eete varammaan tajua miksi täällä kirjoitan,pidätte kaiketi hullunna ja itsekkäänä.
mulla oli jo meneillää rv 35 3,kun tajusin viikko sitten aamuna ettei lapseni ollut liikkunut yli15 tuntiin,olin paniikissa ja soitin sairaalaan jossa sanottiin että lopppu vaiheessa sikiön liikket voivat vähentyä,varsinkin jos lapsi iso,lantio pieni niin on liikkumiselle luonnollinen este.
sairaalasta saivat minut rauhoittumaan ja käskivät odotella iltapäivään ja soittaa uudestaan.
olin hieman levoton,mutta jotenkin rauhoituin kätilön sanoista,olin pienikokoinen ja lantio niin ahdas että minulle olisi pitänyt tehdä keisarinleikkaus ja vauva oli muutenkin kovin rauhallinen kohdussa ja korkentaan "venytteli".
odottelin,ja odottelin. tavallisesti raskaana olvan anisen vatsa on pinkeä mutta pian tajusin että se oli muuttunut löysäksi ja muutenkin oudoksi.
Iltapäivään mennessä ei liikkeitä tullut´,soitin ja käskivät tulemaan äitipolille ja menimme sinne sitten mieheni kanssa.
lääkäri ultrasi ja totesi eettä sikiö on menehtynyt.
olin shokissa,itkin vain lohdutonta itkuani,lapseni oli poissa en tajunnut mitään,en pysynyt pystyssä.
sain rauhottavia ja lääkärit päättivät että jään sairaalaan koska kotona ei välttämättä turvallista. jäin synnytysosastolle ja se oli elämäni helvetillisin yö,kuulin vauvojen itkua,olin kuolla suruuni ja menettämisen tuskaani. pidin vatsaani ja toivoitin pienelle enkelille hyvää matkaa.
minut keisarileikattiin seuraavana aamuna.
4.11.2005,klo:08.34,syntyi pieni poikamme.
pituus 46cm ja pain 3001grammaa.
hätäkastetta ei luonnollisesti voitu tehä,koska vauva oli kuollut,mutta Leevi on hänen nimensä,se pääätettiin jo kun raskaustestissä viivat näkyi...jos poika niin hän on leevi.
Pääsin tänään kotiin,mieheni oli huomaavaisesti yrittänyt piilotella vauvaan liittyvät jutut,mutta se ei tuskaa poista.
saatamme poikamme pian haudan lepoon puen hänelle ne vaatteet jotka hänelle itse tein,kotiin tuloa varten
kokemuksia?
t.tiitu...olen menettänyt kaiken vain loputon tuska on jäljellä.
mulla oli jo meneillää rv 35 3,kun tajusin viikko sitten aamuna ettei lapseni ollut liikkunut yli15 tuntiin,olin paniikissa ja soitin sairaalaan jossa sanottiin että lopppu vaiheessa sikiön liikket voivat vähentyä,varsinkin jos lapsi iso,lantio pieni niin on liikkumiselle luonnollinen este.
sairaalasta saivat minut rauhoittumaan ja käskivät odotella iltapäivään ja soittaa uudestaan.
olin hieman levoton,mutta jotenkin rauhoituin kätilön sanoista,olin pienikokoinen ja lantio niin ahdas että minulle olisi pitänyt tehdä keisarinleikkaus ja vauva oli muutenkin kovin rauhallinen kohdussa ja korkentaan "venytteli".
odottelin,ja odottelin. tavallisesti raskaana olvan anisen vatsa on pinkeä mutta pian tajusin että se oli muuttunut löysäksi ja muutenkin oudoksi.
Iltapäivään mennessä ei liikkeitä tullut´,soitin ja käskivät tulemaan äitipolille ja menimme sinne sitten mieheni kanssa.
lääkäri ultrasi ja totesi eettä sikiö on menehtynyt.
olin shokissa,itkin vain lohdutonta itkuani,lapseni oli poissa en tajunnut mitään,en pysynyt pystyssä.
sain rauhottavia ja lääkärit päättivät että jään sairaalaan koska kotona ei välttämättä turvallista. jäin synnytysosastolle ja se oli elämäni helvetillisin yö,kuulin vauvojen itkua,olin kuolla suruuni ja menettämisen tuskaani. pidin vatsaani ja toivoitin pienelle enkelille hyvää matkaa.
minut keisarileikattiin seuraavana aamuna.
4.11.2005,klo:08.34,syntyi pieni poikamme.
pituus 46cm ja pain 3001grammaa.
hätäkastetta ei luonnollisesti voitu tehä,koska vauva oli kuollut,mutta Leevi on hänen nimensä,se pääätettiin jo kun raskaustestissä viivat näkyi...jos poika niin hän on leevi.
Pääsin tänään kotiin,mieheni oli huomaavaisesti yrittänyt piilotella vauvaan liittyvät jutut,mutta se ei tuskaa poista.
saatamme poikamme pian haudan lepoon puen hänelle ne vaatteet jotka hänelle itse tein,kotiin tuloa varten
kokemuksia?
t.tiitu...olen menettänyt kaiken vain loputon tuska on jäljellä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
olen syvästi pahoillaan teidän puolesta! olen sanaton. itsekin raskaana..
kaikki ei ole niin itsestäänselvää.. se että vauva tosiaan syntyy. voi.. toivon sinulle ja miehellesi paljon voimia ja uskoa siihen että vielä joskus saatte uuden lapsen!
tämä oli teidän ihana jouluenkelinne..
tiedätkö vielä miksi lapsenne kuoli? kirjoittelehan jos jaksat..
osaan arvata tunteet... tai osan niistä... kaikkihan kuitenkin suree tavallaan. Itse synnytin kuolleen poikavauvan keväällä -03 vkolla 30. Odotus oli onnellista enkä ollut koskaan kuullutkaan että vauva voisi kohtuun kuolla... kuitenkin ihmettelin liikkeitten vähenemistä, soitin neuvolaan jossa käskettiin juoda mehua ja odottaaa seuraavaan päivään,, jos "oireet" jatkuu ni seuraavana päivänä äitiyspolille ultraan.
En malttanút odottaa vaan menin suoraan ja kuulin tän järkyttävän uutisen, lapsesi on kuollut. Seuraavana päivänä synty mun täydellinen poikavauva. Synnytys oli nopee ja sairaalahenkilökunta ihanaa, kuitenkin kovin tietämätöntä ja kokematonta mikä oli hämmentävää. Hautajaiset vietettiin lähisuvun kesken ja vauva haudattiin sukuhautaan. Sairaalaan en olis voinu kuvitellakkaan jättäväni lastani hoidettavaksi sen jälkeen mitä hautausurakoitsijalta kuulin mitä niille vauvoille tapahtuu. 2kk olin kovin itkuinen ja mikään ei maistunut... kuitenkin olo parani pikkuhiljaa. kesällä 04 tuli uusi romahdus, sain keskenmenoja toisensa perään ja vanhat tunteet nousi uudelleen pintaan ja masennuin... kaipasin niin kovasti pienta poikaani. masennus kesti kauan... vihdoin näin unen mikä parans mut, sen jälkeen en osannut keaivata poikaani., olin vaan ylpeä. Marraskuussa tulin uudestaan raskaaksi, kaksosraskaus mista toinen vauva kesken vkolla 10, toinen kattelee nyt telkkua isin kanssa tuolla takana. Joka päivä kiitän molemmista lapsistani.. ne ovat kasvattaneet mua todella.
Tule juttelemaan tuntematon enkeli grouppiin yahooseen, siellä meitä on paljon!
sydämessä vika oli sekä napanuoran kehityshäiriö.
Luin kertomasi,kerran jos toisenkin.
Surusi koskettaa, mykistyttää.
Lämmin osanottoni.
Voi, ymmärrän.....
(itsekin olen kokenut)
En tiedä voiko yhtään lohduttaa, mutta tiedän, että Jumala rakastaa lastasi ja hän on taivaassa!
Jos uskot Jeesukseen, tulet myös tapaamaan hänet. Silloin, kun on vaikeaa, on ehkäpä vaikeinta nähdä Jumalan rakkaus, kuitenkin se on valmiina ympäröimään sinua. Me emme ymmärrä, miksi... mutta myrskyn keskellä voi olla vaikea tuntea rauhaa, mutta Jeesus haluaa ojentaa kätensä sinulle. Myöhemmin, kenties vasta taivaassa, ymmärrämme.
Voi, minä tunnen jotain sinun tuskastasi, haluaisin ottaa sinut syliini. Minä sain keskenmenon jälkeen suloisen tytön, kiitos Jumalalle hänestä. Kipu ei enää vuosien päästä tunnu voimakkaalta, voisiko sanoa arpi näkyy, mutta kipua ei enää ole.
Tämä elämä on lyhyt ja iankaikkisuus niin loputon.
Olen varma, että Jeesus haluaa lohduttaa sinua!
:''-( Suurempaa tuskaa ei ole maan päällä, kuin lapsen menettäminen.
Voimia jaksaa !
Ps: olen samaa mieltä niiskuneiti_ kanssa.
Todella surullista :...( meinasi itsellenikin tulla tippa linssiin.Sure rauhassa ja voimia teille.
Meilläkin kuoli vauva kohtuun, syynä kuivuminen eli lapsivesipunktiossa oli siviökalvoon tullut reikä, joka ei korjautunut vaan pikkuhiljaa huomaamatta tihkui. Ensin ilm. hidastui kasvu ja sitten loppui kaikki. Aikaa punktion ja tapahtuneen välillä oli vajaat 4 viikkoa, punktion aikaan kaikki vielä ok.
Se on todella surullista. Ja oli tuskaisaa maata osastolla synnyttämässä kuollutta lasta, se sattui niin ... Henkilökunta ei osannut kuin varoa. Suru on alan ihmisillekin tiukka paikka, huomasin. Ja kipu raastavaa, kun tietää että lapsi on kuollut.
Voimia teille ! Elämä jatkuu, kuitenkin ...
Mekin veimme pyhäinpäivänä kynttilän pikkusiskon ja isonsiskon haudalle. Iloksemme saimme lapsia tämän jälkenkin - mutta kyllä osaa suhtautua lapseen lahjana !
Meillä kuoli myös pieni tyttömme kohtuun rv 36 reilu vuosi sitten... Suru ja tuska valtaa vieläkin välillä koko kehoni, vaikka meitä lohduttamassa onkin jo pieni, "uusi" poikamme.
Pikkuhiljaa olen oppinut kiittämään sekä elämästä että kuolemasta, meillä ei olisi pientä poikaamme ilman meidän enkelityttöämme.
Sinä, joka kerroit, että sinulta otettiin lapsivesipunktio ennen kohtukuolemaa... Myös meiltä otettiin n.viikkoa ennen tytön kuolemaa. Olisikohan siinä ollut syy? Muuten tyttömme oli täysin terve ja niin kaunis...
Voimia kaikille lapsen menetyksen kokeneille!
Hei!
Olen tosi pahoilani sun mennetyksestä.
Voin sanoa tosiaan et ymmärän sua..
Mun pikku enkeli Alex Mikael syntty 11.10 eli tänään tasan kuukaus sit, kuoleena. Hänen la oli 11.10..eli hän oli 40 viikoa.
Niin kamalaa..mun maailma kaatui sillon.
Näin mun tapahtumma meni..
Oli perjantai ilta en tuntennu liikeittä..ajattellin et se varmaan nukkuu..kun maanantaina olin käynny nevolla ja kaikki oli ok niin kuvittelin et kaikki oli ok. Tuli launtai ja ei liikkeitä..soitin sairaallaan ja ne pyysi mut sinne. Meni sinne..Soittin matkalla viel miehelleni et menen sairaallan mut et uskon et kaikki on ok niin et pyyttänny häntä mukaan. Tulin sairaallan ja kätillö otti mua vastaan ja yritti kuunnella sydän ääntä...ei löytynny ja soitti lääkärille. Siin vaiheessa en uskonnu et ois ollu jotain. Lääkäri ultrassi ja yhtäkiä hän vaan sano et "olen tosi pahoillani mut lapsi on kuolut".. meni niin shokkiin..soitin miehelleni,kaverin paikkalle ja vanhemat..
kaikki tuli tosi äkkiä..siin vaiheessa sain tiettä et joudun synnyttämään lapsen..
sain launtaina ensimäisen lääken mikä käynnistää..
Tuli sunnuntai, sain enemän lääkeittä..mitään ei tapahtunnu...
Makoiltiin mieheni kanssa omassa huoneessa sairaallassa, Oli aivan kamala tuskaa kun ei tiennyt mitä odotaa..
Maanantaina ei vielkään tapahtunnu mitään..vasta illalla alko tulee särkyjä..en halunnu särkyyn vatsaan lääkeittä kun olin päättänny et haluan synnytää kun normaali äiti..ei liaan paljon lääkeittä...halusin olla tajussa siin mukana ja ei lääketorkkussa...
Säryt voimistu yön myötä ja tiistai aamul 06.00 siiryttiin synnytys saliin..pelotti aivan kamalasti...sain ilokaasua ja epiduraalia..
Makasin mieheni kanssa odottamssa et jotain taphtuis..kello 10.30 aloin tekemään töitä ja meidän pikku poika syntyi kello 11.16..Mieheni leikkassi napanuoren..sekin oli suunnitteltu..
Käätillö kääri meidän pikku poikaa pyyhkeeseen ja sain hänet syliin..Hän oli niin lämmin..niin kaunis..niin kaunis vauva..Olin siin hetkellä niin onnellinen äiti vaikka tiesin et hän oli kuolu..mieheni piti hänet myös sylis..oltiin meidän pikku alexin kanssa 4 tuntia..kunnes mun mies sano et ehkä nyt ois hyvä luopua hänestä..hän oli muutumas tummemaks..kätilö vei hänet pois..jäin tyhjin käsin..
Meni suoraan suihkuun ja sain unilääkeittä et nukkataisin..seuravana päivännä halusin kotiin..
Mieheni vanhemat oli mun pyynöstä otannu pois kaikki Alexin vaateet jne..mikä oli hyvä...
Mieheni oli kotona mun kanssa..pari viikkoa sit meil oli hautajaiset..minun viimeinen hyvästelly ennen kun hän meni mullan alle..
Olin käynny ostamassa hienon puvun hänelle ja toimitin sen hautaistoimistoon..hänellä oli niin kaunis puku ja äidin ja isän kuva mukana arkkussa..
Tää kipu on niin kamala mut se helppotaa tai ainakin mulle helppoti se et hänet haudatiin koskan nyt pääsen hänen lä'helle koska vaan ja pystyn hoitaa hänet kukkilla ja kynntillöillä..
Ja haluan tosiaan sanoo ison kiitoksen miehelleni et hän antoi niin hyvän tuen ja jaksoi..!!
tää suru ei taida loppuu koskaan..häntä on niin ikävä..Ja se tyhmä kysymys..miks mulle kävi näin..
Tsemppiä sulle ja muist et ole yksin..et todellakaan..!!!
Saan tietoo vasta 9.12 et mikä ois voinnu olla syy..
tosi pitkä aika..
(olen ruotsin kielinen)
Alex Mikael oli 49cm ja 2570g..
tiitu ja marie83,
olen tosi pahoillani lastenne kuolemasta. Kyyneleet vaan virtasi kun luin viestinne.
Toivon teille molemmille paljon voimia suuressa surussanne.
Olen pahoillani, ja otan osaa sanattomaan suruunne:(! Voimia ja jaksamista!
te jotka olette lapsenne menettäneet,otan osaa myös teidän suruunne. nämä asiat ovat niitä jota ei vain voi järjellä käsittää,ei vaan voi. uskon että lapseni on taivaassa mutta en nyt juuri pysty käsittämään,miksi meidän Leevimme otettiin niin julmalla tavalla pois. Leevi oli myös niin taivaallisen kaunis syntyessään niin täydellinen. Mutta tiedän että Leevin on nyt hyvä olla. siellä se tähtenä tuikkii taivaalla,ja sanoo Isi ja Äiti,älkää mun vuoksein suretko,täällä taivaassa mun on hyvä olla. me näemme vielä.
Rakastan tuota pientä,rakastan niin että sattuu!
sytytän kynttilän,lähetän enkelin tuomaan sen valoa sinne teidän suureen suruunne ja ikävään. mitkään maailman sanat eivät riitä kertomaan kuinka pahoillani olen teidän kaikkien menetyksistä.
maitoa heeruu rinnoista,en ole jaksanut syödä lääkkeitä joita piti ottaa että maidon tulo loppusi. tuska on niin fyysistäkin vielä tämän helvetin päälle kaiken lisäksi. leikkaushaava niin tajuttoman kipeä,mutta se on pientä tämän kaiken rinnalla,voisin ottaa itselleni sen kaiken tuskan mitä ihmiset kantavat,kuhan saisin poikani takaisin en pääse sängystäkään ylös ilman ettei mieheni auttaisi. huomenna hänet haudataan. tänään pääsemme katsomaan leeviä ja vielä ennen kuin arkkuu laitetaan huomenna enne tilaisuutta. en tule kestämään sitä. miten pärjään,kuolen tähän tuskaan ja suruun.
vain kun luin tarinasi.
Haluaisin halata sinua. En pysty edes sanoin kertomaan, kuinka pahoillani olen.
Jos pystyisin kantamaan edes osan taakastanne, tekisin sen.
Ei lapsen kuolemaa tahdo hyväksyä millään, ei kertakaikkiaan jaksaa ymmärtää, vaikka kuinka sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa.
En tiedä, ehkä niin onkin, ei muuta selitystä tälläiseeen keksi.
Olen aina uskonut jumalaan, mutta tälläisten tapahtumien edessä, usko on kovalla koetuksella.
Suru on surtava pois, vaihtoehtoja ei ole. Onneksi sinulla on miehesi ja miehelläsi sinut.
En voi muuta sanoa kuin sen, että monet ovat mukana surussanne ja myötäelävät kansanne. Voimia huomiselle päivälle.
meillä oli vasta hautajaiset,täysin terve vauva oli vaan aamulla kuollut 3 viikkoa vanhana,otan osaa teidän suruunne,tiedän mitä se on,jaksakaa...
hautajaiset olivat siis tänään,tuska on vain ja pysyy.
meillä pappikin vain sanoi,ettei tässä oikein edes sanoja löydä´,niin raskasta tämä kaikille on.
mieheni,lapsen isä kantoi arkkua itse en jaksanut.
tänään näin viimeisen kerran pienen Leevimme,ikävä on niin raskasta.
Valitsin hautakiveksi sellaisen missä on pieni itkevä enkeli,se kuvastaa tuskaamme.
Siellä se mun pieneni on,ei onneksi kylmässä maassa vaan Taivaassa,onneksi.
Ehkä joskus ymmärm,mutta sille ajatukselle ei löydy nyt tilaa...on vain suru ja se tuntuu loputtomalta.
olen päässyt jo sokista,mutta uskoa huomiseen ei vain ole.
Kiitos teille kaikille,jotka jaksatte tukea ja syvä osanotto lapsensa menettäneille. surumme on yhteinen.