Hehkutus loppunut totaalisesti, mikä aivan aiheellista.Eipäs sitä sijoitusta niin vaan tullutkaan, eli ei se lövy nyt niin hyvä ollutkaan ja puuduttaako toi kaikki hölynpöly jo kansaa kaiken kukkuraksi.
Hehkutus loppunut!!!!!!
26
1354
Vastaukset
- jees.
Kyllä levy on hyvä ja top 10 kävi niin se on hyvä saavutus. Eve puheli että seuraava levy tulee jo ehkä ensi vuonna joten tästä on hyvä jatkaa.
Pitkä tauko vaatii työtä että pääsee taas kansan tietoisuuteen ja sitähän jätkät kovasti tekevät keikkailemalla ympäri suomea.- Korsulainen
Jep, menestys on reilusti parempi kuin Indx:llä tai Janella. Korkea listamenestys taas kertoo siitä, että bändillä on vieläkin paljon faneja.
Mutta mitä oikein vaadittaisiin siihen, että bändin levy viettäisi TOP10:ssä viikkokausia? Suurten massojen suosiota. Tosin ehkä bändi ei sitä välttämättä enää haluakaan?
Massasuosion puuttumiseen on ainakin neljä mahdollista syytä:
1) Hittibiisin puuttuminen
2) Median huomion vähyys
3) Aika on kenties mennyt Dingon ohi
4) Kaksi Dingo-miestä ei tee kaikkien mielestä kokonaista Dingoa
Ainoa juttu näistä neljästä, mihin bändi voi itse vaikuttaa seuraavan levyn suhteen on kohta 1. Bändin _täytyy_ tehdä hirmuinen hittibiisi, jotta massasuosiota tulisi. Kaikki muu on mediasta ja/tai yleisöstä kiinni. - eikö se ole hitti?
Korsulainen kirjoitti:
Jep, menestys on reilusti parempi kuin Indx:llä tai Janella. Korkea listamenestys taas kertoo siitä, että bändillä on vieläkin paljon faneja.
Mutta mitä oikein vaadittaisiin siihen, että bändin levy viettäisi TOP10:ssä viikkokausia? Suurten massojen suosiota. Tosin ehkä bändi ei sitä välttämättä enää haluakaan?
Massasuosion puuttumiseen on ainakin neljä mahdollista syytä:
1) Hittibiisin puuttuminen
2) Median huomion vähyys
3) Aika on kenties mennyt Dingon ohi
4) Kaksi Dingo-miestä ei tee kaikkien mielestä kokonaista Dingoa
Ainoa juttu näistä neljästä, mihin bändi voi itse vaikuttaa seuraavan levyn suhteen on kohta 1. Bändin _täytyy_ tehdä hirmuinen hittibiisi, jotta massasuosiota tulisi. Kaikki muu on mediasta ja/tai yleisöstä kiinni.Musta leski oli pelimiehen jälkeen viime kesänä eniten lista viikkoja rohmunnut.
Hitti siis.
Ihan hyvä tuo uuden levyn sijoitus, nyt sija 23.
Tosi pienellä mainonnalla.
Ja Dingo on keikka bändi ennen muuta vaikka uusi levy loistava onkin. eikö se ole hitti? kirjoitti:
Musta leski oli pelimiehen jälkeen viime kesänä eniten lista viikkoja rohmunnut.
Hitti siis.
Ihan hyvä tuo uuden levyn sijoitus, nyt sija 23.
Tosi pienellä mainonnalla.
Ja Dingo on keikka bändi ennen muuta vaikka uusi levy loistava onkin....Suomessa ei singlejä myydä juuri mitään. Eli tuo ei ole järin kaksinen saavutus vielä. Sopiva hinta levylle ja mainontaa (joka singlejen kohdalla harvinaista), niin kyllä sillä jo sen pari tuhatta singleä myy, jolla hyvät listasijoitukset taattu.
- uusi levy
on aivan ihana!Minusta yhdeksäs sija on loistava saavutus.Eipä siellä edellä ollut kuin Him,Nighwish ym.Nipakin sanoi lista-ohjelmassa että on kiitollinen ja yllättynytkin kun uusi levy nousee ylipäänsä listoille.Että kuka sitten odottaa mitäkin...Dingo tekee loistavia keikkoja ympäri Suomea ja vetää paikat täyteen.Katsotaan mitä mahdollnen seuraava levy tuo tullessaan...
- tuosta
levystä vielä kultaa saada...
Tuskinpa tulee kultalevyä. Dingon nettisivuilla muuten kerrotaan edellisen pitkäsoiton myyneen "kymmeniä tuhansia". Pisti naurattamaan. Todellisuudessa "Via Finlandiaa" myytiin vain muutama tuhat kappale. Tätäkään tuskin enempää.
- perkeleen ketku!
kriittinen kirjoitti:

Niin sitähän on myyty 15000kpl. Mutta koska silloin kultalevyn rajana oli 20000 kpl se jäi saamatta.
Muutamia tuhansia tarkoittaa 3000-5000kpl. Vitun urpo! - !!!!!!!!!
perkeleen ketku! kirjoitti:
Niin sitähän on myyty 15000kpl. Mutta koska silloin kultalevyn rajana oli 20000 kpl se jäi saamatta.
Muutamia tuhansia tarkoittaa 3000-5000kpl. Vitun urpo!Se myi 13 000 kpl, senkin urpo!
- Knuutila
!!!!!!!!! kirjoitti:
Se myi 13 000 kpl, senkin urpo!
Nonniin nyt tuli oikea lukema, purppura levyllä ei heru herkkua se on varma.
perkeleen ketku! kirjoitti:
Niin sitähän on myyty 15000kpl. Mutta koska silloin kultalevyn rajana oli 20000 kpl se jäi saamatta.
Muutamia tuhansia tarkoittaa 3000-5000kpl. Vitun urpo!Rohkenen epäillä tuota 15 000 myyntiä. Mutta edes 15 000 ei ole "kymmeniä tuhansia".
- Hippimönkkis
kriittinen kirjoitti:
Rohkenen epäillä tuota 15 000 myyntiä. Mutta edes 15 000 ei ole "kymmeniä tuhansia".
Nimeni on Dingo (1984) 109 000 kpl
Kerjäläisten valtakunta (1985) 190 000 kpl
Pyhä klaani (1986) 78 000 kpl
Via Finlandia (1994) 13 000 kpl
http://www.city.fi/lehti/article.php?id=1635
Ei tuo 13000:kaan huono määrä ole ollenkaan vaikka vertaisi mihin tai keneen tahansa! Muttei tosiaankaan "kymmeniä tuhansia". Hippimönkkis kirjoitti:
Nimeni on Dingo (1984) 109 000 kpl
Kerjäläisten valtakunta (1985) 190 000 kpl
Pyhä klaani (1986) 78 000 kpl
Via Finlandia (1994) 13 000 kpl
http://www.city.fi/lehti/article.php?id=1635
Ei tuo 13000:kaan huono määrä ole ollenkaan vaikka vertaisi mihin tai keneen tahansa! Muttei tosiaankaan "kymmeniä tuhansia".Totta, jos levyä on myyty 13 000 kappaletta, se on ihan kunnioitettava määrä vuonna 1994, joka ei ollut edes mikään taloudellisen kukoistuksen kultavuosi.
Sinälläänhän tuo levy julkaistiin sangen huonolla hetkellä. Dingo-hysteriaa yritettiin herätellä henkiin ja yhden hyvin myyneen kokoelman kohdalla se onnistuikin hyvin. Uusi pitkäsoitto tuli tuohon nähden auttamattomasti myöhässä. Vuotta aiemmin myyntimäärät olisi olleet paljon suuremmat.
Saas nähdä kuinka uuden levyn kanssa käy. Hieno homma jos myy. Minä en tuohon levyyn ihastunut. En ainakaan muutaman kuuntelukerran perusteella. Enemmän pidin esim. Neumannin edellisestä soololevystä.- kepar
kriittinen kirjoitti:
Totta, jos levyä on myyty 13 000 kappaletta, se on ihan kunnioitettava määrä vuonna 1994, joka ei ollut edes mikään taloudellisen kukoistuksen kultavuosi.
Sinälläänhän tuo levy julkaistiin sangen huonolla hetkellä. Dingo-hysteriaa yritettiin herätellä henkiin ja yhden hyvin myyneen kokoelman kohdalla se onnistuikin hyvin. Uusi pitkäsoitto tuli tuohon nähden auttamattomasti myöhässä. Vuotta aiemmin myyntimäärät olisi olleet paljon suuremmat.
Saas nähdä kuinka uuden levyn kanssa käy. Hieno homma jos myy. Minä en tuohon levyyn ihastunut. En ainakaan muutaman kuuntelukerran perusteella. Enemmän pidin esim. Neumannin edellisestä soololevystä.uusi levy on myynyt nyt n.3500kpl. Se on ihan hyvä ja varmasti sitä menee vielä pukin konttiin joten 5000-8000kpl on ehkä lopullinen luku.
Mun mielestä siitä on hyvä jatkaa, paineet on nyt purettu ja seuraavaan levyyn voi keskittyä rennommin.
Uusi levy on hyvä mutta sen miksaus on jotenkin erikoinen, sieltä puuttuu se lopullinen potku,keikalla ne toimii paljon paremmin.
Voihan sieltä tulla kultaakin jos jengi tajuaa että purppuraa on levyn huonoimpia lauluja ja turha single julkaisu. kepar kirjoitti:
uusi levy on myynyt nyt n.3500kpl. Se on ihan hyvä ja varmasti sitä menee vielä pukin konttiin joten 5000-8000kpl on ehkä lopullinen luku.
Mun mielestä siitä on hyvä jatkaa, paineet on nyt purettu ja seuraavaan levyyn voi keskittyä rennommin.
Uusi levy on hyvä mutta sen miksaus on jotenkin erikoinen, sieltä puuttuu se lopullinen potku,keikalla ne toimii paljon paremmin.
Voihan sieltä tulla kultaakin jos jengi tajuaa että purppuraa on levyn huonoimpia lauluja ja turha single julkaisu....myyntimäärät kertovat mitä niitä on myyty kauppaan. Se on toinen asia paljonko kuluttajille asti on myyty. Mutta kyllä tuo sinun arvioimasi luku varmasti toteutuu kokonaismyynnissä. Itse povaisin jopa hieman korkeampaakin myyntiä.
- elämäonnytvain
kepar kirjoitti:
uusi levy on myynyt nyt n.3500kpl. Se on ihan hyvä ja varmasti sitä menee vielä pukin konttiin joten 5000-8000kpl on ehkä lopullinen luku.
Mun mielestä siitä on hyvä jatkaa, paineet on nyt purettu ja seuraavaan levyyn voi keskittyä rennommin.
Uusi levy on hyvä mutta sen miksaus on jotenkin erikoinen, sieltä puuttuu se lopullinen potku,keikalla ne toimii paljon paremmin.
Voihan sieltä tulla kultaakin jos jengi tajuaa että purppuraa on levyn huonoimpia lauluja ja turha single julkaisu.Kannattaa varoa tuota "kriitistä". Sen viestejä on poistettu useita kertoja Velka&laina palstalta
epäasiattomuuden vuoksi! Viimeksi tänään 16.11.2005. elämäonnytvain kirjoitti:
Kannattaa varoa tuota "kriitistä". Sen viestejä on poistettu useita kertoja Velka&laina palstalta
epäasiattomuuden vuoksi! Viimeksi tänään 16.11.2005....että kun olet asiakysymyksistä katkera, niin seuraat eri palstoilla ruikuttamassa kun poistan oman viestini sen vuoksi, että sen alla olevat narinat katoavat. Mutta selitä nyt, mitä mielestäsi tarkoittaa "epäasiaton"? Minun mielestä tuo on kehuva sana. Mutta joo, vastauksesi jälkeen, palataan täälläkin palstan aiheeseen.
- Hippimönkkis
kriittinen kirjoitti:
Totta, jos levyä on myyty 13 000 kappaletta, se on ihan kunnioitettava määrä vuonna 1994, joka ei ollut edes mikään taloudellisen kukoistuksen kultavuosi.
Sinälläänhän tuo levy julkaistiin sangen huonolla hetkellä. Dingo-hysteriaa yritettiin herätellä henkiin ja yhden hyvin myyneen kokoelman kohdalla se onnistuikin hyvin. Uusi pitkäsoitto tuli tuohon nähden auttamattomasti myöhässä. Vuotta aiemmin myyntimäärät olisi olleet paljon suuremmat.
Saas nähdä kuinka uuden levyn kanssa käy. Hieno homma jos myy. Minä en tuohon levyyn ihastunut. En ainakaan muutaman kuuntelukerran perusteella. Enemmän pidin esim. Neumannin edellisestä soololevystä.Hysterialla ei levyjä myydä kymmenen vuotta sitten tapahtuneen menestyksen jälkeen. Varsinkaan, kun suurin osa bändin levyjen ostajista on nuorisoa.
Antti Tuiskukaan tuskin vetoaa enää samalla tavalla yleisöön kymmenen vuoden päästä. Silloin nykyiset fanit ovat reilusti yli kakskymppisiä - ja kasvaneet yli suurimmasta "hysteria-alttiudestaan". Ja tuskinpa 12-vuotiaat enää alkavat hysteerisiksi silloin n. kolmikymppisen Antin edessä =)..
Pointtini on siis se, että 80-luku oli juuri oikea aika Dingolle ja suurmenestykselle. 90-luvulle tullessa sekä bändi että ympäröivä maailma oli muuttunut. 80-luvun fanit olivat vanhentuneet ja aikuistuneet - ja 90-luvun musiikki oli grungeineen aivan erilaista.
Nyt kun bändin suurmenestyksestä on jo 20 vuotta, voidaan silti olettaa ihan suosiolla, että bändi ei mitenkään pysty myymään sellaisia levymääriä kuin aikoinaan. Suurimmalle osalle nuorisoa Dingo on vääränlainen bändi, ja niistä vanhemmistakin faneista useat eivät ole enää kiinnostuneita bändistä.
Tokihan levyn ostajia vielä riittää. Toivottavasti he ostavat levyn siksi, että ihan oikeasti pitävät nyky-Dingostakin - eikä pelkästään nostalgiasyistä.
Joka tapauksessa bändi on joutunut aloittamaan uransa lähes alusta, ja kultalevyynkin bändi joutuu tekemään kovasti töitä. Muutama hittibiisi, pari hyvää levykokonaisuutta ja sitä kautta enemmän median kiinnostusta. Paljolla työnteolla ja kohtalaisella tuurilla seuraava levy voi myydä vähintään kultaa. Huonolla tuurilla vain muutaman tuhannen. Paljon on kiinni Neumannin ja Even sävelkynästä.
Nimim. ihminen joka arvostaa suuresti menestyneitä muusikoita ja bändejä, mutta joka ei pysty kuuntelemaan yhtään Dingon biisiä minuuttia pitempään. Hippimönkkis kirjoitti:
Hysterialla ei levyjä myydä kymmenen vuotta sitten tapahtuneen menestyksen jälkeen. Varsinkaan, kun suurin osa bändin levyjen ostajista on nuorisoa.
Antti Tuiskukaan tuskin vetoaa enää samalla tavalla yleisöön kymmenen vuoden päästä. Silloin nykyiset fanit ovat reilusti yli kakskymppisiä - ja kasvaneet yli suurimmasta "hysteria-alttiudestaan". Ja tuskinpa 12-vuotiaat enää alkavat hysteerisiksi silloin n. kolmikymppisen Antin edessä =)..
Pointtini on siis se, että 80-luku oli juuri oikea aika Dingolle ja suurmenestykselle. 90-luvulle tullessa sekä bändi että ympäröivä maailma oli muuttunut. 80-luvun fanit olivat vanhentuneet ja aikuistuneet - ja 90-luvun musiikki oli grungeineen aivan erilaista.
Nyt kun bändin suurmenestyksestä on jo 20 vuotta, voidaan silti olettaa ihan suosiolla, että bändi ei mitenkään pysty myymään sellaisia levymääriä kuin aikoinaan. Suurimmalle osalle nuorisoa Dingo on vääränlainen bändi, ja niistä vanhemmistakin faneista useat eivät ole enää kiinnostuneita bändistä.
Tokihan levyn ostajia vielä riittää. Toivottavasti he ostavat levyn siksi, että ihan oikeasti pitävät nyky-Dingostakin - eikä pelkästään nostalgiasyistä.
Joka tapauksessa bändi on joutunut aloittamaan uransa lähes alusta, ja kultalevyynkin bändi joutuu tekemään kovasti töitä. Muutama hittibiisi, pari hyvää levykokonaisuutta ja sitä kautta enemmän median kiinnostusta. Paljolla työnteolla ja kohtalaisella tuurilla seuraava levy voi myydä vähintään kultaa. Huonolla tuurilla vain muutaman tuhannen. Paljon on kiinni Neumannin ja Even sävelkynästä.
Nimim. ihminen joka arvostaa suuresti menestyneitä muusikoita ja bändejä, mutta joka ei pysty kuuntelemaan yhtään Dingon biisiä minuuttia pitempään."Paljon on kiinni Neumannin ja Even sävelkynästä."
Se on kiinni siitäkin. Mutta myös bändin pitkäjänteisyydestä. Toivottavasti bändillä on nyt toimiva ja pysyvä kokoonpano. Itseäni vähän ihmetetti, että miksi bändin uudet jäsenet on uudella levyllä "työnnetty syrjään". Heitä ei näy kannessa, eikä edes kansibookletissa kuin vasta viimeisellä aukemalla. Ikäänkuin he olisivat vain kahden solistin taustasoittajia? En väitä että näin on, vaan että tällainen mielikuva syntyi.- Hippimönkkis
kriittinen kirjoitti:
"Paljon on kiinni Neumannin ja Even sävelkynästä."
Se on kiinni siitäkin. Mutta myös bändin pitkäjänteisyydestä. Toivottavasti bändillä on nyt toimiva ja pysyvä kokoonpano. Itseäni vähän ihmetetti, että miksi bändin uudet jäsenet on uudella levyllä "työnnetty syrjään". Heitä ei näy kannessa, eikä edes kansibookletissa kuin vasta viimeisellä aukemalla. Ikäänkuin he olisivat vain kahden solistin taustasoittajia? En väitä että näin on, vaan että tällainen mielikuva syntyi."Itseäni vähän ihmetetti, että miksi bändin uudet jäsenet on uudella levyllä "työnnetty syrjään". "
Jep, just tätä tarkoitin aikaisemmassa viestissäni, kun puhuin tämän albumin menestyksestä - tai sen puutteesta.
Satun tykkäämään kovasti Frendit-televisiosarjasta ja olin hieman surullinen kun se loppui. Mutta jos entäpäs sarja jatkuisikin taas, mutta tällä kertaa mukana olisi vain puolet entisestä näyttelijäkaartista. Tuntuisiko se samalta? Katsoisinko enää vaikkapa Rossin, Monican ja Chandlerin seikkailuja?
Tai entäpä Metallica, yksi lempibändeistäni. Entäpäs jos bändi lopettaisi ja palaisi muutaman vuoden jälkeen takaisin. Tällä kertaa tosin vain Lars ja James, jotka poseeraisivat kaksistaan levyn kannessa, vaikka levyllä olisi mukana uudet jäsenetkin. Kuinka moni ostaisi levyn?
Minä en ala syyttämään tällä palstalla ketään, niin kuin jotkut tekevät. Neumannilla oli oikeus jatkaa bändiä ja tehdä Even kanssa uusi Dingo-levy. Mutta samalla tavalla Dingo-faneilla on oikeus olla pitämättä tätä levyä Dingo-levynä monien entisten jäsenten puuttumisen takia. - Murjaani_
Hippimönkkis kirjoitti:
"Itseäni vähän ihmetetti, että miksi bändin uudet jäsenet on uudella levyllä "työnnetty syrjään". "
Jep, just tätä tarkoitin aikaisemmassa viestissäni, kun puhuin tämän albumin menestyksestä - tai sen puutteesta.
Satun tykkäämään kovasti Frendit-televisiosarjasta ja olin hieman surullinen kun se loppui. Mutta jos entäpäs sarja jatkuisikin taas, mutta tällä kertaa mukana olisi vain puolet entisestä näyttelijäkaartista. Tuntuisiko se samalta? Katsoisinko enää vaikkapa Rossin, Monican ja Chandlerin seikkailuja?
Tai entäpä Metallica, yksi lempibändeistäni. Entäpäs jos bändi lopettaisi ja palaisi muutaman vuoden jälkeen takaisin. Tällä kertaa tosin vain Lars ja James, jotka poseeraisivat kaksistaan levyn kannessa, vaikka levyllä olisi mukana uudet jäsenetkin. Kuinka moni ostaisi levyn?
Minä en ala syyttämään tällä palstalla ketään, niin kuin jotkut tekevät. Neumannilla oli oikeus jatkaa bändiä ja tehdä Even kanssa uusi Dingo-levy. Mutta samalla tavalla Dingo-faneilla on oikeus olla pitämättä tätä levyä Dingo-levynä monien entisten jäsenten puuttumisen takia.Minäkin ihmettelen, miksi ei uusi Dingo tule rohkeasti nykykokoonpanollaan esiin. Jos ollaan yhtye, niin ollaan sitten yhtye, eikä DUO.
Tuo nykydingo on vähän sama asia, kuin Martti Syrjä ja Eppujen varhainen basisti Saarela perustaisivat kahdestaan Eppu Normaalin. Eppu-soundin luojat loistaisivat poissaolollaan. - Lukenut
Hippimönkkis kirjoitti:
"Itseäni vähän ihmetetti, että miksi bändin uudet jäsenet on uudella levyllä "työnnetty syrjään". "
Jep, just tätä tarkoitin aikaisemmassa viestissäni, kun puhuin tämän albumin menestyksestä - tai sen puutteesta.
Satun tykkäämään kovasti Frendit-televisiosarjasta ja olin hieman surullinen kun se loppui. Mutta jos entäpäs sarja jatkuisikin taas, mutta tällä kertaa mukana olisi vain puolet entisestä näyttelijäkaartista. Tuntuisiko se samalta? Katsoisinko enää vaikkapa Rossin, Monican ja Chandlerin seikkailuja?
Tai entäpä Metallica, yksi lempibändeistäni. Entäpäs jos bändi lopettaisi ja palaisi muutaman vuoden jälkeen takaisin. Tällä kertaa tosin vain Lars ja James, jotka poseeraisivat kaksistaan levyn kannessa, vaikka levyllä olisi mukana uudet jäsenetkin. Kuinka moni ostaisi levyn?
Minä en ala syyttämään tällä palstalla ketään, niin kuin jotkut tekevät. Neumannilla oli oikeus jatkaa bändiä ja tehdä Even kanssa uusi Dingo-levy. Mutta samalla tavalla Dingo-faneilla on oikeus olla pitämättä tätä levyä Dingo-levynä monien entisten jäsenten puuttumisen takia.Jossain luki,et levy-yhtiö halusi asian niin.Että esillä ovat vaan Neumann ja Eve.Kuulemma juuri siitä syystä ,että katsotaan ja haetaan sitä meininkiä.Toimiiko kemiat.Haluavatko pädiläiset jatkaa levyn ja kiertueen jälkeen.Onko Neumann ja eve tyytyväisiä bändiin ym.Mielestäni aika luonnollista tässä vaiheessa.mutta pari keikkaa nähtyäni bändi tuntuu rokkaavan paremmin kun hyvin yksiin.
- Samaa mieltä.
Hippimönkkis kirjoitti:
"Itseäni vähän ihmetetti, että miksi bändin uudet jäsenet on uudella levyllä "työnnetty syrjään". "
Jep, just tätä tarkoitin aikaisemmassa viestissäni, kun puhuin tämän albumin menestyksestä - tai sen puutteesta.
Satun tykkäämään kovasti Frendit-televisiosarjasta ja olin hieman surullinen kun se loppui. Mutta jos entäpäs sarja jatkuisikin taas, mutta tällä kertaa mukana olisi vain puolet entisestä näyttelijäkaartista. Tuntuisiko se samalta? Katsoisinko enää vaikkapa Rossin, Monican ja Chandlerin seikkailuja?
Tai entäpä Metallica, yksi lempibändeistäni. Entäpäs jos bändi lopettaisi ja palaisi muutaman vuoden jälkeen takaisin. Tällä kertaa tosin vain Lars ja James, jotka poseeraisivat kaksistaan levyn kannessa, vaikka levyllä olisi mukana uudet jäsenetkin. Kuinka moni ostaisi levyn?
Minä en ala syyttämään tällä palstalla ketään, niin kuin jotkut tekevät. Neumannilla oli oikeus jatkaa bändiä ja tehdä Even kanssa uusi Dingo-levy. Mutta samalla tavalla Dingo-faneilla on oikeus olla pitämättä tätä levyä Dingo-levynä monien entisten jäsenten puuttumisen takia.ehkä siinä haetaan juuri sitä pysyvyyttä.Olis enemmän noloa jos homma ei toimiskaan ja levyjä ilmestys vaikka 6.ja jokaisessa olis vaik joku eri soittaja.Eiköhön sieltä vielä bändi kuviin tule.Ja olihan levypussissa kaikkien kuvat.
- huono single
Samaa mieltä. kirjoitti:
ehkä siinä haetaan juuri sitä pysyvyyttä.Olis enemmän noloa jos homma ei toimiskaan ja levyjä ilmestys vaikka 6.ja jokaisessa olis vaik joku eri soittaja.Eiköhön sieltä vielä bändi kuviin tule.Ja olihan levypussissa kaikkien kuvat.
Aikamoinen floppihan tästä näyttää tulevan. Mielestäni hyvän levyn myyntiä on haitannut käsitämätön singlevalinta toiseksi sinkuksi. Purppuraa on aika lähellä levyn huonointa biisiä. Käsittämätön valinta Mustan Lesken jälkeen.
- levy-yhtiöltä
Lukenut kirjoitti:
Jossain luki,et levy-yhtiö halusi asian niin.Että esillä ovat vaan Neumann ja Eve.Kuulemma juuri siitä syystä ,että katsotaan ja haetaan sitä meininkiä.Toimiiko kemiat.Haluavatko pädiläiset jatkaa levyn ja kiertueen jälkeen.Onko Neumann ja eve tyytyväisiä bändiin ym.Mielestäni aika luonnollista tässä vaiheessa.mutta pari keikkaa nähtyäni bändi tuntuu rokkaavan paremmin kun hyvin yksiin.
katsotaan, että onko kokoonpano kasassa tämän levyn jälkeen. Ja jos se vaihtuu, niin koitetaan salata se laittamalla vain Nipa ja Eve kanteen.
Ei helvetti, mitkä motiivit on levy-yhtiöllä jos tuo on totta. Jos kyseessä on BÄNDI, niin koko remmi kanteen sillä kokoonpanolla millä ollaan. Vaikka se vaihtuisi joka levyn jälkeen! - mieltä....
huono single kirjoitti:
Aikamoinen floppihan tästä näyttää tulevan. Mielestäni hyvän levyn myyntiä on haitannut käsitämätön singlevalinta toiseksi sinkuksi. Purppuraa on aika lähellä levyn huonointa biisiä. Käsittämätön valinta Mustan Lesken jälkeen.
Ei missään nimessä olisi pitänyt valitaPurppuraa-biisiä sinkuksi.Vaan joku erämaan enkeli tai hullut hevoset tai ikoni......käsittämätön biisivalinta.Leski lähti hyvin "liikkeelle"ja jos toinen sinkkubiisi ois valittu toisin,levy ois myyny ihan eri lukemia.Kannattas toisen levyn kohdalla kysyä vaikka fanien mielipiteitä...koska monta kertaa bändi on itse niin lähellä juttua ettei välttämättä nää asioita selkeesti.Faneilta (siis tosifaneillta jotka on seurannu alusta asti bändin "kulkua")vois saada kullanarvosia ideoita vaikka sitten biisivalintojen suhteen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029