Käyttäkää torvea

Miksei suomalaiset uskalla käyttää äänitorvea?
Liikennelakikin sanoo että äänitorvea tulisi käyttä esim. ohitustilanteissa. Minä tööttäänkin aina ohittaessani jonkun ja usein saan hämmästyneitä tai vihaisia ilmeitä. Ihmisten reaktioita on hauska seurailla.Eikö ihmiset siis tunne liikennelakia. Myös vaarasta tms. voi varoittaa äänitorvella. Äänitorvea tulisi käyttää myös kaupunki liikenteessä paljon nykyistä enemmän. Liikenteessä ajettaessa huomaa usein virheitä tekeviä kuskea, joille kukaan ei uskalla painaa torvea. Mistähän tämä johtuu, luulen että torven käyttö leimataan liialliseksi "kouluttamiseksi" vaikka sen ensisijainen tehtävä olisi varoittaa muita. Itse käytin torvea viimeksi eilen kun edessä oleva auto ei tajunnut lähteä liikennevaloista liikkeelle. Liikenteessä olisi myös hauskempaa ajella kun painettaisiin enemmän torvea.
151015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olen samoilla linjoilla. Mielestäni äänimerkillä voi ihan pahaa tarkoittamattakin herättää muiden huomion, kun tilanne vaatii. Liian pitkälle ei pidä mennä, ettei tööttäys kärsi inflaatiota.

Äänestä

Torvea käytetään vaaran välttämiseksi. Onko sinulla aina vaaratilanne kun ohitat jonkun? Oletko siis itse torvi?

Äänestä
  • voi että kylläpä oli fiksu kommentti.
    Sen takiahan sitä torvea ohittaessa käytetään että ohitettava auto osaa varautua ohitukseen. Ohitustilanteessa syntyy aina jonkilainen vaaratilanne etenkin kaksikaistaisilla tieosuuksilla, ja jos ohitettavalle autolle ilmoittaa torvella aikeistaan pienenee vaaratilanteen suuruus huomattavasti. Vaaratilannetta ei aiheuta pelkästään ohittava auto, vaan myös ohitettava.

    Äänestä

Olen samaa mieltä, ei voi kuin ihmetellä ihmisten arkuutta uskaltaa käyttää torvea.

Ajan usein liikennevaloristeyksestä, jossa oikealle kääntyville on suoraan menevien kanssa yhteinen vihreä, mutta sen lisäksi on myös ns. lisävihreä nuolivalo. On uskomattoman paljon autoilijoita, jotka eivät tiedä, että lisävihreän syttymistä ei tarvitse odotella, vaan suoraan menevien kanssa yhteinen vihreä sallii ajamisen risteykseen.

Äärimmäisen harva tööttää jonon ensimmäiselle, kaikki odottavat kiltisti, että hän suvaitsee lähteä liikkeelle. Monesti olen ollut noin kymmenes auto jonossa ja yrittänyt sieltä töötätä ensimmäistä liikkeelle. Vaikka ei se tööttäys aina tehoa vaikka olisin toisena jonossa, jos ensimmäisenä on joku liikennesääntöjä tuntematon jääräpää, joka odottaa sitkeästi lisävihreän syttymistä.

Toinen paikka, missä ehdottomasti pitäisi töötätä, on kun joku ajaa punaista päin tai ajaa pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton ohi.

Ohituksessa tööttäys on yleensä turhaa ellei tie ole kapea ja ohitettava aja liian keskellä. Silloinkin pitää töötätä heti ohituksen alussa eikä vasta rinnalla. Rinnalla tööttäys on vittuilua.

Äänestä

Jos joku alkaa töötäilemään minulle ohituksissa syyttä, niin varmaan ajan ohi ja alan hidastamaan. Autokoulussa -90 luvun alussa neuvottiin, että pitkiä voi väläyttää, jos meinaa ohittaa ja niin minä myös olen tehnyt.

Äänestä
  • voi kun meitä nyt pelottaa. Sanopa missä ajelet corollallas niin tuun tööttäämään sulle ja ohittamaan peltikasas. Siinähän sitten väläyttelet pitkiä valojas jos mieli tekee. Just tommoset kuskis aiheuttaa jonoja ja on tientukkoina järkeville kuskeille.

    Äänestä

Toki torvea pitää käyttää. Se on torvi, joka ei osaa käyttää torvea.
Mainitsen yhden hyvän esimerkin, jolloin torven käyttö pelastaa uhkaavasta vaaarasta.

Kun lähestytään suojatietä, jota kohti on kaks ajokaistaa ja on odotettavissa, ettei sitä viereistä kaistaa ajava torvi halua pysähtyä pysähtyneen auton viereen.

Sille jalankulkijalle pitää viimeistään siinä vaiheessa antaa äänimerkki, kun se on autosi kohdalla menossa umpiunessa suojatietä myöten ja on vaarassa astua juuri sen torven eteen joka tulee sitä viereistä kaistaa.

Kun annat äänimerkin hyvissä ajoin, valpastuu jalankulkija varmasti, eikä astu suoraan torven eteen siinä viereisellä kaistalla.

Sinivilkku oli tästä eri mieltä, mutta ei siitä pidä välittää.

Myös silloin, kun linkkari on pysähtynyt pysäkille,on hyvä antaa torven soida, sillä monesti sieltä linkun takaa ryntää ajotielle suoraan eteesi ymmärtämätön lapsi tai vanhus.
Paitsi torven soittoa, viisas autoilija vähentää myös nopeuttaan, jotta vaara voidaan minimoida, jos kumminkin sieltä tullaan vauhdilla.

Näitä tilanteita olis toki muitakin, mutta siinäpä tärkeimmät, milloin äänimerkkiä voidaan käyttää hätävilkuista puhumattakaan.

Vaikkei hätävilkkuja saakkaan käyttää, niin mikään mahti ei niitä silti estä käyttämästä.

Äänestä

mannet käyttävät sitä ovikellon sijasta kerrostalojen pihoissa kutsuakseen laumaansa

Äänestä
  • laumaansa! Heh heh heee mainiosti sanottu. Häh häh häh hääääää...Varmasti repeen kun vaan seuraavan kerran nään mannen jossain...heh heh heeeeh!!!

    Äänestä

  • ei laumaeläin kirjoitti:

    laumaansa! Heh heh heee mainiosti sanottu. Häh häh häh hääääää...Varmasti repeen kun vaan seuraavan kerran nään mannen jossain...heh heh heeeeh!!!

    muutamien uskonlahkojen kanssa! niillä sama tyyli tööttäillä

    Äänestä

  • ei laumaeläin kirjoitti:

    laumaansa! Heh heh heee mainiosti sanottu. Häh häh häh hääääää...Varmasti repeen kun vaan seuraavan kerran nään mannen jossain...heh heh heeeeh!!!

    joskus kerrostaloasumista harjoitaneena siitä on leikki kaukana, kun aamulla klo 6:00 töihinlähtö ja yöllä soitetaan torvea klo 1:00 niin ei siinä oteta muita huomioon juurikaan. Kait jokainen ymmärtää, että sitä ei voi tuommoisessa paikassa kohdistaa vain yhteen asuntoon

    Äänestä

Vaikea sanoa, miksei käytetä. Ehkä siksi kun autokouluissa painotetaan, ettei sitä pidä "turhaan" käyttää.
Mikä sitten on turhaa. No jos kaikki alkaisivat jokaisessa mutkassa painaa torvea niin eihän siitä enää kukaan välittäisi mitään, kokisi inflaation koko torvi.

Asiallisesti käytettynä se on hyvä apulainen.
Täytyy tunnustaa, että itse käytän aika vähän torvea. Valoissakin jos joku ei lähde heti, tsekkaan ennen torven painamista, onko mahdollisesti auto sammunut. En nimittäin kyllä halua tuottaa yhtään lisää paineita torvella jos niin on päässyt käymään.
Sellaisissa tilanteissa, että joku meinaa autooni sisään ajaa, vaikkapa huolimattomasti kaistaa vaihtaessaan, annan kyllä soida.
Päivällä lähtiessäni ohittamaan ilmoitan torvella aikomukseni, pimeällä ilmoitan saman asian vilauttamalla pitkiä valoja.

On kyllä varsin mielenkiintoista katsella reaktioita. Eilen viimeksi ajoin taas "mutkatietä", jossa on käytännöllisesti katsoen koko matkan keltaiset viivat. Edelläni ajoi Audi vajaata kuuttakymppiä (rajoitus tiellä on 80km/h), katselin parin km:n ajan, josko lähtisi menemään, mutta kun ei niin seuraavassa mahdollisessa paikassa tuuttasin ja ohitin. Mies sieltä esitteli minulle keskisormea, olisikohan tarvinnut siihen laastaria vai mitä lie yritti viestittää ;)
Miekkonen selvästi painoi kaasua mutta sen verran "vanha kettu" olen, että tunnen autoni suorituskyvyn ja jos olen ohi menossa niin menen myös :)

En sitten tiedä, provosoituiko torvesta vai oliko vaan mielestään varannut itselleen piikkipaikan. Mutta meitähän riittää joka lähtöön.

Äänestä
  • Uudistunut Tieliikennelaki kieltää Audi-kuskin ohittamisen, vaikka hän ajaisikin alinopeutta..

    Wusi Tielaki - Pykcälä 4:
    "Awton culjettawan ei suokoon ohitettawan AUDI-herraismies culjettawaa missään kohassa, waikkakin alle määrätyn nopewden culexittaisiin."

    SEN takia hän näytti sinulle kansainvälistä merkkiä. Jättäisit jo tuon kaahailun ja hurjastelun sikseen - kasvaisit aikuiseksi. Et voita mitään tuommoisella "vahan ketun" ohittelulla. Tuskin pärjäisit kuitenkaan radalla noilla "huippuajotaidoillasi".

    Kai tiedät että Audi-kuskin ajaessa alinopeutta sille on AINA PÄTEVÄ SYY. Muutoinhan he ajavat täydellisyyttä hipoen ja soljuvasti. Toisin kuten muut ruppanakuskit.

    Ja mitä tuohon tööttäilyyn tulee, niin joko se rääkkä teipataan kiinni rattiin, tai siihen ei kosketa ollenkaan. Turha sitä on ruveta räpläämään kesken ajon, ne hommat hoidetaan sitten vaimon kanssa kotosalla.

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Uudistunut Tieliikennelaki kieltää Audi-kuskin ohittamisen, vaikka hän ajaisikin alinopeutta..

    Wusi Tielaki - Pykcälä 4:
    "Awton culjettawan ei suokoon ohitettawan AUDI-herraismies culjettawaa missään kohassa, waikkakin alle määrätyn nopewden culexittaisiin."

    SEN takia hän näytti sinulle kansainvälistä merkkiä. Jättäisit jo tuon kaahailun ja hurjastelun sikseen - kasvaisit aikuiseksi. Et voita mitään tuommoisella "vahan ketun" ohittelulla. Tuskin pärjäisit kuitenkaan radalla noilla "huippuajotaidoillasi".

    Kai tiedät että Audi-kuskin ajaessa alinopeutta sille on AINA PÄTEVÄ SYY. Muutoinhan he ajavat täydellisyyttä hipoen ja soljuvasti. Toisin kuten muut ruppanakuskit.

    Ja mitä tuohon tööttäilyyn tulee, niin joko se rääkkä teipataan kiinni rattiin, tai siihen ei kosketa ollenkaan. Turha sitä on ruveta räpläämään kesken ajon, ne hommat hoidetaan sitten vaimon kanssa kotosalla.

    täyttä asiaa tuo viestisi....mutta minkä ihmeen VAIMON??!!
    En minä halua kenenkään vaimoja räplätä, oma mies on sitten asia erikseen :D

    Heh, ei minulla mitään huippuajotaitoja ole. Olen kuitenkin kokeillut rataakin ja edelleenkin käyn siellä ajamassa gummit loppuun :)

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Kahden naisen välinen hellyys on kunnioitettava asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

enemmän kirjoitti:

Miksei suomalaiset uskalla käyttää äänitorvea?
Liikennelakikin sanoo että äänitorvea tulisi käyttä esim. ohitustilanteissa. Minä tööttäänkin aina ohittaessani jonkun ja usein saan hämmästyneitä tai vihaisia ilmeitä. Ihmisten reaktioita on hauska seurailla.Eikö ihmiset siis tunne liikennelakia. Myös vaarasta tms. voi varoittaa äänitorvella. Äänitorvea tulisi käyttää myös kaupunki liikenteessä paljon nykyistä enemmän. Liikenteessä ajettaessa huomaa usein virheitä tekeviä kuskea, joille kukaan ei uskalla painaa torvea. Mistähän tämä johtuu, luulen että torven käyttö leimataan liialliseksi "kouluttamiseksi" vaikka sen ensisijainen tehtävä olisi varoittaa muita. Itse käytin torvea viimeksi eilen kun edessä oleva auto ei tajunnut lähteä liikennevaloista liikkeelle. Liikenteessä olisi myös hauskempaa ajella kun painettaisiin enemmän torvea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu