Pressaksi

No niin taas on nähty kenellä on realistinen kuva Suomen tilanteesta nyt ja tulevaisuudessa.

Mielestäni nykyinen ns. presidentti ei ole saanut muuta kuin epäedullista aikaan.

Ulkopolitiikkaan kuuluu paljon muutakin kuin USA:n pressan solmion oikominen.

Entinen SETA:n lesbojen ja homojen johtaja ei tosiaankaan sovi Suomen presidentiksi.

Kansainvälinen ja kielitaitoinen ja monia yhteyksiä maailmalla omaavalla Sauli Niinistöllä sen sijaan on suora yhteys tulevaksi presidentiksi !

Nyt katsotaan miten tyhmä tai viisas suomen kansa voi olla !?
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että Suomen kansa on viisas ja ymmärtää valita Niinistön presidentiksi. Suomen kansalla ei ole muuta vaihtoehtoa, jos meinaa päästä pois suosta, jonne demarikommarit on Suomen ja suomalaiset ajaneet.

Äänestä
  • Kun kannatus on 61%-70%, löytää itsensä toiselta kaudelta. Yksinkertaista?

    Suomalaiset ON fiksua kansaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sale kirjoitti:

No niin taas on nähty kenellä on realistinen kuva Suomen tilanteesta nyt ja tulevaisuudessa.

Mielestäni nykyinen ns. presidentti ei ole saanut muuta kuin epäedullista aikaan.

Ulkopolitiikkaan kuuluu paljon muutakin kuin USA:n pressan solmion oikominen.

Entinen SETA:n lesbojen ja homojen johtaja ei tosiaankaan sovi Suomen presidentiksi.

Kansainvälinen ja kielitaitoinen ja monia yhteyksiä maailmalla omaavalla Sauli Niinistöllä sen sijaan on suora yhteys tulevaksi presidentiksi !

Nyt katsotaan miten tyhmä tai viisas suomen kansa voi olla !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu