Vertailua

Kansalla selvät kuvat presidenttiehdokkaista
Julkaistu 11.11. 22:40


Suomalaisilla on selkeät mielikuvat presidenttiehdokkaista. Näin voi päätellä Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaamasta tutkimuksesta.

Sdp:n ja vasemmistoliiton ehdokkaaksi valittavan Tarja Halosen kärkiominaisuudet muotoutuvat ihmisoikeuksien puolustamisesta ja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä.
Varsin monet liittävät Haloseen myös kyvyn rakentaa suhteita Venäjään ja varovaisen viisauden suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen.

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö kykenee monien kansalaisten mielestä toimimaan yhteistyössä suuryritysten kanssa ulkomaankaupan edistämiseksi ja toimimaan läheisempien suhteiden rakentamiseksi Yhdysvaltoihin.
Neljännes uskoo myös Niinistön kykyyn puolustaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä.

Keskustan ehdokkaaksi valittua Matti Vanhasta luonnehditaan hyvinvointiyhteiskunnan puolustajaksi.
Neljännes kansasta näkee Vanhasen suhtautuvan varovaisen viisaasti Suomen Nato-jäsenyyteen ja olevan kyvykäs edistämään ulkomaankauppaa yhteistyössä suuryritysten kanssa.

Kun ehdokkaita verrataan toisiinsa, käy ilmi, että Halonen on suorastaan ylivoimainen parissa asiassa.
Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa Halosen ero seuraavaksi tulevaan Matti Vanhaseen on 24 prosenttiyksikköä. Ihmisoikeuksien ja sosiaalisen tasa-arvon puolustamisessa ero toisena olevaan vihreiden ehdokkaaseen Heidi Hautalaan on 34 prosenttiyksikköä.

Niinistö on kuitenkin Halosta kyvykkäämpi ulkomaankaupan edistäjänä. Hän yltää niukasti Halosen edelle myös läheisempien suhteiden rakentamisessa Yhdysvaltoihin.



http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Kansalla selvät kuvat presidenttiehdokkaista/1101981601976
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joissakin maissa sataprosenttinen äänestystulos on paljastettu vasta vaalien jälkeen..

Tuloksen julkistaminen ennen vaaleja on käsittääkseni hiukan niinkuin vaalien perimmäisen tarkoituksen vastaista..??

Mutta toisaalta, viidakkorummulla on sellainen vaikutus, että toisaalta se pelottaa ja toisaalta ärsyttää..

Äänestä
  • *Näin voi päätellä Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaamasta tutkimuksesta.*

    Kyse on siis tutkimuksesta.
    Vaalien tulos julkistetaan edelleen vasta vaalien jälkeen.
    Ole huoleti.

    Äänestä

  • uutisoinnin voisi lailla kieltää siitä syystä että galluppeja käytetään tarkoituksenhakuisesti mielipiteiden manipulointiin. Tässä Suomi voisi näyttää esimerkkiä maailmalle. Suomi oli joskus maailman vähiten korruptoitunut maa, mutta ei ole enää

    Äänestä

  • Kaikki tuloksiin liittyvän kirjoitti:

    uutisoinnin voisi lailla kieltää siitä syystä että galluppeja käytetään tarkoituksenhakuisesti mielipiteiden manipulointiin. Tässä Suomi voisi näyttää esimerkkiä maailmalle. Suomi oli joskus maailman vähiten korruptoitunut maa, mutta ei ole enää

    Seppo Hietanen on täällä kirjoittanut raivokkaita kirjoituksia galluppien kieltämisen puolesta.
    Olisikohan Seppo samaa mieltä, jos galluptulokset olisivat toisenlaisia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hs. kirjoitti:

Kansalla selvät kuvat presidenttiehdokkaista
Julkaistu 11.11. 22:40


Suomalaisilla on selkeät mielikuvat presidenttiehdokkaista. Näin voi päätellä Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaamasta tutkimuksesta.

Sdp:n ja vasemmistoliiton ehdokkaaksi valittavan Tarja Halosen kärkiominaisuudet muotoutuvat ihmisoikeuksien puolustamisesta ja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä.
Varsin monet liittävät Haloseen myös kyvyn rakentaa suhteita Venäjään ja varovaisen viisauden suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen.

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö kykenee monien kansalaisten mielestä toimimaan yhteistyössä suuryritysten kanssa ulkomaankaupan edistämiseksi ja toimimaan läheisempien suhteiden rakentamiseksi Yhdysvaltoihin.
Neljännes uskoo myös Niinistön kykyyn puolustaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä.

Keskustan ehdokkaaksi valittua Matti Vanhasta luonnehditaan hyvinvointiyhteiskunnan puolustajaksi.
Neljännes kansasta näkee Vanhasen suhtautuvan varovaisen viisaasti Suomen Nato-jäsenyyteen ja olevan kyvykäs edistämään ulkomaankauppaa yhteistyössä suuryritysten kanssa.

Kun ehdokkaita verrataan toisiinsa, käy ilmi, että Halonen on suorastaan ylivoimainen parissa asiassa.
Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa Halosen ero seuraavaksi tulevaan Matti Vanhaseen on 24 prosenttiyksikköä. Ihmisoikeuksien ja sosiaalisen tasa-arvon puolustamisessa ero toisena olevaan vihreiden ehdokkaaseen Heidi Hautalaan on 34 prosenttiyksikköä.

Niinistö on kuitenkin Halosta kyvykkäämpi ulkomaankaupan edistäjänä. Hän yltää niukasti Halosen edelle myös läheisempien suhteiden rakentamisessa Yhdysvaltoihin.



http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Kansalla selvät kuvat presidenttiehdokkaista/1101981601976

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu