Säästöäkö?

Tänään ajoin kiinni uudehkon Passatin kuudenkympin alueella. Oli vastaantulijoita "sopivin" välein, joten ajelin siinä takana. Passatin vauhti oli 50 km/h.
Näin mentiin, sitten alkoi kahdeksankymppiä. Passatin vauhti nousi h i t a a s t i. Kahdeksankympin pätkää oli n. 2 km verran. Ihan loppuvaiheessa vauhtia oli jo hivenen päälle 70 km/h.
Alkoi taas kuudenkympin alue, Passatkuski teki terävän jarrutuksen.

Tässä vaiheessa meitä alkoi naurattaa ja päätin katsoa, kuinka matka jatkuu.

Ja jatkuihan se. Joka kerta kun risteyksen jälkeen oli kuudenkympin rajoitusmerkki, Passatti niiasi ja jarruvalot syttyivät. Vauhtia ei koko aikana ollut yli 52 km/h. Seurasin näet piruuttani mittaria kun tuntui se rytmi niin hassulta.

Taas alkoi kahdeksankymppiä, vauhti nousi hivenen, ei kuitenkaan sen reilun kilometrin matkalla kuin seitsemäänkymppiin kovimmillaan. Kovasti oli likainen tuulilasikin siinä kun pesi niin perusteellisen usein sitä ;) Ei muuten tullut pisaraakaan minun tuulilasilleni, ei se tosin pesua kaivannutkaan.

Alkoi taas kuusikymppiä, jarruniiaus merkin kohdalla, samoin kaikkien seuraavienkin merkkien kohdalla. Sitten saavuimme liikenneympyrään, Passattikuski pysäytti auton....ketään ei tosin näkynyt missään, paitsi taakse oli muodostunut ihan kiitettävän mittainen autojono.

Jatkoimme sitten matkaamme eri suuntaan kuin Passat....harmi sinänsä, olisi ollut mukava opetella tuota säästämistä :D

Paitsi ettei siinä mitään säästynyt, ei sinne päinkään. Seurasin kulutusta ja harvoin olen päässyt niin kunniakkaisiin lukemiin kuin siinä perässä hyssytellessäni. Ja vielä siltä reppanalta kului lasinpesunestettäkin kohtuullisen runsaasti.

Ai miksen mennyt ohi?! Ihan piruuttani....ajattelin kerrankin olla ohittamatta, pidin kyllä 2 sekunnin välistä kiinni mutta silti ilmeisesti edellämenevän mielestä seurasin liian lähellä.

Jos se "säästäminen" vaatii tuollaista ajotyyliä niin minun puolestani antaa palaa vaan bensaa, enköhän minä pysty vastakin bensani hankkimaan ;)
161178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Motarilla tai vastaavalla oli jokaisen liittymän kohdalla vissillä pätkällä 60km/h rajoitus. Kukaan ei sitä noudattanut. Kohta en minäkään.

On näin muuten myös täällä!

Äänestä
  • sellaisia. Kuusikymppinen jatkui tässä tapauksessa koko ajan mutta jokaisen risteyksen jälkeenhän on aina merkki ja jokaisen merkin edessä tämä "tapaus" niiasi.

    Missä motarilla täällä on liittymien kohdalla kuudenkympin rajoitus?

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    sellaisia. Kuusikymppinen jatkui tässä tapauksessa koko ajan mutta jokaisen risteyksen jälkeenhän on aina merkki ja jokaisen merkin edessä tämä "tapaus" niiasi.

    Missä motarilla täällä on liittymien kohdalla kuudenkympin rajoitus?

    60'iin risteysten kohdalla lasketa, niin kuitenkin huomattavasti verrattuna tien muun osan 'sallittuun' nopeuteen.

    Äänestä

autolla ajoit? Tietääkseni ford caprissa ei oo kulutusmittaria saati sitten junttiautoissa eiku jenkkiautoissa. Vai voititko lotossa ja ostit ihan oikeen auton? Mulla käy nyt pikkusen kateeks.

Äänestä

Onpa järkee. Mitä se sulle kuuluu miten se siellä jarruttelee? Kai siitä olis ohikin päässyt kun kerran niin hiljakseen ajoi. Onko järkeä jäädä roikkumaan siihen taakse keräämään jonoa? Keskity omaan tekemiseesi ja seuraa liikenneympäristöä.

Äänestä
  • yhtikäs mitään. Kerroinhan tuossa, että ihan vaan piruuttani seurasin toimintaansa.
    Täällä on vaahdottu polttoaineen säästämisestä niin kunhan katsoin, että säästyykö.
    Vastauksenkin sain, ei säästy ainakaan tuolla matelutyylillä.

    >>seuraa liikenneympäristöä.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    yhtikäs mitään. Kerroinhan tuossa, että ihan vaan piruuttani seurasin toimintaansa.
    Täällä on vaahdottu polttoaineen säästämisestä niin kunhan katsoin, että säästyykö.
    Vastauksenkin sain, ei säästy ainakaan tuolla matelutyylillä.

    >>seuraa liikenneympäristöä.

    tainnut pahemmin seurata ympäristöä, jos kerran jonoa kertyi. Kahden sekunnin turvaväli on aika pieni, jos joku olisi halunnut ohittaa ensin sinut ja sitten sen toisen. Jonon keräämiseen on useimmiten se toinen, joka ajaa liian lähellä hidastelijaa.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    >>Jonon keräämiseen on useimmiten se toinen, joka ajaa liian lähellä hidastelijaa.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>Jonon keräämiseen on useimmiten se toinen, joka ajaa liian lähellä hidastelijaa.

    Enpä usko, että siinä passatin ajotavassa olis ollut säästöistä kysymys, vaan yksinkertaisesti oma ajotyyli. Aina sinä takerrut jonkun hitaasti ajavan ajotyyliin. Minua kait ei haittaa hitaammin ajavien tyylit, vaan pikemminkin liijan lujaa ajavien.
    Tässä nämä meidän mielipide-erot tulee selvästi esille.
    Ei ole lainkaan tavatonta, että joku ajaa hitaammin kuin liikennemerkki osoittaa.
    Minäkin ajan melkein aina satasen rajoitusalueella hitaammin kelistä riippuen.

    Minun kriteerinä hitaammin ajoon on siis keli ja tilannenopeus, jotka kulkee käsi kädessä.

    Mutta toisilla voi olla muitakin syitä hitaammin ajoon ja niitä voi vain arvailla, mitä ne mahtaisi olla niinkuin tässä passatin tapauksessa.
    Kuskihan saattoi olla esim. humalassa ja tajusi ajaa hitaammin. Tuosta nykivästä ajotavasta päätellen hän saattoi hyvinkin olla humaltunut.

    Sitten on näitä papparaisia, joiden ajotaidot on heikentyneet ja ajetaan sen vuoksi varovaisen nykivästi.
    Olen ollut vanhojen papparaisten kyydissä ja todennut, kuinka heidän ajonsa on ylivarovaista tai refleksit on todella jäykistyneet.
    Oma isäni ei ajanut koskaan autoa. Mopoa hän ajoi ja senkin ajo oli surkuhupaisaa.
    Ajolähtö oli niinikään nykivä ja samoin pysäytys, sillä hän ei osannut panna vaihdetta oikeaan aikaan pois päältä ja kun vaihtoi ykköseltä kakkoselle, ei muistanut sulkea kaasua.
    Hevosmies hän sensijaan oli ja osasi sen taidon.

    Opi sinäkin ymmärtämään ja hyväksymään, että tienpäällä on monta ihmeellistä kulkijaa, se hämmästyttää, kummastuttaa...meitä kaikkia.

    Ajoit selvästikkin mielenosoituksellisesti liian lähellä. Kahden sekunnin turvaväli ei ole mistään kotoisin. Sinä siis vaikeutit takantulevain ohi pääsyä, kun et jättänyt väliä, mihin ohittaja olisi voinut puikahtaa.
    Muista, että turvavälin käyttö kannattaa, vaikka vauhtia ei oliskaan kovasti. Kaupunkiliikenteessä olisi ehdottoman tärkeää myös pitää turvaväliä, mutta sitähän tämä katajainen kansa ei tajua/halua pitää, kun vedotaan, ettei tielle mahdu, jos aletaan turvavälejä käyttämään.

    Peräänajot ovat tuiki tavallisia, mutta mitäänhän ei koskaan opita.
    Mitenkähän mahdat tulistua nyt, kun vähän arvostelin sinua, vai joko olet suuttunut niin, ettet halua enää vastata kommentteiheni.

    Äänestä

  • Äijälä kirjoitti:

    >>vai joko olet suuttunut niin, ettet halua enää vastata kommentteiheni.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>vai joko olet suuttunut niin, ettet halua enää vastata kommentteiheni.

    käy. Ei näille sinivilkku kannata mitään kertoa. Aina vika on siinä joka toimii oikein, koska se joka ajaa hiljaa on joidenkin mielestä aina oikeassa. En itse enää jaksa kuin heitellä vastauksia, kun keskustelun avaaja yleensä mollataan/haukutaan lyttyyn. Mä en sitä jaksa. Täällä on aina besserwissereitä jotka tietävät kaiken ja jos et pilkun tarkasti kerro kaikkea elämäsi alusta alkaen, niin eikö joku lue rivien välistä ja ala arvostella ihan väärin perustein... Mestari kuljettaja äijälä on nro1 tuota sorttia.

    Äänestä

  • mie vuan kirjoitti:

    ...."Täällä on aina besserwissereitä jotka tietävät kaiken ja jos et pilkun tarkasti kerro kaikkea elämäsi alusta alkaen, niin eikö joku lue rivien välistä ja ala arvostella ihan väärin perustein."

    "Äijälä" taitaa olla kova puute "piirakasta", kun on jatkuvasti tuon "sinivilkun" perään... :)

    Äänestä

  • old_profile_18714 kirjoitti:

    ...."Täällä on aina besserwissereitä jotka tietävät kaiken ja jos et pilkun tarkasti kerro kaikkea elämäsi alusta alkaen, niin eikö joku lue rivien välistä ja ala arvostella ihan väärin perustein."

    "Äijälä" taitaa olla kova puute "piirakasta", kun on jatkuvasti tuon "sinivilkun" perään... :)

    Niin kun oman tekemä piirakka ei aina maistu, niin haluais välillä vierastakin piirakkaa.
    HOh, hoh, hoo, hauskaa päivän jatkoa.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>vai joko olet suuttunut niin, ettet halua enää vastata kommentteiheni.

    Mikä kumma sinua aina naurattaa viesteissäni. Nehän ovat asiallista asiaa, ei naurun asioita.

    Panet taas leikiksi kaiken.
    Minä kuule alan kohta riijaamaan rekkanaisen kanssa, kun sinä vain pilailet kanssani

    Äänestä

  • Äijälä kirjoitti:

    Mikä kumma sinua aina naurattaa viesteissäni. Nehän ovat asiallista asiaa, ei naurun asioita.

    Panet taas leikiksi kaiken.
    Minä kuule alan kohta riijaamaan rekkanaisen kanssa, kun sinä vain pilailet kanssani

    Olet perustellut hyvin väitteesi, eikä Sinivilkku keksi oikein mitään, millä kumoaisi perustelusi. Siksi hän sanoo tekstiäsi naurettavaksi. Sen jälkeen hänen ei tarvitse enää kumota yhtään väitettäsi, koska eihän naurettavaa tekstiä tarvitse edes kommentoida.

    Äänestä

...että Passat-kuski halusisäästää jotain?

Ja vaikka krtomuksesi valossa näyttääkin siltä, että kuski ajoi omituisesti, oletko varma, ettei missään tilnteessa sinun ajamisesi ole ollut muiden mielestä outoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinivilkku kirjoitti:

Tänään ajoin kiinni uudehkon Passatin kuudenkympin alueella. Oli vastaantulijoita "sopivin" välein, joten ajelin siinä takana. Passatin vauhti oli 50 km/h.
Näin mentiin, sitten alkoi kahdeksankymppiä. Passatin vauhti nousi h i t a a s t i. Kahdeksankympin pätkää oli n. 2 km verran. Ihan loppuvaiheessa vauhtia oli jo hivenen päälle 70 km/h.
Alkoi taas kuudenkympin alue, Passatkuski teki terävän jarrutuksen.

Tässä vaiheessa meitä alkoi naurattaa ja päätin katsoa, kuinka matka jatkuu.

Ja jatkuihan se. Joka kerta kun risteyksen jälkeen oli kuudenkympin rajoitusmerkki, Passatti niiasi ja jarruvalot syttyivät. Vauhtia ei koko aikana ollut yli 52 km/h. Seurasin näet piruuttani mittaria kun tuntui se rytmi niin hassulta.

Taas alkoi kahdeksankymppiä, vauhti nousi hivenen, ei kuitenkaan sen reilun kilometrin matkalla kuin seitsemäänkymppiin kovimmillaan. Kovasti oli likainen tuulilasikin siinä kun pesi niin perusteellisen usein sitä ;) Ei muuten tullut pisaraakaan minun tuulilasilleni, ei se tosin pesua kaivannutkaan.

Alkoi taas kuusikymppiä, jarruniiaus merkin kohdalla, samoin kaikkien seuraavienkin merkkien kohdalla. Sitten saavuimme liikenneympyrään, Passattikuski pysäytti auton....ketään ei tosin näkynyt missään, paitsi taakse oli muodostunut ihan kiitettävän mittainen autojono.

Jatkoimme sitten matkaamme eri suuntaan kuin Passat....harmi sinänsä, olisi ollut mukava opetella tuota säästämistä :D

Paitsi ettei siinä mitään säästynyt, ei sinne päinkään. Seurasin kulutusta ja harvoin olen päässyt niin kunniakkaisiin lukemiin kuin siinä perässä hyssytellessäni. Ja vielä siltä reppanalta kului lasinpesunestettäkin kohtuullisen runsaasti.

Ai miksen mennyt ohi?! Ihan piruuttani....ajattelin kerrankin olla ohittamatta, pidin kyllä 2 sekunnin välistä kiinni mutta silti ilmeisesti edellämenevän mielestä seurasin liian lähellä.

Jos se "säästäminen" vaatii tuollaista ajotyyliä niin minun puolestani antaa palaa vaan bensaa, enköhän minä pysty vastakin bensani hankkimaan ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu