On täällä hengen pidot, joissa äly loistaa
ja kaiken epätietoisuuden meiltä poistaa,
kun kautta saitin, pitkin päivää, yötä,
se todistaa ja todistustaan toistaa.
Tääll` kepun parhaat, neropatit oivat
aatteensa siipiratsun satuloivat
ja taivaan korkeimmatkin kukkulat
he sillä valtaavansa arvioivat.
Kuin helminauhaan aateaarteitaan
he pujottavat, kovin tohkeissaan,
ja varmoin äänenpainoin puhuvat
siit` mistä eivät tiedä ollenkaan
Ne ”älyllään” nyt saitin täyttävät
ja mestareina sanaa käyttävät
ja muille totuutensa lyhtyjä
sytyttävät ja tietä näyttävät
mutt` itse eivät osaa milloinkaan
pois yöstänsä ja pimeydestä maan;
ne kertovat vain hetken tarujaan
kunnes taas uuvahtavat nukkumaan!
Salainko vyyhti heille aukeaa?
Sen alkupääkään tuskin laukeaa,
vaan jokainen, sen ongelmaa ken kehrää,
ennemmin ikiuneen raukeaa.
Käsillään hapuilevat pimeää
ja itsellensä lampun sytyttää
taa verhon tahtovat…. Mutt` miksi?
Sokeat kuitenkaan ei mitään nää.
Sisintä ilmiöitten, asiain,
voi harhaluuloin kuvitella vain
se hyväuskoinen ken luulee
tosiksi puheet kepu-saarnaajain.
- - - - - - - - - - -
Se totuus Teitä armotta nyt kohtaa
kun galluppeja demarit taas johtaa.
Vaaleissa seuraavissa nähdään, että
taas punaruusu kirkkaimpana hohtaa!
Kun kevät palaa jälleen Pohjolaan
ja talvi väistyy; samoin huomataan
väistyvän Kepun, päivä päivän jälkeen
sen kirjaa täällä loppuun luetaan.
Kun kepun kannatus nyt tuuleen haipuu
mielenne varmaan valtaa menneen kaipuu,
mutt miksi surra: olleen mennä anna –
nyt viisas uuteen olevaiseen taipuu!
Miks` sallit, veli, mieltäs` ahdistaa
sen, mitä ette estetyksi saa;
pelon ja kauhun, turhan epätoivon
ja sieluntuskan, joka tuhoaa?
Pois eilispäivän muistelu ja kaipuu:
ei palaa päivä, kun se mailleen vaipuu –
ja huominen on vielä tulematta:
Miks`surra sitä, ennen kuin se haipuu?
Tulevan päivän huolet mielestäsi heitä
ja menneest` älä itke kaipuun kyyneleitä!
juo viiniä ja sulohuulten hurmaa,
niin aikasi ei lennä turhaan tuulen teitä!
Juo viinillä pois huoles synkeät!
On myrkkyä Maan murheet typerät
ja viini niiden vastalääke, jolla
surusi varmimmasti lievität.
Myös ihmisylpeyden pöhöpään
saa pienemmäksi viini ihmeellään
ja viinin taivaisella taialla
lujinkin solmu auki liisitään
Suo päiviesi sarjaa haipuvaa
ilon ja viinin aina virvoittaa –
kas: vaikka aarreaitan omistaisit,
et rahtuakaan Rajan taakse saa.
Käy istumaan ja riemun pikarista
juo Sinäkin nyt viintä oivallista:
unohda virvakuvat, joiden hohde
vain hetken hehkui ennen sammumista!
Ja pyydä: Armahtaja kärsiväin,
luo silmäs` minuun vaivan vankiin päin –
päin sydäntäni, jolla taakkanaan
on paino tuskain sietämättömäin,
Suo armos jaloilleni, vaikka lie
ne horjuvat, ja viinitupaan vie –
vapisevia käsiäni sääli:
pois viinimaljaa älä niiltä vie!
Suo neitten, ihanain kuin enkelten,
nyt pääsi täyttää riemuin rakkauden.
Ojenna kätesi – oi Herra, anna
minulle viinimalja ikuinen!
ja kaiken epätietoisuuden meiltä poistaa,
kun kautta saitin, pitkin päivää, yötä,
se todistaa ja todistustaan toistaa.
Tääll` kepun parhaat, neropatit oivat
aatteensa siipiratsun satuloivat
ja taivaan korkeimmatkin kukkulat
he sillä valtaavansa arvioivat.
Kuin helminauhaan aateaarteitaan
he pujottavat, kovin tohkeissaan,
ja varmoin äänenpainoin puhuvat
siit` mistä eivät tiedä ollenkaan
Ne ”älyllään” nyt saitin täyttävät
ja mestareina sanaa käyttävät
ja muille totuutensa lyhtyjä
sytyttävät ja tietä näyttävät
mutt` itse eivät osaa milloinkaan
pois yöstänsä ja pimeydestä maan;
ne kertovat vain hetken tarujaan
kunnes taas uuvahtavat nukkumaan!
Salainko vyyhti heille aukeaa?
Sen alkupääkään tuskin laukeaa,
vaan jokainen, sen ongelmaa ken kehrää,
ennemmin ikiuneen raukeaa.
Käsillään hapuilevat pimeää
ja itsellensä lampun sytyttää
taa verhon tahtovat…. Mutt` miksi?
Sokeat kuitenkaan ei mitään nää.
Sisintä ilmiöitten, asiain,
voi harhaluuloin kuvitella vain
se hyväuskoinen ken luulee
tosiksi puheet kepu-saarnaajain.
- - - - - - - - - - -
Se totuus Teitä armotta nyt kohtaa
kun galluppeja demarit taas johtaa.
Vaaleissa seuraavissa nähdään, että
taas punaruusu kirkkaimpana hohtaa!
Kun kevät palaa jälleen Pohjolaan
ja talvi väistyy; samoin huomataan
väistyvän Kepun, päivä päivän jälkeen
sen kirjaa täällä loppuun luetaan.
Kun kepun kannatus nyt tuuleen haipuu
mielenne varmaan valtaa menneen kaipuu,
mutt miksi surra: olleen mennä anna –
nyt viisas uuteen olevaiseen taipuu!
Miks` sallit, veli, mieltäs` ahdistaa
sen, mitä ette estetyksi saa;
pelon ja kauhun, turhan epätoivon
ja sieluntuskan, joka tuhoaa?
Pois eilispäivän muistelu ja kaipuu:
ei palaa päivä, kun se mailleen vaipuu –
ja huominen on vielä tulematta:
Miks`surra sitä, ennen kuin se haipuu?
Tulevan päivän huolet mielestäsi heitä
ja menneest` älä itke kaipuun kyyneleitä!
juo viiniä ja sulohuulten hurmaa,
niin aikasi ei lennä turhaan tuulen teitä!
Juo viinillä pois huoles synkeät!
On myrkkyä Maan murheet typerät
ja viini niiden vastalääke, jolla
surusi varmimmasti lievität.
Myös ihmisylpeyden pöhöpään
saa pienemmäksi viini ihmeellään
ja viinin taivaisella taialla
lujinkin solmu auki liisitään
Suo päiviesi sarjaa haipuvaa
ilon ja viinin aina virvoittaa –
kas: vaikka aarreaitan omistaisit,
et rahtuakaan Rajan taakse saa.
Käy istumaan ja riemun pikarista
juo Sinäkin nyt viintä oivallista:
unohda virvakuvat, joiden hohde
vain hetken hehkui ennen sammumista!
Ja pyydä: Armahtaja kärsiväin,
luo silmäs` minuun vaivan vankiin päin –
päin sydäntäni, jolla taakkanaan
on paino tuskain sietämättömäin,
Suo armos jaloilleni, vaikka lie
ne horjuvat, ja viinitupaan vie –
vapisevia käsiäni sääli:
pois viinimaljaa älä niiltä vie!
Suo neitten, ihanain kuin enkelten,
nyt pääsi täyttää riemuin rakkauden.
Ojenna kätesi – oi Herra, anna
minulle viinimalja ikuinen!
Vastaukset 1
Vanhimmat
hieman vielä sliippaamista.