Pelkään että alan seota enkä saa keneltäkään tulea, en varsinkaan omalta mieheltäni koska tuntuu että minua syyllistetään kaikesta. Tarinani alkaa näin..olin 7-kuukautisen lapseni kanssa kotona kun mieheni oli ukkoporukan kanssa purjehtimassa. Tämä purjehdusporukka soitti sitten pienessä kännissä minulle pilasoiton joka oli niin todenmukainen että jouduin puhelun jälkeen soittamaan itselleni ampulanssin koska tuli niin kamalia rintakipuja ja huimausta. Siinä sitten mentiin pariksi päiväksi sairaalaan lapsi kainalossa. Tapahtuman jälkeen minua haukuttiin huumorintajuttomaksi ja ukkoni sanoi ettei enää kehtaa näyttää naamaansa muille..eipä kyllä enää mennyt purjetimaan,pelästyi kait sen verran, mutta anteeksi ei multa ole pyydetty. Vuotta myöhemmin jouduin sairaalaan kohdun ulkopuolisen raskauden takia ja hengenlähtö oli vähällä. Ukkokun sitten haki minut sairaalasta niin ensimmäinen tokaisu oli 'nyt meni sitten juhannus hukkaan' eikä voinnista kysynyt mitään. Oli jopa vienyt lapsen sukulaisten luokse kysymättä minulta mitään. Sanoin että parempihan minulla on kotona lapsen kanssa että saan edes jotain muuta ajateltavaa. Kun ukko ei suostunut lasta hakemaan niin minä siinä kipeenä ajoin parisataa kilometriä ja hain lapsen kotiin. Jouduimpa jossain vaideessa tekemään abortinkin ja seuraavana päivänä jouduin kestitsemään ukon sukulaisia kotonani koska 'kyläilypäivä' oli jo sovittu. Ja tästä abortista ei ole sanaakaan puhuttu, ei koskaan. Minua haukutaan aina sopivin väliajoin epäsosiaaliseksi koska en halua viikonloppuvieraita ja mennä itse sukulaisten luo yöksi. Yritin kyllä alussa mutta huonosti nukuttujen öiden takia kärsin useita päiviä migreenistä ja nyt nämä yökyläilyt ovat todella jääneet vähiin koska en halua turhaan päänsärkyjä ja toisaalta migreenilääkkeet ovat niin kalliita että kerrankin laskin että yhden yökyläilyn jälkeen meni 100 euroa migreenihoitoihin. Toisaalta en myöskään pidä viikonloppukyläilyistä koska ei meitä lapsena tälläiseen opetettu, en siis osaa olla toisten nurkissa. Mutta eihän tälläistä voi olla, olen siis luulotautinen hullu. Olen itse töissä mutta koskaa mieheni ei ole kysynyt että kuinka työpäivä on mennyt. Jos itse satun samaa kysymään häneltä tulee tympääntynyt vastaus 'tuo oli taas täytekysymys', joten silleen. Koskaan en ole saanut äitien päivänä mitään, en edes kukkia puhumattakaan syntymäpäivistä. Yritän olla mahdollisimman hyvä äiti, ostan ruoat, vaatetan pojan, maksan hänen harrastuksensa, kaikki jouluostokset on mun kontollani, siivoan,hoidan pihaa,oman auton huollot, yritän siis tehdä kaikkea mahdollista. Ahdistun epäoikeudenmukaisuudesta ja kärsin siitä. Omille vanhemmilleni olen myös jonkinlainen 'leelian lepotuoli' elikkä kaikki huolet ja murheet kerrotaan minulle ja minä en voi kertoa kenellekään. Pelkään pimeää ja yksin jäämistä koska nuorena minut pahoipideltiin ja raiskattiin. Silloin ei mitään jälkihoitoja annettu joten nyt saan ukoltani kuulla että kyllähän tuollaisen asian jo pitäisi unohtaa..miten? Nyt mieheni haukkuu minua ahdasmieliseksi ja vaikeeksi ihmiseksi kun jokin aika sitten sanoin etten halua olla missään tekemissä naapureiden kanssa ja se johtuu siitä että vuosi sitten naapurin aloitti automyynnin pihallaan ja siinä autoja pestessään sontasivat muutaman kerran pyykkini, kerran hitsauskipinät polttivat vaatteeni, autonostajat heittelivät tupakantumpit pihallemme, yksi asiakas jopa kusi meidän puolelle. Ja sattumalta kuulin pihalla ollessani kun naapurin akka sanoi 'ei se nähnyt' kun jälleen kerran kaikki kuravesi roiskui meidän keittiön ikkunaan ja pyykeille. Minusta tälläistä ei tarvitse sietää mutta onko oikein että minut syyllistetään. Ja jos satun keskustelun yhteydessä sanomaan jostain asiasta jotain niin useimmiten mieheni kommentti on 'epäilen,onkohan se asia noin',ja kun tämä kommentti sanotaan muidenkin ihmisten läsnäollessa tunnen itseni tyhmäksi. Eikö minun tunteillani ole mitään merkitystä, enkö saa olla mistään asiasta omaa mieltä, täytyykö muuttua kaikille mielesteleväksi jotta edes jotain rippeitä säilyisi omanarvon tunnossa. En jaksa...olen ihan lopussa..olenko todella hullu vai...?
Alanko jo seota
väsynyt
6639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos sinun kirjoituksesi on totta, mitä epäilen vain siksi että täällä kaikki on mahdollista, niin täytyy sanoa että olet joutunut keskelle ihan helvetin absurdia elämää. Ensinnäkin, miehesi on täysiverinen, itsekeskeinen mulkku, joka ei koskaan tule muuttumaan. Toiseksi, muut ihmiset lähelläsi ovat mulkkuja. Kaikki tämä johtuu siitä, että sinä olet mulkkumagneetti; en sano tätä pahalla, vaan tarkoitan sitä että kun joku nöyrtyy elämässä liiaksi ja on liian herkkä sanomaan vääryyksille ei, niin näin käy.
Tässä sinulle neuvo: Jos sinulla on rahaa säästössä, älä käytä niitä turhaan vaan pyri säästämään lisää. Hanki kaikessa hiljaisuudessa asunto ja työpaikka vähintään 300 km:n päästä nykyisestä asuinpaikastasi. Eräänä kauniina päivänä lähdet poikasi kanssa lentoasemalle ja lennätte viikoksi tai pariksi jonnekin lämpimään päästämäään irti ja rentoutumaan. Kotiin jätät avioeropaperit ja lapun: Ei enää täytekysymyksiä, oikeudessa tavataan.
Lomalta muutatte suoraan uuteen kotiin, vaikka tavarat ovat vähissä ja vaatteitakaan ei ole. Voit lohduttautua sillä, että vieroitusoireet helpottavat joskus. Sen jälkeen opettelet pitämään puolesi miestäsi vastaan, joka yrittää madella takaisin elämääsi ja kun ei siinä onnistu, viemään kaiken omaisuuden ja lapsen huoltajuuden oikeudessa. Kun tästä selviät kunnialla, voit odottaa elämääsi myös mukavia ihmisiä, sillä mulkut näkevät kasvaneet voimasi ja väistävät sinua.
Tässä siis lyhykäisyydessään toimintasuunnitelma. Näillä toimilla yleensä mulkut jäävät sätkimään tienposkeen kun itsellä matka jatkuu. Kaikkia ei voi parantaa, eikä kaikkien kanssa voi asioita puhumalla selvittää, mikä olisi tietenkin ihanneratkaisu, joskus täytyy vain toimia.
Onnea sinulle!!
Ja kansantajuisesti kerrottu! Olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa asiasta, olen itse niellyt ihan samaa p....a aika kauan. Minäkin olin äitini mielialojen orja koko lapsuuteni ja jouduin aina ymmärtämään häntä. Itse en saanut kasvamisen eväitä kun isänikin kipuili omien ongelmiensa kanssa. Tässä ympäristössä minusta kasvoi "mulkkuimuri" ja ens. miehekseni valitsinkin alkoholistin ja toiseksi läheisriippuvaisen masentuneen. Voi pojat kun oli kotoinen olo hoitaa heitä....
Kunnes: uuvuin täysin ja minun oli pakko lopettaa. Erosin ja jatkoin elämää tyttöni kanssa kahden. Oli kova juttu oppia pois tuosta selkäytimeeni juurtuneesta tavasta "ymmärtää ja hoitaa" kaikkia. Koville paraneminen otti mutta se oli sittenkin parempi ratkaisu kun antaa kaikkien "mulkkujen" riistää minua loppuelämäni. Niitä riittää ympärilläsi jos vain haluat....kuolinvuoteellesi asti jos annat.
Haluan kommenteillani auttaa sinua ymmärtämään että olet näköjään ihan fiksu ja hyvä ihminen eikä sinulla pitäisi olla muita hoidettavia kuin itsesi ja lapsesi. Olet arvokas vaikket koko ajan anna itsestäsi muille. Suojaa kaunis sisimpäsi ja säästä rakkautesi sellaiselle joka osaa arvostaa sinua! Mutta sellaista rakkautta et löydä ennenkuin lopetat itsesi arvottamisen mulkkujen avulla.
Olet arvokas, toimi sen mukaan. Hae apua itsellesi ennenkuin uuvut sinäkin. Käy vaikka kirkon perheneuvonnassa, mielenterveystoimistossa tai jos rahkeet riittää yksit. psykiatrilla. Ihan vain aloittaaksesi itsenäistymisen ja itsesi hyväksymisen ilman että raahaat turhia taakkoja liian kauan. Et sinä ole sairas vaan muut käyttävät taustastasi johtuvaa vammaa hyväkseen.
Minä selvisin, niin sinäkin!!!
Seuraavan kerran menet kyllä sanomaan naapurin akalle, että tulee pesee teidän ikkunat. Ja kans sanot niille ihan suoraan vain että poimivat myös ne asiakkaiden heittämät tupakantumpit pois.. kyllä ne itekin sen tajuaa, mutta eivät tee sitä koska se ei näytä ketään haittaavan.. musta tuntuu, että saat siitä tavallaan arvostusta jos meet niille sanomaan. Ei sitä tartte vihasesti sanoa, ihan asiallisesti vaan..
Haluaisin nyt vain sanoa että sinä et missään tapauksessa ansaitse tuollaista kohtelua! Et itseltäsi etkä keneltäkään muultakaan. Et ole hullu, mutta jos jatkat tuota rataa niin sinusta varmaan voisi tulla. Sinun täytyy keskittyä itseesi, ei miehesi sinua määrää vaan sinä itse! Saat itse päättää mitä teet ja tuoda mielipiteesi julki, piti miehesi siitä tai ei!
Sanoisin kyllä että jättäisit tuon miehen ja ottaisit lapsen joukkoon ellei lupaa tuosta muuttua. Täysin itsekeskeinen paska!! Eihän se ajattele sun parastasi koskaan, joten mitä hyötyä on roikkua hänessä? Mielestäni voisit paljon paremmin jos jättäisit hänet!
Sinun täytyy myöskin arvostaa itse itseäsi, etkä saa sallia tuollaista kohtelua toisilta. Naapurille voit mennä sanomaan suorat sanat sillä tuo on väärin... videokameraa vaikka tapahtumat ja näytä sitten miehellesi tai vaikka jollekkin viranomaiselle! Tuohan on kotirauhan häirintää! Eivät he saa tuollaista tehdä, menet vaikka ja teet samat takaisin jollei ala ääni kellossa muuttua!
Toivottavasti pärjäilet, tsemppiä kovasti:)!
Sun mies harjoittaa henkistä väkivaltaa, alistaa ja vähättelee niin, että jo itse tunnet itsesi huonoksi. Et vielä ole seonnut kun tänne kirjoitat, mutta tuota menoa en ihmettelis jos näin käviskin.
Tuo miehen käytös on vallankäyttöä ja tuloksia on jo nähtävissä, sun itsetuntosi on nolla. Se on aivan takuulla ollut tarkoituskin. Olet hänen ohjailtavissaan, etkä uskalla edes mielipiteitäsi enää esittää.
Herää jo! Ei tuo tule loppumaan jos siihen vielä suostut. Ihmisten kun on tapana kohdella meitä niinkun me annamme kohdella. Olen sen 50;sen elämäni aikana huomannut.
Naapurisi ovat myös huomanneet tämän, etkä heitäkään voi muuttaa.
Ainoa jota voit muuttaa on itsesi ja varsinkin sen miten suhtaudut tuollaiseen käytökseen jota saat osaksesi.
Minäkin olin nuorempana arka ja sainkin siitä kärsiä. Nykyään ei onnistu. Jos ei muu auta sanon suorat sanat ja hyvästi. Ei ihmisen tarvitse ottaa paskaa niskaansa kaikilta. Keneltäkään.
Ja ajattele millaisen aikuisen mallin annat lapsellesi? Mies saa kohdella naista tuolla tavalla. Ei ei.
Jos olisin sinä, ottaisin lapsen ja lähtisin. Ei yksinhuoltajan elämä niin kauheaa ole, tiedän kokemuksesta.
Itsetuntosikin kasvaa vauhdilla kun huomaat pärjääväsi lapsen kanssa kahdestaan, saat tehdä päätökset yksin, eikä kukaan tule mollaamaan sinua.
Ehkä joskus sitten voit löytää kunnon ihmissuhteen, ei kaikki miehet tuollaisia ole.
Ota rohkea askel.
Jätä sellainen kusipää äijä, ja sanot suorat sanat kaikil kenel o jotai valittamist.