Suomen taksilupakäytäntö on Suomen perustuslain vastainen.Valtio on itse säätänyt lain jota siis itse tietoisesti rikkoo.
Perususlain vastainen
julli
241319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ei ole myöskään yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista, että yhdet saavat Mersunsa huomattavalla alennuksella verrattuna muihin.
Joillakin on sairaalloisia pakkomielteitä. Sinulla tuntuu olevan taksialennuksin hankittu taksimersu! Tätä asiaa olet pyöritellyt sairaassa päässäsi kuukausitolkulla. Etkö jo huomaa olevasi sairas? Itse olen iloinen saadessani hienoa taksikyytiä ja onhan ne taksihinnatkin hieman edullisemmat veroalennuksen johdosta.
Kyse ei ole pakkomielteestä vaan vääryydestä. En halua, että taksimiehet juttelevat palstalla mukavia ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
"...onhan ne taksihinnatkin hieman edullisemmat veroalennuksen johdosta."
Vielä edullisempia ne olisivat, jos Mersut ostettaisiin täydellä hinnalla mutta niillä ajettaisiin pitempään, vaikkapa 10 vuotta. Samalla säästyisi huomattava summa valtion varoja käytettäväksi hyvinvointipalveluiden tuottamiseen.
Saksalaisen autojätin ja ökyrikkaiden taksikuskien tulisi tienata hyvinvointinsa itse käymättä veronmaksajien kukkarolla. Tästä on kysymys.
Kun autoveroalennus ja hintakartelli poistetaan, lopetan tästä asiasta valittamisen välittömästi. Siihen saakka pidän asiaa taatusti esillä.
kestää jos sillä ajetaan 10 vuotta a 10000km/vuosi.
Piti olla 100000km/vuosi.
Levy pyörii taas.... Dorka olet, mitenkäs käy jos kaikki kulutus loppuu, kukaan ei osta mitään, firmat kaatuu asiakkaiden puutteesta, jokainen säästää ja säästää? Työpaikat katoaa.....Jatkatko sitten valitustasi. Herää Pönttö!!
"...mitenkäs käy jos kaikki kulutus loppuu, kukaan ei osta mitään..."
Jokainen saa ostaa ja kuluttaa OMILLA RAHOILLAAN miten paljon haluaa. Sellainen peli ei kuitenkaan vetele, että minun on pakko veronmaksajana olla tukemassa taksien autoveroalennusta. Sitten joudun vielä liikenteessä kärsimään näistä teho-Mersuista, joita minä olen ollut maksamassa. Taksien käytöshän on sitä röyhkeämpää, mitä enemmän Mersussa on hevosvoimia.
Työpaikat katoavat enintään Mersun tehtailta Saksasta, jos suomalaiset taksisuharit eivät enää saakaan jättialennusta uuden Mersun hinnasta.
Kyse ei ole kulutuksen määrästä vaan rahan jakautumisesta. Ei ole oikein, että yhteiskunnan hyväosaiset riistävät kaikki rahat itselleen ja ajelevat alehintaisilla Mersuilla. Samaan aikaan pienituloiset palkansaajat työntävät käyntiin ruosteisia Ladojaan, elleivät ole saaneet rahaa tarpeeksi säästöön bussilippua varten.
Tällä moni puhuu perustuslaista. Olkaa hyvät, esittäkää se perustuslain pykälä jota taksikäytäntö rikkoo!
Perustuslain 18. pykälä :
Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.
Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.
Asiata on turha vääntää kättä.
Sinulla on oikeus harjoittaa taksiammattia saatuasi siihen asianmukaisen luvan. Luvan vaatiminen ei riko perustuslain henkeä vastaan. Suomessa on monta muutakin luvanvaraista ammattia:
-joukkoliikenteen harjoittaminen linja-autolla
-yksityisetsivän ammatti
-vartiomisliikkeen pitäminen
-lääkärintoimen harjoittaminen
-apteekkitoiminnan harjoittaminen
-pankkitoiminnan harjoittaminen
-panntilainaustoiminnan harjoittaminen
Asioista on eri aloilla väännetty kättä aina sillointällöin, mutta perustuslain rikkomisesta ei kuitenkaan ole kysymys.
Mutta useat noistakin on sellaisia, että kun koulutus on kunnossa, ja asiat muutenkin, voit saada yrityksen pystyyn. Tuskin millään alalla pitää koulutuksen lisäksi olla toisen palkollisena 15 vuotta !!!
Ajattele, voit joutua olemaan palkollisena jopa 40 vuotta!
Etkä sittenkään saa sitä apteekkia!
Tai jos viinakauppa...
Ja perustuslaki ei kiellä tai rajoita taksin perustamista. Ammattitutkinto vain kestää kauan...
Viina- ja lääkemyynti ovat selkeästi kansanterveyteen liittyviä asioita, joissa pitääkin olla tarkkana, mutta taksin kartellitoiminnassa ei ole kyse muusta kuin siitä, että ollaan joskus saatu piiri pieni pyörii-tyyppinen systeemi jolla nykyiset yrittäjät saavat olla rauhassa.
Ammattitutkinto ja työkokemus ovat kaksi aivan eri asiaa. Ammattitutkinnon ja yrittäjäkursin suorittamiseen ei mene paria kuukautta pidempään, joka on aika mitätön aika 15 vuoteen verrattuna.
Jos edes rehellisesti myönnettäisiin, että se suurin syy vastustaa vapautusta on se omien ansioiden menetyksen pelko, eikä palvelun heikkeneminen.
"taksin kartellitoiminnassa".
Pistipäs pahasti silmään tuo...
Mahdatko ressukka edes tietää MIKÄ ON KARTELLI?
Kerronpa vähän:
Kartelli on yritysten ryhmittymä jotka KESKINÄISILLÄ SOPIMUKSILLA ESTÄVÄT HINTAKILPAILUN.
Sopivatko taksit KESKENÄÄN taksoista? Eivät! Taksat vahvistaa viranomainen ( liikenneministeriö ) samoin kuin vahvistaa myös linja-autotaksat.
Käytin sinusta sanaa ressukka, se todella olet. Sanot hoitavasi jonkun pirssiä (hoitanut jo vuosikaudet?) ja tulet tänne jatkuvasti laukomaan suustasi täyttä paskaa. Epäilen jo todella oletko edes koskaan pirssiä ajanutkaan. Puheesi ainakin tuntuvat täydeltä potaskalta. Ja mikset sitten jo ole hankkinut omaa pirssiä? Väittämälläsi kokemuksella olisit saanut sen jo ajat sitten.
Mikäli olet se sama hemmo joka on kirjoitellut täällä joi ainakin vuoden ajan...
Tietenkään tarkalleen ottaen se ei ole kartelli (taisit itsekin jostain opuksesta tarkan määritelmän hakea), mutta toki hinnat on liikenneministeriö vahvistanut, eikä kukaan käytännössä aja niiden alle muuta kuin sopimusajoissa, joita on kokonaisajoista erittäin vähän. Ja minulle on ihan sama mitä uskot, ajokokemusta löytyy 13 vuotta, toki osa osa-aikaisena, ei kuitenkaan suinkaan juomisen takia kuten eräillä. Kas kun itseään voi sivistääkin, muun tekemisen ohella. Ja jos ruvettaisiin tosiaan vertaamaan kuka tästä alasta enemmän tietää, niin toiseksi jäät, usko pois.
Mitä potaskaa olen täällä tuota freudilaista lipsahdusta lukuun ottamatta laukonut ? Kerro toki esimerkkejä. Nämä kun tahtovat helposti olla asioita, jotka yhden mielestä ovat noin ja toisen mielestä näin. Sinä ainakin tunnut tätä nykysysteemiä kannattavan henkeen ja vereen.
Olisiko niin, että jos homma vapautuisi, ei eväitä uuteen tilanteeseen olisikaan ?
Niin taksat kyllä vahvistetaan ylhäältä, mutta kuinka monta taksia ajaa mittariajoa suurinta sallittua taksaa halvemmalla? Siis keneltä löytyy halvempi taksa mittarista?
Aivan paska puhetta, että joutuu 15 vuotta odottelemaan lupia. Lupien saaminen riippuu pitkälti perusteluista ja tarpeesta.
Kävin juuri lävitse myönnettyjä lupia ja niissä lähes poikkeuksetta paikalliset taksiyhdistykset vastustivat uutta lupaa.. mutta mutta..
OHESSA ASIA NUMEROINA
Läpikäyty 01/05-06/05 taksilupahakemuksia 107 kappaletta ympäri suomen.
105 tapauksessa muut elinkeinonharjoittajat ja taksiyhdistykset lausunnoissaan vastustivat hakemusta.
Kaupungeista tai kunnista 16 hakemusta ei puollettu.
Taksiyhdistyksen vastustuksesta huolimatta 49 hakemusta hyväksyttiin.
11 hakemusta hylättiin puutteellisena
9 Pyydettiin täydennystä
4 ei ollut soveliaita harjoittamaan taksiliikennettä...
Ja onhan se hyvä verrata taksia apteekkiin...
Farmaseutiksi opiskelu vie 4-5 vuotta, mites pirssikuskiksi? muutaman tunnin kurssin kautta.
Kun olet opiskellut alan ammattitaidon, et 100% varmuudella saa omaa apteekkilupaa heti, vaan kyseessä on vuosien prosessi.
Toki tuo 15 vuotta (10 15 yleistä) on maksimi, joka nyt sattuu olemaan se aika, joka omalla alueellani pitää tällä hetkellä omata että luvan saa. Toki jonnekin tuppukylään, jonne kukaan ei halua, voi saada luvan vaikka ilman päivänkään ajokokemusta, jos entinen yrittäjä lopettaa ja uutta tarvitaan tilalle. Mutta kun esim. uusia lupia ei myönnetä, ja vain entiset vapautuvat annetaan, kuskien jono vain pitenee ja pitenee....
Ja kuten sanoin, on apteekkitoiminta täysin erilaista luonteeltaan kuin taksiliikenne. Vastikään oli muuten juttua siitä, että sitäkin halutaan vapaammaksi, joten ei se mikään kiveen hakattu juttu ole sekään.
Vapaa kilpailu kunniaan ! Siinä voisi olla vastikään mersun ja omakotitalon velkarahalla hankkineella uudella yrittäjällä ihmettelemistä, kun joutuisi aidosti kilpailutilanteeseen.
Hyvä että edes jotain myönnät... Ja en tarvitse opuksia kartellimääräyksistä tietämykseen, kuuluu yleissivistykseen. Aika harvat sen kyllä näköjään tietävät, jopa 13 vuotta taksialalla ollut ei tiennyt...
"Ja jos ruvettaisiin tosiaan vertaamaan kuka tästä alasta enemmän tietää, niin toiseksi jäät, usko pois."
Tietämyksestä: Olen tullut päätoimiseksi taksikuskiksi v -69, saanut oman luvan v -78, ja olen tehnyt tätä työtä PÄÄTOIMISENA koko ajan. Kirjanpitoni olen tehnyt alusta asti itse! Uskon että Sinä killuit vielä isäsi lahkeessa kun jo olin alalla...
Ajokilometrejä kertynyt taksin ratissa n. 3.000.000...
Potaskaa on ollut joskus enempi joskus vähempi, yleensä enempi.
Vapautumista on kokeiltu jo useissa maissa ja luulen että kokemukset ovat tiedossasi.
Ja liikenneministeriö teki täydellisen U-käännöksen taksien vapauttamisasiassa.
Miksiköhän?
Olist maininnut että olet isäntä, niin ehkä olisi ottanut sinutkin hieman enemmän todesta.
Vapauttamisesta on kokemuksia, ja aina vedotaan siihen, että kun Ruotsissa tapahtui sitä ja tätä. Niin tapahtuikin, kun siellä tehtiin vapauttaminen väärällä tavalla. Ei pidetty huolta siitä, kuka taksin saa ja millaisin kriteerein. Jo alkuperäisen taksilakityöryhmän ehdotuksessa olisi pidetty kiinni siitä, että alalle ei pääse ilman koulutusta ja taustojen kunnossa olemista. Varsinainen sääntely olisi lopetettu. Siinä jo suuri ero.
Mutta toki kun nykysysteemin puolestapuhujat vain jauhavat nykysysteemin ihanuudesta ja vapautuksen kauhuista, niin taas kerran, valitettavasti, mentiin puihin ja systeemiin tulevat muutokset ovat kosmeettisia. Toki itse kirjoitin jokaiselle alkuperäisen työryhmän jäsenelle hieman faktaa myös muiden kuin nykyisten taksi-isäntien näkökulmasta, ja heidän esityksensä olikin melko pitkälti oman ehdotukseni mukainen.
Valitettavasti vain Taksiliitolla näyttää tässä maassa olevan niin vakuuttava paskanpuhumisen taito, että vapauttamisesta ei tule yhtään mitään. Jos ei sitten EU sitä jossain vaiheessa vaadi, joka sekin näyttää palveludirektiiviä koskien epätodennäköiseltä.
Meillä pirssissä on sanonta "Ei koskaan tiedä millä oksalla se piru istuu". Varsinkin silloin kun saadaan hyvä keikka.
Vapauttamista on kokeiltu jo useissa maissa. Tallinnassa, jossa mulla on pilvin pimein tuttuja kuskeja, on vapauttaminen melko totaalista.
Siellä kaverit melkein asuu autossa. Joutuvat MAKSAMAAN tolpastaan maksun joka ei todellakaan ole vähän. Ja siellä toimii joka puolella sama juttu, maksa, maksa, maksa... Olin tässä hiljan tallinnassa, asuin hotelli Metropolissa ja yhdellä kavereistani on maksettu tolppa siellä. Hän ajoi kaksi vuorokautta putkeen käymättä kotona, ajoi kahden vuorokauden aikana seitsemän keikkaa kassa 500 kroonia!! Siis reilu 30 euroa!! Tosin tämä oli viikolla, viikonloppuisin on kuulemma paremmin ajoja kun suomalaiset tulee....jos tulee. Konkurssit ovat kovin yleisiä sielläpäin.
Tällaistako haluat. Että autoja on kaikkialla. Jos siellä olet käynyt, tiedät mistä puhun.
Kuten tiedät, ala on rasitettu helvetin kovilla PAKOLLISILLA maksuilla meillä suomessa, jo nyt on työpäivät aivan liian pitkiä. 12-16 tunnin työpäivät ovat ihan tavallisia. Se ei voi olla enää turvallista kenenkään kohdalla. Luuletko että voimme tästä vielä venyä? Olemme jo kipurajalla, tämän huonommaksi ei taksihomma enää voi muuttua, usko pois!
Ihmettelenkin, varsinkin kun sanot olleesi alalla että edes ehdottelet moista.
Olen onneksi jo lähellä eläkeikää, joten en niin paljon piittaa tulevaisuudesta, harmittaa vaan niiden puolesta jotka vielä aloittelevat taksi-isännän hommia, tulevaisuus ei tule olemaan turvallinen ja taattu. Itse selviän kyllä, olen velkani maksanut ja uutta en enää tee.
En viitsi enempää enää aiheeseen paneutua, joten jätetään jo tämä juupas-eipäs-juttelu.
Onnea ja menestystä sitten kun (joskus) vapaus koittaa....
Eihän tämä tosiaan tällä juupas-epäs-jauhamisella miksikään tule. Itse kullakin on omat pointtinsa, ja ehkä ne suurimmat vastustajat juuri löytyvät näistä ikänsä ajaneista, jo eläkeikää lähestyvistä, jotka haluaisivat vain päästä rauhassa eläkkeelle ilman suurempia muutoksia. Nuoremmilla sen sijaan voisi olla jotain uuttakin kehiteltävää alalle, jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Taksikin on liiketoimintaa, ja ideat ei lopu kesken. Mutta annetaan jutun hautua. Vapaus ei koita tällä kertaa, mutta ehkä sitten joskus...
Hyvästi.
Nuorilla saattaisi olla uutta kehiteltävää alalle....Näin jutustelit.
Kauheesti jäi vaivaamaan, mitähän uutta se olisi??
Tallinnan malliko?
Taitaa kaveri tarkoittaa Karaoke-taksien kaltaisia lisäarvoa tuottavia palveluja.
Totta