Ketä lyötiin?

Kokoomuksen risteilyllä raju tappelu

Kokoomuksen presidenttiristeilyn iltaohjelma viikonvaihteessa sai yllättäen kiusallista lisäväriä, kun tukevassa humalassa ollut kokoomuslainen kävi toisen risteilyvieraan kimppuun.

Raju kahakka leimahti laivan yökerhossa pikkutunneilla.

Viking Gabriella -laivalla oli 1600 henkeä juhlimassa Sauli Niinistön nimeämistä kokoomuksen viralliseksi presidenttiehdokkaaksi. Presidenttiristeily kesti lauantaista sunnuntaihin.

Tappelu laivalla tapahtui hieman ennen puoltayötä lauantaina. IS:n tietojen mukaan puolisonsa seurassa ollut keski-ikäinen mies alkoi nyrkit pystyssä huitoa baaripöydän toisella puolella ollutta miestä vaimon seuratessa vieressä. Rouva ei edes yrittänyt puuttua miehensä riehumiseen.

Laivan henkilökunta oli kuitenkin tilanteen tasalla. Mies kaadettiin maahan, pantiin käsirautoihin ja vietiin loppuyöksi laivan putkaan rauhoittumaan.

Sunnuntaiaamuna huhut yön dramaattisesta välikohtauksesta kiersivät puolueväen keskuudessa kulovalkean lailla.

- Puoluejohdon kannalta oli lohdullista, että tappelu koski ennemminkin naisia kuin puolueen linjaa, totesi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz jupakasta eilen IS:lle.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitäs tuosta pikkujuttu, normaalia ja klassista että heteromiehet tappelee naisista, kun gay-hommpelit eivät niin tee koskaan!

Äänestä
  • eräässä kahvipaikassa kerrottiin että todella kyseessä oli nainen josta sanaharkka syntyi.
    Tilannetta väritti se että toiselta osapuolelta läikähti kesken väittelyn vahingossa viiniä toisen paidalle. Olisi muuten kivaa päästä nahistelemaan naisesta - upeeta, paitsi jos jokakerta tulee turpiin ja nainen viedään "parempaan talteen".
    Kannattaisi tehdä parempi strategia. Lyö ensin ja pussaa vasta sitten.

    Äänestä

  • Sehän oli kokoomuslainen lehtitiedon mukaan, joka löi?
    Kuka se oli ja ketä se löi?
    Kuka se nainen oli, jonka vuoksi lyötiin?
    Oliko muuten hauskaa risteilyllä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka löi? kirjoitti:

Kokoomuksen risteilyllä raju tappelu

Kokoomuksen presidenttiristeilyn iltaohjelma viikonvaihteessa sai yllättäen kiusallista lisäväriä, kun tukevassa humalassa ollut kokoomuslainen kävi toisen risteilyvieraan kimppuun.

Raju kahakka leimahti laivan yökerhossa pikkutunneilla.

Viking Gabriella -laivalla oli 1600 henkeä juhlimassa Sauli Niinistön nimeämistä kokoomuksen viralliseksi presidenttiehdokkaaksi. Presidenttiristeily kesti lauantaista sunnuntaihin.

Tappelu laivalla tapahtui hieman ennen puoltayötä lauantaina. IS:n tietojen mukaan puolisonsa seurassa ollut keski-ikäinen mies alkoi nyrkit pystyssä huitoa baaripöydän toisella puolella ollutta miestä vaimon seuratessa vieressä. Rouva ei edes yrittänyt puuttua miehensä riehumiseen.

Laivan henkilökunta oli kuitenkin tilanteen tasalla. Mies kaadettiin maahan, pantiin käsirautoihin ja vietiin loppuyöksi laivan putkaan rauhoittumaan.

Sunnuntaiaamuna huhut yön dramaattisesta välikohtauksesta kiersivät puolueväen keskuudessa kulovalkean lailla.

- Puoluejohdon kannalta oli lohdullista, että tappelu koski ennemminkin naisia kuin puolueen linjaa, totesi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz jupakasta eilen IS:lle.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu