Mahtaako Halonen kannattaa puolueensa nuorten kirjoittelua?
DEMARINUORTEN OKSA: MINISTERI RAJAMÄKI HAKOTEILLÄ
Sisäasiainministeri Kari Rajamäen lausunnot ovat aiheuttaneet huolestuneisuutta Demarinuorissa.
Hänen sanomisensa ovat olleet sellaisia, että järjestö kyseenalaistaa hänen jatkomahdollisuutensa nykyisissä tehtävissään.
Elokuun lopussa Rajamäki vaati toimeentulotuen poistamista osalta turvapaikanhakijoista. Viime viikolla Rajamäki jatkoi samantyyppisiä kannanottoja vaatiessaan ulkomaalaislain uudistamista. MTV3:n uutisissa hän vaati maahanmuuttajien sosiaaliturvan muuttamista sellaiseksi, ettei se aiheuttaisi ”turhaa vetoa” Suomeen.
”Ulkomaalaislain uudistamisessa ja maahanmuuttopolitiikassa laajemminkin vaikuttaa Rajamäen mielestä olevan lähinnä kyse siitä, kuinka saamme mahdollisimman tehokkaasti ja vähin kustannuksin käännytettyä turvapaikanhakijat Suomesta. On käsittämätöntä, jos suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa toteutetaan tällaiselta perustalta”, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Petteri Oksa. Oksan mielestä koko ajatus ”turvapaikkashoppailusta” on naurettava. ”Turvapaikanhakijan elämä ei todellakaan ole niin kadehdittavaa, että olisi mielekästä olettaa Suomeen saapuvan ihmisiä vain alhaista toimeentulotukea nostamaan”.
Oksan mukaan Ranskan mellakat ovat hyvä osoitus ongelmista, joita syntyy, kun turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia kohdellaan vain ongelmana. ”Demarinuoret on aina korostanut sitä, että Suomen on kannettava vastuunsa hädänalaisten auttamisesta. Suomen nykyiset pakolaismäärät kertovat kuitenkin siitä, että olemme toimineet varsin itsekkäästi ”, hän lisää. Hänen mielestään SDP:n on nyt selkiytettävä oma linjansa. Tasa-arvo ja globaali solidaarisuus ovat Oksan mielestä sosialidemokratian keskeisimpiä arvoja. ”On mahdoton tilanne, että puoluettamme edustaa hallituksessa henkilö, joka toistuvasti ruokkii kuvaa turvapaikanhakijoista sosiaalipummeina. Rajamäen on joko selkeästi muutettava linjauksiaan tai erottava välittömästi”.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.