Vaihdamme presidenttiä!
Suvi Kerttula 9. marraskuuta 2005 klo 12:59:52
Kello on 14.30, sunnuntai-iltapäivä on puolillaan. m/s Romantika rantautuu Helsingin Länsisatamaan tunnin kuluttua. Sitä ennen puolueväki kokoontuu vielä yökerho Starlight Palaceen päätöstilaisuuden merkeissä. Ensin valitaan risteilyn karaokemestari viiden finalistin joukosta.
Yhden edellisillan karsinnoista finaaliin yltäneen kandidaatin, maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan laulut on laulettu. Hän on joutunut lähtemään työmatkalle.
Hänen tilallaan esiintyy pääministerin valtuuttama hallituksen edustaja, pääministerin erityisavustaja Timo Laaninen.
– Miltä tuntuu, kun joutuu virkamiehenä selvittämään hallituksen sotkuja, kisan juontaja kansanedustaja Antti Kaikkonen tiedustelee Laaniselta.
Timo Laaninen vain nauraa.
– Olet valinnut kappaleen Salattu suru. Voisiko siitä päätellä jotain?, Kaikkonen penää.
– Virallinen selitys on, että kappale on kunnianosoitus 60-luvulle, Timo Laaninen virnuilee.
Laaninen tarttuu mikrofoniin. Esitys on karhea ja tunteikas. Yleisö riehaantuu. On sillä hilkulla, ettei niin tee myös pääministeri. Esitys on leveästä hymystä päätellen pääministerille selvästi mieluinen.
Keskustakaraoken voittaa lopulta lepsämäläinen nuori nainen Maiju.
– Eilen olit kuulemma parempi, keskustalainen raati väittää.
– Tämähän on taas kuin siinä Idols-kilpailussa, Antti Kaikkonen räväyttää osoittaen olevansa ajan hermolla.
– Hyvä Lepsämä, joku huutaa yleisön joukosta.
– Mikä sinä Lepsämässä oikein on, kun sieltä kasvaa voittajia, Kaikkonen viittaa Maijun asuinpaikkaan Nurmijärven Lepsämään, joka on myös pääministerin asuinkunta.
– Se on niin ihana paikka, siellä kasvaa paljon ministereitä, Maiju vastaa.
– Meiltä Nurmijärveltä löytyy niin paljon laulajia, että valmistaudutaan ensi kerralla vielä paremmin!
Yökerhon estradille virtaa noin 150 keskustanuoren parvi. He esittävät pääministerille Charlie Brown -laulun sävelellä Hei, kaikki äänestää Mattia.
Kappale todella svengaa. Yleisö taputtaa villisti. Pääministeri pyrähtää paikalle eturivistä kuoron eteen hoitamaan kapellimestarin tehtäviä.
– Aina tapahtuu kun Matin nään, aina hyvä fiilis täyttää pään, kuoro laulaa.
– Hei kaikki äänestää Mattii, hei presidentti Vanhanen, Vanhanen! kertosäe kaikuu komeasti.
Esitys päättyy riehakkaisiin aplodeihin. Presidenttiehdokas Matti Vanhanen halaa esiintyjiä. Tv-kameramiehet hyörivät ympärillä tallentamassa keskustahurmosta.
– Kyllä tämä esitys oli yllätys, pääministeri kommentoi.
– Vetivät porukan mukaan hyvin, tuntui upealta olla siinä edessä.
Oletteko toiminut ennen kapellimestarina?
– Olin kerran torisoittokunnan kapellimestarina, kun joku oli sairastunut. Onneksi osasivat soittaa, muuten olisi ollut tosi vaikeaa.
– He toivoivat, että kapellimestari pysyisi jotenkin mukana.
Yökerhon takaseinän valkokankaalle heijastetaan nyt pääministerin nuoruudenkaitafilmikuvia. Matti Vanhanen oli nuorena innokas kaitafilmikuvaaja. Materiaalia käytetään nyt hänen presidenttivaalikampanjassaan. Lopputulos on liikuttavan herkkä. Murrosikäinen Matti, pitkäjalkainen, vaalea hujoppi, asettelee tarmokkaasti linnunpönttöä puuhun keväisessä metsässä, hikinauha päässä. Yhdessä otoksessa nuori Matti loikkii talvisessa metsässä, toisessa hän viilettää juoksukisoissa ensimmäisenä maaliin.
Kuulemme myös, että Matti vaikuttui nuorena poikana Robert Kennedyn muistelmista, koska Kennedy oli aina vähäosaisten puolella.
On aika sanoa loppusanat. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia ottaa mikrofonin käteensä.
– Matti Vanhasen vaalityö on aina perustunut ihmisten tapaamiseen.
– Pitää muistaa kaiken ydin: ihmisen pitää kokea kuuluvansa joukkoon. Vaaliviesti on, että ihminen kokee olevansa tärkeä, osa joukkoa, se, joka muuttaa maailmaa ja suuntaa, Lankia lukee paperista.
– Poliittinen työ on yhdistelmä järkeä ja tunnetta, ja jos voisin vaikuttaa, lisäisin tunnetta. Sen on huomannut täällä tänään, kun katsoo tätä tunnelmaa.
Eero Lankia pitää pienen tauon.
– Meillä on neljä missiota: ensimmäinen on, että pyydetään kaikki rohkeasti mukaan suureen urakkaan.
– Toinen on, että hoidetaan homma niin, että vihreän symboli näkyy kaikkialla.
– Kolmas on myydä kaikki 30 000 Matti Vanhasen elämänkertaa, jotta saadaan näkyvyys.
– Ja neljänneksi, ollaan ennen kaikkea ihmisiä ihmiselle. Hoidamme homman loppuun, vaihdamme presidenttiä. Sen me teemme yhdessä!
– Tämä ei ole moite Tarja Haloselle, mutta kansanvaaleissa on lupa vaihtaa presidenttiä!
Puoluesihteeri Lankian puhe ei ota päätyäkseen. On aika kysyä pääministeriltä viimeinen kysymys.
– Olette entinen toimittaja. Mikä olisi mielestänne hyvä otsikko tälle risteilylle?
Matti Vanhanen vaikuttaa yllättyneeltä. Hän miettii tovin.
– Tunnelma huipussaan, hän vastaa leveästi hymyillen.
Laiva on saapunut Helsingin Länsisatamaan. Väsynyt risteilyväki velloo malttamattomina ulko-ovien edessä. Presidenttiristeily on päättynyt. Kaikille lienee tullut jo selväksi, mitä he lähtevät seuraavaksi tekemään – vaalityötä! Matti Vanhasesta tulee presidentti! Lause on ”tatuoitu” jokaisen risteilyllä olleen tajuntaan.
Ulko-ovien läheisyydessä seisoo Keskisuomalaisen legendaarinen päätoimittaja Erkki Laatikainen.
Mikä olisi mielestänne sopiva lehtiotsikko tälle risteilylle?
Laatikainen menee hetkeksi hämilleen. Sitten poikamainen virne leviää hänen kaikenkokeneille kasvoilleen.
– No olisikohan se, että Me tulemme taas!
Erkki Laatikaisen vieressä seisoo keski-ikäinen mies pienessä tuiterissa. Hän ei malta olla osallistumatta keskusteluun.
– Ja Tarja Halonen on erotettu! hän karjaisee.
0 kommenttia | Kommentoi
Urho Kekkosen testamentti
Suvi Kerttula 8. marraskuuta 2005 klo 19:29:01
Sunnuntaiaamu valkenee Tallinnan satamassa. Osa risteilyväestä piipahtaa maissa, osa jää laivalle seminaareihin.
Kello 10.30 yökerho Starlight Palacessa on soitto vaiennut. Nyt kuullaan, millaista oli olla presidenttiä tekemässä vuonna 1956.
Paikalla on Pekka Silvola, joka veti 50 vuotta sitten Urho Kekkosen toista presidenttikampanjaa tukiverkoston puheenjohtajan ominaisuudessa.
Silvola kertoo, että matkoilla tuli esiin, miten tärkeä vähäosainen raataja oli Urho Kekkoselle. Kekkonen halusi aina tietää paikallisten ihmisten elämästä.
– Kerran eräs mies tuli sanomaan, että mua ihan itkettää, että miten te Portaankorvan tien tunnette, Silvola muistelee.
– No, turvamies vähän aikaa sitten kertoi, Kekkonen vastasi.
– Pääasia, että tiesitte, mies vastasi.
– Kerran oltiin käymässä maanmiesseurantalolla Kiuruvedellä. Vastaan tulvahti hirvittävä hien haju.
Urho Kekkonen sanoi: täällä on hyvä tilaisuus, tuoksahtaa hyvältä, Silvola naurattaa tämän päivän puolueväkeä.
– Ehkä muutosta kuvaa nyt se, että olemme tänään kokoontuneet huippuhienoon yökerhoon.
Tarinointi jatkuu. Paikalle kokoontuneiden ihmisten ilmeistä näkee, että tänään on jano. Ihmiset janoavat kuulla lisää. Silvola kertoo, että Kekkonen halusi aina jokaisessa tilaisuudessa tietää, keitä oli tullut paikalle.
– Kekkonen sanoi aina tilaisuuden alussa järjestäjälle: sanopa, keitä täällä on. Aha, siis 50 kokoomuslaista. Sitten kun hän puhui, hän sanoi, mitä mieltä te kokoomuslaiset olette.
– Ihmiset hämmästyivät: tuo ukkohan jo ulkomuodosta näkee, että me ollaan kokoomuslaisia.
– Kekkonen nautti. Aina piti olla pientä showta.
Urho Kekkonen oli kuuluisa myös naisjutuistaan. Muka joka toisessa kylässä oli Kekkosen avioton lapsi.
– Mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän tilaisuuksissa oli naisia.
Pekka Silvola tarttuu entistä tiukemmin mikrofoniin. On tultu puheen tärkeimpään kohtaan – Urho Kekkosen testamenttiin.
– Urho Kekkosen testamentti oli: ensiksikin pidetään aina yhtä, ja toiseksi, pitäkää järjestökoneisto aina hyvässä hanskassa. Ja älkää ikinä unohtako köyhän, pienen ihmisen asiaa, Silvola sanoo painokkaasti.
Yökerho hukkuu aplodeihin. Ihmiset kommentoivat puhetta toisilleen, nauravat ja pudistelevat päitään. Vaikka Urho Kekkonen on kuollut, tälle risteilyväelle hän on elossa, ainakin tämän ohikiitävän hetken.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä saapuu estradille muistelemaan lapsuuttaan Ii:ssä vuonna 1956.
– Olin silloin pikkutyttö. Isälläni oli traktori, joka oli siihen aikaan harvinainen.
– Haimme traktorilla ihmisiä syrjäkyliltä äänestämään ja pidimme tukkimiehen kirjanpitoa. Ihmiset olivat joko kommunisteja tai maalaisliittolaisia.
– Väitettiin, että jo äänestä kuuli, kuka oli kommunisti, Hyssälä kertoo.
Seuraavaksi Keskustan entinen puoluesihteeri Pekka Perttula astuu lavalle antamaan yleisölle lähtölaukauksen.
– Joko on selvä mitä lähdette tekemään, kun täältä lähdette?, hän kysyy.
Yleisö on vaiti.
0 kommenttia | Kommentoi
Suvi Kerttula 9. marraskuuta 2005 klo 12:59:52
Kello on 14.30, sunnuntai-iltapäivä on puolillaan. m/s Romantika rantautuu Helsingin Länsisatamaan tunnin kuluttua. Sitä ennen puolueväki kokoontuu vielä yökerho Starlight Palaceen päätöstilaisuuden merkeissä. Ensin valitaan risteilyn karaokemestari viiden finalistin joukosta.
Yhden edellisillan karsinnoista finaaliin yltäneen kandidaatin, maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan laulut on laulettu. Hän on joutunut lähtemään työmatkalle.
Hänen tilallaan esiintyy pääministerin valtuuttama hallituksen edustaja, pääministerin erityisavustaja Timo Laaninen.
– Miltä tuntuu, kun joutuu virkamiehenä selvittämään hallituksen sotkuja, kisan juontaja kansanedustaja Antti Kaikkonen tiedustelee Laaniselta.
Timo Laaninen vain nauraa.
– Olet valinnut kappaleen Salattu suru. Voisiko siitä päätellä jotain?, Kaikkonen penää.
– Virallinen selitys on, että kappale on kunnianosoitus 60-luvulle, Timo Laaninen virnuilee.
Laaninen tarttuu mikrofoniin. Esitys on karhea ja tunteikas. Yleisö riehaantuu. On sillä hilkulla, ettei niin tee myös pääministeri. Esitys on leveästä hymystä päätellen pääministerille selvästi mieluinen.
Keskustakaraoken voittaa lopulta lepsämäläinen nuori nainen Maiju.
– Eilen olit kuulemma parempi, keskustalainen raati väittää.
– Tämähän on taas kuin siinä Idols-kilpailussa, Antti Kaikkonen räväyttää osoittaen olevansa ajan hermolla.
– Hyvä Lepsämä, joku huutaa yleisön joukosta.
– Mikä sinä Lepsämässä oikein on, kun sieltä kasvaa voittajia, Kaikkonen viittaa Maijun asuinpaikkaan Nurmijärven Lepsämään, joka on myös pääministerin asuinkunta.
– Se on niin ihana paikka, siellä kasvaa paljon ministereitä, Maiju vastaa.
– Meiltä Nurmijärveltä löytyy niin paljon laulajia, että valmistaudutaan ensi kerralla vielä paremmin!
Yökerhon estradille virtaa noin 150 keskustanuoren parvi. He esittävät pääministerille Charlie Brown -laulun sävelellä Hei, kaikki äänestää Mattia.
Kappale todella svengaa. Yleisö taputtaa villisti. Pääministeri pyrähtää paikalle eturivistä kuoron eteen hoitamaan kapellimestarin tehtäviä.
– Aina tapahtuu kun Matin nään, aina hyvä fiilis täyttää pään, kuoro laulaa.
– Hei kaikki äänestää Mattii, hei presidentti Vanhanen, Vanhanen! kertosäe kaikuu komeasti.
Esitys päättyy riehakkaisiin aplodeihin. Presidenttiehdokas Matti Vanhanen halaa esiintyjiä. Tv-kameramiehet hyörivät ympärillä tallentamassa keskustahurmosta.
– Kyllä tämä esitys oli yllätys, pääministeri kommentoi.
– Vetivät porukan mukaan hyvin, tuntui upealta olla siinä edessä.
Oletteko toiminut ennen kapellimestarina?
– Olin kerran torisoittokunnan kapellimestarina, kun joku oli sairastunut. Onneksi osasivat soittaa, muuten olisi ollut tosi vaikeaa.
– He toivoivat, että kapellimestari pysyisi jotenkin mukana.
Yökerhon takaseinän valkokankaalle heijastetaan nyt pääministerin nuoruudenkaitafilmikuvia. Matti Vanhanen oli nuorena innokas kaitafilmikuvaaja. Materiaalia käytetään nyt hänen presidenttivaalikampanjassaan. Lopputulos on liikuttavan herkkä. Murrosikäinen Matti, pitkäjalkainen, vaalea hujoppi, asettelee tarmokkaasti linnunpönttöä puuhun keväisessä metsässä, hikinauha päässä. Yhdessä otoksessa nuori Matti loikkii talvisessa metsässä, toisessa hän viilettää juoksukisoissa ensimmäisenä maaliin.
Kuulemme myös, että Matti vaikuttui nuorena poikana Robert Kennedyn muistelmista, koska Kennedy oli aina vähäosaisten puolella.
On aika sanoa loppusanat. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia ottaa mikrofonin käteensä.
– Matti Vanhasen vaalityö on aina perustunut ihmisten tapaamiseen.
– Pitää muistaa kaiken ydin: ihmisen pitää kokea kuuluvansa joukkoon. Vaaliviesti on, että ihminen kokee olevansa tärkeä, osa joukkoa, se, joka muuttaa maailmaa ja suuntaa, Lankia lukee paperista.
– Poliittinen työ on yhdistelmä järkeä ja tunnetta, ja jos voisin vaikuttaa, lisäisin tunnetta. Sen on huomannut täällä tänään, kun katsoo tätä tunnelmaa.
Eero Lankia pitää pienen tauon.
– Meillä on neljä missiota: ensimmäinen on, että pyydetään kaikki rohkeasti mukaan suureen urakkaan.
– Toinen on, että hoidetaan homma niin, että vihreän symboli näkyy kaikkialla.
– Kolmas on myydä kaikki 30 000 Matti Vanhasen elämänkertaa, jotta saadaan näkyvyys.
– Ja neljänneksi, ollaan ennen kaikkea ihmisiä ihmiselle. Hoidamme homman loppuun, vaihdamme presidenttiä. Sen me teemme yhdessä!
– Tämä ei ole moite Tarja Haloselle, mutta kansanvaaleissa on lupa vaihtaa presidenttiä!
Puoluesihteeri Lankian puhe ei ota päätyäkseen. On aika kysyä pääministeriltä viimeinen kysymys.
– Olette entinen toimittaja. Mikä olisi mielestänne hyvä otsikko tälle risteilylle?
Matti Vanhanen vaikuttaa yllättyneeltä. Hän miettii tovin.
– Tunnelma huipussaan, hän vastaa leveästi hymyillen.
Laiva on saapunut Helsingin Länsisatamaan. Väsynyt risteilyväki velloo malttamattomina ulko-ovien edessä. Presidenttiristeily on päättynyt. Kaikille lienee tullut jo selväksi, mitä he lähtevät seuraavaksi tekemään – vaalityötä! Matti Vanhasesta tulee presidentti! Lause on ”tatuoitu” jokaisen risteilyllä olleen tajuntaan.
Ulko-ovien läheisyydessä seisoo Keskisuomalaisen legendaarinen päätoimittaja Erkki Laatikainen.
Mikä olisi mielestänne sopiva lehtiotsikko tälle risteilylle?
Laatikainen menee hetkeksi hämilleen. Sitten poikamainen virne leviää hänen kaikenkokeneille kasvoilleen.
– No olisikohan se, että Me tulemme taas!
Erkki Laatikaisen vieressä seisoo keski-ikäinen mies pienessä tuiterissa. Hän ei malta olla osallistumatta keskusteluun.
– Ja Tarja Halonen on erotettu! hän karjaisee.
0 kommenttia | Kommentoi
Urho Kekkosen testamentti
Suvi Kerttula 8. marraskuuta 2005 klo 19:29:01
Sunnuntaiaamu valkenee Tallinnan satamassa. Osa risteilyväestä piipahtaa maissa, osa jää laivalle seminaareihin.
Kello 10.30 yökerho Starlight Palacessa on soitto vaiennut. Nyt kuullaan, millaista oli olla presidenttiä tekemässä vuonna 1956.
Paikalla on Pekka Silvola, joka veti 50 vuotta sitten Urho Kekkosen toista presidenttikampanjaa tukiverkoston puheenjohtajan ominaisuudessa.
Silvola kertoo, että matkoilla tuli esiin, miten tärkeä vähäosainen raataja oli Urho Kekkoselle. Kekkonen halusi aina tietää paikallisten ihmisten elämästä.
– Kerran eräs mies tuli sanomaan, että mua ihan itkettää, että miten te Portaankorvan tien tunnette, Silvola muistelee.
– No, turvamies vähän aikaa sitten kertoi, Kekkonen vastasi.
– Pääasia, että tiesitte, mies vastasi.
– Kerran oltiin käymässä maanmiesseurantalolla Kiuruvedellä. Vastaan tulvahti hirvittävä hien haju.
Urho Kekkonen sanoi: täällä on hyvä tilaisuus, tuoksahtaa hyvältä, Silvola naurattaa tämän päivän puolueväkeä.
– Ehkä muutosta kuvaa nyt se, että olemme tänään kokoontuneet huippuhienoon yökerhoon.
Tarinointi jatkuu. Paikalle kokoontuneiden ihmisten ilmeistä näkee, että tänään on jano. Ihmiset janoavat kuulla lisää. Silvola kertoo, että Kekkonen halusi aina jokaisessa tilaisuudessa tietää, keitä oli tullut paikalle.
– Kekkonen sanoi aina tilaisuuden alussa järjestäjälle: sanopa, keitä täällä on. Aha, siis 50 kokoomuslaista. Sitten kun hän puhui, hän sanoi, mitä mieltä te kokoomuslaiset olette.
– Ihmiset hämmästyivät: tuo ukkohan jo ulkomuodosta näkee, että me ollaan kokoomuslaisia.
– Kekkonen nautti. Aina piti olla pientä showta.
Urho Kekkonen oli kuuluisa myös naisjutuistaan. Muka joka toisessa kylässä oli Kekkosen avioton lapsi.
– Mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän tilaisuuksissa oli naisia.
Pekka Silvola tarttuu entistä tiukemmin mikrofoniin. On tultu puheen tärkeimpään kohtaan – Urho Kekkosen testamenttiin.
– Urho Kekkosen testamentti oli: ensiksikin pidetään aina yhtä, ja toiseksi, pitäkää järjestökoneisto aina hyvässä hanskassa. Ja älkää ikinä unohtako köyhän, pienen ihmisen asiaa, Silvola sanoo painokkaasti.
Yökerho hukkuu aplodeihin. Ihmiset kommentoivat puhetta toisilleen, nauravat ja pudistelevat päitään. Vaikka Urho Kekkonen on kuollut, tälle risteilyväelle hän on elossa, ainakin tämän ohikiitävän hetken.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä saapuu estradille muistelemaan lapsuuttaan Ii:ssä vuonna 1956.
– Olin silloin pikkutyttö. Isälläni oli traktori, joka oli siihen aikaan harvinainen.
– Haimme traktorilla ihmisiä syrjäkyliltä äänestämään ja pidimme tukkimiehen kirjanpitoa. Ihmiset olivat joko kommunisteja tai maalaisliittolaisia.
– Väitettiin, että jo äänestä kuuli, kuka oli kommunisti, Hyssälä kertoo.
Seuraavaksi Keskustan entinen puoluesihteeri Pekka Perttula astuu lavalle antamaan yleisölle lähtölaukauksen.
– Joko on selvä mitä lähdette tekemään, kun täältä lähdette?, hän kysyy.
Yleisö on vaiti.
0 kommenttia | Kommentoi
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jo on tunteeseen perustuvaa hurmoshenkistä meininkiä.