Ulkomaalainen puoliso - oikeasti?

Suosituksessa voi olla perää.

Siis suhtaudun hyvin varauksellisesti parisuhteen onnistumiseen, jos puolisot ovat eri uskontokunnista. Meidän koko moraalimme pohjautuu luterilaiseen maailmankäsitykseen. (Ja hyvä niin). Toisilla uskonnoilla on kovin erilainen maailmankäsitys. Yhtään väheksytämättää heidän maailmankuvaansa, olen kuintenkin sitä mieltä, että eri uskontokuntien maailmankuvat ja sitä myötä mooraali, ovat niin erilaiset, ettei siitä voi seurata onnistunutta yhteielämää. Kristityn kasvatuksen ihmisen moraali ei mitenkään voi sopeutua elämään esim. mustimien moraalikäsitysten mukaisesti tai päinvastoin. Ei ainakaan jos ei myy itseään.

Tässä ei ole kysymys mistään toisten aliarvoinnista, mutta reaalinen tosiasia on, että me olemme yhteiskuntamme moraalikäsitysten tuotteita. Se tuottaa meille omantuntomme. Eikä siinä ole mitään pahaa. Ei kai kukaan voi vakavissaan väittää, että meidän luterilainen moraalimme olisi muuta kuin erinomainen asia meille itse kullein (siis jos unohdetaan turha niuhotus). Meidän moraalimme tekee miestä hyviä.

Tämä moraalikäsitysten sisäistäminen on niin voimakasta, ettei jonkin toisen uskonnon moraalia voi mitenkään omaksua luopumatta itsestään. Ja kuka meistä sitä haluaisi. Itsensä hylkääminen ei tee meistä kenestäkään onnellista.

Matematiikan lisäksi tarvitaan kemiaa. Mun väittämä on se, että aine yhtyy paremmin happeen kahden saman maan kansalaisen välillä. Tietysti matematiikan valossa sen hienompaa, mitä enemmän poikkeuksia tähän löytyy.