Keljonlahti juuri oikea paikka voimalalle

Näin Jyskän asukkaana, esimerkiksi tänään tuulee alaviistoon sieltä piipulta siten että savut tulee suoraan päälle nykyisestä voimalasta ja kumma paskansekaisen savun haju sen mukana, olen ehdottomasti Keljonlahden puolella. Kerrankin kaupunki teki järkevän päätöksen. Savut menisivät tällä tuulella sopivasti Jkl:n turvenuijakeskustan päälle minne ne kuuluvatkin.
101031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Voisin kertoa minne voisi puolestani tunkea ne turpeet eikä kyseessä ole sinun vaan kaupunginvaltuuston se.

Mikä tahansa lähiöpubi, vanhainkoti, koulu, työpaikka - kahvipiiri ja johan tulee sellaisella selkokielellä tekstiä kaupungin päätöksistä ettei tänne voi sensuurin pelossa kirjoittaa.

Äänestä

rakentaa uusi voimala? Kankaan tehdas lopetetaan joka tapauksessa eikä sen höyryntuotannon varaan perusteltuun lisäkapasiteetin vuoksi uutta voimalaa tarvita. Kaupungin nykyinen energiatarve voidaan ostaa ulkopuolelta halvempaan hintaan. Nykyinen voimala aiheuttaa saastepäästöineen niin mittavaa haittaa ympäristöön että se tulisi sulkea välittömästi.

Äänestä
  • Kankaan tehtaalla tuotetaan paperia, Rauhanlahden voimalassa energiaa?

    Äänestä

  • hä? kirjoitti:

    Kankaan tehtaalla tuotetaan paperia, Rauhanlahden voimalassa energiaa?

    Eli laskes nyt 1 1 yhteen, mitä tulee.

    Äänestä

Ehdottomasti keljonlahdelle. Lisäksi jos turvetta ei haluta polttaa niin tilalle voidaan suunnitella ydinvoimala, jonka lauhdevedellä voidaan lämmittää keljonlahtea. Tällöin aaltoalvari voidaan sulkea ja siirtää uintitoiminta talveksi sulaan keljonlahteen.

Äänestä
  • suo siellä , vetelä täällä !

    Tasan ei käy onnenlahjat aina !

    Olen itsekkin siirtymässä kaukolämpöön ja VARMASTI kannatan keljon voimalaa koska se vARMASTI alentaa kaukolämmön hintaa !

    Myös iso JOO kuokkalan kiertotielle ! Ei siitä mikonmutkalaisille mitään meluhaittaa tule , jos siitä jonkun päättäjän koirankusetuspolku nyt katkee ni ei pitäis siihen kaatua se hanke !

    Äänestä

  • on tehtävä kirjoitti:

    suo siellä , vetelä täällä !

    Tasan ei käy onnenlahjat aina !

    Olen itsekkin siirtymässä kaukolämpöön ja VARMASTI kannatan keljon voimalaa koska se vARMASTI alentaa kaukolämmön hintaa !

    Myös iso JOO kuokkalan kiertotielle ! Ei siitä mikonmutkalaisille mitään meluhaittaa tule , jos siitä jonkun päättäjän koirankusetuspolku nyt katkee ni ei pitäis siihen kaatua se hanke !

    Liikenteen sujuvuus sitä tarvitsee. Myös seppälässä tarvittaisiin lisää kaistoja. Tai sitten kauppoja tulisi rakentaa muuallekin, ihan miten vain.

    Äänestä

ei varmaan kovin otollinen paikka myydä puutarhatuotteita sellaisen voimalan vieressä.
jos yhteiskunnassa vallitsisi laki ja järjestys, viherlandia voisi valittaa asiasta ja voimala purettaisiin.

Äänestä

Keskisuomalainen.net:

"Vähittäiskauppaa Keski-Suomessa hallitseva Keskimaa Osk sekä muun muassa maakuntalehteä kustantava Keskisuomalainen Oyj ovat tyrkyllä Jyväskylään suunnitellun uuden suurvoimalan vähemmistöosakkaiksi. Pääosin turvetta polttoaineenaan käyttävän voimalan sähköbisnes kiinnostaa myös Vapoa sekä lukuisia sähköyhtiöitä ympäri maata."

Äänestä
  • Ehkä juuri siksi on vastustava kantakin päässyt lehteen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyskän asukas kirjoitti:

Näin Jyskän asukkaana, esimerkiksi tänään tuulee alaviistoon sieltä piipulta siten että savut tulee suoraan päälle nykyisestä voimalasta ja kumma paskansekaisen savun haju sen mukana, olen ehdottomasti Keljonlahden puolella. Kerrankin kaupunki teki järkevän päätöksen. Savut menisivät tällä tuulella sopivasti Jkl:n turvenuijakeskustan päälle minne ne kuuluvatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu