuun en sentään halunnut mennä. En minä tässä samassa kehossa halua iät ajat olla. Olen jo suunnitellut semmoisen minkä seuraavaksi haluaisin... >Jonkinlaista itseni armahtamista opin luettuani pari Caroline Myssin kirjaa. Niissä oli ihmisiä joiden kroppa oli ihan paskana, mutta silti he olivat löytäneet mielenrauhan. Ei sillä keholla ole niin väliä, katsotaan vaikka Stephen Hawkingsia...!>Uteliaisuus on ihmisessä suuri muutosvoima, mutta minulla ei kai sitten riittänyt sitä uteliaisuutta katsoa mitä geeneistäni saa aikaan. Olen aika rankasti narsistinen ihminen, ja miettiessäni kaikkea paskaa mitä olen tässä(kin) elämässä kokenut oltuani vanhempieni ja heidän vanhempiensa jälkeläinen en voi välttyä ajattelemasta kuinka suunnaton urakka olisi ollut kasvattaa psyykkisesti terve lapsi. Fyysisesti täysin tervettä en olisi saanut aikaiseksi. Oikeastaan suurin osa vaivoistani taitaa olla selkeästi perinnöllisiä. Lisäksi miehelläni ja minulla on muutamia samoja vaivoja, joten niiden periytyminen olisi ollut erittäin todennäköistä. >Kannatan toki moniarvoista maailmaa, mutta omalla kohdallani en sitä jaksa olla kauheasti fyysisesti tekemässä. On tässä tarpeeksi työtä kun yrittää klaarata omaa lanttuaan, saati muiden... Jaa-a, ehkäpä olen varhaisimmissa elämissäni lisääntynyt niin perkeleesti että siitä riittää ainesta lapsettomienkin elämien osalle. Aika jännä ajatus että jossain tosiaan huinisi porukkaa joka olisi minun toisen kehoni sukua... Hih hih. No ei ainakaan munkin kehon.Joku sisko voi nyt suuttua, mutta luulen että naiselle voi olla vähän hankalampaa kiinnostua sellaisesta henkisestä juistkusta missä tarvitaan suunnattomasti kiinnostumista ensin omaa napaa kohtaan että voi sitten kiinnostua lopulta laajemmista piireistä kuin vain oma kotoväki. Miehet luonnostaan vaikuttavat itsekeskeisemmiltä ja kaikkien mielestä se on ok. Naiset tavallaan ovat vielä itsekeskeisempiä kun he kaikessa ajattelevat vain kulloistakin perhettään. Perhehän kuitenkin on psykologisessa mielessä ihmisen itsen laajentuma, elikä luonnollisessa tilassa lapsistaankin tykätään nimenomaan sen vuoksi että ne ovat sitä samaa geenimössöä mitä itsekin on.
Ei mikään ihme siis että vanhemmat vaativat lapsiaan tekemään just presis samat valinnat kuin he itse tekivät. Tai sitten odottavat näiden valitsevan sen mitä itseltä jäi valitsematta. Ei ymmärretä että lapsi on oma itsensä, oma yksilöllisyytensä.
Kaikkein vittumaisinta mitä tiedän naisten suhteen on eräiden heimojen tapa ympärileikata tyttäret nimenomaan koska vanhat ämmät sitä vaativat. Mikä ihmeen konservatismi naisväkeä oikein vaivaa, kun se sitten pahimmillaan menee tuollaiseksi (pyhän) elämän LOUKKAAMISEKSI? "Näin me on aina tehty ja näin me tullaan tekemään."
Kirkossakin naiset olisivat muutosvoima jos vaan haluaisivat. Mutta ei, naama loistaen kuunnellaan niitä karismaattisia miessaarnaajia ja sitten tehdään mahdollisimman ankeita valintoja joista itsekin kärsii, kuten esim. ehkäisystä luopuminen lahkon niin vaatiessa. Argh.
Olikohan se Tuomaan evankeliumissa kun seisoo että naisesta pitää tulla mies ja miehestä nainen... Enkä usko että se tarkoittaa pelkästään reinkarnaatiota, että vuoroin kumpaakin kroppaa käytetään. Uskon että naisen pitää solmia hedelmällinen suhde sisäiseen mieheyteensä ja miehen naiseuteensa; silloin varsinaiset vast. sukup. edustajatkin muuttuvat heti paljon ymmärrettävämmiksi. Liittolaisiksi vihollisen sijaan.
Oma mieheksi tulemiseni ei välttämättä ole ollut terve ja hallittu prosessi, koska se kumminkin perustuu pitkälti skismoihin joita koen vanhempieni takia.
(Jää vähän kesken kun tuli muuta...) - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Olen netissä joskus jo maininnutkin kuinka kerran näin unen jossa ihmiset oli jaoteltu kahteen leiriin. Ylemmällä tasanteella seisoivat ne jotka olivat ns. pahoja, ja alemmalla tasanteella, lähellä merta seisoivat ne jotka oli havaittu hyviksi. Olin hyvien ihmisten joukossa ja en havainnut mitään olennaista eroa kummankaan leirin välillä. Minusta tuntui vakavasti siltä että nyt ollaan tekemässä suurta erehdystä, ja yritin tuoda esille muillekin sitä että mistään ei tule mitään jos porukasta osa lempataan pois.
Eihän se olisi mahdollistakaan. On aina hyviä ja vähän parempia. On aina huonoja ja vähän pahempia. Jos vain "hyvät" jäävät jäljelle, ei aikaakaan kun porukat projisoivat kaiken pahan johonkin piruparkaan tai -parkoihin, ja taas meillä on dualismi kukkimassa ja kukoistamassa.
Sieluniän mukaan jako voidaan toki mennä suorittamaan, en yhtään ihmettelisi jos nuoret sielut huokaisisivat helpotuksesta päästessään rasittavista vanhoista lepsuilijoista. Mutta sitten nuoret laittaisivat sellaisen helvetin valloilleen että sellaista ei katsele Erkkikään. MIKÄ planeetta maailmankaikkeudessa olisi ansainnut sellaisen fanaatikkolauman riesakseen? Kuka siellä laittaisi riehumiselle lopun?
Vanhatkin sielut olisivat mielissään kun ei olisi niitä nuoria jäkättämässä että uskonto sanoo mäkäti mäks ja ei pidä sinun seksistä nauttiman, ei ainakaan muutoin kuin lisääntymismielessä ja homo painu helvettiin heti! Ja näin päin pois. Vanhojen sielujen maailma olisi varmaan paratiisi... No, en tiedä. Taidan itse olla vasta kypsä. Välillä erittäin kypsä... suorastaan ylikypsä... xD
Mutta kuka tosiaan tohtii ne nuoret jättää keskenään huseeraamaan?
HYVIEN ja PAHOJEN välillä jakoa ei voi tehdä, sillä hyvää ja pahaa löytyy kaikista ihmisistä. Väistämättä. Kun "hyvänä" itseään pitävä alkaa sormella osoitella toista sanoen että sinä olet paha, silloin on hyväkin pahaan langennut. Nimittäin tuomitsemiseen, noin ainakin ensialkuun...Arvoisa Q
>> Olen netissä joskus jo maininnutkin kuinka kerran näin unen jossa ihmiset oli jaoteltu kahteen leiriin. Ylemmällä tasanteella seisoivat ne jotka olivat ns. pahoja, ja alemmalla tasanteella, lähellä merta seisoivat ne jotka oli havaittu hyviksi. Olin hyvien ihmisten joukossa ja en havainnut mitään olennaista eroa kummankaan leirin välillä. Minusta tuntui vakavasti siltä että nyt ollaan tekemässä suurta erehdystä, ja yritin tuoda esille muillekin sitä että mistään ei tule mitään jos porukasta osa lempataan pois.>Eihän se olisi mahdollistakaan. On aina hyviä ja vähän parempia. On aina huonoja ja vähän pahempia. Jos vain "hyvät" jäävät jäljelle, ei aikaakaan kun porukat projisoivat kaiken pahan johonkin piruparkaan tai -parkoihin, ja taas meillä on dualismi kukkimassa ja kukoistamassa. >Sieluniän mukaan jako voidaan toki mennä suorittamaan, en yhtään ihmettelisi jos nuoret sielut huokaisisivat helpotuksesta päästessään rasittavista vanhoista lepsuilijoista. Mutta sitten nuoret laittaisivat sellaisen helvetin valloilleen että sellaista ei katsele Erkkikään. MIKÄ planeetta maailmankaikkeudessa olisi ansainnut sellaisen fanaatikkolauman riesakseen? Kuka siellä laittaisi riehumiselle lopun?>Vanhatkin sielut olisivat mielissään kun ei olisi niitä nuoria jäkättämässä että uskonto sanoo mäkäti mäks ja ei pidä sinun seksistä nauttiman, ei ainakaan muutoin kuin lisääntymismielessä ja homo painu helvettiin heti! Ja näin päin pois. Vanhojen sielujen maailma olisi varmaan paratiisi... No, en tiedä. Taidan itse olla vasta kypsä. Välillä erittäin kypsä... suorastaan ylikypsä... xD >HYVIEN ja PAHOJEN välillä jakoa ei voi tehdä, sillä hyvää ja pahaa löytyy kaikista ihmisistä. Väistämättä. Kun "hyvänä" itseään pitävä alkaa sormella osoitella toista sanoen että sinä olet paha, silloin on hyväkin pahaan langennut. Nimittäin tuomitsemiseen, noin ainakin ensialkuun... - -Q-
-Q- kirjoitti:
Olen netissä joskus jo maininnutkin kuinka kerran näin unen jossa ihmiset oli jaoteltu kahteen leiriin. Ylemmällä tasanteella seisoivat ne jotka olivat ns. pahoja, ja alemmalla tasanteella, lähellä merta seisoivat ne jotka oli havaittu hyviksi. Olin hyvien ihmisten joukossa ja en havainnut mitään olennaista eroa kummankaan leirin välillä. Minusta tuntui vakavasti siltä että nyt ollaan tekemässä suurta erehdystä, ja yritin tuoda esille muillekin sitä että mistään ei tule mitään jos porukasta osa lempataan pois.
Eihän se olisi mahdollistakaan. On aina hyviä ja vähän parempia. On aina huonoja ja vähän pahempia. Jos vain "hyvät" jäävät jäljelle, ei aikaakaan kun porukat projisoivat kaiken pahan johonkin piruparkaan tai -parkoihin, ja taas meillä on dualismi kukkimassa ja kukoistamassa.
Sieluniän mukaan jako voidaan toki mennä suorittamaan, en yhtään ihmettelisi jos nuoret sielut huokaisisivat helpotuksesta päästessään rasittavista vanhoista lepsuilijoista. Mutta sitten nuoret laittaisivat sellaisen helvetin valloilleen että sellaista ei katsele Erkkikään. MIKÄ planeetta maailmankaikkeudessa olisi ansainnut sellaisen fanaatikkolauman riesakseen? Kuka siellä laittaisi riehumiselle lopun?
Vanhatkin sielut olisivat mielissään kun ei olisi niitä nuoria jäkättämässä että uskonto sanoo mäkäti mäks ja ei pidä sinun seksistä nauttiman, ei ainakaan muutoin kuin lisääntymismielessä ja homo painu helvettiin heti! Ja näin päin pois. Vanhojen sielujen maailma olisi varmaan paratiisi... No, en tiedä. Taidan itse olla vasta kypsä. Välillä erittäin kypsä... suorastaan ylikypsä... xD
Mutta kuka tosiaan tohtii ne nuoret jättää keskenään huseeraamaan?
HYVIEN ja PAHOJEN välillä jakoa ei voi tehdä, sillä hyvää ja pahaa löytyy kaikista ihmisistä. Väistämättä. Kun "hyvänä" itseään pitävä alkaa sormella osoitella toista sanoen että sinä olet paha, silloin on hyväkin pahaan langennut. Nimittäin tuomitsemiseen, noin ainakin ensialkuun...Kieltämättä siinä mättää että en osaa olla sekaantumatta muiden ihmisten tekemisiin. Sikäli olen kyllä hieman kuin kärsimätön äiti, joka ei jaksa odottaa että lapsukainen saa tuherrettua ne nappinsa itse kiinni. Tekee aina mieli mennä väliin laittamaan ne itse, että "säästetään aikaa"...
Ja jos jotain niistä maikkelikirjoista pidän arvossa, niin nimenomaan kirjaa "Kesytä lohikäärmeesi". Ylpeyden peto ilmenee juuri täten että aina pitää päteä ja kyetä. Jos ei päde, on heti automaattisesti paskan väärtti.
Arvaa meinaanko parisuhteessani monta kertaa polttaa käämini kun katselen vierestä sitä äijän räpeltämistä jonkun asian parissa... Hän kun on vielä varsin leuhkakin, niin olen usein tukehtua pullaan hänen juttujaan kunnellessani ja tietäessäni että itse tiedän paremmin, joskus jopa osaankin paremmin. Onneksi on asioita joita en osaa, kuten esim. ajaa autoa. Eikä kotityöt voisi vähempää kiinnostaa, joten harvemmin tulee sellaisia marttyyritempauksia vedettyä että "minä teen tämän kun et sinä kumminkaan osaa". Saa, prkl, luvan osata - mikäli kyseessä on tylsä homma, häh häh.
Ahnekin olen vielä kuin piru; tässä taannoin maksoi Sormusten herra -elokuvat ja sovittiin että jossain vaiheessa ukko maksaa minulle 50 % ja sitten ne on yhteisiä. Kun elokuvia purettiin paketista ja tutkailtiin ja miähenpuali koski niihin, minulle tuli yhtäkkiä tunne että PERKELE NÄPIT IRTI NE ON MINUN. Niin se Klonkun aura vaikuttaa!
Just tuommoisten seikkojen takia en kauhean ikivanhana osaa itseäni pitää, vaikka mieli tekisikin.
(Tämä hierarkian keskenloppuminen on kyllä tosi ärsyttävää kun ei pääse tsekkaamaan kommenttiasi...)
Mitähän siellä vielä oli... Niin se ihmisrakkaus. En minä tiedä olenko niin rakastavainen, mutta minulla on vissi tunne että yksikään ei ole toistansa parempi. Olen ihmiskunnan kanssa tasoissa; hyvää ja pahaa on itsekussakin. Ehkä joillakuilla vielä pahaa paljon edessäkinpäin, minkäpä sille voi kun opittavaa on ja paljon!
Ihmisvihaajaksi on vaikea alkaa jos tuntee että itse on siinä samassa mössössä mukana jota pitäisi vihata. :P - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Olen netissä joskus jo maininnutkin kuinka kerran näin unen jossa ihmiset oli jaoteltu kahteen leiriin. Ylemmällä tasanteella seisoivat ne jotka olivat ns. pahoja, ja alemmalla tasanteella, lähellä merta seisoivat ne jotka oli havaittu hyviksi. Olin hyvien ihmisten joukossa ja en havainnut mitään olennaista eroa kummankaan leirin välillä. Minusta tuntui vakavasti siltä että nyt ollaan tekemässä suurta erehdystä, ja yritin tuoda esille muillekin sitä että mistään ei tule mitään jos porukasta osa lempataan pois.
Eihän se olisi mahdollistakaan. On aina hyviä ja vähän parempia. On aina huonoja ja vähän pahempia. Jos vain "hyvät" jäävät jäljelle, ei aikaakaan kun porukat projisoivat kaiken pahan johonkin piruparkaan tai -parkoihin, ja taas meillä on dualismi kukkimassa ja kukoistamassa.
Sieluniän mukaan jako voidaan toki mennä suorittamaan, en yhtään ihmettelisi jos nuoret sielut huokaisisivat helpotuksesta päästessään rasittavista vanhoista lepsuilijoista. Mutta sitten nuoret laittaisivat sellaisen helvetin valloilleen että sellaista ei katsele Erkkikään. MIKÄ planeetta maailmankaikkeudessa olisi ansainnut sellaisen fanaatikkolauman riesakseen? Kuka siellä laittaisi riehumiselle lopun?
Vanhatkin sielut olisivat mielissään kun ei olisi niitä nuoria jäkättämässä että uskonto sanoo mäkäti mäks ja ei pidä sinun seksistä nauttiman, ei ainakaan muutoin kuin lisääntymismielessä ja homo painu helvettiin heti! Ja näin päin pois. Vanhojen sielujen maailma olisi varmaan paratiisi... No, en tiedä. Taidan itse olla vasta kypsä. Välillä erittäin kypsä... suorastaan ylikypsä... xD
Mutta kuka tosiaan tohtii ne nuoret jättää keskenään huseeraamaan?
HYVIEN ja PAHOJEN välillä jakoa ei voi tehdä, sillä hyvää ja pahaa löytyy kaikista ihmisistä. Väistämättä. Kun "hyvänä" itseään pitävä alkaa sormella osoitella toista sanoen että sinä olet paha, silloin on hyväkin pahaan langennut. Nimittäin tuomitsemiseen, noin ainakin ensialkuun...>> Kieltämättä siinä mättää että en osaa olla sekaantumatta muiden ihmisten tekemisiin. Sikäli olen kyllä hieman kuin kärsimätön äiti, joka ei jaksa odottaa että lapsukainen saa tuherrettua ne nappinsa itse kiinni. Tekee aina mieli mennä väliin laittamaan ne itse, että "säästetään aikaa"...>Ja jos jotain niistä maikkelikirjoista pidän arvossa, niin nimenomaan kirjaa "Kesytä lohikäärmeesi". Ylpeyden peto ilmenee juuri täten että aina pitää päteä ja kyetä. Jos ei päde, on heti automaattisesti paskan väärtti.
Tuota kirjaa en ole jaksanut lukea. Itse ajattelen jo lähes kesyttäneeni oman "petoni", ainakin sen jutut on hiljentyny aika kuiskailuiksi. Ennen se saatto huutaa ihan helskutin lujalla ja vieläpä usealla eri äänellä yhtäaikaa kaikkea ihan käsittämätöntä soopaa mulle. Vuosikausia sillä oli tapana sanoa, että sä oot hullu kun et ole tästä maallisesta "oravanpyörästä" kiinnostunut. Sit jotenkin kyllästyin koko otukseen ja sanoin, että ollaan sitten hulluna, keksi jotain uuttakin sanottavaa ja sen jälkeen se ei ole pahemmin enää mistään jaksanut urputtaa.
>>Arvaa meinaanko parisuhteessani monta kertaa polttaa käämini kun katselen vierestä sitä äijän räpeltämistä jonkun asian parissa... Hän kun on vielä varsin leuhkakin, niin olen usein tukehtua pullaan hänen juttujaan kunnellessani ja tietäessäni että itse tiedän paremmin, joskus jopa osaankin paremmin. Onneksi on asioita joita en osaa, kuten esim. ajaa autoa. Eikä kotityöt voisi vähempää kiinnostaa, joten harvemmin tulee sellaisia marttyyritempauksia vedettyä että "minä teen tämän kun et sinä kumminkaan osaa". Saa, prkl, luvan osata - mikäli kyseessä on tylsä homma, häh häh.>Ahnekin olen vielä kuin piru; tässä taannoin maksoi Sormusten herra -elokuvat ja sovittiin että jossain vaiheessa ukko maksaa minulle 50 % ja sitten ne on yhteisiä. Kun elokuvia purettiin paketista ja tutkailtiin ja miähenpuali koski niihin, minulle tuli yhtäkkiä tunne että PERKELE NÄPIT IRTI NE ON MINUN. Niin se Klonkun aura vaikuttaa!>Just tuommoisten seikkojen takia en kauhean ikivanhana osaa itseäni pitää, vaikka mieli tekisikin. >(Tämä hierarkian keskenloppuminen on kyllä tosi ärsyttävää kun ei pääse tsekkaamaan kommenttiasi...) >Mitähän siellä vielä oli... Niin se ihmisrakkaus. En minä tiedä olenko niin rakastavainen, mutta minulla on vissi tunne että yksikään ei ole toistansa parempi. Olen ihmiskunnan kanssa tasoissa; hyvää ja pahaa on itsekussakin. Ehkä joillakuilla vielä pahaa paljon edessäkinpäin, minkäpä sille voi kun opittavaa on ja paljon!>Ihmisvihaajaksi on vaikea alkaa jos tuntee että itse on siinä samassa mössössä mukana jota pitäisi vihata. :P - -Q-
-Q- kirjoitti:
Olen netissä joskus jo maininnutkin kuinka kerran näin unen jossa ihmiset oli jaoteltu kahteen leiriin. Ylemmällä tasanteella seisoivat ne jotka olivat ns. pahoja, ja alemmalla tasanteella, lähellä merta seisoivat ne jotka oli havaittu hyviksi. Olin hyvien ihmisten joukossa ja en havainnut mitään olennaista eroa kummankaan leirin välillä. Minusta tuntui vakavasti siltä että nyt ollaan tekemässä suurta erehdystä, ja yritin tuoda esille muillekin sitä että mistään ei tule mitään jos porukasta osa lempataan pois.
Eihän se olisi mahdollistakaan. On aina hyviä ja vähän parempia. On aina huonoja ja vähän pahempia. Jos vain "hyvät" jäävät jäljelle, ei aikaakaan kun porukat projisoivat kaiken pahan johonkin piruparkaan tai -parkoihin, ja taas meillä on dualismi kukkimassa ja kukoistamassa.
Sieluniän mukaan jako voidaan toki mennä suorittamaan, en yhtään ihmettelisi jos nuoret sielut huokaisisivat helpotuksesta päästessään rasittavista vanhoista lepsuilijoista. Mutta sitten nuoret laittaisivat sellaisen helvetin valloilleen että sellaista ei katsele Erkkikään. MIKÄ planeetta maailmankaikkeudessa olisi ansainnut sellaisen fanaatikkolauman riesakseen? Kuka siellä laittaisi riehumiselle lopun?
Vanhatkin sielut olisivat mielissään kun ei olisi niitä nuoria jäkättämässä että uskonto sanoo mäkäti mäks ja ei pidä sinun seksistä nauttiman, ei ainakaan muutoin kuin lisääntymismielessä ja homo painu helvettiin heti! Ja näin päin pois. Vanhojen sielujen maailma olisi varmaan paratiisi... No, en tiedä. Taidan itse olla vasta kypsä. Välillä erittäin kypsä... suorastaan ylikypsä... xD
Mutta kuka tosiaan tohtii ne nuoret jättää keskenään huseeraamaan?
HYVIEN ja PAHOJEN välillä jakoa ei voi tehdä, sillä hyvää ja pahaa löytyy kaikista ihmisistä. Väistämättä. Kun "hyvänä" itseään pitävä alkaa sormella osoitella toista sanoen että sinä olet paha, silloin on hyväkin pahaan langennut. Nimittäin tuomitsemiseen, noin ainakin ensialkuun...Tässä kun tuli näin pitkään pöpistyä, niin täytyy laittaa vielä koreasti tähän että kiitos ja näkemiin tämän ketjun osalta, kun ei nyt ainakaan välittömästi tule mitään erikoisempaa mieleen.
Mutta minähän pyörin siellä täällä koko ajan ja sanailee sitten siellä jossakin jos siltä tuntuu. :) - .............
Eihän Urantia kirjaa edes voida tänne käydä käsittelemään eikä sillä ole mitään tekemistä valaistumisen kanssa. Ei kukaan henki, joka on jäänyt maan päälle loukkuun, voi opettaa henkisyyttä tai totuutta siitä miten täältä pääsee pois. Ihme urantiakultti on kyllä muodostunut.
Ensimmäiseen viestiin täytyy kommentoida että tuskin kaikkea Jeesuksen opetuksista ovat niin sanantarkkaan säilyneet ja tiedättehän varmaan kuinka paljon opetuksia raamattuunkin on väärennetty ja jätetty pois. Totta on että Jeesus oli koko maailman opettaja ja kiertelikin opettamassa ja oppimassa ympäri maailmaa. Pointti on kuitenkin se, että nämä kirkkoherrat sun muut opettavat että "jos et maksa kirkkoveroa ja tee aivan niin kuin me sanotaan niin joudut helvettiin" ja se tuskin on se Jeesuksen syvin opetus.
- Jeesus asui Idässä
Siellä oli myös paratiisi nimeltä Eeden, nykyisessä IRAKissa ...valitettavasti?
Olisi aika oppia ymmärtämään kokonaisuuksia ja katsomaan oman píenen kulttuurin yli aidan toisellekin puolelle.
Kun tutustuin idän uskonnollisiin oppeihin---meditaatioon jne. ymmärsin Nasaretilaista paljon syvemmin....muutoin olisin jättänyt pinnallisen ja kirkottuneen ja kalkkeituneen kristinuskon...?
Nyt Jeesus edustaa enemmän kuin materialistisia temppeleitä tai instituutioita , dogmeja ja vallankäyttöä....olen vapaa Kristuksessa?
Jehova on suuri armossaan ja Hänen Pojalleen on annettu kaikki valta niin maassa kuin taivaallisissa, Hänen kauttaan käykää portteihin ja salaisuuksiin...
terveisin onnellinen Jeesuksen seuraaja.- -Q-
Kyllä se minun maailmankuvaani mahtuu että avaruudesta tullut Enki sukulaisineen mahdollisesti perusti tukikohdan ("Eeden") sinne missä nykyisin on Irak. Ja porukoiden seikkailuista näkyy hentoja jälkiä vielä maailman pyhissä kirjoissa alkaen Gilgamesh-eepoksesta. Mesopotamia oli jännä paikka. Yhtä jännä kuin Egypti.
http://www.sitchin.com/
Sieltä saattaa jotain lisämatskua löytyä. Sitchin on tutkinut juutalaisten Raamattua ja nuolenpääkirjoituksia ja teoriaansa sitä kautta päätynyt.
Minä kun en usko että Jumala on kuin ihminen, saati kuin mies, pidän todennäköisempänä että jumalat ovat toisesta maailmasta tulleen kehittyneemmän kulttuurin edustajia. Tavallaan meidän luojiammekin, biologisessa mielessä. Ehkä. Mutta palvomaan heitä ei tarvitse ryhtyä.
Jeesusta voit silti pitää viisaana opettajana. Hänen liittämisensä Jahveen ja Eedeniin ja sen sellaiseen ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778