Työttömyys?

"Luin keltakantisen kirjan tämän osan useampaan kertaan. Aluksi epäilin, että luetun ymmärtämiseni on pielessä. Mutta kun vielä kolmannenkin lukukerran jälkeen pääsin samaan tulokseen, oli pakko uskoa: hallitus pitää työttömyyden liiallista alenemista talouspoliittisten tavoitteidensa kannalta riskinä.

Ensin teksti kertoo, että veronkevennysten ostovoimalisäys alentaa rakennetyöttömyyttä ja edistää palkkamalttia. Näiden seuraamusten pitäisikin olla hallituksen talouspoliittisten tavoitteiden kärjessä.

Mutta seuraavassa virkkeessä homma muljautetaan päälaelleen: veroale lisää riskiä rakenteellisen työttömyyden painumisesta liian alas, mikä on omiaan lisäämään palkankorotuspaineita. Ja jotta näin ei kävisi, tarvitaan lisää tarjokkaita työmarkkinoille. Tässä mainitaan erityisesti ikääntyvät. Tekstistä välittyy sanoma, että vaikka työpaikkaa ei jokainen pystyisi pitämään, työttöminäkin vanhenevat duunarit turvaisivat palkkamaltin takia tarpeellista työvoiman ylitarjontaa.

Onko VM:n ja hallituksen viesti todellakin se, että palkkavaateiden vaimentamiseksi tarvitaan tarpeeksi työttömiä. Eli työttömyyden vähenemisellä olkoon rajansa!"

http://192.194.218.18/palkkatyolainen/pt2000/p001003-r1.html
4192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kerroin jo aikaisemmin Suomen kipalukyvystä,
se tarkoittaa suht. alahaisia palkkoja, ei siinä
liene mitään epäselvää!!

Näin jää tilaa omistajien suurille voitoille. Se on Markkina-
taloutta. Tuliko selväksi...

Äänestä
  • Palkat ei ole kilpailukykyiset, elintaso ei ole kilpailukykyinen, mikään muu ei ole kilpailukykyistä kuin ryöstösaaliin määrä.

    Äänestä

  • Ryöstösaalis kirjoitti:

    Palkat ei ole kilpailukykyiset, elintaso ei ole kilpailukykyinen, mikään muu ei ole kilpailukykyistä kuin ryöstösaaliin määrä.

    Dollari päivässä, niin jo on kansantalous kovassa
    kovassa iskussa.

    Äänestä

"Leipää ja sirkushuveja" muuta kansa ei pyydä eikä tarvii!
Ja yritukset sekä politiikot kuorivat kerman päältä.Sitähän se on se politiikka,oman edun tavoittelu ja rahallinen hyöty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaakko kirjoitti:

"Luin keltakantisen kirjan tämän osan useampaan kertaan. Aluksi epäilin, että luetun ymmärtämiseni on pielessä. Mutta kun vielä kolmannenkin lukukerran jälkeen pääsin samaan tulokseen, oli pakko uskoa: hallitus pitää työttömyyden liiallista alenemista talouspoliittisten tavoitteidensa kannalta riskinä.

Ensin teksti kertoo, että veronkevennysten ostovoimalisäys alentaa rakennetyöttömyyttä ja edistää palkkamalttia. Näiden seuraamusten pitäisikin olla hallituksen talouspoliittisten tavoitteiden kärjessä.

Mutta seuraavassa virkkeessä homma muljautetaan päälaelleen: veroale lisää riskiä rakenteellisen työttömyyden painumisesta liian alas, mikä on omiaan lisäämään palkankorotuspaineita. Ja jotta näin ei kävisi, tarvitaan lisää tarjokkaita työmarkkinoille. Tässä mainitaan erityisesti ikääntyvät. Tekstistä välittyy sanoma, että vaikka työpaikkaa ei jokainen pystyisi pitämään, työttöminäkin vanhenevat duunarit turvaisivat palkkamaltin takia tarpeellista työvoiman ylitarjontaa.

Onko VM:n ja hallituksen viesti todellakin se, että palkkavaateiden vaimentamiseksi tarvitaan tarpeeksi työttömiä. Eli työttömyyden vähenemisellä olkoon rajansa!"

http://192.194.218.18/palkkatyolainen/pt2000/p001003-r1.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu