Mietteitä pressan vaalista

Elisabeth Rehn tuossa juuri sanoi tv-ohjelmassa, että Kokoomuksen naiset kaatoivat hänen presidenttiytensä viime kerralla. Rehn on tietysti täysin väärässä. Hänet samoin kuin Uosukaisen kaatoi oma kyvyttömyys, minkä kansalaiset onneksi ajoissa havaitsivat. Kansa havaitsi asian siksi, että vaaleissa oli kaksi täysin ylivertaista ehdokasta asiantuntemuksella mitaten eli Tarja Halonen ja Esko Aho.

Tällä kertaa perusastelma asiantuntevuuden suhteen on paljon tasaisempi. Kokoomuksella ei ole ehdokkaana Uosukaisen tapaista töppöä ja ruotsalaisillakin selvästi Rehniä uskottavampi ehdokas. Minua vieläkin ihmetyttää, miten kykypuolueeksi mainostettu Kokoomus on voinutkin valita ehdokkaakseen niin kyvyttömän henkilön kuin Uosukainen. Nyt tilanne on sikäli erilainen, että Halosella on selkeät näytöt takanaan. Hänen suosionsa salaisuus onkin asiantuntemuksensa ja näytöissä. Häntä pidetään hyvänä presidenttinä ja astelma ei suosi nyt vastaehdokkaita, vaikka nämä ovat Vanhasta lukuunottamatta edelliskierrosta tasokkaampia. Vanhanen jää valovuosien päähän Ahosta ja Aho olisi ollut tälläkin kertaa paljon kiinnostavampi ehdokas. Minusta Kepu töppäsi siinä, ettei se lähtenyt yrittämään Aholla uudestaan. Tietenkin subtanssitasolla Väyrynen olisi ollut paras ehdokas, koska hän olisi ollut asiallisesti todellinen vaihtoehto, vaikka titenkin kamalin mahdollinen sellainen.

Vanhasen kyvyttömyys puoluejohtajana tulee esiin juuri siinä, ettei hänellä ole riittävää itsekritiikkiä. Kun puolueesta löytyy häntä selvästi parempai presidenttiehdokkaita, olisi pitänyt tarttua heihin. Ilmeisesti sekä Väyrynen että Aho ovat halunneet vähän näpäyttä Vanhasta tämän takia, kun eivät ole kovin hanakkaasti ja näkyvästi asettuneet Vanhasen kannattajajoukkoihin. Keskisuomalaisen Laatikainenhan kiinnitti tähän jo huomiota.

3

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ekitalo
    • Kai Ken Tietäväinen

      "Minua vieläkin ihmetyttää, miten kykypuolueeksi mainostettu Kokoomus on voinutkin valita ehdokkaakseen niin kyvyttömän henkilön kuin Uosukainen."

      Kykypuolueen presidenttiehdokas Sauli Niinistö antoi silloin näytteen mahtavista johtajankyvyistään;-))

    • ----

      Halosen asiantuntevuudesta ja kyvykkyydestä olen hiukan toista mieltä, mutta kun vertaa vuoden 2000 vastaehdokkaisiin, niin asia on juuri noin.

      Uosukaisen kohdalla Kokoomus lankesi liian aikaisin tehtyjen ja mielikuviin perustuvien galluppien lumoihin. Melkein samalla tavalla kävi puheenjohtajavalinnassa erään hiihtäjä-mepin kanssa, mutta silloin substanssi- ja mielenkiinnon puute olivat niin ilmeisiä, ettei vahinkoa päässyt käymään. Itseasiassa uskon, että jos Matikainen olisi vaivautunut maakuntakierrokselle ja lukenut siellä asiantuntevan avustajan laatimia puheita sekä hymyillyt kauniisti lehtikuvissa, olisi meillä nyt mediapelle Kokoomuksen johdossa.

      Vanhanen nousee vielä varmuudella, muttamutta.. parempiakin vaihtoehtoja olisi ollut. Kun kylmästi katsoo puolueen kannatusta ja sen mahdollistamaa vaikutusvaltaa valtakunnan politiikkaan, niin mielestäni Vanhanen pitää heivata ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja ja valita karismaattinen puheenjohtaja tilalle. Minkä Suomi Vanhasen asiankeskeisyyden ja kompromissihalukkuuden kautta voittaa, Keskusta häviää kannatuksen laskuna.

      Ja niin.. ilmoittautuihan se Ahokin Vanhasen kannattajaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      182
      1272
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      684
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    Aihe