Jääräpäisinkin jankuttaja, joka uskotteli itselleen, ettei Stubb toiminut väärin, kai tuli järkiinsä ja tajusi Stubbin möhlineen perusteellisesti ja lakkasi puolustelemasta häntä.
Oli aikakin.
Oli aikakin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Stubbin kaksinaamaisuutta osittaa hyvin tuo SK:n jutun osuus, jossa kerrotaan, kuinka Stubb itse otti esille Suomen puheenjohtajuuden (ilmeisenä tarkoituksenaan sabotoida se) samaan aikaan, kun nettisivuillaan kauhisteli sen vaarantumista.
Silloin hän ei vielä ollut kärähtänyt kulissientakaisesta pelistään.
Pitäisi jokaisen tajuta milloin asian selittäminen on turhaa, jos vastaanottajalta puuttuu halua tai kykyä ymmärtää.
Tuntuu varmaan joskus, että elämä on jäänyt paikoilleen ja muut menevät ohi?
Stubbin löysästä juoruilusta
aivan uskomattomat mittasuhteet
Euroopan unionin suuria ajankohtaisia tehtäviä ovat yhteisön talous- ja kilpailukyvyn tehostaminen tasapainossa sosiaalisen hyvinvoinnin kanssa, laajentumisen valmistelu sekä kriisinhallintakyvyn kehittäminen.
EU-parlamentin itsetunnon pitää kestää myös ratkaisujen ja toiminnan arviointia.
Pitemmällä tähtäyksellä unionin on kyettävä uudistamaan myös päätöksentekoa ja toiminnallisia rakenteita.
Vaativa luettelo antaa aiheen olettaa, että aika ei riitä EU:ssa turhanpäiväiseen hössöttämiseen, mutta tämä johtopäätös on valitettavan väärä. Hyvä esimerkki on käsittämättömät mittasuhteet saanut sanailu ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) lehtihaastattelusta, jonka yhdessä kappaleessa hän arvioi EU-parlamentin työskentelyä ja valintajärjestelmää.
Varsinaiseksi tehosekoittajaksi aiemminkin osoittautunut europarlamentaarikko Alexander Stubb (kok.) informoi haastattelusta EU-parlamentin konservatiivijohtoa tavalla, joka sai kohun liikkeelle. Aihe alkoi nousta EU:n kahden pääpuolueen väliseksi - ikään kuin kyseessä olisi aivan tavaton ja perustavaa laatua oleva ristiriita.
Ikävintä Stubbin pahantahtoisessa juoruilussa on, että hän onnistui sotkemaan sen vaikutuksiin mukaan myös Suomen EU-puheenjohtajuuden vuoden 2006 loppupuoliskolla. Ennen vanhaan vastaavaa viestinkuljetusta Moskovan tai Tukholman kautta pidettiin epäisänmaallisena. Niin on syytä pitää Brysselin korttiakin.
Kokoomuksen oppositioasema ja kotimainen presidenttipeli tuntuvat stressaavan niin paljon, että kaikkien hermot puolueessa eivät kestä sitä. Tämä ei kuitenkaan saa olla peruste härskeille poliittisille välistävedoille ja Suomen maineen horjuttamiselle EU:ssa.
Toivottavasti EU:n vastuullisissa piireissä on perehdytty riittävästi Suomen hallituksen EU-politiikan periaatteeseen, jonka olennaisia kohtia esimerkiksi juuri ulkoministeri Tuomioja on esitellyt ahkerasti.
EU:n keskeisissä toimielimissä, joihin parlamenttikin kuuluu, Suomi tavoittelee yhteisöllistä tasapainoa. Parasta päätöksentekoa syntyy, kun parlamentti, komissio ja ministerineuvosto päättävät asioista omilla toiminta-alueillaan, mutta tiiviissä yhteistyössä keskenään.
Tämä on se suuri linja, eikä yksittäisten päätösten arvostelu, johon Stubb itsekin on osallistunut.
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=3718&category=4&main=4
"tehosekoittaja Alex-boy".
Hymyile, olet EU:ssa...
Kuka täällä on muka Stubbia pulustellut? Älkää nyt demarit olemattomia houriko.
Täällähän on kirjoitettu vain Tuomiojan typerästä mokasta ja siitä, kuinka demarit alkoivat syyttää sen seurauksista Stubbia - aiheetta.
"Mikä puolustelu?
Jaba_43 11.11.2005 klo 12.37
Kuka täällä on muka Stubbia pulustellut? Älkää nyt demarit olemattomia houriko."
---------------------------------
...mutta olen kyllä sitä mieltä, että täällä on puolusteltu Stubbia, tai ainakin on yritetty puolustella, sinä etunenässä. Ymmärrän kyllä, ettei työsi ole niitä kaikkein helpoimpia, kun ei löydy argumentteja.
"Täällähän on kirjoitettu vain Tuomiojan typerästä mokasta ja siitä, kuinka demarit alkoivat syyttää sen seurauksista Stubbia - aiheetta."
-------------------------
Kun katsot kirjoituksia taaksepäin, huomaat että hyvin vähän on kirjoitettu "Tuomiojan typerästä mokasta", mutta kovin runsaasti Stubbin mokasta ja vielä lisäksi Stubbia puolustelevat puheenvuorot.
Lue nyt ensin, mitä on kirjoitettu äläkä houri olemattomia.
Jos väität minun puolustelleen Stubbia, niin etsi nyt edes yksi sellainen kirjoitus, kun jokainen kirjoitukseni sisältää ainoastaan Tuomiojan aloittaman kohuprosessin ja sen peittelemiseksi aloitetun Stubbin syyttelyn kommentointia.
Viesteissäni ei ole sanaakaan Stubbin tekojen puolustelua, sellaista on vain sinun mielikuvituksessasi.
Sinun ei tarvitse tyhmäksi näemmä tekeytyä.