BEIGE
LIITTO
6223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...Sukupolvi sitten olin perustamassa Vihreitä Suomeen. Valistuneet ihmiset olivat jo silloin tietoisia maailman merkittävistä ongelmista. Kuviteltiin, että Vihreät voisivat olla voima, joka nostaisi poliittiseenkin keskusteluun ne karmivat kysymykset, joiden edessä karski suomalainen mies nyt kalpenee Independent-lehti kädessä. Aikaa oli silloin sukupolvi enemmän.
Totean lopputuloksen. Nykyiselle Vihreälle Liitolle elollinen luonto ja ympäristö sen laajennuksena on reunadetalji, hymähdetty ”yksi asia”. Siitä muistutetaan, kun halutaan pitää sumpussa alkuperäistenkin kannattajien äänet. Tärkeämpiä ovat sukupuolisten vähemmistöjen probleemat, maahanmuuttajien tuki, sosiaaliavun laajentaminen kansalaisille, saivartelu huumekysymyksissä, äänestysmenettelyt ja loputon muiden nippeliasioiden kirjo, joista kehdataan paasata vakavalla naamalla. Maailmanloppu hoitunee siinä ohessa.
Alkuperäiset idealistit ovat kaikonneet. Tilalle ovat toisesta ovesta luikahtaneet pyrkyrit ja Hyödylliset Idiootit. Uudet tulokkaat ymmärtävät mediamyönteistä valtapolitiikkaa. Väkeä haalitaan muista puolueista. Asialla ei niinkään väliä, kunhan saadaan ääniä. Vihreät ovat yleispuolue. Miksi puolue ei muuta nimeään Beige Liitoksi? Se viittaa yleisväriin ja löytyy vauvan vaipoista.
Tähyilkäämme vielä aikaa sukupolven kuluttua, vuosia 2030 – 2040.
Mahtavatko nykyisten ”vihreiden” jälkeläiset silloin ylistää vanhempiensa töitä? Arvioivatko he, että nykyiset ”vihreiden” kellokkaat ja heidän kannattajansa panivat itsensä likoon jotta maailma pelastuisi, vähät välittivät omasta poliittisesta urastaan, suosiostaan tiedotusvälineissä, näennäisistä voitoista vaaleissa tai hallituspaikoista, että he tinkimättä ajoivat asioita, jotka tiesivät tärkeiksi, piittaamatta vastoinkäymisistä, pilkasta ja tappioista?
Vai leuhkivatko jälkeläiset, että ”minun isoäitini oli presidenttiehdokas”? Ylpeilevätkö he sillä, että ”setäni oli kansanedustaja”? Kehtaavatko he ylvästellä tuoleilla ja titteleillä, kun maailma kaatuu päälle, halkeamat repeilevät leveämmiksi, kaikkialta kuuluu ritinää ja uhkaavia pamahduksia, viimeinen päivä kääntyy iltaan ja avunhuudot lukitsevat korvat, kun mikään ei enää auta, vaan sortumat etenevät ja julmuus, itsekkyys, nälkäkuolemat ja oikeutettu terrorismi ovat arkipäivää?
Paras tapa vesittää asia on ottaa se hoitaakseen. Silloin voi varmistaa, ettei kukaan siihen sotkeudu. Voi huolehtia, että asia jää hoitamatta...
*************************************************
Tässä se Independent-lehden artikkeli johon Palonheimo viittaa:
http://www.ecolo.org/media/articles/articles.in.english/love-indep-24-05-04.htm
mihinkään.....
Miten ydinvoima liittyy tähän ja mitä sinulla on siitä sanottavaa omin sanoin?
Ihmisen toimeliaisuuden mittakaava (ja ihmisten lukumäärä) on niin iso että sitä ei voi enää luonnollisella tavalla ylläpitää. Puita takkaan on ok ja luonnollista kun sen tekee 100 ihmistä muttei kun 10000000000. Jos ydinvoimala suoltaa ulos tappavaa tavaraa ja voi jysähtää niin siitä on luonnollisuus kaukana, mutta se on kenties ainoa kakkulapio jolla yliturvonnutta ihmismassaa voi yhä lihottaa ja viihdyttää (playstation).
Paloheimo:
”…Karski mies toi minulle viime viikolla englantilaisen Independent-lehden artikkelin, joka oli otsikoitu: Tuomiopäivä on nyt: ihmiskunta kävelee unissaan kohti maailmanloppua. Artikkelissa kerrottiin seikkaperäisesti tiedemiesten havaitsemista ongelmista, joihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Todettiin, ettei aikaa enää ole. Independent ei ole syväekologian vaihtoehtolehdykkä, vaan arvostettu brittiläinen sanomalehti…”
James Lovelock / The Independent:
"...We have no time to experiment
with visionary energy sources;
civilisation is in imminent danger..."
**********************************************************
Mitäpäs tässä meikäläinen muuta voi kuin viitata viisaimpien havaintoihin. Hieman huolestuttaa tuo James Lovelockin höyryäminen maailmanlopun kanssa. Etteikö meidän kannata enää värkkäillä kaikenlaisten tuulimyllyjen ja pellettien kanssa - sellaiseen ei ole enää aikaa? Onko hätä jo niin suuri? Paloheimoa tuntuu ärsyttävän se, että beigeille (ent.vihreille) on tärkeämpää että tukka on hyvin kuin todelliset ympäristökysymykset.
Mihin perustuu oma huolettomuutesi?
Kyseinen The Independent lehden artikkeli käsitteli energiantarpeen ja ilmastonmuutoksen hillinnän luomaa ristiriitaa. Lovelockin mielestä ydinvoima on ainoa, millä ristiriita kyetään ratkaisemaan.
Suomella on kuitenkin se onni, että meillä on hyödyntämättömiä mahdollisuuksia säästää sähköä taajuusmuuttajilla ja matalaenergiataloilla. Hyödyntämätöntä sähköntuotanto potentiaalia piisaa biovoimassa (hakkutähde kerätään talouskäytössä olevista metsistä, eikä suojelualueilta) ja tuulivoimassa. Laajemmin radioaktiivitonta tuotantovaihtoehtoa on esitelty ohessa.
Ilmaston lämpeneminen on asia johon Vihreä liitto on erityisesti kiinnittänyt huomiota.
http://www.vihrealiitto.fi/ilmastojaenergia2005.pdf
Paloheimon viestistä paistaa niin selkeästi läpi katkeruus. Lienee pettynyt siihen, ettei yksinomaan kiinnitetä metsäasioihin huomiota. Ja samalla menettänyt oman johtoasemansa puolueessa, mikä hänelle asian tiimoilta syntyi.
eero puhuu asiaa ja vain asiaa.
niitä ei beigeissä enää ole.