Päivän Hesarin tekemien selvitysten mukaan vähittäikaupan osuus tuoteiden kuluttajahinnoissa on lisääntynyt ja ylipäätään kaikki väliportaat tuottajan ja kuluttajan välissä lisäävät merkittävästi kuluttajahintaa.
Tämä kehitys on minua aina ihmetettynyt sikäli, että tuottajat eivät ole aktiivisemmin pyrkineet käyttämään tällaista markkinarakoa hyväkseen. Suoramyyntiä on jonkun verran tullut ja tuottajat ovat käyneet torikauppaa vuosikaudet. Ihmetystä herättää se, että näissä myyntitavoissa hintataso on yleensä selvästi korkeampi kuin vähittäiskauppatuotteilla, joihin siis sisältyy erilaisia väliporraskustannuksia.
Jos ajatellaan esim. kananmunia, tuottajalle ei luulisi tulevan juuri muita lisäkustannuksia kuin munakennot matka- ja totimyyntikulujen lisäksi. Nämä ovat varmasti paljon halvemmat kuin vähittäismyymälöiden kiinteistökulut yms. Silti hintaa tuppaa torilla olemaan korkeampi.
Torimyynnin kativointi ja hintakilpailun ottaminen repertuaariin voimakkaammin, voisi tuoda uusia asiakkaita tori- ja suoramyyntiin. Tärkeintä kai olisi saada tällaisen myyntimuodon volyymi kasvamaan. Tässä on jotenkin havaittavissa selvää passiivisuutta yrittäjäpuolella. Rutistaan mieluummin tukien puolesta kuin ponnistellaan itse myynnin lisäämiseksi omaan taskuun. Edellä oleva on tarkoituksellisen vahvasti ja provakatiivisesti sanottu, jotta nyt joku asiaa paremmin tunteva voisi kertoa, mistä tässä oikein on kyse.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Keksisitköhän haukkua maanviljelijöitä vaikka Mikadon huorista?
Maataloustuotteiden markkinointi ja kauppa on olennainen poliittinen kysymys silloin, kun yhteiskunta joutuu osallistumaan elintarvikkeiden tuottamiseen. Pysähtyneisyyden ilmapiirissä kaikki uudistusmielisyys tavallasi pyritään heti tyrmäämään. Juuri tällaisesta suhtautumistavasta arvelisin sitten nousevan erilaisia mielikuvia pankolla makoiluista. Teillä kepulaisille on tavaton halu edistää tällaisten mielikuvien syntyä. Sitäkin kyllä ihmettelen.
Mikadon huorista en tiedä. Ovatko maanviljelijät alkaneet käymään Mikadossa huorissa? Tätä en tiennyt. Ehkä seksin ostamista ollaankin juuri siksi kriminalisoimassa.
on Erkko setä pujottanut köyden kaulaan!
Kun jakkara potkaistaan alta, niin juntin viimeiseksi sanaksi jäänee: Maataloustuk..
...
torille myymään vaikka kananmunia, tulet huomaamaan millainen sosialismitartunnan saanut virkamiesterroristiarmeija hyökkää kimppuusi
vaatimaan erilaisia pumaskoja.
lystinpito MP, paran kustannuksella ja toivotetaan hänelle hyvää KATIVOINTIA loppupäiväksi!
mitään sanottavaa, pitää nostaa esiin pieni kirjoitusvirhe!!! ;-)))
roskajoukko koko kepu!
Eihän tuossa muuta sisältöä ollut kuin tuo kirjoitusvirhe.
aktivointi on ilmeisesti se sana, mitä kirjoittaja torimyynnistä on tarkoittanut.
Samaa olen miettinyt.Oma esimerkki:Turun kauppahallissa maksaa ruisleipä mikä on 99%oman tilan tuote. Leipä myydään lämpimässä sisätilassa.400gramman leivän hinta on 1,2€. Kun taas erilaisissa toritapahtumissa mitä turussa on paljon on samoin tuotetun leivän hinta 2€. Tuote myydään ulkona tetasta. Kun kysyt niin myyjä loukkaantuu tai suuttuu.
Kun ei meillä kilpaile hinnalla edes keskusliikkeiden omistamat pt-kaupan ketjut, niin miksi torikauppiaiden pitäisi?
Kun torilta ja hallista saa tuoretavaran tuoreempana kuin pt-kaupan hyllyssä seisovat muoviin pakatut vastaavat, niin tokihan sen pitääkin maksaa enemmän, kun se on laadultaan parempaa.