Hassuja skaboja

SisterOfNight

Lueskelin just huvittuneena juttuja ja uutisia Depeche Moden kiertueen varrelta. Ilmeni, että ainakin jenkeissä on tapana järjestää kunnon kilpailut Meet&Greet-tapaamisesta. Meillä päinhän se kait on luokkaa tiedätkö bändin nimen tai onko Violator a) Metallican b) Curen vai c) Moden levy. Eräs radioasema oli Dallasissa järkännyt kilpailut Meet&Greet-lipuista, jossa kilpailijat joutuivat seisomaan yhdellä jalalla. Pisimpään jaksaneet pääsivät tähän bändin pikatapaamiseen. Toisessa tapauksessa piti 30 sekunnissa luetella niin monta Mode-biisiä kuin kerkesi. Voittaja ehti nimetä 16 eri biisiä, mutta kaksi niistä tuli kahteen kertaan. Siinähän ei tarvis muuta kuin luetella Exciterin ja Playing The Angelin biisit peräkkäin ilman että kieli menee solmuun!

Kun bändi tulee maaliskuussa tänne, silloin on varmasti lehdissä ja radioasemilla skaboja sekä Meet&Greetistä että lipuista. Jotenkin fanina toivoisi, että voittajat olisi tosifaneja, joiden unelmien täyttymys olisi päästä paiskaamaan kättä Martinin, Fletchin ja Daven kanssa. Siksi skabat sais olla vähän vaativampiakin. Toi biisien luetteleminen oli hyvä juttu. Toinen vois olla vaikka laulaa enjoy the silence tai joku muu biisi. No en tiedä. Mut hauska oli ajatella niitä yhdellä jalalla seisojia.

3

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pimpf

      ..mietin että jos voittaisin jonkun skaban ja sitä kautta pääsis moikkamaan Deppareita, niin mitä sitä sanois kavereille?
      Eräässä lehdistötilaisuudessa eräs fani sanoi aika näpsäkkäästi 'I have I have grown with your music and I will get old with your music, thank you guys for your music' jos vain itse keksis jotain vastaavaa fiksua sanottavaksi...?

    • VeryOldFan

      Ensimmäisen DM-keikan yhteydessä oli Jyrki-ohjelmassa tietokisa, että mikä on kuvattuna Violatorin kannessa tjtn. Kaveri soitti mulle paniikissa töihin, että nyt pätkii ja pahasti. Ei muistanut, vaikka tyypillä oli (ja on) kaapissa kaikki levyt - ja oli itse vielä kotona! Ei myöskään voittanut, hidas kun oli.
      Kyllä sitä varmaan sammakoita päästelis suustaan, jos nokakkain pääsis tyyppien kanssa. Osaa ne toimittajatkin. Samaisen Jyrkin kapulasuomea puhunut naistoimittaja (Micaela joku som talar svenska som modersmål) kyseli Martinilt ja Fletchiltä jotain Davesta. Johon Martin heitti että Dave on ollut 8kk (?) selvänä, eikä se kiinnosta ketään. Micaela sössötti jotain että "kylläminäainakin", ja Martin täräytti vähän halveksivasti: - Oh, you're that person... Muistaakseni tämä Micaela kertoi myös olevansa Mode-fani.
      Suomessa kysymykset on yksinkertaisia, koska "kaikilla" pitää olla mahikset osallistua. Ainakin, jos on joku tekstari- tai muu rahastusidea siinä mukana.

    • SisterOfNight

      Luulen, että mokaisin aivan täydellisesti. En oikein usko, että heitä oikeasti kiinnostaa kuulla, miten mahtavaa niiden musa on ja miten kauan olen fanittanut ja että olen uskollinen kuolemaan saakka. Loppupeleissä se on vaan niiden työtä ja kun meet&greet sijoittuu just ennen keikkaa, ne varmaan mieluummin miettii illan esitystä ja miten soundit onnistuu, millaiset fiilikset yleisöllä on ja onko ne kybällä mukana.

      Se tapaamistilanne on kuitenkin niin jännittävä ja mun on tapana mokata kunnolla, silloin kun jännittää liikaa. Daven edessä lentäis varmaan tekovitsikkäitä ylilevottomia sammakoita tyyliin "ihadadreamaboutyoulastnightwherewef*edonstageandmartandfletchwerewatching", minkä jälkeen maa ihan oikeasti aukeais jalkojen alla ;D. Oikeasti en oo kauhean kiinnostunut artistien tapaamisesta. Ihmisiähän ne vain on, ja ihan tuntemattomia kaiken lisäksi. Vaikka niiden työn hedelmät oliskin tosi tärkeällä sijalla mun elämässä.

      Toi biisien peräkkäin latelu on muuten kylmiltään aika vaikeeta, kokeilin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe