Ihan vaan haluisin mielenkiinnosta kysyä, että te nuoret äidit, oletteko vakituisessa suhteessa vai yksin, asutteko vielä kotona (eli tuliko ns. yllätysraskaus) vai omassa kodissa jne...? Ystäväni on kohta 19v ja asuu vielä vanhempiensa luona. Nyt heille on tulossa vauva, ja poikaystävä on armeijassa. Ystävääni huolestuttaa se, että onko hän ns. huono vanhempi, jos hän aloittaa vauvan kanssa elon vanhempiensa luona, eli asuu kotona niin kauan, kunnes poikaystävä pääsee armeijasta pois ja alkavat katsastella asuntoa. Hänen vanhempansa ovat iloisia asiasta ja haluavat auttaa. Yritän tässä nyt "todistaa" ystävälleni, (jos/kun löydän muita samassa tilanteessa olleita) että hän ei tod ole yhtään sen huonompi vanhempi, vaikka ei asu heti omillaan ja ottaa apua vastaan jos/kun sitä tarvitaan/tarjotaan. Lapsi tarvitsee äidin (ja isän) huolenpitoa ja turvaa, se on sitten ihan sama saako hän sitä ihan omassa kodissa vai väliaikaisessa kodissa... Sekava selitys, mut toivottavasti joku jaksoi lukea ja toivottavasti löytyy "kohtalotovereita" :)
Asutteko vanhempien luona vai omassa kodissa?
Mimmuliina
192131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Totta kai kannattaa asua vanhempien luona jos kaikille osapuolille se sopii, ehdottomasti. Siellä on apu lähellä, seuraa ja rahaa säästyy huomattavasti. :)
Ystäväni 22v sai juuri vauvan, poikaystävä on hetken poissa kuvioista, joten hän asuu myös vanhemmillaan. Siinä ei ole mitään epänormaalia eikä hävettävää, minusta se on varsin fiksu ratkaisu. Joten siitä vaan jos kaverisi niin haluaa! =D
Me olimme juuri muuttaneet omaan kämppään exäni kanssa kun sain tietää odottavani eli olen aina asunut lapsen kanssa ei-vanhempieni-luona. Kuitenkin ollaan asuttu 2,5v lapsen kanssa yksin, mies jättäytyi kuvioista tosi alkuvaiheissa. Olisin saanut muuttaa kotikotiin ja vanhempani sitä pyysivätkin, mutta olin jo niin tottunut omaan rauhaan, etten enää halunnut. :) Lähekkäin kuitenkin asutaan.
Niin minäkin olen yrittänyt hälle sanoa, että ei siinä ole mitään hävettävää. Ja ehtiihän sitä sitten lapsen kanssa muuttamaan kun on isompi, ja kun poikaystävä kotiutuu armeijasta ja asiat saadaan kaikin puolin kuntoon. Täytyy yrittää vielä tsempata tätä kaveriani :)
........
Hitsi näitä teidän juttuja. Lapsi tekee lapsen ja asuu kotona vanhempien elätettävänä, kun niin tulee halvemmaksi. Mitä itsenäistymistä se on? Kun vanhemmat elättävät ja hoitavat lapsen ja lapsenlapsen.
Näiden juttujen perusteella teistä "teiniäideistä" ei tunnu olevan yksikään riittävän kypsä äidiksi, saatika vataamaan lapsesta, tai omasta taloudesta.
kun rupesin odottamaan esikoistani ja lapsen isä oli 18. Meille ratkaisu oli se, että muutimme vanhempiani vastapäiseen taloon asumaan avoliittoon. Kun täytin sitten marraskuussa 18 v. menimme joulukuussa naimisiin. Tammikuussa aviomieheni lähti armeijaan ja esikoisemme syntyi huhtikuussa cektiolla. Se oli hyvä ratkaisu, että meillä oli oma koti jossa oli oma rauha, mutta ei tarvinnut mennä kuin pihan poikki, niin apu oli lähellä. Armeija maksoi silloin meille esim.vauvan rattaat ja lapsen sängyn. Ja vuokraan saatiin asumistukea jne. jne. joten asumiskustannukset tms. eivät olleet meillä kovin hirveitä.
