Soini vuonna 1996

Timo Soini vuonna 1996 oli tampereella kunnallisvaaliehdokkaana SMP:n listoilla ja kehnon vaalituloksen ja nyt näyttää käyvän samalla tavalla presidentinvaaleissa.Optisemmat gallup-mittaukset povaavat Soinille vaaleissa 1% kannatusta,mutta todellinen kannatus tulee jäämään sinne 0,4-0,6 % maastoon loppupeleissä.Eli hyvä olisi pohtia itse Soininkin vielä ehdokkuudesta luopumista ennen kalkkiviivoja.
11545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Viime eduskuntavaaleissa joten siitä on hyvä jatkaa, eikö totta?

Äänestä
  • Soini valittiin eri vaalipiiristä kuin mihin Tampere esimerkiksi kuuluu.Soinin valinta eduskuntaan johtui lähinnä suhteellisen lasketun äänimäärän ansiosta.Soini tietää itse käyvänsä todellisuudessa jo omaa eduskuntavaali kampanjaansa eikä presidentinvaalia.Ja puolue maksaa hänen eduskuntavaalikampanjaansa presidentinvaalien nimikkeen turvin.Mikäli Soini ei olisi presidenttiehdokkaana vaaleissa ,niin häntä ei todennäköisesti valittaisi eduskuntaan seuraavissa eduskuntavaaleissa, koska äänimäärät Soinilla on itselläänkin notkahdustilanteessa edellisiin eduskuntavaaleihin.Eli suhteellinen äänimäärä laskentatapa ei seuraavissa auta enää Soinia itseään.Eli kyllä Soinilla on ketunhäntä kainalossa omiensa parissaankin ajaa omaa etua puolueen rahoilla ja talkootyötä hyväksikäyttäen.

    Äänestä

  • V.J.S. kirjoitti:

    Soini valittiin eri vaalipiiristä kuin mihin Tampere esimerkiksi kuuluu.Soinin valinta eduskuntaan johtui lähinnä suhteellisen lasketun äänimäärän ansiosta.Soini tietää itse käyvänsä todellisuudessa jo omaa eduskuntavaali kampanjaansa eikä presidentinvaalia.Ja puolue maksaa hänen eduskuntavaalikampanjaansa presidentinvaalien nimikkeen turvin.Mikäli Soini ei olisi presidenttiehdokkaana vaaleissa ,niin häntä ei todennäköisesti valittaisi eduskuntaan seuraavissa eduskuntavaaleissa, koska äänimäärät Soinilla on itselläänkin notkahdustilanteessa edellisiin eduskuntavaaleihin.Eli suhteellinen äänimäärä laskentatapa ei seuraavissa auta enää Soinia itseään.Eli kyllä Soinilla on ketunhäntä kainalossa omiensa parissaankin ajaa omaa etua puolueen rahoilla ja talkootyötä hyväksikäyttäen.

    Hyvä V.J.S, voisiko sen selvemmin sanoa. Siis tosiaan Soini vetää höplästä koko PS:n "hönttyjoukkoa", mutta kun ne raukkaparat eivät mitään tajua.

    Antaas kattoo, kun seuraavissa vaaleissa ei ole enään käytettävissä Halmeen vetoapua, niin kuinka Soinin käy? Uskon ettei kovin hyvin. Ei Kristillisetkään enään lähde samanlaiseen vaaliliittoon, mitä viimeksi. Heidän äänillähän Soini meni läpi, sillä heidän kaksi ehdokastaan sai yhteensä yli 6000 ääntä.

    Lopuksi muistutan Soinia koskevasta lentävästä lauseesta: "Soini pettää ensin kaikki ja vielä lopuksi itsensä"!

    Äänestä

  • EX-PS kirjoitti:

    Kaikki on tietoisesti suunniteltua, puhtain asein hyvän asian puolesta!

    kuka lienne ed kijoituksen laatija, hänellä ei liene pääkopassa muuta kuin k--ta, no onhan sekin alkuainetta. Kannattas tutustua vaaliohjelmiin ja kuunnella mitä eri ehdokkaat haluaa ja sen jälkeen muodostaa ihan OMAN päätöksen. Älä usko muihin , luota omaan itseesi niin et oo k-pää

    Äänestä

  • EX-PS kirjoitti:

    Hyvä V.J.S, voisiko sen selvemmin sanoa. Siis tosiaan Soini vetää höplästä koko PS:n "hönttyjoukkoa", mutta kun ne raukkaparat eivät mitään tajua.

    Antaas kattoo, kun seuraavissa vaaleissa ei ole enään käytettävissä Halmeen vetoapua, niin kuinka Soinin käy? Uskon ettei kovin hyvin. Ei Kristillisetkään enään lähde samanlaiseen vaaliliittoon, mitä viimeksi. Heidän äänillähän Soini meni läpi, sillä heidän kaksi ehdokastaan sai yhteensä yli 6000 ääntä.

    Lopuksi muistutan Soinia koskevasta lentävästä lauseesta: "Soini pettää ensin kaikki ja vielä lopuksi itsensä"!

    Tuskin kristillisetkään saavat ehdokasta läpi Uudeltamaalta ilman vaaliliittoa. Soini on jo tunnettu, kun hän on puoluejohtaja ja kansanedustaja. En ihmettelisi, vaikka Soini pääsisi jatkossakin eduskuntaan. Suomen vaalitapa on kertakaikkiaan semmoinen, että kansanedustajat valitaan suhteellisilla äänimäärillä eli vertauslukujen perusteella. Soinin äänimäärä oli vaaliliitossa suurin ja kun vaaliliiton äänet riittivät yhteen paikkaan, tuli Soini valituksi. Jos krisitilliset eivät solmi vaaliliittoa perussuomalaisten kanssa, niin Uudeltamaalta löytyy todennäköisesti ns. sirpalepuolueita vaaliliittokumppaniksi perussuomalaisillekin.

    Äänestä

sillä suuri osan on aivan kypsiä nykymenoon. Sulle, mulle - optiot ja kansa maksaa!

Äänestä
  • Soini on ainut ehdokas joka puhuu ja kansa ymmärtää. Kysyppäs jotain Haloselta...ei se vastaa mihinkään..pelaavat varman päälle...hiton paskahousut!

    Äänestä

ollaan lähellä oikeita kanatuslukuja.

Äänestä
  • ei sittenkään riitä kuin omaan eduskuntavaalin esityöhön! Miksi teidän on vaikea uskoa Totuutta?
    Ei kansan suuri enemmistö luota Perussuomalaisiin, koska käytätte halpoja kikkoja ja muiden mollaamista ainoina huomion saannin välineinä.
    Vanhat puolueet, vanhat puolueet yms skeidaa!
    Todellisiin asioihin näillä ei ole sanomista!
    Mutta, onhan näillekin mielipiteille annettava väylä purkaa!

    Äänestä

  • Laskin kirjoitti:

    ei sittenkään riitä kuin omaan eduskuntavaalin esityöhön! Miksi teidän on vaikea uskoa Totuutta?
    Ei kansan suuri enemmistö luota Perussuomalaisiin, koska käytätte halpoja kikkoja ja muiden mollaamista ainoina huomion saannin välineinä.
    Vanhat puolueet, vanhat puolueet yms skeidaa!
    Todellisiin asioihin näillä ei ole sanomista!
    Mutta, onhan näillekin mielipiteille annettava väylä purkaa!

    Sullehan on esitetty kysymys, mikset vastaa siihen?
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000011716213

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

V.J.S kirjoitti:

Timo Soini vuonna 1996 oli tampereella kunnallisvaaliehdokkaana SMP:n listoilla ja kehnon vaalituloksen ja nyt näyttää käyvän samalla tavalla presidentinvaaleissa.Optisemmat gallup-mittaukset povaavat Soinille vaaleissa 1% kannatusta,mutta todellinen kannatus tulee jäämään sinne 0,4-0,6 % maastoon loppupeleissä.Eli hyvä olisi pohtia itse Soininkin vielä ehdokkuudesta luopumista ennen kalkkiviivoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu