Tietysti ihmiset harrastavat seksiä, vaikka ei lapsia haluasi sillä hetkellä tai ikinä. Seksi on osa elämää ja kuuluu parisuhteeseen. Tietysti ehkäisy pitää olla hoidettuna, mutta vahinkoja voi silti sattua. Vastuunsa vahingosta voi todellakin kantaa kahdella eri tavalla, joko pitämällä lapsen tai keskeyttämällä raskauden. Se kumman valitsee et kuulu kenellekkään, eikä kennelläkään ole oikeutta arvostella päätöstä, oli se sitten kumpi vain.
Paljon on tehty tutkimuksia kuinka seksi tai seksin puute vaikuttaa ihmiseen. Terveen ihmisen elämään kuuluu seksi. Turha mielestäni siis on antaa kommenttejä tyyliin pidä polvesi ristissä jos et halua lasta.
Paljon on tehty tutkimuksia kuinka seksi tai seksin puute vaikuttaa ihmiseen. Terveen ihmisen elämään kuuluu seksi. Turha mielestäni siis on antaa kommenttejä tyyliin pidä polvesi ristissä jos et halua lasta.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olen kanssasi samaa mieltä. Itse aloitin suojatun seksielämäni 10 vuotta sitten ja abortin olisin tehnyt, jos ehkäisy olisi pettänyt.
Nyt olen 25-vuotias ja naimisissa, ensimmäinen (todella haluttu) lapsi on tulossa. Edelleen olen samaa mieltä siitä, että abortti olisi ollut oikea ratkaisu, jos olisin tullut raskaaksi esim. alle 20-vuotiaana, jolloin asiani eivät olleet näin hyvin.
Lapsella on oikeus syntyä terveenä ja haluttuna, mielestäni mieluiten ehjään perheeseen, jos mahdollista. Samoin mielestäni äidillä ja isällä tulee olla oikeus päättää elämästään (lue: lapsen teosta) itse.
"lapsella on oikeus syntyä terveenä...". Mitä tarkoitat tuolla? Pitäisikö sairas tai vammainen lapsi siis abortoida? Vedoten lapsen omaan etuun tms.
Ymmärsit mielipiteeni oikein: maailma on kova terveellekin ihmiselle, miksi siis synnyttää vammainen tai kuolemansairas lapsi?
toivon että ajatusmaailmasi vielä kehittyy. Minun vammainen lapseni nauttii elämästään varmasti enemmän kuin moni terve, katkera ja kateellinen aikuinen. Eikö mielummin kannattaisi lopettaa kaikki ihmiset jotka valittavat joka asiasta? Heidän elämänsä se vasta kovaa ja kurjaa on...
että harvoista vammoista loppupelissä tiedetään ennen synnytystä, osa jopa aiheutuu itse synnytystapahtumasta tai ilmenee vasta useamman vuoden iässä. Miten silloin pitäisi toimia? Aktiivinen eutanasia kaikille lääkärinseulaa läpäisemättömille vauvoille, vai kuinka? Nämä ovat ideologioita joita on vaikea toteuttaa, eräs Aatu setä tosin yritti tuossa jokin aika taaksepäin. Joidenkin mielestä hänen mallinsa jäljiltä maailma oli parempi paikka, toiset taas kauhistelevat vielä tänäkin päivänä...
Ja vielä pikkukysymys: millä perustella ajattelet maailman/elämän olevan vammaiselle kovempaa kuin terveelle?
Mielipiteeni perustan ammattiini, joka liittyy läheisesti vammaisten hoitoon palvelutalossa sekä tuttavaperheeni elämään vaikeasti vammaisen, täysi-ikäisen pojan kanssa.
Nykytekniikalla onneksi kyetään tunnistamaan ainakin osa pahimmista sairauksista. Eutanasiaa tai muutakaan murhan muotoa en elävälle, jo syntyneelle ihmiselle hyväksy.
Tämä on siis minun mielipiteeni, enkä missään nimessä aio sitä kennellekään absoluuttisena totuutena tarjota.
Ole ylpeä itsestäsi, jos vammaiselle lapsellesi olet onnellisen elämän pystynyt tarjoamaan huolimatta yhteiskunnan negatiivisesta asenteesta.
Kysymyksesi elmän kovuudesta: esimerkiksi toisten ihmisten tuijotus, kiusaaminen, syrjäytyminen, kykenemättömyys perheen perustamiseen ja itsenäistymiseen, kivuliaat vaivat, yksinäisyys..... syitä on monia, joita terveenkin on vaikea joskus kestää.
se, että pitääkö olla toisen oikeus päättää, että jonkun toisen elämä ei ole elämisen arvoista ja että kuolema on hänelle parempi ratkaisu?
negatiivisesta asenteesta. Meidän lapsen kohdalla ollaan kyllä oltu ihan tyytyväisiä meille tarjottuun hoitoon ja kuntoutukseen. Joskus tuntuu että on ollut jopa ylitarjontaa... Tietysti papereita on täytettävä, lääkärin todistuksia metsästettävä ja erinäisiä puheluita soitettava että hoitotuet sun muut rullaavat. Mutta minusta se on ihan normaali käytäntö eikä meillä ole noissakaan mitään suuria hankaluuksia vastaan tullut.
Suurin osa ihmisistä suhtautuu positiivisesti ja kannustavasti, niin läheisitä kun vieraistakin. Tietysti aina löytyy yksilöitä joilla on asenne ongelma, mutta missäpä heihin ei törmäisi ;-). Mutta ihan yleisesti ottaen tyttäremme on kyllä otettu hyvin vastaan niin yhteiskunnan kuin yksilöidenkin taholta.
Sinänsä surullista että vammaisten parissa työkentelevällä ihmisellä on tuollainen asenne. Ne ihmiset jotka meidän tytön hoidossa ja kuntoutuksessa olleet mukana tuntuvat kyllä omaavan täysin päinvastaisen näkemysken. Niin kauniisti ja kannustavasti he puhuvat ja löytävät asioista aina ne valoisat puolet, silloinkin kun äitiä alkaa väsyttää (lisään että terveiden lastenkin vanhempia väsyttää joskus, tiedän sen itse esikoiseni kohdalta). Usein saa kuulla kuinka ihanaa on työskennellä näiden aitojen ja ainutlaatuisten lasten kanssa! En voi uskoa että he olisivat sitä mieltä että vain terve lapsi ansaitee elämän. Tai sitten onnistuvat peittämään sen hyvin!
Vammoja kun on niin eritasoisia. Joku ei kykene puhumaan, liikumaan tai syömään ja tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa läpi elämän. Toista et taas tunnista vammaiseksi vaikka istuisit bussissa viereen. Kipua, tuskaa ja sairautta voi hyvin liityä elämään vaikka syntyisi 10pisteen vauvana. Vastasyntyneen kohdalla ei vielä osaa tarkkaan sanoa miten vamma tulee hänen elämäänsä vaikuttamaan.
Sen mitä muiden vammaisten perheiden kanssa olen ollut tekemisissä, kukaan ei kadu tekemätöntä aborttia. Jollain on ollut raskaampaa kuin toisella ja ulkopuolista apua on tarvittu paljonkin. Välillä on väsyttänyt niin ettei tiedä miten jaksaa huomiseen. Kuitenkin lapset ovat vanhemmilleen rakkaita ja ovat tuoneet perheisiin paljon iloa, monesti koko perheen asenne maailma on muuttunut. Ollaan opittu iloitsemaan pienistäkin edistysaskeleista, kiire arjen pyörässä on helpottanut ja itseasiassa elämä tuntuu paremmalta ja vahvemmalta kuin aiemmin. Mitä vammaisiin itseensä tulee, heidän puolellaan on vielä monesti se siunaus etteivät he osaa ajatella omaa tilaansa terveiden silmin. Ei heidän tarvitse ymmärtää olevansa säälittäviä, epäonnistuneita yksilöitä. Ehkä siksi heillä on lahja nauttia elämästä päivä kerrallaan. =)
sinäkö et vammaisen lapsesi sijasta olisi tervettä ottanut? Onko elämä vammaisen lapsen kanssa todella niin upeaa ja ylevää ettei sitä suostusi vaihtamaan normaaliarkeen terveen lapsen kanssa?
Kuka meistä haluaisi olla vammainen? Itse en ainakaan. Joten miksi sitten antaisin lapselleni tuollaisen kohtalon, jos se on estettävissä. Toivon lapselleni parasta ja uskon terveyden olevan hänelle sitä. Kenellähän tässä oikein on asenneongelma?!?
..että lapsesi syntyy terveenä.
..vammaudu jossain vaiheessa elämääsi. Niinkun mulle kävi.
Oletko kuullut että joskus kannattais pitää ihan vaan turpansa kiinni.
Niin täytyy ja ollaanhan me mieheni kanssa teettäneet kaikki tavallisimmat testit lapsen terveyden selvittämiseksi.
Jos lapsi ei kuitenkaan ole terve tai jos hän sairastuu / vammautuu myöhemmin, on hän meille rakas ja teemme kaikkemme hänen hyväkseen. Tietoisesti emme kuitenkaan olisi sairaan / vammaisen sikiön antaneet kehittyä ja syntyä.
Koska kyse on kuitenkin omasta lapsesta, jonka parasta ajatellaan. Lisäksi kyseessä on vanhempien loppuelämä, ei siis pelkästään syntymättömän sikiön.
että olette kokeneet kaiken sujuvan kohdallanne. Kaikkien kohdalla ei näin ole. Olen nähnyt läheltä turhankin monta avioeroa ja hermoromahdusta, koska vammaisen lapsen hoitaminen vie liikaa energiaa parisuhteelta ja vanhempien arjesta.
Ikävä kyllä minun täytyy kertoa, että monikin kollegani on samaa mieltä: joidenkin vammaisten olisi ollut parempi olla syntymättä ollenkaan. Varsinkin juuri näiden, jotka eivät kykene juurikaan kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa ja elävät jatkuvissa kivuissa.
mutta kannattaisiko kuitenkin vaihtaa ammattia jos suhtautuminen vammaisiin on tuollainen? Ihan jo oman jaksamisen takia. Itse en varmasti olisi kovin kummoinen vanhustenhoitaja jos olisin sitä mieltä ettei näiden elämällä ole enään mitään arvoa. Tai lastenhoitaja päiväkodissa jos kokisin että lasten paikka on kotona.
Siksi on vaikea kuvitella sinun edustavan sitä mitä vammaiset ja heidän omaisensa tarvitsevat. Jos minulla olisi vammainen lapsi, toivoisin ettei hän ikinä päätyisi sinun hoiviisi.
Rikoslaista löytyy mm. sellaiset rikosnimikkeet kuin "murha" ja "lapsensurma", eli eihän vanhemmilla ole oikeutta päättää syntyneidenkään lastensa kuolemasta. Miksi syntymätön olisi niin erilainen? Jos tuo "kyse on kuitenkin omasta lapsesta" tarkoittaa, että ajattelet, että vanhemmilla olisi joku omistamiseen verrattavissa oleva oikeus lapsiinsa, niin luepa tuo Ihmeellinen asenne... tästä samasta ketjusta. Vähän kärjistetty, mutta pistää ajattelemaan.
Toisen parasta saa ajatella ihan niin kuin jokainen itse haluaa, mutta mielestäni ei kuitenkaan surmata häntä. Ja ei kai tuota vanhempien halua järjestellä omia kuvioitaan ole sentään ihan kohtuullista ja oikeudenmukaista laittaa lapsen elämisoikeuden edelle, vaikka vaikeista asioista kysymys onkin.
Ymmärrän täysin tuon naisen kannan, joka haluaisi ja pitäisi terveeksi todetun sikiön / lapsen.
Oon itse täysin terve 26-vuotias mies. Koska olen terveeksi syntynyt ja terveenä elänyt, niin ymmärrän täysin tuon "äidiksi maa...":n kannan. (tai mikä olikaan nimimerkki). Vammainen lapsi ei tiedä paremmasta, mutta tiedän itse (suvussa vammoista kärsiviä) että vammaisuus rasitta ja rajoittaa monella tavalla.
No, laita tämäkin mielipide epäkypsyyden / nuoruuden piikkiin.
Loukkaantuminen ja vammautuminen aikuisiässä tai nuoruudessa ei ole verrattavissa siihen, että ihminen on sikiönä kehittynyt väärin.
Vahinkoja jne. sattuu aina, ne ei ole vältettävissä, niin kauan kun ihmisiä on olemassa...
"Oletko kuullut että joskus kannattais pitää ihan vaan turpansa kiinni. "
Toden totta. Kohdistit tuon vaan hieman väärään henkilöön.
itseasiassa tietyllä tavalla ei pidäkkään hyväksyä vammaisuutta sellaisena kuin se eteen tuodaan, mutta se ihminen jolla vamma on on hyväksyttävä omanlaisena yksilönään. Vammaa vastaan on pakko käydä tavallaan taistoon jotta joskus saavutetaqan jotakin tuolle ihmiselle merkityksellistä! Jos vammaisuuden hyväksyy täysin tyyliin "jokainen on sellainen kuin on" niin sellaiseksi myös jää...
Vammainen ihminen tarvitsee aina paljon kuntoutusta ja hoivaa jonka tulee olla myös kuntouttavaa. Ei todellakaan syntymästä asti vammaisen lapsen elämä tai lapsena vammautuneen voi olla vain hellää hoivaa ja paapomista. Tuollaisellakin lapsella on oikeus kaikkeen mihin kuillakin ja se vaatii paljon työtä ja tavoitteita ammattitaidon lisäksi. On kivaa olla hellä ja huolehtiva hoitaja, mutta todella lapsen etua ajava ihminen ei koskaan hyväksy tilannetta hyvänä sellaisena kuin se nyt on sillä aina pitää tähdätä johonkin parempaan ja nimenomaan sen lapsen kannalta.
Toisaalta empatiaa on oltava niin lapselle kuin omaisillekkin aina tarjolla ja aidosti. Se ei silti oikeasti tarkoita sitä että on niin ihanaa kun on vammainen jne. Tuo hokema aidoista ihmisitä yms on niin väärä kuin voi olla! Täytyy olla todella heikkotasoinen että kasvatus ei ole vaikuttanut lapseen lainkaan ja hän on niin ihanasti aito vammainen... Ei kukaan vaihtaisi tervettä lasta vammaiseen se on selvää, mutta ei se vammaisuuskaan maailman loppu ole!
Omissa työyhteisöissäni ei koskaan ole ollut ketään joka haluaisi ehdoin tahdoin vammaisen lapsen. Jostain syystä väestöllisesti olemmekin varmasti poikkeus sillä niin harvalle on kohdalle osunut.. Ei hyvän hoitajan tarvitse fanittaa ja ihannoida vammaisuutta!
Ja todella osa vammaisista on oikeasti kamalia ja elämä on kurjaa monella eri tavalla! Se on aina syytä pitää mielessä ettei vammaiset ole homogeeninen ryhmä missään suhteessa vaan päinvastoin! Nämäkin ihmiset on hoidettava ja heistä on pidettävä hyvää huolta ja onneksi aina löytyy joku joka jokaisesta pitää. Negatiiviset tunteet kuuluvat asiaan sillä ilman niitä ei ole positiivisiakaan, mutta on ammattitaitoa olla näyttämättä niitä asiakkaalleen ja hoitaa silti työnsä hyvin kaikkien kannalta.
Työssä jaksaminen onnistuu vain ja ainoastaan jos siinä on täysillä mukana ja työ antaa sinulle jotakin eikä vain ota. Ja kyllä porukasta äkkiä huomaa ne jotka käy siellä vain tilinsä takia. Itselleni ei kukaan koskaan maksaisi niin paljoa että työtäni tekisin vain rahasta, kivaa on oltava ja työn tuloksista on nautittava jne.. Se on se asiakas joka tavalla tai toisella palkitsee hoitajaa ei mikään muu!
Ja sitten se tosiasia että itse en jaksaisi tehdä työtäni jos kotona odottaisi tavallaan uusi työmaa. Eli jos perheeseemme olisi syntynyt vammainen lapsi olisi se tiennyt auttamatta uran vaihdosta koska kukaan ei jaksa samaa kotona ja töissä. Toisen hoivaan en myöskään luultavasti lasta hevin antaisi kuin pakon edessä, mutta ainakin tietäisin silloin minne!!
noin vaan ja tuudittautua siihen. Vammaisella ihmisellä on suurempi työ kaikessa kehityksessä ja siinä hän ja vanhempansa tarvitsevat paljon tukea ja välillä takapuoleen potkimistakin.
Olen vaan sitä mieltä että jos työskentelee vammaisten kanssa olisi hyvä omata sellainen asenne että näkee myös vammaisten elämän mielekkäänä, tietää että heillä on mahdollisuuksia kehittyä ja haluaa tehdä kaikkensa tämän eteen. Tietää että vaikka tuo työ on raskasta ja hidasta, on se silti sen arvoista. Jokainen opittu asia vie ihmistä eteenpäin ja tarjoaa paremmat mahdollisuudet täysipainoiseen elämään.
Mutta jos se asenne on sitä että vammaisten elämä on aina pelkkää kärsimistä ja sellaisenaan arvotonta. Että näitä ihmisiä ei pitäisi olla olemassakaan. Sitä en välttämättä pidä kehittävänä asenteena. Jos ei näe vammaisten elämässä mitään positiivista, kuinka voi olla tukemassa heitä ja vanhempia. Vakuuttamassa kuinka ensiarvoisen tärkeää kuntoutus on, jos näiden edistysaskeleidenkin jälkeen ihminen on yhä vammainen eikä hänen elämänsä ole elämisen arvoista.
Itse hoidan vanhuksia ja näen työssäni paljon sairauksia ja yhä huonompaan kuntoon meneviä ihmisiä. Omaisia jotka eivät käy katsomassa, tai kärsivät siitä ettei aika ja voimat riitä omasta äidistä huolehtimiseen. Joskus mummon itsensä jo toivoessa kuolemaa, ymmätää hyvin häntä. Silti en ole sitä mieltä että kaikkien vanhusten kohdalla eutanasia olisi paras vaihtoehto. Koen työni niin että minun tulee etsiä niitä positiivisia asioita näiden ihmisten elämästä ja pyrkiä vahvistamaan niitä. Myös meillä täytyy joskus olla tiukkana patistamassa ihmistä jaloilleen tai oikeaan ruokavalioon, jottei hänen kuntonsa tippuisi. Silti nautin työstäni ja kyllä -osaan ehkä aiempaa paremmin arvostaa terveyttäni ja nuoruuttani, nauttia niistä. Mutta en silti ole sitä mieltä että ihmisen elämä ei ole enää elämisen arvoista hänen menetettyään nuoruutensa ja terveytensä.
Yhtä hyvin voi sanoa "Vastuunsa ikävästä naapurista voi todellakin kantaa kahdella eri tavalla, joko sietämällä naapuria tai ampumalla naapurin. Se kumman valitsee ei kuulu kenellekkään, eikä kennelläkään ole oikeutta arvostella päätöstä, oli se sitten kumpi vain."
Vanhemmilla on lapsesta vastuu, koska lapsi on seurausta vanhempien toiminnasta, eikä pieni lapsi kykene vielä huolehtimaan itsestään. Lapsi ei silti ole vanhempien "omaisuutta" missään nimessä, vaan lapsi on ainutkertainen ihminen, jolle kuuluu kaikki ihmisoikeudet. Vanhemmat eivät muutenkaan saa tehdä lapselle mitä huvittaa.
oli puhe alkoista... ei lapsesta. Ja yritä tajuta ettei kaikki halua lapsia!
tai sitten haluavat ainoastaan täydellisen lapsen!
monet abortit kehitysvamman vuoksi tapahtuvat vasta viikoilla 16-20 riippuen täysin siitä, kuinka tarkkaan vanhemmat haluavat tutkia miten vammainen lapsesta tulisi. Siinä mielessä on ihan turha tulla lässyttämään alkioista tai soluläjistä, vauva siellä mahassa potkii jo innokkaasti raskauden tuossa vaiheessa.