Eipä kovin kauaksi tosiaankaan osunut Liisa Jaakonsaari kehuessaan Tarja Halosta yrittäjien presidentiksi.
Onhan Halonen tosiaan yrittänyt monenlaista..
DDR:n tunnustusta ihan komitean kautta. Suuri voitto ihmisoikeuksille. Kuinka monta ihmisoikeusjulistajaa päätyi Berliinin muurin piikkilangoille kuivumaan ystävällisen kansanpoliisin ampumana ?
Mitä muusta Halonen on yrittänyt ?
SETA:ssa aikoinaan täti punainen yritti ajaa homot ja lesbot kaapeista ihmisten ilmoille, mutta kävikin niin, että AIDS rantautui Suomeen ja Halonen joutui valitsemaan poistumisen takavasemmalle...ei siis takaoikealle..
Kaapin takavasemmalla oli nainen..piilossa..
Mitäs sitten vielä..
Itävalta boikotin aikana Halonen yritti lennellä ihan puhelimen tavoittamattomissa, jolloin pääministeri Lipponen joutui aivan pakosta puuttumaan toisen valtion sisäisiin asioihin eli parlamentaristisen vaalin tuloksiin Itävallassa..
Ja järjestämään ihan Itävallan vastaisen boikotin..
Irakin kriisin aikana Halonen taas oli puhelimen tavoiteltavissa, kun jostain syystä pääministeri Lipponen tällä kertaa yritti saada Suomen mukaan sotivaksi osapuoleksi tunkeutumaan toisen valtion alueelle vastoin kansaivälisen oikeuden käytäntöä ja taisihan se olla hiukan kai Suomen oman lainsäädännönkin vastainen tempaus.. mutta yrittäjä Halonen ei juristina yrittänyt huomata sellaista epäkohtaa..takavasemmalta..
Niin, ja onhan Halonen tosiaan yrittänyt kovasti tukea Kofi Annania, kun Kofi Annan on joutunut globalisoitumiskierteeseen niin pahasti, että siinä sivussa on YK:n kautta yritetty saada miljardi rahoitusta Irakin kansan "ihmisoikeuksien polkemiskampanjaan", mutta vain pari miljardia euroa taisi mennä Saddam Husseinille asti..
Kyllä Halonen tosiaan yrittäjä on. Siinä Jaakonsaari on vallan oikeassa.
Onneksi yrittäjä Halonen pääsee ensi vuonna valmistautumaan rauhalliseen laskuun vanhuuseläkkeelle, kun virallinen arvontatulos jostain 100 ja 150 prosentin kannatuksen paikkeilta saadaan virallisesti julkaistua tarkistettuna.
Halosellehan pitäisi myöntää oikein yrittäjien timanttiristi. Sillähän on palkittu aikaisemmin tehtävissään kunnostautuneita kansalaisia ja kutsuttu ihan linnaan ja useaan kertaan...

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://puhinajapuhku.blogspot.com/2005/10/amnesty-ja-halonen-eri-linjoilla.html
ei tänään, ei meillä, eikä naapurissa..
Hienoa Halonen..