Yliopisto-opiskelu raskasta??

Hei. Minä opiskelen sosiologiaa ja filosofiaa, ja olen jonkin verran lukenut kasvatustiedettä, sosiaalipolitiikkaa jne. ja psykologiat ja kaikki tuntuvat nykyisin kiinnostavan. Minä olen kyllä sitä mieltä, että kiinnostusta kun löytyy niin tuo homma onnistuu kaikilta vaikka hyvä muisti tietenkin on aina eduksi. Ilman kiinnostusta siitä tuskin kuitenkaan on hirveästi etua. Mikäli vaan tykkää istua ja kuunnella luennoilla, voi gradun kanssa joutua melkoisiin vaikeuksiin. Loppujen lopuksi paljon on kiinni tavoitteista. Kyllähän noita kursseja saa kitkuteltua aika helpostikin, mutta kun löytää oikean motivaation niin kaikki on loppujen lopuksi paljon helpompaa kun pitäisi oikeasti osata käyttää noita asioita, eli työelämässä. Itsellä varmaan jo alavalinnat kertoo siitä että pidän teoreettisesta työskentelystä, mutta kyllä käytännöntyökin kiinnostaa. Meikäläisellä vaan tuo luonne on se tekijä minkä takia enimmäkseen ajauduin näille aloille, mutta onneksi kiinnostus tuntuu koko ajan vaan kasvavan. Mikäli tietää mitä haluaa ja on valmis omistautumaan asioille, niin varmasti me kaikki voimme olla hyviä melkein missä vain. Kukaan ei tule taistelulajien mestariksi ilman työtä, niinkuin ei myöskään huippufilosofiksi,huippuasianajaksi tai huippusepäksikään. Kyllähän yliopistossakin töitä pitää tehdä, mutta onneksi nuo vuosittaiset opintoviikkovaatimukset eivät ole kovin korkeat jos ei halua edetä nopeasti. Omalla kohdalla tuntuu olevan enemmänkin halua edetä kun on järkevää noita opintoviikkoja vuosittain suorittaa. Oppimistekniikat kun oppii niin maailma on auki kenelle vain minne vain. Ensin kannattaa miettiä mitä haluaa, ja sitten miettiä mitä sinne pääseeminen vaatii ja lopulta lähteä ihan kympillä tavoittelemaan unelmiaan, yrittänyttähän ei loppujen lopuksi laiteta:)!

opiskella luonnontieteellisiä aineita niin ei kyllä onnistu kuunteluoppilaana. Paljon tärkeämpää kuin luennolla olo oma vääntö kotona. Luennot voi aina kopsata, jos ei huvita mennä luennoille. Laskuharjotuksissa on sitten hyvä käydä.

TKT

niin nopeasti muodostuu se rutiini esseitä varten. Tietysti sisältöä töihin saa vain ottamalla aiheista selvää aktiivisesti itsekin.

Minusta opiskelu on ainakin kevyttä ja helppoa. Enemmän rassaa se, että tarvitsisi jotain kirjaa eikä sitä ole saatavilla. Kirjoihin kun voi jäädä koukkuun ja varsinkin siihen suorittamiseen - pitää ylittää aina itsensä ja omat aikataulunsa... Näin mulla :)

Opiskelen etta saisin taman tyopaikan (kts. alla). Vaihtakaa tekin alaa, nyt on toita!

http://www.joensuu.fi/ajankohtaista/tyopaikat.html

Minä puolestani luulen, että lahjakkaat tyypit pärjäävät yliopistossa paremmin kuin ahkerat ja vähemmän lahjakkaat tyypit. Jos ei lukiossakaan omaksu niitä perusasioita vaivattomasti niin ei se yliopistossa ainakaan helpotu. Lukiossa lahjakkaiden oppilaiden ei edes tarvi olla ahkeria kun pakertamattakin pärjää hyvin, voivat sitten tsempata yliopistossa jos tarvii. Mutta ei se yliopistossa opiskelukaan niin vaativaa ole etteikö siellä kuka tahansa joten kuten pärjäis.

Yliopisto-opinnoissa menestyminen riippuu todella monesta eri asiasta, eikä helppoa vastausta ole. Sekin, onko opiskelu "raskasta" riippuu täysin siitä, mitä raskaalla tarkoitat:-)

Minä opiskelin vieraita kieliä, kulttuuriantropologiaa sekä sosiaalisisa aineita.
Tein samalla koko opiskeluajan kokoaikatyötä.
Onnekseni omaksun asiat nopeasti, minulla on hyvä muisti ja erittäin hyvä kokonaisuuksien hahmotuskyky: pystyn kohtuullisen nopeasti luomaan yhteyksiä aiemmin opitun ja uuden tiedon välille ilman kertaamista.
Vieraiden kielten laitoksilla koin "raskaimmaksi" pakollisen läsnäolon, joskin ymmärsin toki, että kielioppia tai kielihistoriaa yms. ei opi samalla tavalla itsekseen lukemalla. Tämä tarkoitti omalla kohdallani sitä, että siirtelin joitakin kursseja parilla vuodella eteenpäin, koska olin iltapäivisin töissä.
Itse opiskeleminen ei mielestäni ollut raskasta. Kun kuuntelee hyviä luennoitsijoita, omaksuu tiedon helposti ja on tämän jälkeen huomattavasti helpompaa omaksua lukemansa tieto tenttikirjoista.
Minun aikanani ei vielä tehty ryhmätöitä, vaan opinnot suoritettiin yksilötöinä. Muistan tehneeni useita erilaisia kirjallisia töitä jokaiselle laitokselle usean eri kurssin yhteydessä. Eli ainakin minun aikanani kielten opiskeleminen sisälsi huomattavan määrän lukemista ja luetun tiedon soveltamista essee-muotoon tai erilaisten esitelmien muotoon. Tämä osoittautui hyväksi keinoksi oppia!

Olen perusluonteeltani (luku) laiska. Välttelen viimeiseen asti (tentti) kirjoja ja toimin parhaiten stressin alla. Siksi minulle sopi mainiosti tuollainen täysi työviikko ja lukujärjestys kaikenlaisine ylimääräisine kursseineen. Toki hyötyä oli siitäkin, että olen nopea oppimaan asioita.

Minulla oli monenlaisia opiskelukavereita. Oli sellaisia, jotka suorastaan asuivat kirjastossa: he viettivät kaiken vapaa-aikansa lukemalla ja opiskelemalla, tekivät jokaisen tehtävän tunnollisesti uhraten tuntikausia tarkistamiseen. Oli myös tällaisia huithapeleita, jotka tekivät vähemmän töitä ja pärjäsivät silti. Samanlaisia arvosanoja tunnuimme saavan riippumatta ajallisesta panostuksesta. Kukin tyylillään. On yhtä monenlaista oppijaa kuin on ihmistäkin.

Omien opintojen kannalta tärkeintä ei missään nimessä ole ulkoa oppiminen tai hirvittävä pänttääminen. Pitää oppia soveltamaan oppimaansa suurempiin kokonaisuuksiin ja uuteen tietoon, mitä myöhemmin saa. Siksi opintoihin sisältyy myös kaikenlaista poikkitieteellistä omaa alaa sivuavaa. Jotta opit ymmärtämään kaiken liittymisen kaikkeen:-)

Tsemppiä sinulle! Yliopisto ei ollut lainkaan hullumpi paikka opiskella!

Yliopisto poikkeaa, tai ainakin ennen, poikkesi taysin koulusta siina etta oma-aloitteisuutta tarvitaan paljon. Koulumenestys ei valttamatta korreloi juuri lainkaan menestykseen silloin kun pitaa itse paattaa mita lukee ja milloin.

En nyt valitettavasti jaksanut lukea muiden kirjoituksia läpi, mutta kirjoitan kuitenkin lyhyesti oman mielipiteeni...

Se onko/tuntuuko yliopisto opiskelu riippuu hyvin monista asioista. Koska välillä tuntuu, että voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ja hetken päästä ihmettelee, että miksi se asia nyt niin vaikealta tuntui. Oma elämäntilanne vaikuttaa esimerkiksi todella paljon. Itse kävin läpi avioeron opiskelun aikana ja sitä ennen ainakin yksi vuosi oli aika synkkä ja se tuntui myös opiskelun suhteen kaikista rankimmalta. Nyt kun alan pikkuhiljaa pääsemään erosta yli, tuntuu opiskelu paljon helpommalta kuin aikoihin, vaikka saan suoritettua puolet enemmän kursseja kuin aiemmin. Ehkä siis diagnosoitu masennuskin alkaa väistyä... Lisäksi motivaatio on kasvanut huimasti ja jaksan lukea. Tentteihin luku ei ole mitään pakkopullaa vaan on kiva syventyä kirjojen pariin. Kurssit tuntuvat välillä todella haastavilta, mutta juuri niistä kursseista on kaikista ihanin saada hyvä arvosana. Se tuntuu erittäin palkitsevalta. Sitten on taas niitä "helpot nopat" kursseja, mitkä tulee suoritettua vähän hutiloiden...

Olen opiskeluni aikana suorittanut kursseja viidellä eri laitoksella ja voin sanoa, että ainakin yksi niistä on ehdottomasti kaikista helpoin. Se sattuu olemaan pääaineeni, joka ei minua tällä hetkellä kiinnosta ja aion vaihtaa sen. Mutta eroja laitosten ja tiedekuntien välillä on todella paljon, joten kaikenkaikkiaan on todella vaikea sanoa onko yliopisto-opiskelu rankkaa vai ei. Riippuu laitoksesta, opiskelijasta ja elämäntilanteesta!

Ja tästä tulikin vielä mieleeni aihe, joka minua ärsyttää suuresti. Sillä eräs aikuisopiskelija sukulaiseni aina jaksaa verrata kuinka monta opintopistettä hän on saanut verrattuna minuun. Ei ole mitään järkeä vertailla keskenään muiden laitosten saatika yliopiston ja korkeakoulujen opintopisteitä. Joistakin laitoksilta niitä saa paljon helpommin ja kurssienkin välillä on vaihtelua suuresti. Sitä paitsi miksei jokainen saa opiskella omaan tahtiin? Täytyykö niitä pisteitä todella verrata sukulaisten kesken, että kumpi nyt on parempi... Nykyään en enää viitsi kertoa määrää, sanon vaan että ihan hyvin niitä on tullut... (meni vähän ohi aiheen...)

Yliopisto-opiskelu ei mielestäni ole kovin rankkaa. Mun mielestä jopa lukiossa oli hankalampaa, mutta tämä johtuukin siitä, että arvostan itsenäisyyttä opinnoissa ja kireät aikataulut eivät sovi minulle. Tähän asti ainut rankka juttu on gradu, mikä johtuu sen laajuudesta ja omasta itsekurista (enemmänkin kuin työn ylipääsemättömästä hankaluudesta, paitsi jos tavoittelee hyvää arvosanaa)

Itse olin lukiossa sellanen peruslahjakas enemmin kuin puurtaja. Mielestäni puurtaja pääsee yliopistoon helpommin sisälle, mutta peruslahjakas pärjää paremmin opinnoissa (riippuu siis miljoonasti alasta ja tässä puhun vain omasta puolestani, luen sosiologiaa). YO-opiskelussa pitää nauttia lukemisesta. Luentoja on vain muutamille kursseille. Toisaalta lukeminen on erilaista kuin lukiossa. "Pänttääminen" ei onnistu, sillä lukumäärät ovat niin suuria. Pitää olla kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja kykyä näkemään oleellinen kaikessa tekstimassassa. Kyllä mä olen mielestäni pärjännyt yliopistossa ihan hyvin samalla sluibaustekniikalla kuin lukiossakin. Mutta tämä vaatii kiinnostusta alaan. Jos ei mikään kiinnosta, tieto ei myöskään tartu mieleen yhtä hyvin. Eikä yliopisto ole itse päämäärä, niin kuin monesti lukiossa annetaan ymmärtää. Nykyään on jopa taloudellisesti ja käytännöllisesti kannattavampaa opiskella vaikkapa putkimieheksi kuin sosiologiksi. Jos siis kiinnostusta löytyy. Pitää kuunnella itseään.