siitä tosin on jo 9 vuotta aikaa, joten armeijan käytännöt ovat varmaan jo muuttuneet useaan otteeseen. Ei siis ihan tuore tapaus enää ;-)
Pyydä ystävääsi lukemaan näitä juttuja. Koska on täysin okei asua vanhemmillaan ensi alkuun, yllä jo luettelinkin syyt. :)
En enää asu vanhempieni luona, koska tyttäreni on jo 5-vuotias ja poikanikin 3-vuotias ja itse olen 22-vuotias. Olen aloittanut elämäni perheellisenä vanhempieni luona. Poikaystäväni oli minusta vuoden vanhempi ja aloitti armeijan juuri. MInusta oli täydellisen loistavaa aloittaa vanhempieni luona, teimme selväksi vain sen, että minä olen äiti, minä päätän, minä olen vastuussa. MUTTA minua saa auttaa ja toivon apua sitä pyytäessäni. Hän ei ole huono vanhempi, minäkään en ollut. Ja vauvan tullessa sekin varmasti lakkaa tuntumasta siltä, silloin tajuaa että vain vauvalla on väliä. Systeemi toimi todella hyvin, tottakai tiettyyn pisteeseen asti. Omaan asuntoon muutimme vuoden kuluttua Emmin syntymästä, joka oli siinä vaiheessa täydellisen oikea ratkaisu.
Kannattaa painottaa sitä, että lähtee sitten ajoissa pois tieltä ennen kuin menee hyvät välit vanhempiin.
...toimi vuoden se ratkaisu, että asuit vanhempiesi luona muksun ollessa pieni? Yritän tässä vaan saada lisää kommentteja ystävälleni :) Joka tosin kävi jo lukemassa täällä teidän tekstit ja ei pidä enää ollenkaan niin pahana vaihtoehtona asua porukoilla kuin mitä aluksi... Olen kyllä samaa mieltä, melkeimpä sama se missä asuu ja kenen kanssa, pääasia on että lapsi saa rakkautta ja hellää hoivaa :)
ystäväni asuu vanhemmillaan tällä hetkellä ja epätoivoisesti etsii omaa asuntoa. hänestä on kyllä mukavaa, että on auttajia lähellä, mutta liika on liikaa. hän ei saa olla omasta mielestään äitinä lapselle ihna rauhassa, vaan koko ajan on mummi ja ukki hyysäämässä.
minä sain tytön ollessani 20 v.asuin kotona ja juu ajattelin et ok kaikki menee hyvin jne.äiti ei ensin ollut kuin abortin kannalla jne.MUTTA ootas ku tyttö synty niin siitäkös se rumba alko mummi höyrähti oikee pahemman kerran vauvaan!EN SAANUT PITÄÄ SYLISÄ,EN SYÖTTÄÄ EN NUKUTTAA VIERELLENI,uskokaa tai älkää oma äitini "omi" vauvani itselleen ja AINA puuttumassa KAIKKEEN mitä tein ...kunnes MITTA TÄYTTY JA kovanriidan päätteeks muutin ONNEKS pois kotoa.mummi edelleenkin ruinaa tyttöä viikonlopuiks yökylään ja yrittää ravata usein kattomassa"mummin omaa rakasta"jota niin sillon itki ja huus et abortti on tehtävä...mutta nyt mulla on se oma rauha ja toinen kun tulee niin muistan todellakin pitää puoleni ja viemättälasta hoitoon mummille usein.
seuraavan omstan 100%minä eikä mummi.
heh,saatto kuulostaa aika raa´alta ja kylmältä mut nää oli ja on tunteeni puetuiks sanoiksi.
toki ratkaisu asua kotona lapsen kanssa on joillekkin hyvä mutta on niin yksillölistä...
Joo, se on yksilöllistä. Toisille käy hyvin, toisille ei.
Siin on aina se pelko et vanhemmat puuttuu liikaa ja hössäävät, usein uskovat puheella, aina ei. Mut pääseehän sitten pois muuttaan jos ei toimi. Kuitenkin kannattaa vaan muistaa että ne höösäävät isovanhemmatkin rakastavat sinua ja vauvaa. :)
niin totta...luulis et tosi nuoreille äideille se kotona asuminen onkin ehkä parempivaihtoehto kun apu on lähellä jne.
mut jos haluaa ja tarvii sitä omaa rauhaa lapsen synnyttyä ja pärjää oikeesti omillaan niin mikä ettei muuttas kotoa.¨
kaikkien mummit niin erilaisia,omani on rasittava vaikka läheinen suhde meilläonkin!
mutta se soittelu ja ravaaminen ei lopu ikinä!
no ammattinsakin puolesta on lastenhyvinvointi alalla...
mutta oma äitini ylitti rajan !ja puheillaan ja teoillaan sai minun itsetuntoni niin alas.
arvostelemassa jokasekunti kuinka väärin lastani hoidan,ja väittämässä kuinka hän on läheisempi tyttärelleni kuin minä-oma äiti.
se ei ole mielestäni enään RAKKAUTTA!vaan jotain aivan muuta.siksi nykyään yritänkin pitää lapsen isänkanssa välit mummoihin viileämpänä.
Ymmärrän sua täysin..
Itse oon sellanen kans että tarviin sen oman tilan ja oman rauhan. Enää en voisi edes kuvitella muuttavai kotikotiin.
Minut ja äitini tuntien meillä olisi ollut aika vittumaista asua yhdessä.
Mutta joillekin se tosiaan sopii. Jos vanhemmat ymmärtävät pysyttelevänsä hiukan sivussa (tosin harvoin he ymmärtävät ja siihen pystyvät)
Minun mielestäni lapsen teko pitää lykätä siihen asti, kunnes ihminen on kykenevä hoitamaan itse omat asiansa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että asutaan jo omassa asunnossa.
Tässäkin ketjussa joku kirjoitti, että asuu vanhemmillaan, ja "MINÄ olen se, joka päättää, mutta MINÄ haluan, että saan apua, kun tarvitsen". Halutaan siis määrätä asiat, mutta oman vanhemman pitää olla aina auttamassa, jos niin halutaan.
Poikkeustilanteet ovat tietysti asia erikseen. Ja jos ns. vahinko on jo tapahtunut, niin asiathan on ajateltava vauvan ehdoilla. Mikä on vauvalle parasta. Siinä tapauksessa voi hyvinkin olla parasta se, että (alaikäinen) teiniäiti asuu vanhemmillaan. Hänen on kuitenkin mielestäni turha rutista siitä, kun vanhemmat yrittävät päättää hänen asioistaan. Alaikäinen on edelleenkin huollettava, vaikka hänellä itsellään lapsi olisikin.
minä tulin raskaaksi 8. luokan alussa. Nyt aloitin 9. luokan ja mulla on ihana pieni poika. :) seurustelen vielä lapsen isän kanssa.
Asun kotonani ja oli yllätysraskaus. :)
...vanhempasi suhtautuivat raskauteesi ja siihen, että asut pojan kanssa siellä? Varmasti ainakin mummo ja pappa ovat hyvänä apuna :)
kanssa asun. Olemme seurustelleet 4 vuotta ja uhdessä asuttu 3 vuotta. Kesällä menimme naimisiin ja samoihin aikoihin tulin raskaaksi. Yritystä oli takana yli vuoden (nyt rv 20 0). Olen kohta 19 vuotias ja mieheni noin kolmekymppinen. Kummatkin olemme töissä, itselläni vakituinen työsuhde. En tunne olevani yhtään liian nuori äidiksi.
Mutta minun mielestäni siinä ei ole mitään pahaa asua kotona lapsen kanssa. Sittenkun olo suhteet ovat suotuisat, niin sitten yhteiseen kotiin! :) Vanhemmista saa varmaan hyvää tukea pienen lapsen hoidossa.
17v,kun miesystäväni kanssa yhteen muutimme..oli tietysti alkuperäinen suunnitelma että jäisin kotiin,,mutta minua on sisaruksilla siunattu,eli tilaa ei ollut yhtään ylimääräistä..