kuinka täällä näytetään provosoituvan ärhäkkäästi sanoi niminmerkki JÄBÄ sitten mitä tahansa..osa asiallista suurin osa ei.Ne kommentit mitä mä olen häneltä saanut ovat olleet varsin asiallisia.Johtuu tietysti osaltaan siitä että ne ajatukset ovat osuneet yksiin, mutta kai sitä saa erimieltä olla. Mä en kyllä enää jaksaa edes huvittua noista iänkaikkisista ikiaikaista kokoomuseliitti horinoista joita jotkut vuosikymmenestä toiseen jaksavatt toistaa.Maailma on todellakin muuttunut mutta jotkut elävät jossakin pysähtyneisuuden ajassa, tehtaanvarjossa -henkeen.Sillä mitä puoluetta edustaa ei enää nykyisin ole suoraa yhteyttä työhön jota tekee; johtaja ei suoraan ole kokoomuslainen, putkimies ei demari.Esimerkiksi hyvin suuri osa kokoomuksen jäseniä kuuluu peruspalveluita tuottavaan ammattiryhmään.Toki se fakta että yksi kok arvoja on koulutuksen arvostaminen, näkyy jäsenkunnassa.Mutta outoa on ajatella että joku suomalainen ei arvostaisi koulutusta/osaamista varsinkin kun presidenttia valitaan.
kummallista
penni
6108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Täällä on muutamia yhden asian uskovaisia, joilla on kova hinku etsiä joka asiaan syyllisiä kokoomuksen suunnasta, vaikka syyt ovat ihan muualla.
Kun joku heille kertoo, miten asiat ovat oikeasti tapahtuneet, heiltä palaa pinna ja sitten alkaa tulla katkeraa ja kaunaista herjaa.
Nämä minua herjaavat tyypit ovat ihan samanlaisia äärityyppejä kuin fundamentalistiuskovaiset Bushia kannattavat jenkit tai tulipunaiset taistolaiset 70-luvun suomessa, sillä heille ei kertakaikkiaan vaan sovi se, että joku ei ole heidän kanssaan samaa mieltä.
sillä Jaba_43 ei ole kenenkään kanssa samaa mieltä. Jos joku on hänen kanssaan erimieltä, heti alkaa pilkata hintiksi.
kun annat ensin persettä.
...tai ehkei niinkään, mutta mielenkiintoisesti todistit minun olleen edelläkin oikeassa, kun et muusta pysty syyttämään kuin siitä, etten ole samaa mieltä, ja alat sitten nimitellä vielä hintiksi päälle.
Jos nimittäin väität minun nimitelleen ketään hintiksi, niin joko et tunne kirjoitteluani tai valehtelet tietoisesti.
Kummastako on nyt kyse?
alkuperäinen viestini aikamoiseksi...taidan poistua takavasemmalle.HAve fun.
taka OIKEALLE:)